Aikuiset

 

 
Seurakunnissa ja eri kristillisissä järjestöissä on tarjolla toimintaa laajasti: kursseja, leirejä, matkoja. Oman elämän käänteistä voi jutella yhdessä erilaisissa ryhmissä ja teemailloissa.
 
Mukaan voi tulla myös vain viettämään aikaa ja olemaan yhdessä. Tässä muutamia esimerkkejä toiminnasta eri seurakunnissa.
 
Raamattupiireissä käydään yhdessä läpi Raamatun kirjoja, keskustellaan elämään liittyvistä kysymyksistä ja rukoillaan.
 
Jumalanpalveluksiin sekä rukoushetkiin ja raamattupiireihin ovat tervetulleita kaikki.
 
 
Aikuisrippikoulu sopii esimerkiksi sinulle, jolta rippikoulu on aikanaan jäänyt käymättä. Aikuisrippikoulua käydään keskustellen ja siinä tutustutaan kristinuskon peruskysymyksiin elämänkokemusten pohjalta. Saat tutustua omatoimisesti kotiseurakuntaasi, lukea Raamattua ja jutella näistä ja muista elämänkysymyksistä sinua ohjaavan papin kanssa.
 
 
Retriitti on erityistä hiljaista lepo- ja mietiskelyaikaa, jolloin vetäydytään hiljaisuuteen yhdessä toisten kanssa. Puhumattomuus, tekemättömyys ja hiljainen rukous hoitavat mieltä ja antavat mahdollisuuden pohtia, missä omassa elämässään on menossa. 
 

Musiikki yhdistää seurakuntia ja seurakuntalaisia. Kuopion seurakunnissa on hyvin tasokas musiikkitarjonta kaikenikäisille ja kaikenlaisesta musiikista pitävälle. Tule mukaan kuoroon!
Lue lisää


Katso lisää aikuisille tarkoitettua toimintaa omasta seurakunnastasi