Seurakunnat - ajankohtaista http://kuopionseurakunnat.fi Ajankohtaiset tapahtumat fi evl.fi 120 Thu, 1 Jan 1970 02:00:00 +0200 Erityisrippikoulun aloitusmessu Pyhän Johanneksen kirkossa sunnuntaina 12.2. klo 10. Erityisrippikoulu alkaa Pyhän Johanneksen kirkon messulla sunnuntaina 12.2. klo 10. Messussa saarnaa Lauri Paatero, liturgina on kehitysvammapappi Matti Pehkonen ja kanttorina Riitta Matilainen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27120558 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27120558 Fri, 3 Feb 2012 10:13:08 +0200 Tule juhlimaan kirkolle! Sunnuntaina 5.2. on kynttilänpäivä, Runebergin päivä ja presidentin vaalipäivä. Lauluyhtye Vox Nova rikastuttaa Puijon kirkon messua laulullaan. Messun jälkeen kerrotaan Yhteisvastuukeräyksestä ja siitä, miten keräyksen tuotto todella vaikuttaa esim. Ugandassa. Kynttilänpäivän messussa klo 10 Puijon kirkossa , Taivaanpankontie 3, pastori Heikki Hyvärinen saarnaa vanhan Simeonin ilosta ja toiveitten täyttymisestä Jeesus lapsen nähdessään.   Mukana messua toteuttamassa ovat kirkkoherra, lääninrovasti Jaana Marjanen ja pastori Miina Karasti. Joona Saraste on kanttorina. Vox Nova -lauluyhtyettä johtaa Heikki Halme.   Messun jälkeen kirkkokahveilla seurakuntasalissa avataan seurakunnan tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys diakonissa Maija Antikaisen johdolla. Jaana Marjanen tuo terveisiä Ugandasta ja kertoo, kuinka YV-keräyksen kautta tuleva pienlaina auttaa käytännössä Ugandassa.   Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä tästä.     Katso Kuopion seurakuntien Yhteisvastuutapahtumia     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27093720 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27093720 Fri, 3 Feb 2012 06:43:48 +0200 Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä! Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8. Onko sinulla tuhannen taalan ideoita tai kristallinkirkas visio Kuopion Kirkkopäivistä?   Kirkkopäivät järjestää maanantaina 6.2.2012 klo 15-21 avoimen Open Space -tapahtuman Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (Kellolahdentie 8).    Open Space on vuorovaikutus- ja keskustelutapahtuma, jonka aiheet, sisällöt ja tuotokset ovat alusta loppuun osallistujien käsialaa.   Tapahtuman ohjaa kehittämiskonsultti Raimo Turunen Koulutuskeskus Agricolasta ja mukana ovat Kirkkopäivien keskeiset järjestäjät. Kirkkopäivät tarjoaa kahvit ja iltapalan.   Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Kirkkopäivistä kiinnostuneille henkilöille, joten laitathan kutsua laajalla jakelulla eteenpäin tuttavapiirissäsi.   Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2012 kirkkopäiväsihteeri Kati Ukkoselle, kati.ukkonen@evl.fi tai 040 4848 233.
Kirkkopäivät -läpileikkaus kirkosta tässä ja nyt
Kirkkopäiväviikonloppuna Kuopiossa 17.–19.5.2013 ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Kirkkopäivät pureutuu terävästi ajankohtaisiin aiheisiin ja haastaa moniääniseen keskusteluun tarjoten sekä asiaa että viihdettä syvältä koskettaen.    Kirkkopäivät tuo yhteen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt, seurakuntalaiset – ja myös kirkkokriitikot. Tapahtumaviikonvaihde kokoaa yhteen noin 10 000–20 000 eri-ikäistä ihmistä ympäri Suomen ja se tarjoaa näköalapaikan siihen, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä siellä pohdituttaa.   Kirkkopäivät järjestetään joka toinen vuosi toukokuisena viikonloppuna. Se on ainoa kirkollinen suurtapahtuma, jonka ohjelmaa ovat mukana järjestämässä Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko.     Kuvateksti: Viime vuonna Lahden Kirkkopäivillä nähtiin upea spektaakkeli Raamatun luomiskertomuksesta.   Kuva: Seija Rytkönen   Lisätietoja Kirkkopäivistä saat tutustumalla viime vuoden Lahdessa pidettyjen Kirkkopäivien verkkosivuihin   Lue lisää Open Space -menetelmästä                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27001617 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27001617 Fri, 3 Feb 2012 06:22:55 +0200 Kynttilänpäivänä pappisvihkimys ja Yhteisvastuun avaus Sunnuntaina 5.2. klo 10 Kuopion tuomiokirkossa vihitään papeiksi vihitään teologian maisterit Heikki Kastarinen, Raimo Kytölä, Eeva-Maija Monto ja Nuusa Parkkinen. Heikki Kastarinen aloittaa 5.2. Järvi-Kuopion seurakunnan vs. 1. kappalaisena. Messu on samalla myös Yhteisvastuukeräyksen 2012 avausmessu. Piispa Wille Riekkinen avustajineen toimittaa pappisvihkimyksen. Papiksi vihkimisessä avustavat tuomiorovasti Ilpo Rannankari (Kuopio), asessori Heikki Holkeri (Joensuu), tuomiokapitulin maallikkojäsen Toivo Remes (Kiuruvesi), hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen, hiippakuntasihteeri Kati Jansa sekä pastori Anu Ylitolonen (Joroinen).   Messussa saarnaa hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen, liturgina tuomiorovasti Ilpo Rannankari, kanttorina Anna Kosola ja urkurina Anu Pulkkinen. Tuomiokirkon psalmikuoro laulaa.   Messu on samalla myös tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen avaus.
Yhteisvastuu 2012 torjuu ylivelkaantumista
Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää vuoden 2012 yhteisvastuuvaroin pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.   Kansainvälisen diakonian kohteena on Uganda, jossa Yhteisvastuu niin ikään tukee pienrahoitustoimintaa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu, joka toimii Ugandassa yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton kanssa.   Lue enemmän Yhteisvastuusta        http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26999154 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26999154 Fri, 3 Feb 2012 06:10:00 +0200 Lassi Nummen Requiem - Sydämen rukous nähdään tiistaina 14.2. klo 19 Säyneisen kirkossa.   Musiikki Aulis Sallinen, ohjaus Johanna Sorjonen, esittää Seija Pitkänen, muusikko Elisabet Petsalo, laulu. Yhteistyössä: Kuopion kaupunginteatteri, Teatteriryhmä Ravistus, Kulttuuri vanhustyön kumppanina ja Taide työparina -hanke. Vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu yhteisvastuun hyväksi. Ystävänpäivätee.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27111104 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27111104 Thu, 2 Feb 2012 12:00:00 +0200 Järvi-Kuopion rippikoululaisten rippikouluralli - järjestetään la 11.2. klo 9-15.15  Tuusniemellä, koulukeskuksella. Kokoontuminen monitoimisalille klo 9. Linja-auto kuljetukset Vehmersalmelta, Riistavedeltä, Kaavilta, Juankoskelta, Säyneisistä ja Muuruvedeltä. Rippikoululainen, mikäli tulet kyytiin matkalta tai tarvitset aikatauluja, kysy nuorisotyöntekijältä. Toiminta tapahtuu pääosin Turulan koulukeskuksen yläkerroksessa, paitsi ekumenia kanava, joka on ortodoksisella kirkolla. Rippikouluryhmien isoset ovat mukana riparirallissa ja he kulkevat oman ryhmänsä mukana tutustuen rippikoululaisiin. Päivässä on mukana 159 riparilaista ja 40 isosta sekä 15 työntekijää ja kanavien vetäjää. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27123093 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27123093 Thu, 2 Feb 2012 12:00:00 +0200 ”Huoleton sunnuntai” laskiaissunnuntain Mukulakirkko 19.2. klo 16 Neulamäen kirkolla. Tapahtuma alkaa klo 15. Ohjelmassa mäenlaskua; tule testaamaan paras liukuväline tai tuo oma mukanasi. Hauskin ja omaperäisin väline palkitaan. Askartelua, Onnen pyörä (pyörähdys/50 senttiä), rieskoja myynnissä. Kirkon jälkeen ruokailu 3 €/2 € . Saarnaa Marja Juntunen, mukana myös Neulamäen päivä- ja iltapäiväkerholaiset, vapaaehtoisia, lapsikuoro ja kirkkomusiikkiopiskelijat.   Tuotto ja kolehti Yhteisvastuulle   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27110971 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27110971 Thu, 2 Feb 2012 11:31:10 +0200 Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä! Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8. Onko sinulla tuhannen taalan ideoita tai kristallinkirkas visio Kuopion Kirkkopäivistä?   Kirkkopäivät järjestää maanantaina 6.2.2012 klo 15-21 avoimen Open Space -tapahtuman Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (Kellolahdentie 8).    Open Space on vuorovaikutus- ja keskustelutapahtuma, jonka aiheet, sisällöt ja tuotokset ovat alusta loppuun osallistujien käsialaa.   Tapahtuman ohjaa kehittämiskonsultti Raimo Turunen Koulutuskeskus Agricolasta ja mukana ovat Kirkkopäivien keskeiset järjestäjät. Kirkkopäivät tarjoaa kahvit ja iltapalan.   Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Kirkkopäivistä kiinnostuneille henkilöille, joten laitathan kutsua laajalla jakelulla eteenpäin tuttavapiirissäsi.   Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2012 kirkkopäiväsihteeri Kati Ukkoselle, kati.ukkonen@evl.fi tai 040 4848 233.
Kirkkopäivät -läpileikkaus kirkosta tässä ja nyt
Kirkkopäiväviikonloppuna Kuopiossa 17.–19.5.2013 ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Kirkkopäivät pureutuu terävästi ajankohtaisiin aiheisiin ja haastaa moniääniseen keskusteluun tarjoten sekä asiaa että viihdettä syvältä koskettaen.    Kirkkopäivät tuo yhteen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt, seurakuntalaiset – ja myös kirkkokriitikot. Tapahtumaviikonvaihde kokoaa yhteen noin 10 000–20 000 eri-ikäistä ihmistä ympäri Suomen ja se tarjoaa näköalapaikan siihen, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä siellä pohdituttaa.   Kirkkopäivät järjestetään joka toinen vuosi toukokuisena viikonloppuna. Se on ainoa kirkollinen suurtapahtuma, jonka ohjelmaa ovat mukana järjestämässä Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko.     Kuvateksti: Viime vuonna Lahden Kirkkopäivillä nähtiin upea spektaakkeli Raamatun luomiskertomuksesta.   Kuva: Seija Rytkönen   Lisätietoja Kirkkopäivistä saat tutustumalla viime vuoden Lahdessa pidettyjen Kirkkopäivien verkkosivuihin   Lue lisää Open Space -menetelmästä                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27017839 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27017839 Thu, 2 Feb 2012 09:00:00 +0200 Lasten eroryhmä 24.-25.2.2012 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Ryhmä on tarkoitettu lapsille - joiden vanhemmat ovat eronneet - erosta on aikaa vähintään puoli vuotta - lapsi on 7-12-vuotias Ero on usein myös lapselle kriisi, jonka läpikäyminen voi auttaa lasta tunteiden käsittelyssä. Ryhmän tavoitteena on antaa lapselle mahdollisuus työstää kokemustaan erosta ulkopuolisen aikuisen ja samassa tilanteessa olevien lasten kanssa. Ryhmässä pyrimme vahvistamaan lasten uskoa tulevaisuuteen ja luottamusta omiin voimavaroihinsa. Työskentelemme mm piirtämällä, pelaamalla, keskustelemalla ja leikkimällä. Järjestäjinä Kallaveden seurakunnan diakoniatyö ja Yhden vanhemman perheiden liitto. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 17.2. mennessä Mervi Hakkaraiselle puh. 0400-441 708 Kallaveden seurakunta Diakoniatyö http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27107115 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27107115 Thu, 2 Feb 2012 08:26:13 +0200 Kynttilänpäivänä loistaa Kristus, maailman valo Kynttilänpäivän nimi muistuttaa keskiaikaisesta tavasta vihkiä vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät, nuo elävän valon symbolit. Sunnuntain messuissa kuullaan, miten Jeesus-lapsi tuotiin temppeliin. Jumalallinen kirkkaus ilmestyi juuri lapsessa. Valon määrä voimistuu vahvasti helmikuun alussa. Aamun päivä on 2.2. ja Valon 3.2. Sananparsi sanoo: ”Aamusta alkaa Valo.”   Vuoden kiertokulku luonnossa on näkyvä symboli kynttilänpäivän sanomasta eli temppelin vanhan Simeonin julistamasta Kristuksen valosta ja kirkkaudesta. Suomessa Yhteisvastuukeräys alkaa tänäkin vuonna kynttilänpäivänä eli 5.2. Kristuksen valo loistaa siinä kauttamme apua tarvitseville.   Lue Pyhä puhuu
Vauvat  kirkkoon
Monissa seurakunnissa vietetään kynttilänpäivänä myös vauvakirkkoja, mikä sopii yhteen sen kanssa, että Jeesus-vauva vietiin ensi kertaa temppeliin.   Kuopion seurakunnissakin vietetään vauvakirkkoa 5.2. klo 16 Perheen pyhän merkeissä Päivarannan kirkossa, Tuomikuja 4, ja Männistön Vanhassa kirkossa, Lönnrotinkatu 24.    Perheen pyhää vietetään myös Muuruveden kirkossa, Kirkkotie 1,   ja Tuusniemen kirkossa , Keskitie 21, klo 16.   Lue lisää Perheen pyhästä           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27071993 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27071993 Thu, 2 Feb 2012 06:00:00 +0200 Yhteisvastuukeräys alkaa 5.2. Järvi-Kuopion seurakunnassa järjestetään yhteisvastuun tapahtumia. Messu Säyneisen kirkossa sunnuntaina 5.2. klo 10. Listoja ja lippaita jaetaan messun jälkeen. Kirkkokahvit. Koko kylän kinkerit ja Yhteisvastuustartti Vehmersalmen kirkossa sunnuntaina 5.2. Aloitus klo 11 keittolounaalla (keittoa on mahdollista ostaa omiin astioihin). Kinkerimessu klo 13. Messu Juankosken Ylösnousemuksen kirkossa sunnuntaina 5.2. klo 13. Kahvit sekä listojen- ja lippaiden jako. Tervetuloa tutut sekä uudet kerääjät mukaan! Rippikoululaisten kirkkokierros. Messu Kaavin kirkossa sunnuntaina 5.2. klo 13. Kirkkokahvit ja YV-keräyksen avaus seurakuntakodissa klo 14.30 Perheen pyhän lastenkirkko Muuruveden kirkossa sunnuntaina 5.2. klo 16. Lastenkirkon jälkeen pöydän antimia ja askartelua sekä Yhteisvastuukeräyksen avaus seurakuntatalolla. Messu laskiaissunnuntaina Tuusniemen kirkossa su 19.2. klo 10. Lehtomäen kirkkopyhä. Hernekeittolounas tarjolla seurakuntatalossa klo 11.30–13.00, 6 € aikuiset ja 3 € lapset, tuotosta puolet yhteisvastuulle ja puolet kirkkokuoron toimintaan. Koulukeskuksen pihassa koko perheen laskiaistapahtuma, jossa mukana Yhteisvastuu-lipaskerääjät. Laskiaistapahtuma ja yhteisvastuun avaus Riistaveden seurakuntatalolla su 19.2. Klo 15 alkaen rekiajelua (säävaraus), yhteisvastuumyyjäiset, grillimakkaraa, kuumaa mehua ja kahvia. klo 16 Perheen Pyhäpäivän kirkkohetki. Päiväkerholaisten ohjelmaa, nukketeatteri Willi Muuli esityksellä kilpi ja konna. Aikuisille yhteisvastuu info ja lippaiden jako takkahuoneessa klo 16.30. Yhteisvastuukeräyksestä 2012 lisätietoa tästä linkistä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27122289 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27122289 Wed, 1 Feb 2012 08:00:00 +0200 Kanttoreiden Yhteisvastuukonsertti Kuopion tuomiokirkossa Sunnuntaina 12.2. klo 18 " Kirkko soi! kaikkialta" Yhteisvastuukonsertti Kuopion tuomiokirkossa. Kuopion kanttorit musisoivat yhdessä ja erikseen. Ohjelmassa kuoro- ja yksinlaulua sekä soitinmusiikkia uruilla, sellolla ja kitaralla. Illan ohjelma:   Kahdet urut, alttarilla ja parvella, sekä laulavat kanttorit sivuparvilla esittävät John Rutterin muunnelmia teemasta "Victimae paschali laudes".   Taru Parviainen, laulu ja Anu Pulkkinen, urut esittävät mm. Bachin "Kommt, Seelen, dieser Tag" sekä Händelin oratorioaarian "He shall feed his flock".   Jarkko Maukonen, laulu ja kitara sekä Ossi Jauhiainen, koskettimet esittävät mm. Maukosen "Tulkaa kaikki" sekä "Kätköistä yön". Ossi Jauhiainen laulaa myös Händelin oratorioaarioita.   Anna Kosola, laulu ja Jarkko Maukonen, kitara esittävät mm. negrospirituaalin "I'll Fly Away".   Anna-Mari Linna, sello ja Outi Keskisipilä, urut esittävät Fauren Elegian.   Ohjelmassa myös Pertti Rusasen ja kanttorikuoron laulua, sekä jazzahtavia virsisovituksia kaksilla uruilla soitettuna.   Ohjelma 10 € , eläkeläisille, työttömille ja opiskelijoille 5 €. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen.         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27087906 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27087906 Wed, 1 Feb 2012 06:34:18 +0200 Kevään ensimmäinen Taizémessu Tuomiokirkossa Tämän kevään ensimmäiseen Taize-messuun hiljennytään keskiviikkona 1.2. klo 19 Kuopion tuomiokirkossa. Taizé-messu on jumalanpalvelus, jossa on tilaa hiljaisuudelle ja yhteisöllisyydelle.   Taize-messussa mukana pastori Sari Kärhä.
Voisiko hiljaisuudessa kohdata Jumalan?
Taize-messussa ei ole perinteistä papin pitämää saarnaa, vaan sen tilalla on hiljaista mietiskelyä. Messussa lauletaan ranskalaisen Taizén ekumeenisen luostariyhteisön lauluja. Niiden sanat ovat lyhyitä säkeitä, joita toistetaan useita kertoja.   Lue lisää Taize-messusta     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24267975 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24267975 Wed, 1 Feb 2012 06:00:00 +0200 Kouluikäisten kevään 2012 leireille ilmoittautumiset Alavan seurakunnassa pidetään keväällä neljä kouluikäisten leiriä sekä rovastikunnallinen äiti-tytärleiri seurakuntien leirikeskuksissa. Leireille ilmoittaudutaan ajalla 1.2.-12.2. Äiti-tytärleirin ilmoittautuminen päättyy 10.2. Ilmoittautumisohjeet löytyy Kouluikäisten sivulta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27012715 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27012715 Tue, 31 Jan 2012 23:45:56 +0200 Seurakunta elää! Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin -luentosarja maanantaina 6.2. klo 18.30 Puijon kirkossa. Apostolien tekojen alkuluvuista löytyy useita tiivistelmiä, joissa kerrotaan kauniisti alkukirkon elämästä. Niistä on tullut yksi kristillisen kirkon tunnusmerkki. Seurakunta on siellä, missä vietetään ehtoollista, rukoillaan, tutkitaan uskon sanomaa ja missä vallitsee kristillinen lähimmäisen rakkaus. - Seurakuntaelämää alkukirkossa (Ap.t. 2:42-47; 4:32-37, Marja-Riitta Juntunen - Ihme ja saarna (Ap.t. 3:1-25, Martti Keinänen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26807969 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26807969 Tue, 31 Jan 2012 15:05:43 +0200 Ruokanen ja Jolkkonen toiselle kierrokselle piispanvaalissa Kuopion hiippakunnan piispanvaalissa ensimmäisellä kierroksella 31.1.2012 eniten ääniä saivat professori, TT Miikka Ruokanen (177 ääntä) ja piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen (173 ääntä). Äänten tarkistuslaskenta Tuomiokapitulissa toi Jari Jolkkoselle vielä yhden äänen lisää eli hän sai kaikkiaan 173 ääntä. Kuopion hiippakunnan piispaehdokkaiden Tuomiokapitulin vahvistama äänijakautuma oli seuraava:

Professori Miikka Ruokanen 177 ääntä,

piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen 173 ääntä

lääninrovasti Jaana Marjanen 117 ääntä,

hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen 103 ääntä

tutkija Pauliina Kainulainen 42 ääntä ja

kirkkoherra Tapani Nuutinen 35 ääntä.

Vaalin ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 96,57. Äänioikeutettuja on kaikkiaan 678, heistä 333 maallikkoa ja 345 pappia.   Ääntenlaskennan tulos vahvistettiin klo 17 alkaneessa tuomiokapitulin istunnossa. Tarkistuslaskenta toi Jari Jolkkoselle yhden äänen lisää.
Toinen vaalipäivä 20. helmikuuta
Piispanvaalin ensimmäinen kierros käytiin siis tiistaina 31.1.2012. Vaalin toinen kierros käydään maanantaina 20.2.2012 klo 13. Sen tulos vahvistetaan samana päivänä pidettävässä tuomiokapitulin istunnossa.
Toisen kierroksen vaalipaneeli vain Kuopiossa
Piispanvaaleissa järjestettiin kolme vaalipaneelia eri puolilla hiippakuntaa. Toisella äänestyskierroksella on vain yksi vaalipaneeli ja siinä ovat mukana Miikka Ruokanen ja Jari Jolkkonen.   Yleisölle avoin vaalikeskustelutilaisuus pidetään Ystävänpäivän iltana eli tiistaina 14.2. klo 18 Kuopion tuomiokirkossa. Illan juontavat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.

Kenellä on äänioikeus?

Äänioikeus on Kuopion hiippakunnan papeilla, lehtoreilla ja maallikkovalitsijoilla. Äänivaltaisia on yhteensä 678.     Katso Kuopion seurakuntien maallikkovalitsijoiden nimet     Katso Savon Sanomien verkkosivuilta Kuopion hiippakunnan pappis- ja maallikkovalitsijoiden nimet     Katso Jari Jolkkosen vaalisivut     Katso Miikka Ruokasen vaalisivut                     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27089298 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27089298 Tue, 31 Jan 2012 12:44:13 +0200 Tule juhlimaan kirkolle! Sunnuntaina 5.2. on kynttilänpäivä, Runebergin päivä ja presidentin vaalipäivä. Lauluyhtye Vox Nova rikastuttaa Puijon kirkon messua laulullaan. Messun jälkeen annetaan tietoa YV-keräyksestä ja siitä, miten keräyksen tuotto todella vaikuttaa esim. Ugandassa. Kynttilänpäivän messussa klo 10.00 Puijon kirkossa pastori Heikki Hyvärinen saarnaa vanhan Simeonin ilosta ja toiveitten täyttymisestä Jeesus lapsen nähdessään. Mukana messua toteuttamassa on lääninrovasti Jaana Marjanen ja pastori Miina Karasti. Joona Saraste on kanttorina. Vox Nova -lauluyhtyettä johtaa Heikki Halme.   Messun jälkeen kirkkokahveilla seurakuntasalissa avataan seurakunnan tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys diakonissa Maija Antikaisen johdolla. Jaana Marjanen tuo terveisiä Ugandasta ja kertoo, kuinka YV-keräyksen kautta tuleva pienlaina auttaa käytännössä Ugandassa.   Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä tästä.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27089242 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27089242 Tue, 31 Jan 2012 12:43:48 +0200 Perheen pyhä Päivärannan kirkossa Kynttilänpäivänä 5.2. klo 16.00 Perheen pyhäpäivää vietetään Päivärannan kirkossa. Ennen vanhaan kaikki kirkossa käytettävät kynttilät siunattiin käyttöä varten kynttilänpäivänä. Enää emme siunaa kynttilöitä, mutta tämä pyhä on jäänyt meille. Kynttilänpäivänä kuulemme miten pieni Jeesus-lapsi vietiin temppeliin siunattavaksi. Kynttilä tuo valoa pimeään, samalla tavoin Jeesus tuo valon koko maailman. Perheen pyhäpäivässä vietämme yhdessä kirkkohetkeä, jonka jälkeen on mahdollisuus askarrella mehiläisvahakynttilöitä, jutustella ja tutustella kaakaomukin ja pienen purtavan äärellä. Kirkkohetken toteutuksesta vastaavat pastori Miina Karasti, kanttori Joona Saraste, sekä Päivärannan päiväkerholaiset ja Puijonsarven koulun iltapäiväkerholaiset. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011302 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011302 Tue, 31 Jan 2012 12:42:00 +0200 Yhteisvastuukeräys käynnistyy Alavassa su 5.2. messulla Alavan kirkossa klo 10 ja Neulamäen kirkolla klo 13. Särkiniemen kirkolla yhteisvastuu on esillä 12.2. klo 13. Uusia lipaskerääjiä ja vapaaehtoisia tarvitaan yhteisvastuun erilaisiin lyhytaikaisiin tehtäviin! Lipaskerääjiksi haluavat voivat ottaa yhteyttä Liisa Tiilikaiseen p. 040 4848 324 ja muihin tapahtumiin haluavat Ulla Turuseen p. 040 4848 325.   Yhteisvastuun kattoteemana vuosina 2012 - 2013 on Välittävä yhteisö-Gemenskap och omsorg. Kotimaisena erityiskohteena vuonna 2012 on Takuu-Säätiön käynnistämä pienluottohanke. Sen tavoitteena on ylivelkaantumisen ennaltaehkäisy. Suunniteltu hanke kohdistuu diakoniatyön keskeiseen asiakasryhmään eli taloudellisessa ahdingossa oleviin ihmisiin. Hankkeen avulla halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea ne ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen. Yhteisvastuun kansainvälisen diakonian kohde on Ugandassa toteutettava pienrahoitustoiminta. Kirkon Ulkomaanapu toimii Ugandassa yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton kanssa. Keräyksen tuotosta 60 % käytetään kansainvälisen diakonian kohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta ja 40 % jää kotimaahan.   Lisää Yhteisvastuukeräyksestä 2012 tästä.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27085995 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27085995 Tue, 31 Jan 2012 09:49:33 +0200 Kuopion hiippakunnassa valitaan tänään uutta piispaa Kuopion hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen äänestyskierros on tänään tiistaina 31.1. klo 13. Mikäli joku ehdokkaista saa yli puolet annetuista äänistä, hänestä tulee suoraan uusi piispa. Jos äänet hajaantuvat, niin kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta jatkaa toiselle kierrokselle. Toinen äänestyskierros pidetään 20.2.2012. Kuopion tuomiokirkkorovastikunnan äänestyspaikkana toimii Keskusseurakuntatalo Kuopion Suokadulla. Piispaehdokkaina ovat lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, professori, TT Miikka Ruokanen , tutkija, TT Pauliina Kainulainen , kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen. Vaalissa äänioikeutettuja ovat Kuopion hiippakunnan papit, lehtorit ja maallikkovalitsijat. Äänivaltaisia on noin 670 ja maallikoita heistä on noin puolet. Äänestystulokset ilmestyvät verkkosivuillemme tänään tiistaina noin klo 15 - 16. Nykyinen piispa Wille Riekkinen jää eläkkeelle ja hänen seuraajansa vihitään virkaan 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27084840 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27084840 Tue, 31 Jan 2012 08:38:07 +0200 Hauta- ja puistotoimen kesätyöpaikat Kuopion ev.lut.seurakuntayhtymän hauta- ja puistotoimessa on jälleen haettavana kesätöitä. Hakuaika on 1.-17.2.2012 internet-sivujen kautta.   Hautausmaiden ja kiinteistöjen ulkoalueiden peruskunnostus ja hoitotöihin v. 2012 palkataan 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Työsuhteet kestävät 3 - 6 kk.   Hakuilmoitus koskee myös Juankosken, Kaavin, Karttulan ja Tuusniemen alueella oleville hautausmaille palkattavia kesätyöntekijöitä.   Töihin haetaan 1. - 17.2.2012 välisenä aikana internetin kautta, www.kuopionseurakunnat.fi/hautaus_kesatyot   Valituille ilmoitetaan kirjallisesti 31.3.2012 mennessä.   Lisätietoja tarvittaessa puistopäällikkö Aarne Laukkanen, puh.040 4848 237.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26900795 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26900795 Tue, 31 Jan 2012 06:33:50 +0200 Tule laulamaan Siioninvirsiseuroihin Siioninvirsiseurat ovat tavallisesta seurapaikasta poiketen Pyhän Johanneksen kirkolla sunnuntaina 5.2. klo 18. Siioninvirsiseuroja vietetään laulun merkeissä. Mukana ovat Raili Pursiainen, Lauri Paatero ja teol. yo Jarkko Lievonen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27071408 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27071408 Mon, 30 Jan 2012 09:47:54 +0200 Häämusiikkia Tuomiokirkossa lauantaina 11.2.2012 klo 15 Häälaulut ja lauantaina 18.2.2012 klo 15 Häämarssit Häälauluja esittävät: Teija Korhonen, Mirjam Puukki, Minna Rusanen, Henri Tikkanen, Emmi Virtanen, laulu. Marjaana Oliveira, viulu Raimo Survo, piano. Jousikvartetti: Anna Perkkiö, Eija Kajava, Sonja Koistinen ja Aino Saari. ASnna Kosola ja Anu Pulkkinen, urut ja piano. Lauluja nykyajan lauluntekijöiltä sekä vanhoilta mestareilta. mm. Bach, Franck, Laaksonen, Perttilä ja Simojoki.   Häämarsseja 18.2. soittaa uruilla Anu Pulkkinen. Ohjelmassa mm. Bach, Kuula, Melartin, Mendelssohn ja Wagner. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27017864 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27017864 Mon, 30 Jan 2012 08:00:00 +0200 Perheen pyhä Päivärannan kirkossa Kynttilänpäivänä 5.2. klo 16 Perheen pyhäpäivää vietetään Päivärannan kirkossa, Tuomikuja 4.Kynttilänpäivänä kuulemme miten pieni Jeesus-lapsi vietiin temppeliin siunattavaksi. Kynttilä tuo valoa pimeään, samalla tavoin Jeesus tuo valon koko maailman. Ennen vanhaan kaikki kirkossa käytettävät kynttilät siunattiin käyttöä varten kynttilänpäivänä. Enää emme siunaa kynttilöitä, mutta tämä pyhä on jäänyt meille. Perheen pyhäpäivässä vietämme yhdessä kirkkohetkeä, jonka jälkeen on mahdollisuus askarrella mehiläisvahakynttilöitä, jutustella ja tutustella kaakaomukin ja pienen purtavan äärellä. Kirkkohetken toteutuksesta vastaavat pastori Miina Karasti, kanttori Joona Saraste, sekä Päivärannan päiväkerholaiset ja Puijonsarven koulun iltapäiväkerholaiset. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27023635 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27023635 Mon, 30 Jan 2012 02:00:00 +0200 Alkukirkon saarnaa ja Pyhää Henkeä Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja jatkuu maanantaina 30.1. klo 18.30 Puijon kirkolla. Tällä kertaa pohditaan Pyhän Hengen vuodatusta ja alkukirkon saarnaa. Pyhä Henki vuodatettiin helluntaipäivänä. Pietari piti silloin ensimmäisen kristillisen saarnansa ja alkukirkko syntyi. Pietarin Puheen kautta Luukas kertoo, mistä evankeliumissa on kyse. Illan aihe ja alustus:   - Hengen vuodatus. Mitä on Pyhä Henki? (Ap.t. 2:1-13), Anna Vesterinen   - Näin alkukirkko saarnasi (Ap.t. 2:14-41), Jarno Nykänen   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27050860 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27050860 Sun, 29 Jan 2012 20:00:00 +0200 Usko ja Raamatun tieteellinen tutkimus Raamattuteologinen seminaari pidetään sunnuntaina 12.2. klo 17.00 - 19.00 Puijon kirkossa. Raamatun tieteellinen tutkimus näyttää toisinaan ajautuvan jännitteiseen suhteeseen perinteisen uskon kanssa. Mistä tämä johtuu? Onko raamattutieteen ja uskon välillä sovittamatonta ristiriitaa? Professori Lauri Thurén tarkastelee uskon ja tutkimuksen välistä problematiikkaa. • Mitä on tieteellinen raamatuntutkimus ja miten se toimii? • Voiko tutkimuksen tuloksiin luottaa? • Miten tutkimustieto vaikuttaa perinteiseen kristilliseen uskoon? • Miten uskon ja tieteen lähestymistavat voisi yhdistää? Tilaisuuden juontaa Kari Kuula. Lauri Thurén on Itä-Suomen yliopiston Uuden testamentin selitysopin eli eksegetiikan professori. Hän on tutkinut muun muassa varhaiskristillisen kirjallisuuden retoriikkaa ja Paavalin teologiaa. Hän on kirjoittanut useita hengellisiä tietokirjoja, joissa uskon ja tutkimuksen lähestymistavat yhdistyvät valaisevalla tavalla. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26797425 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26797425 Sun, 29 Jan 2012 13:00:00 +0200 Messu Pyhän Johanneksen kirkossa Sunnuntaina 29.1. klo 10 messussa Pyhän Johanneksen kirkossa saarnaa Mika Niskanen, liturgia teologian ylioppilas Jarkko Lievonen ja kanttorina Riitta Matilainen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011492 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011492 Fri, 27 Jan 2012 18:01:00 +0200 Kevään ensimmäinen Tuomasmessu ekumenian merkeissä Tämän kevään ensimmäistä Tuomasmessua vietetään sunnuntaina 29.1. klo 18 Alavan kirkossa, Keihäskatu 5. Se on samalla Ekumeenisen rukousviikon messu. Saarnaajana on pastori Harri Peiponen Kuopion ortodoksiseurakunnasta ja musiikkia esittävät Tuomasmuusikot nuorisokanttori Jarkko Maukosen johdolla. Päivän aiheena on Jeesus auttaa hädässä.   Tuomasmessu on suosittu luterilainen jumalanpalvelus, joka on yli 20 vuodessa levinnyt Helsingistä ympäri maailmaa. Sen liturgiassa ja kulussa yhdistyy nykyaikainen hengellisyys ja vanhan kirkon perinne.     Lue lisää Tuomasmessusta     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27050273 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27050273 Fri, 27 Jan 2012 08:00:23 +0200 Kuuntele evankeliumia Puijolla tai Päivärannassa Viikon evankeliumi " Jeesus auttaa hädässä" kuljettaa meidät merelle, myrskyn ja aaltojen keskelle. Jeesus auttaa opetuslapsiaan hädässä ja tyynnyttää myrskyn. Tämän sunnuntain sanoma kehottaakin meitä jättäytymään kaikessa Jeesuksen varaan. Hän auttaa meitä sisäisessä ja ulkonaisessa hädässä. Luonnonvoimatkin ovat Jeesukselle alamaisia. Ihminen on kaikessa riippuvainen hänestä. Usko häneen, joka tyynnytti myrskyn ja pelasti Pietarin hukkumasta, voittaa toivottomuuden ja antaa uutta luottamusta.   Jumalanpalveluksessa pohdimme, miten ihminen selviää kärsimyksestä. Mistä saamme avun? Syvimmän hädän hetkellä Kristus on kuitenkin kanssamme. Hän on läsnä ihmisen surussa, tuskassa ja kärsimyksessä. Hän ei hylkää koskaan.     Puijon kirkon messussa klo 10 Puijon kamarikuoron kvartetti laulaa kanttori Outi Keskisipilä johdolla ja Miina Karasti saarnaa viikon evankeliumitekstistä. Messussa on ehtoollinen.   Päivärannan kirkon sanajumalanpalveluksessa klo 13 kanttorina on myös Outi Keskisipilä ja Miina Karasti saarnaa. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvit.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27040319 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27040319 Fri, 27 Jan 2012 06:02:36 +0200 Ole arkienkeli ja osallistu Yhteisvastuukonsertteihin Nyt voit tehdä hyvää osallistumalla Alavan kirkossa järjestettäviin Yhteisvastuukonsertteihin. Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 5.2. ja silloin on jo ensimmäinen konserttikin.   Kuopion Nuorisokuoro konsertoi sunnuntaina 5.2. klo 16, ohjelma 10 € ja toinen konsertti keskiviikkona 21.3. klo 19, jossa esiintyvät Eija Bergman, Popo Salami Band, Seija Nylund, Jarkko Maukonen, Meri Maukonen, Vesa Kajava urut, Salla Tyrväinen viulu, Tahdistin-orkesteri joht. Harri Hyppölä, Alavan kirkkokuoro joht. Ossi Jauhiainen.
Yhteisvastuu ehkäisee ylivelkaantumista
Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää vuoden 2012 yhteisvastuuvaroin pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.   Kansainvälisen diakonian kohteena on Uganda, jossa Yhteisvastuu niin ikään tukee pienrahoitustoimintaa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu, joka toimii Ugandassa yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton kanssa.   Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään Ugandaan ja kansainvälisen diakonian kohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta.   Kotimaassa erityiskohteena oleva pienluottohanke saa 20 prosenttia keräyksen tuotosta ja hiippakuntien avustustyö sekä Kirkon diakoniarahasto yhteensä 10 prosenttia.    Loput 10 prosenttia käytetään keräävän seurakunnan päätösten mukaisiin diakonisiin tarpeisiin.         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27040286 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27040286 Fri, 27 Jan 2012 06:00:00 +0200 "Iloitkaa aina. Kiittäkää kaikesta" YLISTYSMUSIIKIN ILTA Alavan kirkossa to 9.2. klo 18 Tarjoilua alasalissa. Yhteistä laulua, virttä, soittoa.. Kanssasi laulamassa Zipporim-kuoro sekä soittamassa Leila Savolainen, Hanna Koistinen, Jarkko Maukonen, Ari Lahtinen ja Jarmo Hallikainen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27020807 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27020807 Thu, 26 Jan 2012 11:28:36 +0200 Katso Kuopion hiippakunnan piispanvaalipaneeli Kajaanista Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaiden viimeinen vaalipaneeli ennen ensimmäistä äänestystä pidetään Kajaanin Keskusseurakuntakodilla (Kirkkokatu 26) torstaina 26.1. klo 18. Vaalipaneeli on yleisölle avoin. Voit katsoa vaalipaneelin myös suorana lähetyksenä evl:n verkkosivujen kautta.     Kuopion hiippakunnassa piispanvaaliehdokkaina ovat lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, professori, TT Miikka Ruokanen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja  hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen.
Vaalipaneelit hiippakunnassa
Paneelit on järjestetty jo 12.1.2012 Kuopion tuomiokirkossa, ja 19.1.2012 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2).   Torstaina 26.1. 2012 klo 18 on ensimmäisen kierroksen viimeinen vaalipaneeli Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26).   Kajaanin vaalipaneelia on mahdollisuus seurata suorassa lähetyksessä osoitteesta evl.fi/piispanvaali   Videostreamaus ilmestyy ko. sivulle hieman ennen vaalipaneelin ilmoitettua alkamisajankohtaa.   Mikäli vaaleissa päädytään toiselle kierrokselle pidetään vielä yksi vaalipaneeli Kuopiossa 14.2.2012.
Vaalipäivä 31. tammikuuta
Piispanvaalin ensimmäinen kierros on tiistaina 31.1.2012 klo 13.   Ellei kukaan ehdokkaista saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään vaalin toinen kierros maanantaina 20.2.2012 klo 13. Sen tulos vahvistetaan samana päivänä myöhemmin pidettävässä tuomiokapitulin istunnossa.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.   Äänioikeus on Kuopion hiippakunnan papeilla, lehtoreilla ja maallikkovalitsijoilla. Äänivaltaisia on yhteensä noin 670.   Katso Kuopion seurakuntien maallikkovalitsijoiden nimet     Katso Savon Sanomien verkkosivuilta Kuopion hiippakunnan pappis- ja maallikkovalitsijoiden nimet                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27021462 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27021462 Thu, 26 Jan 2012 07:02:02 +0200 Minkä varaan elämässäsi heittäydyt ? Lukemattomat ihmisten kokemukset puhuvat siitä, miten ihmeellisellä tavalla on varjeltunut onnettomuudessa tai suorastaan onnettomuudelta, miten on pelastunut ahdingosta, sairaudesta tai luonnon voimien armoilta. Minkä varaan sinä heittäydyt elämässäsi?   Jos menettää elämässä kaiken tavoittelemansa, juuri silloin on Jumalan käsissä. ”Mahtava on meren aallokko, mahtavampi vaahtopäinen myrsky, mahtavin on korkeuden Herra!   Ensi pyhä eli 4. sunnuntai loppiaisesta kehottaa meitä jättäytymään kaikessa Vapahtajan varaan, kirjoittaa Kallaveden seurakunnan vt. kirkkoherra Hannu Komulainen.     Lue lisää Pyhä puhuu -palstalta       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26988190 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26988190 Thu, 26 Jan 2012 06:04:05 +0200 Kasvatuksen ansiomerkkejä Puijolle Puijon seurakunnan pyhäkoulunopettajille Maija ja Olli Kankimäelle sekä nuorisotyönohjaaja Markku Puhakalle luovutettiin viime pyhänä messun jälkeen Kirkon lapsi- ja nuorisotyön ansiomerkit. Kankimäet ovat toimineet Puijon kirkolla pyhäkoulunopettajina lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. - Pyhäkoulu on tullut osaksi meidän elämäämme. Meitä kannustaa Jeesuksen sana. "Sallikaa lasten tulla minun luokseni", kertoi Olli Kankimäki. Pitämällä pyhäkoulua Kankimäet haluavat muistaa itse ja muistuttaa muita pyhäpäivän viettämisestä. Markku Puhakka on työskennellyt Puijon seurakunnan nuorisotyönohjaajana vuodesta 1991. Hänen vastuullaan on rippikoulu ja rippikoulun jälkeinen nuorisotyö yhdessä nuorisopapin kanssa. Ansiomerkit oli myöntänyt Kirkon kasvatuksen ja nuorisotyön toimikunta seurakunnan anomuksesta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011585 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011585 Wed, 25 Jan 2012 13:39:08 +0200 Kuopion nuorisokuoro konsertoi Alavan kirkossa su 5.2. klo 16 yhteisvastuun hyväksi, ohjelma 10 €. Vuonna 2005 perustettu Kuopion Nuorisokuoro on suunnattu 14-21-vuotiaille nuorille; sekä pojille että tytöille. Sekakuoromuotoisena, yli 60-henkisenä kuorona se on ainutlaatuinen Suomessa. Pääsyvaatimuksena kuoroon ovat sopiva ikä, nuotinluku– ja laulutaito. Ohjelmistossa tuodaan esiin musiikkia laajasti ja monipuolisesti. Taitavista nuorista koostuva joukko taipuu niin klassiseen kuorolauluun kuin rytmimusiikkiinkin. Kuoron kokonaisvaltaisessa esiintymisessä myös koreografian osuus on voimakkaasti mukana. Kuoron taustayhteisönä toimii Kuopion Nuorisokuoroyhdistys ry, jonka jäsenet ovat kaikki kuoron laulajia. Nuoret siis itse hallinnoivat kuoroaan, vaikuttavat päätöksiin esiintymisistä, ohjelmistosta, toiminnasta ja rahoituksesta. Syksyllä 2009 Kuopion Nuorisokuoro voitti YLE TV2:lla pidetyn Suomen Paras Kuoro-kilpailun. Tie voittoon oli tiukka—esikarsinnoissa mukaan hyväksyttiin 12 kuoroa, kisan voitto vaati jatkoon menon kolmessa ohjelmassa. Projekti huipentui tiukan finaalikamppailun voittoon. Kuorolle järjestetään normaaliharjoittelun ohessa säännöllisesti muuta koulutusta. Keväällä kuorolle esiintymis-vinkkejä ja ohjausta saadaan mm. suomalaiselta lauluyhtyeeltä Club For Five sekä 2009 Grammy-voittaja King’s Singersin pitämältä mestarikurssilta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011821 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011821 Wed, 25 Jan 2012 13:18:32 +0200 Sanomassa voimaa Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 30.1. klo 18.30 Puijon kirkolla. Helluntaipäivänä luvattu Pyhä Henki vuodatettiin. Pietari piti ensimmäisen kristillisen saarnan ja alkukirkko syntyi. Pietarin Puheen kautta Luukas kertoo, mistä evankeliumissa on kyse. Illan aihe ja alustus:   - Hengen vuodatus. Mitä on Pyhä Henki? (Ap.t. 2:1-13), Anna Vesterinen   - Näin alkukirkko saarnasi (Ap.t. 2:14-41), Jarno Nykänen   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26807802 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26807802 Wed, 25 Jan 2012 13:00:00 +0200 Yhteisvastuukeräys alkaa kynttilänpäivänä Vuoden 2012 Yhteisvastuukeräys avataan Männistön seurakunnassa kynttilänpäivän messussa sunnuntaina 5.2. klo 10 Pyhän Johanneksen kirkossa. Messussa saarnaa Aulikki Mäkinen, liturgina on Lauri Paatero ja kanttorina Heikki Mononen. Messun jälkeen kahvit ja YV-info. Lue lisää Männistön seurakunnan Yhteisvastuu-sivuilta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011306 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011306 Wed, 25 Jan 2012 12:59:03 +0200 Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä! Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8. Onko sinulla tuhannen taalan ideoita tai kristallinkirkas visio Kuopion Kirkkopäivistä?   Kirkkopäivät järjestää maanantaina 6.2.2012 klo 15-21 avoimen Open Space -tapahtuman Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (Kellolahdentie 8).    Open Space on vuorovaikutus- ja keskustelutapahtuma, jonka aiheet, sisällöt ja tuotokset ovat alusta loppuun osallistujien käsialaa.   Tapahtuman ohjaa kehittämiskonsultti Raimo Turunen Koulutuskeskus Agricolasta ja mukana ovat Kirkkopäivien keskeiset järjestäjät. Kirkkopäivät tarjoaa kahvit ja iltapalan.   Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Kirkkopäivistä kiinnostuneille henkilöille, joten laitathan kutsua laajalla jakelulla eteenpäin tuttavapiirissäsi.   Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2012 kirkkopäiväsihteeri Kati Ukkoselle, kati.ukkonen@evl.fi tai 040 4848 233.
Kirkkopäivät -läpileikkaus kirkosta tässä ja nyt
Kirkkopäiväviikonloppuna Kuopiossa 17.–19.5.2013 ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Kirkkopäivät pureutuu terävästi ajankohtaisiin aiheisiin ja haastaa moniääniseen keskusteluun tarjoten sekä asiaa että viihdettä syvältä koskettaen.    Kirkkopäivät tuo yhteen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt, seurakuntalaiset – ja myös kirkkokriitikot. Tapahtumaviikonvaihde kokoaa yhteen noin 10 000–20 000 eri-ikäistä ihmistä ympäri Suomen ja se tarjoaa näköalapaikan siihen, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä siellä pohdituttaa.   Kirkkopäivät järjestetään joka toinen vuosi toukokuisena viikonloppuna. Se on ainoa kirkollinen suurtapahtuma, jonka ohjelmaa ovat mukana järjestämässä Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko.     Kuvateksti: Viime vuonna Lahden Kirkkopäivillä nähtiin upea spektaakkeli Raamatun luomiskertomuksesta.   Kuva: Seija Rytkönen   Lisätietoja Kirkkopäivistä saat tutustumalla viime vuoden Lahdessa pidettyjen Kirkkopäivien verkkosivuihin   Lue lisää Open Space -menetelmästä                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27007526 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27007526 Wed, 25 Jan 2012 09:00:00 +0200 Yhteisvastuukonsertti Kuopion Tuomiokirkossa sunnuntaina 12.2.2012 klo 18. Kuopion kanttorit musisoivat yhdessä ja erikseen! Ohjelmassa kuoro- ja yksinlaulua sekä soitinmusiikkia uruin, selloin ja kitaroin. Ohjelma 10/5e. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26842070 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26842070 Wed, 25 Jan 2012 08:00:00 +0200 Markkinaseuroille ja -veisuille tammimarkkinoiden aikaan Perinteiset markkinaseurat ja -veisuut Tuomiokirkossa ja Keskusseurakuntatalolla kuuluvat Kuopion tammimarkkinoiden 25.-26.1. oheisohjelmaan.
Seurat
Paavon päivänä eli keskiviikkona 25.1. klo 18 Tuomiokirkossa. Seuroissa puhuvat emerituspiispa Matti Sihvonen, tuomiorovasti Ilpo Rannankari, johtava sairaalapappi Risto Voutilainen ja Herättäjä-Yhdistyksen Pohjois-Savon aluesihteeri, rovasti Tuomo Ruuttunen.   Musiikkia esittää Kuopion Virsikuoro, jota johtaa Anni Pesälä. Seurat jatkuvat kahvitarjoilulla ja markkinaveisuilla keskusseurakuntatalolla.
Markkinaveisuut
Keskiviikkona 25.1. klo 19.30 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22. Veisuuttajina Petri Järveläinen ja Tuomo Ruuttunen.
Aamuseurat
Torstaina 26.1. klo 9. Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Tuomo Ruuttunen.

Kuopion markkinaseuroilla ”kunniakas” historia
Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III (1746-1792) perusti Kuopion kaupungin vierailtuaan Suomessa 1770-luvulla. Kaupungin perustamisesta lähtien siellä on pidetty tammimarkkinat ja niiden yhteydessä myös markkinaseurat. Vuosittain markkinat ovat ajoittuneet Paavon päivän (25.1) seutuun.   Historia tietää kertoa, että herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen vieraili mielellään näillä nimipäivänsä seutuun sattuneilla markkinoilla ja niiden seuroissa. Kerrotaanpa, että hän oli erikoisen ihastunut torvimusiikista ja joskus käsillä tahtia lyöden marssi Savon Prikaatin soittokunnan perässä tammimarkkinoilla.   Hänen kuolemastaan tulee markkinaseurojen aikoihin (27.1.) kuluneeksi 160 vuotta. Ehkäpä hänen muistonsakin on mukana tämän vuoden markkinaseuroissa, -veisuissa ja aamuseuroissa.   ( Lähde: Herättäjäyhdistyksen verkkosivut  )     Tammimarkkinat järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1782 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen kauppatorille vuonna 1856. Siitä lähtien katkeamaton, tammikuinen markkinaperinne on ollut olennainen osa kuopiolaisten talvenviettoa.   ( Lähde: Kuopion kaupungin verkkosivut )       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26986525 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26986525 Wed, 25 Jan 2012 08:00:00 +0200 Mitä jos Särkiniemen seurakuntatalo myytäisiin? Mitä jos Särkiniemen seurakuntatalo myytäisiin, kysyttiin keskiviikkona 18.1. Särkiniemen seurakuntatalon mäellä. Liki 10 työntekijää ja sievoinen joukko seurakuntalaisia oli ajankohtaisen kysymyksen kimpussa. Särkiniemen seurakuntatalo ei ole vielä Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän myyntilistalla, vaikka läheltä piti. Jatkoaikaa on ainakin puolitoista vuotta.   - Jos ei tule herätystä ja ryntäystä takaisin kirkkoon, emme selviä talkoista ilman isoja ratkaisuja, vaikka tilojen käyttöaste nousisi sataan, sanoi kirkkoherra Alavan seurakunnan kirkkoherra Hannu Koskelainen sanoi esiteltyään yhtymän säästösuunnitelmia.   Entä onko Alavan kirkko välttämätön? Mutta kuka ostaisi kirkon?   Diakoniatyöntekijä Sisko Laitinen kummasteli yhteiskunnan isoja palveluyksiköitä. Pitääkö kirkon apinoida niitä?   - Mihin menevät huonosti liikkuvat, jos kirkko myydään? Pannaanko teltta pystyyn?   Lue koko juttu 25.1.2012 ilmestyneestä Kirkko ja kodista nro 2/ 2012.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26992265 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26992265 Wed, 25 Jan 2012 07:03:12 +0200 Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä! Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8. Onko sinulla tuhannen taalan ideoita tai kristallinkirkas visio Kuopion Kirkkopäivistä?   Kirkkopäivät järjestää maanantaina 6.2.2012 klo 15-21 avoimen Open Space -tapahtuman Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (Kellolahdentie 8).    Open Space on vuorovaikutus- ja keskustelutapahtuma, jonka aiheet, sisällöt ja tuotokset ovat alusta loppuun osallistujien käsialaa.   Tapahtuman ohjaa kehittämiskonsultti Raimo Turunen Koulutuskeskus Agricolasta ja mukana ovat Kirkkopäivien keskeiset järjestäjät. Kirkkopäivät tarjoaa kahvit ja iltapalan.   Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Kirkkopäivistä kiinnostuneille henkilöille, joten laitathan kutsua laajalla jakelulla eteenpäin tuttavapiirissäsi.   Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2012 kirkkopäiväsihteeri Kati Ukkoselle, kati.ukkonen@evl.fi tai 040 4848 233.
Kirkkopäivät -läpileikkaus kirkosta tässä ja nyt
Kirkkopäiväviikonloppuna Kuopiossa 17.–19.5.2013 ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Kirkkopäivät pureutuu terävästi ajankohtaisiin aiheisiin ja haastaa moniääniseen keskusteluun tarjoten sekä asiaa että viihdettä syvältä koskettaen.    Kirkkopäivät tuo yhteen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt, seurakuntalaiset – ja myös kirkkokriitikot. Tapahtumaviikonvaihde kokoaa yhteen noin 10 000–20 000 eri-ikäistä ihmistä ympäri Suomen ja se tarjoaa näköalapaikan siihen, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä siellä pohdituttaa.   Kirkkopäivät järjestetään joka toinen vuosi toukokuisena viikonloppuna. Se on ainoa kirkollinen suurtapahtuma, jonka ohjelmaa ovat mukana järjestämässä Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko.     Kuvateksti: Viime vuonna Lahden Kirkkopäivillä nähtiin upea spektaakkeli Raamatun luomiskertomuksesta.   Kuva: Seija Rytkönen   Lisätietoja Kirkkopäivistä saat tutustumalla viime vuoden Lahdessa pidettyjen Kirkkopäivien verkkosivuihin   Lue lisää Open Space -menetelmästä                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27006800 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27006800 Tue, 24 Jan 2012 15:22:55 +0200 Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä! Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8. Onko sinulla tuhannen taalan ideoita tai kristallinkirkas visio Kuopion Kirkkopäivistä?   Kirkkopäivät järjestää maanantaina 6.2.2012 klo 15-21 avoimen Open Space -tapahtuman Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (Kellolahdentie 8).    Open Space on vuorovaikutus- ja keskustelutapahtuma, jonka aiheet, sisällöt ja tuotokset ovat alusta loppuun osallistujien käsialaa.   Tapahtuman ohjaa kehittämiskonsultti Raimo Turunen Koulutuskeskus Agricolasta ja mukana ovat Kirkkopäivien keskeiset järjestäjät. Kirkkopäivät tarjoaa kahvit ja iltapalan.   Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Kirkkopäivistä kiinnostuneille henkilöille, joten laitathan kutsua laajalla jakelulla eteenpäin tuttavapiirissäsi.   Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2012 kirkkopäiväsihteeri Kati Ukkoselle, kati.ukkonen@evl.fi tai 040 4848 233.
Kirkkopäivät -läpileikkaus kirkosta tässä ja nyt
Kirkkopäiväviikonloppuna Kuopiossa 17.–19.5.2013 ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Kirkkopäivät pureutuu terävästi ajankohtaisiin aiheisiin ja haastaa moniääniseen keskusteluun tarjoten sekä asiaa että viihdettä syvältä koskettaen.    Kirkkopäivät tuo yhteen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt, seurakuntalaiset – ja myös kirkkokriitikot. Tapahtumaviikonvaihde kokoaa yhteen noin 10 000–20 000 eri-ikäistä ihmistä ympäri Suomen ja se tarjoaa näköalapaikan siihen, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä siellä pohdituttaa.   Kirkkopäivät järjestetään joka toinen vuosi toukokuisena viikonloppuna. Se on ainoa kirkollinen suurtapahtuma, jonka ohjelmaa ovat mukana järjestämässä Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko.     Kuvateksti: Viime vuonna Lahden Kirkkopäivillä nähtiin upea spektaakkeli Raamatun luomiskertomuksesta.   Kuva: Seija Rytkönen   Lisätietoja Kirkkopäivistä saat tutustumalla viime vuoden Lahdessa pidettyjen Kirkkopäivien verkkosivuihin   Lue lisää Open Space -menetelmästä                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27017782 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27017782 Tue, 24 Jan 2012 15:22:55 +0200 Isolle hautausmaalle lisää uurnahauta-alueita Kuopion isolle hautausmaalle lisätään uurnahauta-alueita. Kolmelle vapaalle rakennettavalle osastolle saadaan 618 uurnahautapaikkaa, joissa on 3 852 uurnasijaa. Seurakunnille palautuneissa arkkuhautaosastoissa, joiden hautariveissä on useita vierekkäisiä hautapaikkoja, rakennetaan muistolehtoja tuhkahautausta varten. Niissä käytetään materiaalina seurakunnalle palautuneita hautamuistomerkkejä ja graniittisia reunakiviä. Muistomerkkien valinnan tekevät intendentti Helena Riekki sekä puistopäällikkö Aarne Laukkanen. Arkkuhautapaikat sekä muistomerkit ovat palautuneet seurakunnalle vuosina 2003 ja 2010 siksi, että nämä haudat ovat jääneet hoitamatta. Tuhkausten määrä Isolla hautausmaalla oli viime vuonna 51 prosenttia kaikista hautauksista. Vihityn hautausmaan käyttötarkoituksen muuttamisesta päätöksen teki yhteinen kirkkoneuvosto.   Kuva: Seija Rytkönen     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27000012 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27000012 Tue, 24 Jan 2012 11:01:49 +0200 Havukainen kulttuuripalkinnon saajaksi Valokuvataiteilija Minna Havukainen on saanut Pyhän Henrikin säätiön viidennen kulttuuripalkinnon, joka on suuruudeltaan 5000 €. Havukainen oli ideoimassa Kuopiossa Maassa taivaassa -tapahtumaa syksyllä 2010. Samassa yhteydessä nähtiin kuolemaa käsittelevä Exitus-näyttely. Havukaisella on ollut useita yksityisnäyttelyitä ja hän on osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla.   Havukaisen taidedokumentaarinen muotokuvasarja vastasynnyttäneistä äideistä on tuottanut kaksi näyttelykokonaisuutta, Gravitest+ ja Puerperium, joista jälkimmäinen on julkaistu kirjana.   Kuopiossakin nähty Havukaisen Exitus-näyttely käsittelee kuolemaa, surua ja menetystä omaisten näkökulmasta. Havukaisen ideoima tapahtuma Maassa taivaassa – ajatuksia kuolemasta järjestettiin Kuopiossa marraskuussa 2010.   Kuva: Minna Havukainen  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26987647 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26987647 Tue, 24 Jan 2012 06:30:59 +0200 Äidit ja tyttäret maaliskuussa leirille Hirvijärvelle Kuopion ev.lut.seurakunnat järjestää Äiti-tytär -leirin 16. - 18.3.2012 Hirvijärvellä. Leiri on tarkoitettu äideille ja kouluikäisille tyttärille. Ilmoittautumiset 23.1.-10.2.2012 verkkosivuilla      Leirin ohjelmassa on yhdessä toimimista, virkistäytymistä ja viihtymistä. Leirillä on myös vapaa-aikaa. Tarkempi leiriohjelma lähetetään osallistujille leirikirjeen mukana ennen leiriä.   Leiripaikkoja on rajoitetusti. Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin voimme ottaa, arvomme leiripaikat.   Leirimaksu äidistä ja tyttärestä on 56 €, seuraavasta tyttärestä 16 €.   Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Eija Huuskoselta p. 040 4848 378 tai Kati Ukkoselta p. 040 4848 252.   Vahvistus leirille pääsystä tulee äidille 19.2.2012 mennessä sähköpostilla tai tekstiviestillä.   Kuva: Helena Ravolainen     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26987049 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26987049 Mon, 23 Jan 2012 10:40:26 +0200 "Pienestä kiinni" Yhteisvastuukeräys käynistyy 5.2.2012 Kallaveden kirkolla klo 10 jumalanpalveluksella. Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2012 teemana on ”PIENESTÄ KIINNI”. Keräys tukee pienrahoitustoimintaa ja torjuu ylivelkaantumista Suomessa ja Ugandassa. Keräys käynnistyy 5.2.2012 Kallaveden kirkolla klo 10 jumalanpalveluksella. Keräyksen esimiehenä toimii Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.     Yhteisvastuu tapahtumia:   Ke 22.2. klo 10 - 13 Varttuneen väen virkistyspäivässä yhteisvastuuaihe Kallaveden kirkolla. Myytävänä tuotteita yhteisvastuun hyväksi. Arpajaiset.   Su 26.2. klo 13 Yhteisvastuun perhetapahtuma Valoharjulla. Mukana Valoharjun ja Kurkimäen päiväkerholaiset ohjaajineen.   Tänä vuonna 2012 järjestämme listakeräyksen, niillä alueilla jonne saamme kerääjiä. Järjestämme lipaskeräyksen 17.2. ja 18.2 Kolmisopella, johon voit halutessasi myös ilmoittautua kerääjäksi keräyspäällikkö Irene Savolaiselle 040- 4848 373.   Lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua valtakunnallisten tilien kautta yhteisvastuukeräykseen: Nordea 208918 – 6775 Oko Pankki OYJ 500001 – 20236228 Sampo 800016 – 51651   Kallaveden seurakunnan viitenumero 306157 Kallaveden seurakunnan Karttulan alueen viitenumero 306173   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26985154 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26985154 Mon, 23 Jan 2012 09:07:44 +0200 Jumalanpalvelukset 29.1. Puijon ja Päivärannan kirkossa. Viikon evankeliumi kuljettaa meidät merelle, myrskyn ja aaltojen keskelle. Jeesus auttaa opetuslapsiaan hädässä ja tyynnyttää myrskyn. Jumalanpalveluksessa mietimme, miten ihminen selviää kärsimyksestä. Mistä saamme avun? Syvimmän hädän hetkellä Kristus on kanssamme. Hän on läsnä ihmisen surussa, tuskassa ja kärsimyksessä. Hän ei hylkää koskaan. Puijon kirkon messussa klo 10.00 Puijon kamarikuoron kvartetti laulaa kanttori Outi Keskisipilä johdolla ja Miina Karasti saarnaa viikon evankeliumitekstistä.   Päivärannan kirkon sanajumalanpalveluksessa klo 13.00 kanttorina on myös Outi Keskisipilä ja Miina Karasti saarnaa. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvit.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984899 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984899 Mon, 23 Jan 2012 08:42:36 +0200 Teologiharjoittelijat aloittaneet seurakunnassa Teologian ylioppilaat Satu Pihlakangas ja Jarkko Lievonen ovat aloittaneet harjoittelujakson Männistön seurakunnassa. Heihin voi tällä viikolla tutustua Ukintuvan Sanan torstaissa 26.1. klo 12 Pyhän Johanneksen kirkolla, jossa hartauden pitää Satu Pihlakangas, sekä Pyhän Johanneksen kirkon messussa sunnuntaina 29.1. klo 10, jossa on liturgina Jarkko Lievonen. Messussa saarnaa Mika Niskanen ja kanttorina on Riitta Matilainen. Teologiharjoittelijat ovat seurakunnassamme 2.3. asti. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984898 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984898 Mon, 23 Jan 2012 08:38:06 +0200 Miesten Männistöpiiri aloittaa kevätkauden tiistaina klo 18.30-20. Miesten Männistöpiiri kokoontuu 24.1. alkaen parillisten viikkojen tiistaina klo 18.30-20 Vanhalla kirkolla. Piiriä vetää Esko Iisalo. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984671 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984671 Mon, 23 Jan 2012 08:34:45 +0200 Raamattu- ja rukouspiiri maanantaina 23.1. klo 13-14.30. Rovasti Airi Luntisen vetämä Raamattu- ja rukouspiiri kokoontuu parillisten viikkojen maanantaina klo 13-14.30 Männistön Vanhalla kirkolla. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984573 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984573 Mon, 23 Jan 2012 08:30:28 +0200 Tyttöjen ja poikien talvileirille ilmoittautumiset käynnissä 1.-3. luokkalaisten tyttöjen ja poikien talvileiri pidetään 3.-5.2. Hirvijärven leirikeskuksessa. Leirimaksu on 16 €. Leiripaikoista voi kysyä Juha Mertaselta, p. 040 4848 409 perjantaihin 27.1. mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984444 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26984444 Mon, 23 Jan 2012 08:20:14 +0200 Kynttilänpäivän messu, jossa pappisvihkimys. Yhteisvastuukeräyksen avaus. sunnuntaina 5.2. klo 10 Tuomiokirkossa. Piispa Wille Riekkinen avustajineen toimittaa pappisvihkimyksen. Papiksi vihkimisessä avustavat tuomiorovasti Ilpo Rannankari (Kuopio), asessori Heikki Holkeri (Joensuu), tuomiokapitulin maallikkojäsen Toivo Remes (Kiuruvesi), hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen, hiippakuntasihteeri Kati Jansa sekä pastori Anu Ylitolonen (Joroinen).   Papeiksi vihitään teologian maisterit Heikki Kastarinen, Raimo Kytölä, Eeva-Maija Monto ja Nuusa Parkkinen.  Heikki Kastarinen aloittaa työnsä 5.2. Järvi-Kuopion vs. 1. kappalaisena.   Messussa saarnaa hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen, liturgina tuomiorovasti Ilpo Rannankari, kanttorina Anna Kosola ja urkurina Anu Pulkkinen. Tuomiokirkon psalmikuoro. Yhteisvastuukeräyksen avaus.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26814651 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26814651 Mon, 23 Jan 2012 08:10:00 +0200 Hauta- ja puistotoimen kesätyöpaikat Kuopion ev.lut.seurakuntayhtymän hauta- ja puistotoimessa on jälleen haettavana kesätöitä. Hakuaika on 1.-17.2.2012 internet-sivujen kautta.   Hautausmaiden ja kiinteistöjen ulkoalueiden peruskunnostus ja hoitotöihin v. 2012 palkataan 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Työsuhteet kestävät 3 - 6 kk.   Hakuilmoitus koskee myös Juankosken, Kaavin, Karttulan ja Tuusniemen alueella oleville hautausmaille palkattavia kesätyöntekijöitä.   Töihin haetaan 1. - 17.2.2012 välisenä aikana internetin kautta, www.kuopionseurakunnat.fi/hautaus_kesatyot   Valituille ilmoitetaan kirjallisesti 31.3.2012 mennessä.   Lisätietoja tarvittaessa puistopäällikkö Aarne Laukkanen, puh.040 4848 237.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26971958 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26971958 Mon, 23 Jan 2012 06:33:50 +0200 Ekumeeninen kirkkopolku Tuusniemellä Ekumeeninen kirkkopolku kuljetaan maanantaina 23.1. klo 18. Kirkkopolku alkaa rukoushetkellä ortodoksisessa rukoushuoneessa, jatkuu tilaisuudella Helluntaiseurakunnassa ja päättyy rukoushetkeen ja kirkkokahveihin luterilaisella seurakuntatalolla.     Lue lisää ekumeniasta     Katso ekumeeniset tilaisuudet Kuopion alueella     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901500 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901500 Sun, 22 Jan 2012 22:05:00 +0200 Yhteisvastuun lipaskeräystempaus Puijon torilla Tervetuloa uudet ja entiset kerääjät Yhteisvastuun lipaskeräystempaukseen 9.-10.2. Puijonlaakson ostoskeskukselle. Tempauksessa voi olla mukana vaikka tunnin. Ilmoittaudu viimeistään 7.2. ja varaa oma keräysaika. Ilmoittautumiset Raili Lehtoviidalle  p. 040 4848438 tai sähköpostilla tästä.   Tempaus alkaa 9.2. klo 12.00 Puijonlaakson ostoskeskuksessa.   Yhteisvastuun lipaskerääjiä tarvitaan lisää myös ovella kerääjiksi!  Kysy lisää Puijon seurakunnan keräysalueista Maija Antikaiselta p. 040 4848439. Maija Antikaiselta saa myös keräyslippaat.     Yhteisvastuu 2012 torjuu ylivelkaantumista   Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää vuoden 2012 yhteisvastuuvaroin pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.   Kansainvälisen diakonian kohteena on Uganda, jossa Yhteisvastuu niin ikään tukee pienrahoitustoimintaa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu, joka toimii Ugandassa yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton kanssa.   Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään Ugandaan ja kansainvälisen diakonian kohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kotimaassa erityiskohteena oleva pienluottohanke saa 20 prosenttia keräyksen tuotosta ja hiippakuntien avustustyö sekä Kirkon diakoniarahasto yhteensä 10 prosenttia. Loput 10 prosenttia käytetään keräävän seurakunnan päätösten mukaisiin diakonisiin tarpeisiin. Yhteisvastuukeräys 2012 käynnistyy 5.2.   Kuva: Säästöryhmä kokoontuu kerran viikossa, ja jokainen tuo viikoittain sovitun verran rahaa säästörahastoon. Kuvaaja: Ville Asikainen     Lisää Yhteisvastuukeräyksestä 2012 tästä.  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26814886 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26814886 Sun, 22 Jan 2012 10:15:02 +0200 Luentosarja Apostolien teoista jatkuu Puijolla Johdatus Apostolien tekoihin -luentosarja jatkuu maanantaina 23.1. klo 18.30 Puijon kirkossa, Taivaanpankotie 3. Ylösnoussut Kristus ei antanutkaan lähetyskäskyä, vaan sanoi päinvastoin: Älkää lähtekö minnekään, ennen kuin saatte Pyhän Hengen.   Niin alkuseurakunta jäi odottamaan tätä luvattua Henkeä. Se valitsi Juudaksen tilalle Mattiaan kahdenneksitoista apostoliksi.
Aihe ja luennoitsija:
- Pojan tilalle Pyhä Henki (Ap.t. 1:6-14), Satu Pihlajakangas   - Kahdentoista joukko kokoon (Ap.t. 1:15-26), Jarkko Lievonen   Lue lisää luentosarjasta     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901399 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901399 Sun, 22 Jan 2012 07:00:00 +0200 Kristittyjen ykseyden rukousviikon pääjuhla sunnuntaina 22.1. klo 15 Kuopion Tuomiokirkossa. Pääjuhlassa mukana Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Ilpo Rannankari sekä Kuopion seurakuntien kuoroja kanttori Anna Kosolan johdolla. Ennakkotiedoista poiketen piispa Wille Riekkinen ei pääse osallistumaan pääjuhlaan. Esirukoilijoina ovat eri seurakuntien edustajia: Raimo Kokkonen Vapaakirkosta, Aulis Koponen Helluntaiseurakunnasta, Taneli Pirskanen Adventtiseurakunnasta ja Leenakaisa Harjanne Puijon seurakunnasta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636219 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636219 Sun, 22 Jan 2012 06:09:23 +0200 Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä! Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8. Onko sinulla tuhannen taalan ideoita tai kristallinkirkas visio Kuopion Kirkkopäivistä?   Kirkkopäivät järjestää maanantaina 6.2.2012 klo 15-21 avoimen Open Space -tapahtuman Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (Kellolahdentie 8).    Open Space on vuorovaikutus- ja keskustelutapahtuma, jonka aiheet, sisällöt ja tuotokset ovat alusta loppuun osallistujien käsialaa.   Tapahtuman ohjaa kehittämiskonsultti Raimo Turunen Koulutuskeskus Agricolasta ja mukana ovat Kirkkopäivien keskeiset järjestäjät. Kirkkopäivät tarjoaa kahvit ja iltapalan.   Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Kirkkopäivistä kiinnostuneille henkilöille, joten laitathan kutsua laajalla jakelulla eteenpäin tuttavapiirissäsi.   Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.1.2012 kirkkopäiväsihteeri Kati Ukkoselle, kati.ukkonen@evl.fi tai 040 4848 233.
Kirkkopäivät -läpileikkaus kirkosta tässä ja nyt
Kirkkopäiväviikonloppuna Kuopiossa 17.–19.5.2013 ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Kirkkopäivät pureutuu terävästi ajankohtaisiin aiheisiin ja haastaa moniääniseen keskusteluun tarjoten sekä asiaa että viihdettä syvältä koskettaen.    Kirkkopäivät tuo yhteen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt, seurakuntalaiset – ja myös kirkkokriitikot. Tapahtumaviikonvaihde kokoaa yhteen noin 10 000–20 000 eri-ikäistä ihmistä ympäri Suomen ja se tarjoaa näköalapaikan siihen, mitä kirkossa tapahtuu ja mikä siellä pohdituttaa.   Kirkkopäivät järjestetään joka toinen vuosi toukokuisena viikonloppuna. Se on ainoa kirkollinen suurtapahtuma, jonka ohjelmaa ovat mukana järjestämässä Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko.     Kuvateksti: Viime vuonna Lahden Kirkkopäivillä nähtiin upea spektaakkeli Raamatun luomiskertomuksesta.   Kuva: Seija Rytkönen   Lisätietoja Kirkkopäivistä saat tutustumalla viime vuoden Lahdessa pidettyjen Kirkkopäivien verkkosivuihin   Lue lisää Open Space -menetelmästä                 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011445 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=27011445 Sat, 21 Jan 2012 15:22:55 +0200 Kamarikuoro Krysostomos konsertoi Alavan kirkossa lauantaina 21.1. klo 19, ohjelma 10 €. Kamarikuoro Krysostomos on ennakkoluuloton, nuorekas sekakuoro, joka on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tasokkaimmista ortodoksisista kuoroista.   Kuoro aloitti toimintansa keväällä 2003 kantaesittämällä johtajansa Mikko Sidoroffin Panihidan. Sittemmin Panihidasta on muodostunut kuoron "merkkituote" jota on esitetty suurella menestyksellä eri puolella Suomea.   Teos on äänitetty Alba Recods levymerkille ja se valittiin Vuoden 2007 vuoden kuorolevyksi. Krysostomos konsertoi vuosittain noin viisi kertaa eri puolilla Suomea ja ulkomailla.   Lue enemmän kuorosta     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26734704 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26734704 Sat, 21 Jan 2012 08:03:19 +0200 Ryppyjä ja rakkautta -Joel Hallikaisen konsertti Kaavilla Joel Hallikainen laulaa 50-vuotiskonsertissaan " Ryppyjä ja rakkautta" perjantaina 20.1. klo 18 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Lauantaina 21.1. hän vierailee myös Kaavin palvelukeskuksessa, jonne omaiset ovat tervetulleita. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5 €, tuotto Yhteisvastuukeräykselle.   Lauantaina 21.1 klo 13 Joel Hallikainen käy laulamassa myös Kaavin palvelukeskuksella,johon ovat myös asukkaiden omaiset tervetulleita.   Joelin suurimpia hittejä ja uuden tuotannon parhaita paloja sisältävä nostalginen juhlakonsertti tarjoillaan yleisölle lämpimänä ja läheltä, komeasti soivan juhlaorkesterin säestämänä.   Huikeita tarinoita ja lauluja sisältävä konsertti vie kuulijansa matkalle unelmiin, jotka toteutuivat.   Konsertti on syntynyt 50-vuoden kokemuksista.On aika koota laulut yhteen ja kiittää yleisöä.     Katso Joel Hallikainen You Tubesta       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26842511 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26842511 Fri, 20 Jan 2012 11:07:23 +0200 Ryppyjä ja rakkautta -Joel Hallikaisen konsertti Kaavilla Joel Hallikainen laulaa 50-vuotiskonsertissaan " Ryppyjä ja rakkautta" perjantaina 20.1. klo 18 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Lauantaina 21.1. hän vierailee myös Kaavin palvelukeskuksessa, jonne omaiset ovat tervetulleita. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5 €, tuotto Yhteisvastuukeräykselle.   Lauantaina 21.1 klo 13 Joel Hallikainen käy laulamassa myös Kaavin palvelukeskuksella,johon ovat myös asukkaiden omaiset tervetulleita.   Joelin suurimpia hittejä ja uuden tuotannon parhaita paloja sisältävä nostalginen juhlakonsertti tarjoillaan yleisölle lämpimänä ja läheltä, komeasti soivan juhlaorkesterin säestämänä.   Huikeita tarinoita ja lauluja sisältävä konsertti vie kuulijansa matkalle unelmiin, jotka toteutuivat.   Konsertti on syntynyt 50-vuoden kokemuksista.On aika koota laulut yhteen ja kiittää yleisöä.     Katso Joel Hallikainen You Tubesta       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901195 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901195 Fri, 20 Jan 2012 11:07:23 +0200 Seurakuntatoimisto on suljettu Riistavedellä, perjantaina 27.1.2012 koulutuksen vuoksi http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901272 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901272 Fri, 20 Jan 2012 11:05:00 +0200 Kirkkokuorossa voi laulaa vain kirkon jäsen? Ei todellakaan. Ihan kuka tahansa voi tulla antamaan laulullaan oman panoksensa kuorossa! Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään nyt lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ehdit ilmoittautua vielä 20.1. kanttorille Joona Sarasteelle p. 040 4848435. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390627 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390627 Fri, 20 Jan 2012 08:00:00 +0200 Perinteiset Heikin hiihdot järjestetään sunnuntaina 22.1. Säyneisen kirkolla. Klo 9.30 käynti Heikki Kainulaisen haudalla ja klo 10 messu kirkossa. Hiihdot alkavat messun jälkeen noin klo 11.30. Tilaisuudessa tarjoilua. Tuotto Yhteisvastuun hyväksi. Mukana järjestelyissä Salpa, Säyneisen kylätoimikunta ja alueseurakunnan vastuuryhmä. Tule messuun ja hiihtämään! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901341 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26901341 Fri, 20 Jan 2012 07:45:00 +0200 Tutustu Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaisiin Kuopion hiippakunnan piispaehdokkaisiin voi tutustua evl.fi-palvelun videohaastatteluissa Kuopion piispanvaalin kuusi ehdokasta esittäytyvät kirkon verkkosivuilla evl.fi/piispanvaali.   Piispan virkaa tavoittelevat hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.     Haastatteluvideoissa ehdokkaat pohtivat muun muassa, millaisissa käytännön asioissa he olisivat hiippakuntansa piispana aktiivisia. Ehdokkaat kertovat myös näkemyksensä, mihin kysymyksiin Raamattu ei vastaa.
Vaalipaneelit hiippakunnassa
Paneelit järjestetään 12.1.2012 Kuopion tuomiokirkossa, 19.1.2012 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2) sekä 26.1.2012 Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26).   Kajaanista on mahdollisuus seurata paneelia suorassa lähetyksessä osoitteesta evl.fi/piispanvaali
Vaalipäivä tammikuun lopulla
Ensimmäinen vaalipäivä on tiistaina 31.1.2012. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros järjestetään maanantaina 20.2.2012.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.   Äänioikeus on Kuopion hiippakunnan papeilla, lehtoreilla ja maallikkovalitsijoilla. Äänivaltaisia on yhteensä noin 670.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356185 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356185 Fri, 20 Jan 2012 07:02:02 +0200 Kristittyjen ykseyden rukousviikko Kuopiossa Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään Kuopiossa sekä eri puolilla maailmaa 18.-25.1.2012. Tänä vuonna teemana on Kristuksen voitto muuttaa meidät. Rukousviikon aikana kristityt tapaavat ekumeenisissa rukoustapahtumissa, kirkkovaelluksilla, ristisaatoissa, luennoilla ja konserteissa. Ekumeenisia tapahtumia on myös Kuopion ev.lut. seurakunnissa.
Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1. 2012 : Kristuksen voitto muuttaa meidät
Ekumeeninen rukousviikko kehottaa eri kirkkojen ja kirkkokuntien edustajia rukoilemaan kristittyjen ykseyden puolesta eri puolilla maailmaa 18.-25. tammikuuta 2012.   Ekumeenisen toiminnan peruselementti on rukous. Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan: “Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh: 17:21).    Rukousviikolla järjestetään useilla paikkakunnilla kirkkovaelluksia tai ristisaattoja. Ekumeenista rukousviikkoa on juhlittu jo yli sadan vuoden ajan. Suomessa viikko on järjestetty säännöllisesti 1960-luvulta alkaen.   Tämän vuoden rukousviikon teemana on Kristuksen voitto muuttaa meidät. Puolan kirkkojen edustajat ovat laatineet viikon aineistot. Puolassa vapaus näkyy kirkon lisäksi myös urheilussa, kuten jalkapallossa, kun maa odottaa tämän vuoden EM-kilpailuja.    - Jalkapallossa maali räjäyttää ilon. Pelaajien sitkeys, taito ja luovuus saavat palkkansa. Urheilussa iloitaan oman joukkueen, kaupungin tai kotimaan kannattajana, mutta joskus myös isien ja uskon perinnön kantajana.   - Urheilun riemussa voi kenties nähdä ihmisen kaipuun iloita ylösnousseen Kristuksen voitosta ja Jumalan valtakunnan iankaikkisesta juhlasta? pohtii Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen.     Katso Kuopion seudun tapahtumat ekumeenisella rukousviikolla   Pääjuhla su 22.1. Kuopion tuomiokirkossa   Ennakkotiedoista poiketen piispa Wille Riekkinen ei pääse osallistumaan pääjuhlaan. Lue lisää ekumeniasta Suomen Ekumeenisen neuvoston sivuilta
Rukous
Rakastava ja armollinen Jumala, opeta meille rauhasi osallisuuden iloa. Täytä meidät Pyhällä Hengelläsi, jotta voimme purkaa meitä erottavan vihamielisyyden muurit.   Suo, että ylösnoussut Kristus, joka on rauhamme, auttaisi meitä voittamaan kaiken hajaannuksen ja yhdistämään meidät hänen perhekuntansa jäseninä.   Pyydämme tätä Jeesuksen Kristuksen nimessä; hänen, sinun ja Pyhän Hengen olkoon kaikki kunnia ja kirkkaus, ikuisesta ikuiseen. Aamen.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26786123 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26786123 Fri, 20 Jan 2012 07:00:20 +0200 Sinä uusi laulaja tai kuorolaulusta kiinnostunut! Tule laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10-14 Puijon kirkolle, Taivaanpankontie 3. Laulupäivän tarkoituksena on tavoittaa uusia laulajia ja tarjota matalan kynnyksen toimintaa ja antaa lupa käyttää omaa ääntänsä. Laulupäivän opetus antaa aivan uusia valmiuksia laulajan kohtaamiin haasteisiin niin yhteislaulutilanteessa kuin kuoroharrastusta aloittaessa   Puijon seurakunnan kanttori Joona Saraste on pitänyt laajempia laulukursseja avoimen laulukoulun nimellä ja nyt puolivuosittain tätä laulupäivää. Sarasteella on kokemusta ja näkemystä sekä kärsivällisyyttä uuden laulajan opastamiseen, kunhan itse uskot oppimiskykyysi. Tule oppimaan laulamista innostuneessa seurassa!   Ilmoittautumiset ja lisäkysymykset suoraan kanttorille Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370938 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370938 Fri, 20 Jan 2012 07:00:00 +0200 Kadulta kotiin - hyvää mieltä laulaen Pakkaspäivien konsertista Kuopiossa 22.-29.1. pidettävien Pakkaspäivien konsertti kuullaan sunnuntaina 22.1. klo 16 Alavan kirkossa. Tämä on myös Perheen pyhäpäivän tapahtuma. Konsertissa esiintyvät Alavan ja Lehtoniemen päiväkerholaiset, lapsikuoro ja Leila Savolainen, nuorten bändi ja Ossi Jauhiainen, kirkkokuoro, Sirpa Pesonen, Popo Salami ja Pirjo Kuula. Vapaa pääsy.   Ohjelma 10 € kohdentuu pietarilaisten lastenkotien kesäleirin tukemiseen.   Tarjoilua kirkon alasalissa.   Järj. Alavan srk ja Iloa Lapsen ja Nuoren Elämään ry.
Pakkaspäivillä puuhaa lapsille ja nuorille
Lasten ja nuorten tekemisen viikko monenlaisine kulttuuri- ja liikuntapuuhineen on katettu Kuopioon 22.1. - 29.1.2012. Perinteisillä Pakkaspäivillä on tänäkin vuonna mukana lumisia puuhia, jännittävää tekemistä ja näkemistä sekä sisällä että ulkona.   Älä pelkää pakkasta tai vaivu talviuneen vaan lähde mukaan talven taikaan!   Lue lisää Pakkaspäivistä   Lue lisää Perheen pyhäpäivästä       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26619558 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26619558 Fri, 20 Jan 2012 06:40:52 +0200 Kirkkokuorossa on kuolettavan tylsää. E-hei! Kuorossa juttu luistaa ja huumori kukoistaa ja kaikki me olemme ihan tasavertaisia. Kuorossa ei kukaan moiti tai arvostele toista. Kun ihminen laulaa, niin mieli ja keho virkistyvät. Se taas edistää laulamisen oppimista. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset viimeistään nyt kanttorille Joona Sarasteelle p. 040 4848435. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390614 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390614 Fri, 20 Jan 2012 05:00:00 +0200 Täytyy olla kokenut laulaja päästäkseen kirkkokuoroon. Riippuu kuorosta. Kuoroharrastuksen voi aloittaa esim. osallistumalla ensin laulukouluun, jossa me kaikki olemme aivan samalla tasolla. Laulukoulussa aloitetaan kaikki aivan alusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikkien meidän äänet ovat persoonallisia ja tärkeitä. Jos kaipaat rohkeutta itsellesi, voit hakea sitä myös yksityisopetuksesta vaikka seurakunnan kanttorilta. Kannattaa olla utelias ja kysellä kuoroista, sillä myös kirkkokuorot keskenään ovat erilaisia.     Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390528 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390528 Thu, 19 Jan 2012 18:00:00 +0200 Miikka Ruokanen paheksuu Häkkisestä tehtyä kantelua   Kuopion hiippakunnan piispaehdokas, professori Miikka Ruokanen paheksuu helsinkiläisen pastorin Erkki O. Aurasen tekemää kantelua Sakari Häkkisestä. Ruokanen myös toteaa, että hän ei ole missään tekemisissä Uudistuvan kirkon tuki ry:n kanssa, joka oli mainitty kantelua koskevan uutisoinnin yhteydessä.   Helsinkiläinen pastori Erkki O. Auranen teki harhaoppisuutta koskevan kantelun Kuopion piispanvaalin ehdokkaasta, teologian tohtori Sakari Häkkisestä.   Piispaehdokas Miikka Ruokanen korostaa, että pastori Erkki O. Aurasen näkemykset eivät edusta hänen omia näkemyksiään, eikä hän tunne pastoria henkilökohtaisesti.     - Pidän vaalikeskustelun aikana tehtyä kantelua yhdestä ehdokkaasta tuomiokapitulille valitettavana ja piispanvaalin arvoon sopimattomana, harmittelee Ruokanen.
Moniäänisyyttä ja totuuden etsintää
Piispaehdokas Ruokanen toteaa puolustavansa kansankirkon moniäänisyyttä, johon kuuluvat erilaiset teologiset ja eettiset korostukset, joista voi keskustella rauhallisesti.     - Kansankirkossa olemme kaikki totuuden etsijöitä. Kukin meistä etsii oikeaa tietä omantuntonsa edessä. Vastustan kaikkea syrjintää ja vihapuhetta. Puolustan kansankirkon jäsenten ja työntekijöitten oikeutta omaan mielipiteeseen ja tulkintaan kristillisestä elämästä, linjaa Miikka Ruokanen.     Kuva: Seija Rytkönen     Lue Kotimaa24:n uutinen : Sakari Häkkisestä kanneltiin kesken vaalien   Lue Kotimaa24:n uutinen: Uudistuvan kirkon tuki ry irtisanoi Aurasen  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26833031 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26833031 Thu, 19 Jan 2012 15:17:26 +0200 Yhteisvastuu kerääjien koulutuspäivä lauantaina 28.1. klo 9.15. - 13 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22. Vuoden 2012 teemena "Välittävä yhteisö". Tervetuloa uudet ja vanhat kerääjät. Tarkempia tietoja keräyksestä Pirjo Litmaselta, puh.040-4848282. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26827744 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26827744 Thu, 19 Jan 2012 08:23:04 +0200 Markkinaseurat pidetään Tuomiokirkossa ja Keskusseurakuntatalolla.
Seurat
Keskiviikkona 25.1. klo 18 Tuomiokirkossa. Seuroissa puhuvat Matti Sihvonen, Ilpo Rannankari, Risto Voutilainen ja Tuomo Ruuttunen. Kuopion Virsikuoro, joht. Anni Pesälä.
Markkinaveisuut
Keskiviikkona 25.1. klo 19.30 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22. Veisuuttajina Petri Järveläinen ja Tuomo Ruuttunen.
Aamuseurat
Torstaina 26.1. klo 9. Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Tuomo Ruuttunen.              http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26814662 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26814662 Thu, 19 Jan 2012 08:00:00 +0200 Laula ja liiku –leiri aikuisille 28.-29.1. Rytkyn leirikeskuksessa Tule laulamaan ja liikkumaan! Leirillä ohjaajina toimivat kanttori Joona Saraste ja musiikkipedagogi Tiina Taskinen-Viinikainen. Leirillä tutustutaan harmoniseen lauluun, opitaan kehotietoisuutta ja tehdään laulajalle oleellisia rentouttavia ja avaavia liikkeitä, sekä liikutaan luonnossa. Ilmoittaudu heti! Lauantain ohjelmassa mm. laulajan lempeä aamuverryttely, harmonista laulua ja silmäys gregoriaaniseen laulutapaan. Ulkoilua valinnan mukaan sekä saunomista. Sunnuntain ohjelmassa on hiihtoretki laavulle. Voit osallistua leirille kokonaisuudessaan tai pelkkään laulupainotteiseen lauantaipäivään.   Leirin hinta 40 euroa/hlö.   Kysy lisää ja ilmoittaudu nopeasti 20.1. mennessä Joona Sarasteelle p. 040 4848435.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26786241 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26786241 Thu, 19 Jan 2012 05:34:38 +0200 Tarinan päähenkilöt: Poika, Henki ja apostolit Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin -luentosarja maanantaina 23.1. klo 18.30 Puijon kirkossa. Ylösnoussut Kristus ei antanutkaan lähetyskäskyä, vaan sanoi päinvastoin: Älkää lähtekö minnekään, ennen kuin saatte Pyhän Hengen. Niin alkuseurakunta jäi odottamaan tätä luvattua Henkeä. Se valitsi Juudaksen tilalle Mattiaan kahdenneksitoista apostoliksi. - Pojan tilalle Pyhä Henki (Ap.t. 1:6-14), Satu Pihlajakangas - Kahdentoista joukko kokoon (Ap.t. 1:15-26), Jarkko Lievonen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26797467 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26797467 Wed, 18 Jan 2012 18:00:00 +0200 Ekumeenisen rukousviikon rukousilta Karttulassa sunnuntaina 22.1.2012 klo 18 Karttulan seurakuntakodilla, Kissakuusentie 14. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26817212 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26817212 Wed, 18 Jan 2012 15:37:16 +0200 Käy kirkolliskokousedustajien ehdokasesittelysivustolla Helmikuun 13. päivä pidettävien kirkolliskokousvaalien ehdokasesittelysivusto on avattu. Kaikkiaan 777 pappis- ja maallikkoehdokkaasta kyselyyn vastasi 729 ehdokasta. Kuopion hiippakunnasta edustajia valitaan yhteensä 10. Pappisedustajia heistä on 3 ja maallikkoedustajia 7. Maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt. Papit valitsevat pappisedustajat lääninrovastin johtamassa kokouksessa.   Kirkolliskokoukseen valitaan koko maasta 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Kirkolliskokous on kirkon ylin toimielin. Se käsittelee kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta. Se kokoontuu Turussa toukokuussa ja marraskuussa noin viikon ajan.   Uuden kirkolliskokouksen toimikausi on neljä vuotta, 1.5.2012–30.4.2016. Samaan aikaan pidetään hiippakuntavaltuustoedustajien vaalit. Niistä on tietoa hiippakuntien omilla sivuilla.
Uskonnonopetus ja seurakuntalaisten vaikutusmahdollisuudet ehdokkaille tärkeitä
Kirkon tiedotuskeskuksen tekemässä kyselyssä kirkolliskokousvaaliehdokkaista 536 piti kirkon ja yhteiskunnan välisissä suhteissa tärkeimpänä, että oman uskonnon opetus säilyy peruskouluissa ja lukioissa myös tulevaisuudessa.   Toiseksi eniten kannatusta sai väite, jonka mukaan kirkon tulee ottaa lausunnoillaan kantaa esimerkiksi avioliittoa ja perhettä, ihmisoikeuksia ja uskonnonopetusta koskeviin lainsäädäntöhankkeisiin (334).   Kahtena keskeisimpänä säädöshankkeena enemmistö ehdokkaista pitää seurakuntien rakenteiden (438 vastaajaa) ja keskushallinnon (301) uudistamista.   Vastaajien mielestä seuraavalla kirkolliskokouskaudella kirkon työssä tulisi painottaa erityisesti jumalanpalveluselämää (334) ja lapsiperheiden parissa tehtävää työtä (295).   Kyselyssä ehdokkaat arvioivat myös, miten seurakuntien toimintamahdollisuudet turvataan. Ehdokkaista 535:n mielestä seurakuntien toimintamahdollisuudet turvataan parhaiten kehittämällä sellaista yhteisöllisyyttä, jossa seurakuntalaiset voivat itse vaikuttaa ja osallistua. Vastaajista 215 nosti esiin vapaaehtoistyön tärkeyden.
Vaaleissa on mukana runsaasti uusia ehdokkaita
Edelliskauden edustajista ehdokkaana on tulevassa vaalissa kaikkiaan 55 henkilöä. Vanhoista edustajista 41 jättää tehtävänsä eikä ole asettunut ehdolle.   Kirkolliskokoukseen pyrkii hiippakuntien tuomiokapitulien tekemien tarkistusten jälkeen yhteensä 522 maallikkoehdokasta ja 255 pappisehdokasta eli yhteensä 777 ehdokasta.   Kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Varsinainen vaalipäivä on 13.2.2012.   Kirkolliskokousvaalit ovat välilliset vaalit, jossa äänestäjät pääsevät valitsemaan 96 edustajaa seuraavalle kirkolliskokouksen nelivuotiskaudelle. Erikseen äänestetään pappis- ja maallikkoedustajat. Vaalit käydään kussakin yhdeksässä hiippakunnassa.   Katso kaikki ehdokkaat   Sivustolla avataan viiden kysymyksen avulla ehdokkaiden näkemyksiä tulevasta kirkolliskokouskaudesta.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26815885 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26815885 Wed, 18 Jan 2012 11:33:45 +0200 Uskotko? On asioita, jotka vain syntyvät tai joihin yksinkertaisesti vain herätään. Tällainen on usko. Sitä ei tuoteta tai saada aikaan. Ei, vaikka ihminen tahtoisikin uskoa. Näin kirjoittaa Hannu Komulainen, Kallaveden seurakunnan vt. kirkkoherra Pyhä puhuu -palstallaan.   Komulainen on kirjoittanut palstaa verkkosivuillemme viime kesästä asti.   Tuleva sunnuntai 22.1. 2012 on 3. sunnuntai loppiaisesta ja sen aiheena on " Jeesus herättää uskon".   Sunnuntaina kerrotaan Herran temppeleissä siitä, miten Jeesuksen julkinen toiminta alkoi. Opettamalla ihmisiä ja parantamalla sairaita Jeesus ilmaisi jumalallisen kirkkautensa.   Hänen ihmetekonsa ja niiden ihmisten todistukset, jotka ovat saaneet tuntea hänen voimansa, herättivät ja herättävät yhä kansallisuudesta riippumatta uskon häneen auttajana ja Vapahtajana.   Lue Pyhä puhuu           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26798138 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26798138 Wed, 18 Jan 2012 08:01:45 +0200 Uskotko? On asioita, jotka vain syntyvät tai joihin yksinkertaisesti vain herätään. Tällainen on usko. Sitä ei tuoteta tai saada aikaan. Ei, vaikka ihminen tahtoisikin uskoa. Näin kirjoittaa Hannu Komulainen, Kallaveden seurakunnan vt. kirkkoherra Pyhä puhuu -palstallaan.   Komulainen on kirjoittanut palstaa verkkosivuillemme viime kesästä asti.   Tuleva sunnuntai 22.1. 2012 on 3. sunnuntai loppiaisesta ja sen aiheena on " Jeesus herättää uskon".   Sunnuntaina kerrotaan Herran temppeleissä siitä, miten Jeesuksen julkinen toiminta alkoi. Opettamalla ihmisiä ja parantamalla sairaita Jeesus ilmaisi jumalallisen kirkkautensa.   Hänen ihmetekonsa ja niiden ihmisten todistukset, jotka ovat saaneet tuntea hänen voimansa, herättivät ja herättävät yhä kansallisuudesta riippumatta uskon häneen auttajana ja Vapahtajana.   Lue Pyhä puhuu           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26802010 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26802010 Tue, 17 Jan 2012 08:01:45 +0200 Usko löytyy täältä. Ei ole ihmisen tehtävä alkaa tuosta vaan uskomaan Jumalaa. Usko nimittäin on Jumalan lahja. Hän avaa ihmiselle ymmärryksen Suuremmasta. Silloin meissä syntyy uskon ilo. Tervetuloa kuulemaan lisää messuun sunnuntaina 22.1. klo 10.00 Puijon kirkkoon. Messussa saarnaa Kari Kuula. Nuorten lauluryhmä laulaa kanttori Joona Sarasteen johdolla. Lapsille on pyhäkoulu Päiväkerhotiloissa. Messun jälkeen on Penkereen 1 ja 2 rippikouluryhmien perhepäivä seurakuntasalissa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26789437 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26789437 Mon, 16 Jan 2012 18:30:00 +0200 Nuorten toimintakauden avaus Vanhalla kirkolla Nuorten kevään toimintakausi avataan torstaina 19.1. klo 18 Männistön Vanhalla kirkolla. Toimintakautta ovat käynnistämässä Mika Niskanen, Anu Viippola, Juha Mertanen ja Heikki Mononen. Lue lisää nuorten toiminnasta tästä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26789275 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26789275 Mon, 16 Jan 2012 13:45:51 +0200 Kuorojen kevätkausi laulaen käyntiin Lapsi- ja kirkkokuoro aloittavat kevätkautensa keskiviikkona ja päiväkuoro torstaina. LAPSIKUOROT kokoontuvat 18.1. alkaen keskiviikkoisin klo 17 Pyhän Johanneksen kirkolla ja 19.1. alkaen torstaisin klo 15 Vanhalla kirkolla. Kuoroja johtaa kanttori Riitta Matilainen, p. 040 4848 404. KIRKKOKUORO harjoittelee 18.1. alkaen keskiviikkoisin klo 19 Pyhän Johanneksen kirkossa. Kuoron johtajana toimii kanttori Heikki Mononen, p. 040 4848 402. PÄIVÄKUOROn harjoitukset ovat 19.1. alkaen torstaisin klo 10 Pyhän Johanneksen kirkolla. Kuoroa johtaa Riitta Matilainen, p. 040 4848 404. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26789242 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26789242 Mon, 16 Jan 2012 13:32:57 +0200 Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja alkaa Puijon kirkolla Kristinuskon synty –luentosarjassa tutkitaan Apostolien tekoja, ensimmäistä kirkkohistorian teosta. Kari Kuula ja Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijat johdattavat alkukirkon jännittävään maailmaan. Ensimmäisellä luennolla maanantaina 16.1. klo 18.30 Kari Kuula perehdyttää Apostolien tekojen syntyyn ja toisella kerralla Satu Pihlajakangas ja Jarkko Lievonen esittelevät tarinan päähenkilöt. Apostolien teot on korvaamaton lähde alkukirkon historiaan. Sen kautta pääsemme näkemään, miten kristillinen sanoma levisi Jerusalemista Roomaan. Teoksen päähenkilöiksi nousee ensin Pietari, sitten Paavali. Mutta kaiken takana vaikuttaa Pyhä Henki. Apostolien tekoja onkin kutsuttu myös Pyhän Hengen teoiksi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26643330 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26643330 Mon, 16 Jan 2012 09:53:00 +0200 Tervetuloa laulunelvytyspäivään! Tule laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10-14 Puijon kirkolle, Taivaanpankontie 3. Laulupäivän tarkoituksena on tavoittaa uusia laulajia ja tarjota matalan kynnyksen toimintaa ja antaa lupa käyttää omaa ääntänsä. Ilmoittaudu nyt! Laulupäivän opetus antaa aivan uusia valmiuksia laulajan kohtaamiin haasteisiin niin yhteislaulutilanteessa kuin kuoroharrastusta aloittaessa   Puijon seurakunnan kanttori Joona Saraste on pitänyt laajempia laulukursseja avoimen laulukoulun nimellä ja nyt puolivuosittain tätä laulupäivää. Sarasteella on kokemusta ja näkemystä sekä kärsivällisyyttä uuden laulajan opastamiseen, kunhan itse uskot oppimiskykyysi. Tule oppimaan laulamista innostuneessa seurassa!   Ilmoittautumiset ja lisäkysymykset suoraan kanttorille Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26786413 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26786413 Mon, 16 Jan 2012 09:50:00 +0200 Kirkkokuorotoiminnassa junnataan vain edestakaisin samoja vanhoja loitsuja. No, ei aivan näin. Harjoitukset tähtäävät erilaisiin tapahtumiin ja jumalanpalvelusesiintymisiin. Välillä virkistäydytään ja saadaan energiaa ja ideoita retkillä ja ulkomaanmatkoilla. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390458 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390458 Mon, 16 Jan 2012 08:55:00 +0200 Laula ja liiku –leiri aikuisille 28.-29.1. Rytkyn leirikeskuksessa Tule laulamaan ja liikkumaan! Leirillä ohjaajina toimivat kanttori Joona Saraste ja musiikkipedagogi Tiina Taskinen-Viinikainen. Leirillä tutustutaan harmoniseen lauluun, opitaan kehotietoisuutta ja tehdään laulajalle oleellisia rentouttavia ja avaavia liikkeitä, sekä liikutaan luonnossa. Ilmoittaudu nyt Joona Sarasteelle tästä.  Lauantain ohjelmassa mm. laulajan lempeä aamuverryttely, harmonista laulua ja silmäys gregoriaaniseen laulutapaan. Ulkoilua valinnan mukaan,sekä saunomista. Sunnuntain ohjelmassa on hiihtoretki laavulle. Voit osallistua leirille kokonaisuudessaan tai pelkkään laulupainotteiseen lauantaipäivään.   Leirin hinta 40 euroa/hlö.   Kysy lisää ja ilmoittaudu nopeasti 20.1. mennessä Joona Sarasteelle p. 040 4848435.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26785592 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26785592 Mon, 16 Jan 2012 08:34:38 +0200 Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja alkaa Puijon kirkolla Maanantaina 16.1. alkavassa "Kristinuskon synty" –luentosarjassa tutkitaan Apostolien tekoja, ensimmäistä kirkkohistorian teosta. Teologian tohtori, Puijon seurakunnan pappi Kari Kuula ja Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijat johdattavat alkukirkon jännittävään maailmaan. Ensimmäisellä luennolla maanantaina 16.1. klo 18.30 Kari Kuula perehdyttää Apostolien tekojen syntyyn ja toisella kerralla Satu Pihlajakangas ja Jarkko Lievonen esittelevät tarinan päähenkilöt.   Luentojen paikkana on Puijon kirkko, Taivaanpankontie 3.   Apostolien teot on korvaamaton lähde alkukirkon historiaan. Sen kautta pääsemme näkemään, miten kristillinen sanoma levisi Jerusalemista Roomaan. Teoksen päähenkilöiksi nousee ensin Pietari, sitten Paavali. Mutta kaiken takana vaikuttaa Pyhä Henki. Apostolien tekoja onkin kutsuttu myös Pyhän Hengen teoiksi.   Katso koko luentosarja     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26734690 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26734690 Mon, 16 Jan 2012 01:00:00 +0200 Tervetuloa perhekerhoon! Perhekerhot kokoontuvat kerran viikossa Puijon kirkon nuorisotalolla, Länsi-Puijon kerhohuoneella ja Päivärannan kirkolla. Perhekerhoon ovat tervetulleita äidit, isät, mummot, ukit tai muut läheiset lapsen kanssa. Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua, mukaan voi tulla milloin vain. Perhekerhoissa vaihdetaan kuulumiset kahvi- ja mehumukin äärellä, hiljennytään hartauteen, lauletaan, leikitään ja askarrellaan. Jokaisella kerralla on oma aihe. Lapsille perhekerhossa on leikkikavereita. Kevään ajan perhekehojen ohjelman teemat kulkevat kirjan Aika pyhä! (kuva) mukaan. Kevään lopuksi jokainen perhe saa kirjan omakseen. Kirja on tarkoitettu vanhemmille herättämään ajatuksia siitä, mitä pyhää haluaa omalle lapselleen välittää.     Perhekerhot kokoontuvat • Länsi-Puijon kerhohuoneella tiistaisin 17.1. alkaen klo 9.30 - 11.00 • Puijon kirkolla keskiviikkoisin 18.1. alkaen klo 9.30 - 11.00 • Päivärannan kirkolla keskiviikkoisin 25.1. alkaen klo 9.30 - 10.45   Perhekerhojen ohjelmat löytyvät tästä.  Lisätietoja saa lapsi- ja perhetyöstä vastaavalta papilta Miina Karastilta p. 040-4848433     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26682125 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26682125 Sun, 15 Jan 2012 18:00:00 +0200 Kirkkokuorossa lauletaan vain vanhoja klassikoita. Väärin. Suomessa ja muualla sävelletään jatkuvasti ja runsaasti uutta hengellistä musiikkia. On jopa yhdistys nimeltä Suomen kirkkomusiikin säveltäjät, joka edistää ja rahoittaa sävellystyötä Suomessa. Säveltäjiä on lauluntekijöistä raskaan sarjan ammattisäveltäjiin ja sävelkielikin on erittäin monipuolista. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttorille Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390442 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390442 Sun, 15 Jan 2012 10:00:00 +0200 Maallikkovalitsijat Kuopion ev.lut. seurakunnissa Kuopion hiippakunnan piispanvaalissa äänivaltaisia on 670. Piispanvaalissa saavat äänestää Kuopion hiippakunnan papit, lehtorit sekä maallikkovalitsijat. Katso maallikkovalitsijoiden nimet Kuopion ev.lut. seurakunnissa. Kuvassa piispanvaalin maallikkovalitsijoita Kuopiosta: vas. Elli Voutilainen, Juha Komulainen, Taisto Toppinen, Laura Lehkonen ja Riitta Huittinen.   Kuva: Timo Hartikainen
Maallikkovalitsijoiden kokoonpano
Maallikkovalitsijoita ovat hiippakunnasta valitut kirkolliskokouksen maallikkoedustajat, hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, tuomiokapitulin lakimiesasessori Tuija Alatalo ja maallikkojäsen Toivo Remes sekä kirkkovaltuustojen tai seurakuntaneuvostojen valitsemat maallikkovalitsijat.   Maallikkovalitsijoita hiippakunnassa kertyy 333. Maallikkovalitsijat on valittu seurakuntaneuvostojen kokouksissa. Niiden pöytäkirjat ovat julkisia.   Kuopion tuomiokapitulissa on noudatettu tiukkaa linjaa siinä, ettei valitsijoiden nimiä ole annettu julkisuuteen. Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään mukaan (Savon Sanomat 7.1.) kapitulin linja on väärä.   Piispanvaalin äänestäjälistat ovat Turun arkkihiippakunnan lainoppineen asessorin Matti Mäkisen mukaan julkisia.   - Ymmärrän median tarpeet ja kiinnostuksen niitä kohtaan. Median tehtävä on tiedottaa.   Hänestä on toivottavaa, että kaikissa kapituleissa sama asia pyrittäisiin tulkitsemaan samalla tavalla.   - Kukin kapituli ja sen virkamiehet tekevät omat ratkaisunsa tulkitessaan julkisuus- ja henkilötietolakeja. Käytännössä tulkinnat ja sovellutukset voivat olla tiukempia tai väljempiä.     Kuopion hiippakunnan piispanvaalissa äänestävät seuraavat Kuopion ev.lut. seurakuntien maallikot:

Tuomiokirkkoseurakunta:Liisa Karjalainen, Juha Komulainen, BirgittaMyöhänen, Matti Mänttäri, Seppo Niskanen, Mauri Pesonen, Riitta-Liisa Rautsi, Sirkka Sinkkonen sekä Maija Taskinen.

Alavan seurakunta: Upi Heinonen, Netta Huttunen, Tiina Kaartinen, Laura Lehkonen, Teemu Soini, Taina Tammekann, Taisto Toppinen, Irma Vainikainen sekä Elli Voutilainen.

Kallaveden seurakunta: Antti Airas, Kari Kaukonen, Barnabe Koko, Maarit Kolari, Vesa Kärkkäinen, Marita Mankinen, Veli Markkanen, Mikko Mäntyniemi, Erkki Oinonen, Jarmo Oksanen, Mari Paukkonen, Tarja Saharinen, Maija Svärd, Annikki Tiilikainen, Matti Tolonen sekä Matti Turunen.

Männistön seurakunta: Matti Jantunen, Heikki Eitakari, Seija Hyvärinen,, Tuomas Juntunen, Mikko Lankinen, Kari Niskanen sekä Riitta Huittinen.

Puijon seurakunta: Heikki Juutinen, Martti Karvonen, Titta Kaukonen, Markku Kiljander, Sirkka Maija Lehtola, Tuula Merjola Partanen, Jukka Ordén sekä Heli Vuojärvi.

Järvi-Kuopion seurakunta: Salme Harjunen, Väinö Matti Miettinen, Marja- Sisko Pihl, Pasi Pitkänen, Pentti Rissanen, Maija Räsänen, Erika Suominen, Esko Taskinen sekä Keijo Weman. Katso sekä pappis- että maallikkovalitsijat Kuopion hiippakunnasta Savon Sanomien verkkosivuilta

http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26699318 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26699318 Sat, 14 Jan 2012 06:22:15 +0200 Uhkakuvat esillä piispapaneelissa Kuopion hiippakunnan ensimmäinen piispapaneeli kokosi Tuomiokirkkoon runsaat 300 kuulijaa torstaina 12.1. Illan yllätyksen tarjosi piispaehdokas Sakari Häkkinen. Sakari Häkkisen mukaan Jari Jolkkonen ja Miikka Ruokanen ovat uhkana tuomiokapitulin työyhteisölle. Tämä oli Häkkisen syy asettua ehdokkaaksi. Hänen mukaansa kapitulissa keskustellaan tästä kysymyksestä päivittäin.
Kysymyksiä laidasta laitaan
Kysymykset paneelissa vaihtelivat lähetysstrategiasta kastettujen evankeliointiin sekä kirkosta eroamisen estämiseen.   - Nälkäiset tulevat ruisleivän luo, Jari Jolkkonen sanoi.   Pauliina Kainulaisen mukaan kirkon tulee olla vastavoima mammonakeskeisyydelle.   Jaana Marjanen toivoi kirkosta sukupolvien kohtaamispaikkaa ja Tapani Nuutinen lisäisi hengellisen ohjaamisen koulutusta.   Ykseyden vaaliminen on kaikkien ehdokkaitten mielestä yksi piispan tärkeimmistä tehtävistä. Kristillisen kasvatuksen kohdalla Miikka Ruokanen nosti esiin myös kummien tehtävän.   Paneelissa testattiin myös ehdokkaitten englanninkielen taitoa. Muistitietoa tentattiin kysymällä Herran siunauksen ja Isä meidän rukouksen paikkaa Raamatussa sekä omia jäljellä olevia työvuosia.   Päätoimittaja Lahja Pyykönen   Kuva: Seija Rytkönen     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26743170 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26743170 Fri, 13 Jan 2012 12:43:47 +0200 Kirkkokuorossa lauletaan pelkkiä virsiä. Kirkkokuoron ohjelmisto koostuu tyylillisesti monipuolisesti erilaisista teoksista. Siihen vaikuttavat kuorolaisten ja johtajan mieltymykset ja esiintymiskonteksti. Jokainen kuorolainen voi siis antaa oman näkemyksensä ja toivomuksensa esitettävään ohjelmistoon. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390081 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390081 Fri, 13 Jan 2012 12:00:00 +0200 Ukintuvan jumpat alkavat taas! Reipasta meininkiä ja iloista tuulta tiistaina 17.1. klo 11.30 alkaen. Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasalissa. Alkuhartauden jälkeen tuolijumppaa ja päätteeksi kahvit. Jumppaa vetää koulutettu jumppari, lämmin tulee taatusti! Jumppa ja kahvit vain kahdella eurolla. Tule hyvä ihminen mukaan ja ota mukaan naapurisikin! Tervetulotoivotuksin Ukintuvan väki. PS. Torstaina 19.1. Ukintuvan laulupäivä, laulattamassa kanttori Riitta Matilainen klo 12 Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasalissa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26740459 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26740459 Fri, 13 Jan 2012 09:22:18 +0200 Tule hiljentymään Pieneen iltakirkkoon Iltakirkossa sunnuntaina 15.1. klo 18.00 Puijon kirkossa, lauletaan nuoren seurakunnan veisuja Verso-kuoron johdattamana, rukoillaan, kuullaan lyhyt sananselitys ja sana seurakuntalaisen elämästä. Illan aiheena on Jeesus – ihminen ja Jumala. Illan juontajana Peter Ward. Sana elämästä, Erkki Pesonen. Rukous, Lea Tuiremo Puhe, Pekka Nieminen. Kirkkohetken jälkeen on teehetki seurakuntasalin puolella. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26739578 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26739578 Fri, 13 Jan 2012 08:15:55 +0200 Puijon kirkossa runoja ja musiikkia Aholansaaren hyväksi Nivalan virsikuoro laulaa ja Maija Ylen-Julin lausuu Runoja Raamatun naisista sunnuntaina 15.1. klo 14 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3. Kuoroa johtaa Veli Järviluoma. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kolehti kootaan Aholansaaren toiminnan tukemiseen. Aholansaari on Paavo Ruotsalaisen kotisaari, josta on tullut merkittävä hiljentymisen paikka. Saaressa järjestetään siioninvirsiseuroja, seminaareja ja tapahtumia. Kesäisin ja koulujen loma-aikoina siellä on lukuisia seurakuntien ja Herättäjä-Yhdistyksen rippikoululeirejä. Saareen voi tulla myös loman viettoon tai poiketa muuten esimerkiksi hiljentymässä tai ruokailemassa. Aholansaaren toiminta on ollut tappiollista viime vuosina ja Aholansaaren Matkailu Oy ajautui taloudellisiin vaikeuksiin viime vuonna. Nyt saaren toimintaa ylläpitää vain Aholansaarisäätiö. Lisätietoja  Aholansaaren toiminnasta ja talkoomahdollisuudesta Aholansaaren kotisivuilta, tästä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26740409 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26740409 Fri, 13 Jan 2012 01:40:43 +0200 Järvi-Kuopion seurakunnan vauvaperheet kutsutaan kirkkoon Kutsumme kaikki vuoden 2011 aikana Järvi-Kuopion seurakunnan alueella syntyneet vauvat, heidän perheensä, isovanhempansa ja kumminsa vauvakirkkoon sunnuntaina 15.1. klo 10 Riistaveden seurakuntatalolle, Keskustie 2. Tilaa on kaikille: vanhemmille, sisaruksille, kummeille, isovanhemmille, perhekerhokavereille ja ystäville. Mukana pastori Kirsi Leino, kanttori Taru Parviainen, nuorisotyöntekijät Jatta Utriainen sekä Tuomo Kantele ja köröttelyryhmä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26740437 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26740437 Fri, 13 Jan 2012 00:45:00 +0200 Tervetuloa pyhäkouluun! Pyhäkoulut, nuo ihanat lasten jumalanpalvelukset, alkoivat Kallaveden seurakunnassa sunnuntaina 15.1.2012. Katso kevätkauden pyhäkoulujen ajat ja paikat. Pyhäkoulu - lasten jumalanpalvelus - tukee kotien kristillistä kasvatusta ja kutsuu piiriinsä alle 4 v. vanhempineen sekä kaikenikäisiä lapsia ystävineen.     Pyhäkoulut sunnuntaisin 15.1. alkaen Kallaveden kirkolla jumalanpalvelusten aikana alakerran kerhohuoneessa klo 10 ja Petosen seurakuntatalolla klo 13.30.   Pyhäkouluja ei ole perhepyhäpäivinä: 12.2., 19.2., 11.3. ja 8.4.   Kurkimäessä (kerhohuone) kirkkomuskari: 15.1., 12.2., 18.3. ja 15.4. klo 17.   Pyhäkoulunopettajien ilmoittamina pyhinä seuraavasti: Haminalahdessa Hiekkalassa alkaen 15.1. klo 11.   Soininlahdessa Hilkka Jauhiaisen kodissa, Suonenjoentie 270, joka kuukauden kolmantena sunnuntaina alkaen klo 13. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26743100 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26743100 Fri, 13 Jan 2012 00:18:05 +0200 Kadulta kotiin - hyvää mieltä laulaen Pakkaspäivien konsertti su 22.1. klo 16 Alavan kirkossa. Alavan ja Lehtoniemen päiväkerholaiset, lapsikuoro ja Leila Savolainen, nuorten bändi ja Ossi Jauhiainen, kirkkokuoro, Sirpa Pesonen, Popo Salami ja Pirjo Kuula. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 € pietarilaisten lastenkotien kesäleirin tukemiseen, tarjoilua kirkon alasalissa. Järj. Alavan srk ja Iloa Lapsen ja Nuoren Elämään ry. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454014 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454014 Thu, 12 Jan 2012 14:40:52 +0200 Kirkkokuoro laulaa vain kirkossa. Väärin. Kirkkokuoron päätehtävä on palvella seurakunnan jumalanpalveluselämää, mutta kuoro voi esiintyä vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaalan käytävillä ja vaikka valtakunnallisessa "kirkon musiikkijuhlat" tapahtumassa, joka on keväällä toukokuussa 2012. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390028 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24390028 Thu, 12 Jan 2012 12:00:00 +0200 Ole arkienkeli ja lahjoita Tule osallistumaan Alavan kirkossa järjestettäviin yhteisvastuukonsertteihin. Kuopion Nuorisokuoro konsertoi su 5.2. klo 16, ohjelma 10 € ja toinen konsertti ke 21.3. klo 19 jossa esiintyvät Eija Bergman, Popo Salami Band, Seija Nylund, Jarkko Maukonen, Meri Maukonen, Vesa Kajava urut, Salla Tyrväinen viulu, Tahdistin-orkesteri joht. Harri Hyppölä, Alavan kirkkokuoro joht. Ossi Jauhiainen.     Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää vuoden 2012 yhteisvastuuvaroin pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen. Kansainvälisen diakonian kohteena on Uganda, jossa Yhteisvastuu niin ikään tukee pienrahoitustoimintaa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu, joka toimii Ugandassa yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton kanssa. Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään Ugandaan ja kansainvälisen diakonian kohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kotimaassa erityiskohteena oleva pienluottohanke saa 20 prosenttia keräyksen tuotosta ja hiippakuntien avustustyö sekä Kirkon diakoniarahasto yhteensä 10 prosenttia. Loput 10 prosenttia käytetään keräävän seurakunnan päätösten mukaisiin diakonisiin tarpeisiin. Yhteisvastuukeräys 2012 käynnistyy 5.2. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26742984 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26742984 Thu, 12 Jan 2012 11:00:00 +0200 Perhekerhot alkavat 18.1. Perhekerhot kokoontuvat 18.1. alkaen keskiviikkoisin klo 9.30-11 Pyhän Johanneksen kirkolla (Kellolahdentie 8) ja Vanhalla kirkolla (Lönnrotinkatu 24). Kerho alkaa mehu- ja kahvitarjoilulla sekä välipalalla. Kerhossa pidetään hartaus, puuhataan ja ollaan yhdessä, leikitään ja jutellaan. Pyhän Johanneksen kirkon kerhoa vetävät pastori Mika Niskanen (p. 040 4848 398) ja lastenohjaaja Paula Raatikainen. Vanhan kirkon kerhoa vetää pastori Sanna Alanen (p. 040 4848 320) yhdessä lastenohjaaja Kati Savolaisen ja Lea Piipon kanssa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26726193 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26726193 Thu, 12 Jan 2012 09:11:06 +0200 Eläkeläisten virkistyspäivä. keskiviikkona 18.1.2012 klo 11 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22. Raamattutunti ”Pyhän Henrikin muistopäivä”, pastori Lauri Kastarinen, iltapäivällä istumajumppaa Aino Mannisen johdolla. Lounas ja kahvi 6 euroa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26714300 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26714300 Wed, 11 Jan 2012 13:12:13 +0200 Runoja ja musiikkia Aholansaaren hyväksi Nivalan virsikuoro laulaa ja Maija Ylen-Julin lausuu Runoja Raamatun naisista sunnuntaina 15.1. klo 14.00 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3. Kuoroa johtaa Veli Järviluoma. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kolehti kootaan Aholansaaren toiminnan tukemiseen. Aholansaari on Paavo Ruotsalaisen kotisaari, josta on tullut merkittävä hiljentymisen paikka. Saaressa järjestetään siioninvirsiseuroja, seminaareja ja tapahtumia. Kesäisin ja koulujen loma-aikoina siellä on lukuisia seurakuntien ja Herättäjä-Yhdistyksen rippikoululeirejä. Saareen voi tulla myös loman viettoon tai poiketa muuten esimerkiksi hiljentymässä tai ruokailemassa. Lisätietoja  Aholansaaren kotisivuilta, tästä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26652562 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26652562 Wed, 11 Jan 2012 11:40:43 +0200 Kamarikuoro Krysostomos konsertoi Alavan kirkossa la 21.1. klo 19, ohjelma 10 €. Kamarikuoro Krysostomos on ennakkoluuloton, nuorekas sekakuoro, joka on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tasokkaimmista ortodoksisista kuoroista. Kuoro aloitti toimintansa keväällä 2003 kantaesittämällä johtajansa Mikko Sidoroffin Panihidan. Sittemmin Panihidasta on muodostunut kuoron "merkkituote" jota on esitetty suurella menestyksellä eri puolella Suomea. Teos on äänitetty Alba Recods levymerkille ja se valittiin Vuoden 2007 vuoden kuorolevyksi. Krysostomos konsertoi vuosittain noin viisi kertaa eri puolilla Suomea ja ulkomailla. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26712647 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26712647 Wed, 11 Jan 2012 10:03:19 +0200 Kirkkokuoron musiikillinen taso on melko alhainen? Kirkkokuoroa johtaa korkeasti koulutettu kirkkomuusikko (Suomessa ainutlaatuista/ harvinaista muualla maailmassa) ja laulajien taso riippuu paljolti osallistujien oppimismotivaatiosta ja innosta. Monet suomalaiset kirkkokuorot ovat tehneet tasokkaita äänitteitä ja kirkkokonsertteja. Näin myös Puijon kirkkokuoro. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   Lue lisää laulunelvytyspäivästä   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635926 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635926 Wed, 11 Jan 2012 06:05:00 +0200 Sunnuntaisin kirkonkellot kutsuvat jumalanpalvelukseen - ja PYHÄKOULUUN Puijon seurakunnassa järjestetään perinteinen pyhäkoulu sunnuntaisin klo 10.00. Tammikuun ensimmäinen pyhäkoulu on 15.1. Pyhäkoulu on lasten oma jumalanpalvelus, jossa pidetään kirkkovuoden aiheen mukaan hartaus, lauletaan, askarrellaan, leikitään ja touhutaan. Pyhäkouluun voi tulla myös vanhempi oman lapsensa kanssa. Pyhäkoulun jälkeen lapset voivat tulla vanhempiensa kanssa yhteisen ehtoollispöydän ääreen Puijon kirkossa. Tammikuusta alkaen pyhäkoulu järjestetään kirkon nuorisotalolla, päiväkerhohuoneessa, jossa on lapsille sopivan kokoiset kalusteet, leluja ja pysyvä alttari. Pyhäkoulua pitävät Puijon seurakunnan vapaaehtoiset pyhäkoulunopettajat. Tervetuloa - Pyhäkoulut kokoontuvat seuraavasti:  tammikuussa 15.1., 22.1., 29.1.  helmikuussa 12.2., 19.2., 26.2.  maaliskuussa 11.3., 18.3.  huhtikuussa 1.4., 15.4., 22.4., 29.4.  toukokuussa 6.5.  kesäkuussa 17.6. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24405984 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24405984 Tue, 10 Jan 2012 20:00:00 +0200 Yksi heistä on Kuopion piispa Kuopion hiippakunnan piispanvaalin ensimmäiseen äänestykseen on aikaa kolmisen viikkoa. Kirkko ja Koti kysyi ehdokkailta Raamatusta, ateismista, johtamisesta ja vanhoillislestadiolaisista. Lue vastaukset uusimmasta 11.1.2012 ilmestyneestä Kirkko ja koti -lehdestä nro 1/ 2012.       Ensimmäinen vaalipäivä on tiistaina 31.1.2012 kello 13. Äänestysoikeus on Kuopion hiippakunnan papeilla, lehtoreilla ja maallikkovalitsijoilla. Äänivaltaisia on yhteensä noin 670.   Piispan virkaa tavoittelevat hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.   Kirkko ja koti     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26699121 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26699121 Tue, 10 Jan 2012 14:47:54 +0200 Messuvieraita Nivalasta 15.1. Puijolla Puijon kirkon messussa sunnuntaina 15.1. klo 10.00 vierailee Nivalan virsikuoro, jota johtaa Veli Järviluoma. Rovasti Heikki Hurskainen, joka on kotoisin Nilsiästä ja eläkkeellä Nivalan kirkkoherran virasta, saarnaa. Saarnaa valmistellessaan hän pohti, mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa avatessaan kirjakäärön ja lukiessaan Nasaretin synagogassa Jesajan kirjaa (Luuk. 4: 16-21). Messu tulkataan viittomakielelle. Viittomakielen tulkkeina ovat tulkkiopiskelijat Sofia Kiviniemi ja Minna Leppänen Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion kampukselta. Messun liturgina on Jaana Marjanen, ripin ja esirukouksen johtaa Pekka Nieminen ja kanttorina on Outi Keskisipilä. Nivalan virsikuoroa voi kuulla myös samana sunnuntaina klo 14.00 alkavassa runon ja kuoromusiikin tilaisuudessa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26653085 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26653085 Tue, 10 Jan 2012 12:00:00 +0200 Kirkkokuoron musiikillinen taso on melko alhainen? Kirkkokuoroa johtaa korkeasti koulutettu kirkkomuusikko (Suomessa ainutlaatuista/ harvinaista muualla maailmassa) ja laulajien taso riippuu paljolti osallistujien oppimismotivaatiosta ja innosta. Monet suomalaiset kirkkokuorot ovat tehneet tasokkaita äänitteitä ja kirkkokonsertteja. Näin myös Puijon kirkkokuoro. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24389961 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24389961 Tue, 10 Jan 2012 10:00:00 +0200 Vanhemmiten ääni menee laulukelvottomaksi? Jokaisen äänenkäytöllä on suurenmoinen arvo jo pelkästään oman hyvinvoinnin takia. Lisäksi useilla ääni pysyy luonnollisen kauniina korkeaan ikään saakka, kunhan sitä vain käytetään. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   Lue lisää laulunelvytyspäivästä  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635919 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635919 Tue, 10 Jan 2012 06:05:00 +0200 Piispaehdokkaiden vaalipaneelit Kuopion hiippakunnassa Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaita tentataan paneeleissa Kuopiossa, Joensuussa ja Kajaanissa. Tilaisuudet ovat yleisölle avoimia. Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1.2012 kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen. Vaalissa on kuusi ehdokasta: hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.
Kolme paneelia
Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1. kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Paneelin juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen.   Toinen paneeleista käydään torstaina 19.1. kello 18 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2). Juontajina ovat toimittaja Salla Remes-Ylönen ja yliopistonlehtori, pastori Heikki Salomaa.   Kolmas vaalipaneeli järjestetään Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26) torstaina 26.1. kello 18. Juontajina ovat viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki ja kirkkoherra, lääninrovasti Risto Kormilainen. Kajaanin vaalipaneeli videoidaan, ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä vaalisivulla evl.fi/piispanvaali sekä hiippakunnan sivuilla kuopionhiippakunta.fi.     Vaalin ensimmäinen kierros käydään maanantaina 31.1. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta äänistä, kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa toiselle kierrokselle, jonka vaalipäivä on maanantaina 20.2.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26695847 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26695847 Tue, 10 Jan 2012 00:07:23 +0200 Pappi tavattavissa Tammikuusta 2012 alkaen pappi on tavattavissa Pyhän Johanneksen kirkolla torstaisin klo 9-12. Vuoden 2012 alusta pappi on tavattavissa Pyhän Johanneksen kirkolla aina torstaisin klo 9-12. Papin tavoittaa joko kirkon 2. kerroksen toimistosta tai puhelimitse numerosta 040 4848 380. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253897 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253897 Mon, 9 Jan 2012 12:45:00 +0200 Piirien kevättoiminta alkaa Piirien kevätkausi käynnistyy jälleen joululoman jälkeen. Viikolla 2 toimintansa aloittavat: RAAMATTU- JA RUKOUSPIIRI Piiri kokoontuu 9.1. alkaen parillisten viikkojen maanantaina klo 13-14.30 Männistön Vanhan kirkon sivusalissa. Piiriä vetää Airi Luntinen. MÄNNISTÖN LÄHETYSPIIRI 10.1. alkaen parillisten viikkojen tiistaina klo 13 Vanhan kirkon sivusalissa. Piirin vetäjänä on Annikki Tenhunen. VANHAN KIRKON VIRIKEKERHO 12.1. alkaen torstaisin klo 13-15 Vanhan kirkon alakerrassa. Sisäänkäynti pihan puolelta. Piirin vetäjänä diakoni Kirsi Niskanen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26685273 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26685273 Mon, 9 Jan 2012 11:00:47 +0200 Laulajien lauantaituokio Lauantaina 14.1. klo 15.00 Tuomiokirkossa. Pertti Rusanen, baritoni ja Anu Pulkkinen, urut. Vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26682604 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26682604 Mon, 9 Jan 2012 08:41:45 +0200 Kevätkausi alkaa seurakuntien perhekerhoissa Aurinko kurkistelee jo hiljalleen taivaanrannan takaa. Tammikuussa päiväkin on jo pidempi kuin joulukuussa. Päivään saa kuitenkin vaihtelua ja iloa seurakuntien maksuttomista perhekerhoista. Löydä oma kokoontumispaikkasi!   Kuopion ev.lut. seurakunnat järjestävät keväällä 2012 perhekerhoja kaikkien seurakuntien alueella peräti 28 eri paikassa. Perhekerhoihin ei ole ilmoittautumisia eivätkä ne maksa mitään. Kerhot ovat avoimia kaikille. Perhekerhot alkavat aina klo 9.30 ja kestävät klo 11:een saakka.   Perhekerhoissa lauletaan, leikitään, jutustellaan, askarrellaan ja pidetään pieni hartaushetki. Lapset viihtyvät ikäistensä seurassa ja aikuisille tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa arjen kuulumisia toisten aikuisten sekä seurakunnan työntekijöiden kanssa.   Perhekerhoja ohjaavat seurakunnan lapsi- ja perhetyöntekijät.   Etsi perhekerhoista omasi ja saat kotipäivääsi iloisen yhdessäolon hetken toisten aikuisten ja lasten kanssa !   Katso kaikkien perhekerhojen paikat ja ajat   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636197 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636197 Mon, 9 Jan 2012 06:06:54 +0200 Aikuisena ei enää voi oppia laulamaan? Väärin. Ava Nummisen väitöskirja "Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta" väittää toisin. Oppimista ikä kaikki ja tiesitkö, että suomenruotsalaisten pitkään elinikään ja hyvinvointiin on salaisuutena sosiaalisuus kulttuuriharrastuksissa, kuten kuorolaulussa. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   Lue lisää laulunelvytyspäivästä http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635915 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635915 Mon, 9 Jan 2012 06:05:38 +0200 Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 77,3 prosenttia suomalaisista Vuoden vaihteessa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vakinaisesta väestöstä 77,3 prosenttia eli yhteensä 4 173 300 suomalaista (78,2 % vuonna 2010.)Kirkkoon liittyi vuonna 2011 ennätysmäärä uusia jäseniä. Tärkein kirkkoon kuulumisen syy on kirkon tekemä auttamistyö ja rinnalla kulkeminen. Kirkko kulkee mukana suomalaisten arjessa ja kirkon lähimmäisenrakkauden näkökulmaa arvostetaan. Alavan seurakunnan Särkiniemen seurakuntakodilla on tarjolla joka viikko Arkinen ateria. Monet lapsiperheet ovatkin ottaneet edullisen ateriamahdollisuuden kiitollisuudella vastaan. Aikuisille ateria maksaa 3 €, alle 4-vuotiaalle ateria on ilmainen ja 4-12 - vuotiaille se maksaa 1, 50 €.   Kuva: Seija Rytkönen
Viime vuonna kirkosta eroaminen laantui
Kirkon jäsenyyden jätti vuonna 2011 kaikkiaan 42 693 henkilöä. Edellisenä vuonna kirkosta erosi 83 097 jäsentä, sillä eroaminen kasvoi poikkeuksellisen runsaasti lokakuussa 2010 esitetyn homoaiheisen televisiokeskustelun jälkeen. Vuonna 2009 kirkosta erosi 43 650 jäsentä ja vuonna 2008 yli 52 000.
Kirkkoon liittyi ennätysmäärä uusia Kuopiossakin
Kirkkoon liittyi vuonna 2011 yhteensä 14 082 uutta jäsentä. Liittyneiden määrä oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin, ja se ylitti edellisvuoden ennätyksen, joka oli 13 284.   - Kuopiossa kirkosta erosi viime vuonna 1104 henkeä. Kirkkoon taas liittyi 276 henkeä, mikä on valtakunnan trendin mukainen eli liittyneiden määrä oli Kuopion ev.lut. seurakunnissakin ennätyssuuri, kertoo vt. rekisterinjohtaja Mika Pulkkinen Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymästä.
Tärkein syy kuulua kirkkoon on kirkon auttamistyö
Seurakunnat kastoivat 46 212 lasta vuonna 2011. Edellisvuonna kastettuja lapsia oli 48 347. Kirkon jäseniä kuoli 41 412, kun vuonna 2010 kirkon jäsenistä kuoli 43 195.    - Tärkeimmäksi kirkkoon kuulumisen syyksi on noussut se, että kirkko kulkee tarvittaessa ihmisten rinnalla ja perustaa toimintansa lähimmäisenrakkauteen, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen ma. johtaja Harri Palmu.   Palmu siteeraa tutkimusaineistoa, jonka tutkimuskeskus keräsi TNS-gallupin kanssa marraskuussa. Vastaajina oli lähes 5000 suomalaista.   Tutkimusaineiston mukaan myös hautausmaiden ylläpito sekä kirkolliset toimitukset ovat monelle tärkeitä syitä kuulua kirkkoon.   Valtaosalle jäsenistä kirkon kulttuuriset ja kasvatukselliset tehtävät ovat merkityksellisiä jäsenyyden syitä.   Tiedot ovat väestörekisterikeskuksen ennakkotietoja 29.12.2011. Luvut vahvistetaan helmikuussa 2012.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26643063 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26643063 Mon, 9 Jan 2012 06:00:39 +0200 Piispaehdokkaiden vaalipaneelit Kuopion hiippakunnassa Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaita tentataan paneeleissa Kuopiossa, Joensuussa ja Kajaanissa. Tilaisuudet ovat yleisölle avoimia. Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1.2012 kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen. Vaalissa on kuusi ehdokasta: hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.
Kolme paneelia
Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1. kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Paneelin juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen.   Toinen paneeleista käydään torstaina 19.1. kello 18 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2). Juontajina ovat toimittaja Salla Remes-Ylönen ja yliopistonlehtori, pastori Heikki Salomaa.   Kolmas vaalipaneeli järjestetään Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26) torstaina 26.1. kello 18. Juontajina ovat viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki ja kirkkoherra, lääninrovasti Risto Kormilainen. Kajaanin vaalipaneeli videoidaan, ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä vaalisivulla evl.fi/piispanvaali sekä hiippakunnan sivuilla kuopionhiippakunta.fi.     Vaalin ensimmäinen kierros käydään maanantaina 31.1. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta äänistä, kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa toiselle kierrokselle, jonka vaalipäivä on maanantaina 20.2.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26695870 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26695870 Mon, 9 Jan 2012 00:07:23 +0200 Piispaehdokkaiden vaalipaneelit Kuopion hiippakunnassa Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaita tentataan paneeleissa Kuopiossa, Joensuussa ja Kajaanissa. Tilaisuudet ovat yleisölle avoimia. Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1.2012 kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen. Vaalissa on kuusi ehdokasta: hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.
Kolme paneelia
Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1. kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Paneelin juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen.   Toinen paneeleista käydään torstaina 19.1. kello 18 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2). Juontajina ovat toimittaja Salla Remes-Ylönen ja yliopistonlehtori, pastori Heikki Salomaa.   Kolmas vaalipaneeli järjestetään Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26) torstaina 26.1. kello 18. Juontajina ovat viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki ja kirkkoherra, lääninrovasti Risto Kormilainen. Kajaanin vaalipaneeli videoidaan, ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä vaalisivulla evl.fi/piispanvaali sekä hiippakunnan sivuilla kuopionhiippakunta.fi.     Vaalin ensimmäinen kierros käydään maanantaina 31.1. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta äänistä, kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa toiselle kierrokselle, jonka vaalipäivä on maanantaina 20.2.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26685315 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26685315 Mon, 9 Jan 2012 00:07:23 +0200 Piispaehdokkaiden vaalipaneelit Kuopion hiippakunnassa Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaita tentataan paneeleissa Kuopiossa, Joensuussa ja Kajaanissa. Tilaisuudet ovat yleisölle avoimia. Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1.2012 kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen. Vaalissa on kuusi ehdokasta: hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.
Kolme paneelia
Paneeleista ensimmäinen järjestetään torstaina 12.1. kello 18 alkaen Kuopion tuomiokirkossa. Paneelin juontajina ovat Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ja hiippakuntasihteeri, rovasti Jukka Koistinen.   Toinen paneeleista käydään torstaina 19.1. kello 18 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2). Juontajina ovat toimittaja Salla Remes-Ylönen ja yliopistonlehtori, pastori Heikki Salomaa.   Kolmas vaalipaneeli järjestetään Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26) torstaina 26.1. kello 18. Juontajina ovat viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki ja kirkkoherra, lääninrovasti Risto Kormilainen. Kajaanin vaalipaneeli videoidaan, ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä vaalisivulla evl.fi/piispanvaali sekä hiippakunnan sivuilla kuopionhiippakunta.fi.     Vaalin ensimmäinen kierros käydään maanantaina 31.1. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta äänistä, kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa toiselle kierrokselle, jonka vaalipäivä on maanantaina 20.2.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26698304 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26698304 Mon, 9 Jan 2012 00:07:23 +0200 Vanhemmiten ääni menee laulukelvottomaksi? Jokaisen äänenkäytöllä on suurenmoinen arvo jo pelkästään oman hyvinvoinnin takia. Lisäksi useilla ääni pysyy luonnollisen kauniina korkeaan ikään saakka, kunhan sitä vain käytetään. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384407 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384407 Sun, 8 Jan 2012 11:00:00 +0200 Kirkkokuoroon pääsemiseksi täytyy antaa ääninäyte? Väärin. Joissakin kuoroissa näin on tapana, mutta Puijon kirkkokuoroon tullaan oppimaan ilman ääninäytettä. Tarkoitus on, että laulamisesta nautitaan lukkoja avaten – ei niitä lujittaen. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   Lue lisää laulunelvytyspäivästä http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635905 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635905 Sun, 8 Jan 2012 06:05:22 +0200 Tutustu Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaisiin Kuopion hiippakunnan piispaehdokkaisiin voi tutustua evl.fi-palvelun videohaastatteluissa Kuopion piispanvaalin kuusi ehdokasta esittäytyvät kirkon verkkosivuilla evl.fi/piispanvaali.   Piispan virkaa tavoittelevat hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.     Haastatteluvideoissa ehdokkaat pohtivat muun muassa, millaisissa käytännön asioissa he olisivat hiippakuntansa piispana aktiivisia. Ehdokkaat kertovat myös näkemyksensä, mihin kysymyksiin Raamattu ei vastaa.
Vaalipaneelit hiippakunnassa
Ehdokkaat esittäytyvät yleisölle avoimissa vaalipaneeleissa tammikuun kolmena torstaina kello 18 eri puolilla Kuopion hiippakuntaa.   Paneelit järjestetään 12.1.2012 Kuopion tuomiokirkossa, 19.1.2012 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2) sekä 26.1.2012 Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26).   Kajaanin vaalipaneelia voi seurata verkossa evl.fi/piispanvaalit
Vaalipäivä tammikuun lopulla
Ensimmäinen vaalipäivä on tiistaina 31.1.2012. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros järjestetään maanantaina 20.2.2012.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.   Äänioikeus on Kuopion hiippakunnan papeilla, lehtoreilla ja maallikkovalitsijoilla. Äänivaltaisia on yhteensä noin 670.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26685327 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26685327 Sun, 8 Jan 2012 05:02:02 +0200 Tutustu Kuopion hiippakunnan piispanvaaliehdokkaisiin Kuopion hiippakunnan piispaehdokkaisiin voi tutustua evl.fi-palvelun videohaastatteluissa Kuopion piispanvaalin kuusi ehdokasta esittäytyvät kirkon verkkosivuilla evl.fi/piispanvaali.   Piispan virkaa tavoittelevat hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen, piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen, tutkija, TT Pauliina Kainulainen, lääninrovasti, TM Jaana Marjanen, kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen ja professori, TT Miikka Ruokanen.     Haastatteluvideoissa ehdokkaat pohtivat muun muassa, millaisissa käytännön asioissa he olisivat hiippakuntansa piispana aktiivisia. Ehdokkaat kertovat myös näkemyksensä, mihin kysymyksiin Raamattu ei vastaa.
Vaalipaneelit hiippakunnassa
Ehdokkaat esittäytyvät yleisölle avoimissa vaalipaneeleissa tammikuun kolmena torstaina kello 18 eri puolilla Kuopion hiippakuntaa.   Paneelit järjestetään 12.1.2012 Kuopion tuomiokirkossa, 19.1.2012 Joensuun Rantakylän kirkossa (Rantakylänkatu 2) sekä 26.1.2012 Kajaanin keskusseurakuntakodissa (Kirkkokatu 26).   Kajaanin vaalipaneelin voi katsoa verkkosivuilta evl.fi/piispanvaalit
Vaalipäivä tammikuun lopulla
Ensimmäinen vaalipäivä on tiistaina 31.1.2012. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros järjestetään maanantaina 20.2.2012.   Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.   Äänioikeus on Kuopion hiippakunnan papeilla, lehtoreilla ja maallikkovalitsijoilla. Äänivaltaisia on yhteensä noin 670.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26698311 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26698311 Sun, 8 Jan 2012 05:02:02 +0200 Kuuntele vihjeitä hiljaisuuteen Radio Kantista Miten hiljaisuuteen voi laskeutua? Entä millainen tapahtuma on retriitti? Kuopion Alavan seurakunnan diakoni Sisko Laitisen haastattelussa saat hyviä vinkkejä siitä, miten voit rauhoittua ja keskittyä olennaiseen.   Hiljaisuuden viljelyyn kuuluu myös yksinkertaiseen elämään pyrkiminen, se, että meluisassa, kiireisessä elämänrytmissä tietoisesti lähtee harjoittamaan hiljaisuutta ja luovutetaan suorittamista olemiseen.   Kuuntele diakoni Sisko Laitisen haastattelu Radio Kantista.   Haastattelijana on toimittaja Anne Heikkinen.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994691 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994691 Sat, 7 Jan 2012 06:26:53 +0200 Kirkkokuorossa täytyy osata nuotit? Nuotinlukutaidosta on hyötyä ja se voi nopeuttaa oppimista, mutta se ei ole edellytys kuoroon tulemiseen. Stemmat eli äänialasi osuudet opetellaan harjoituksissa. Haasteita pitää olla, mutta mahdotonta se ei ole! Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa, Taivaanpankontie 3.   Ilmoittautumiset kanttorille Joona Sarasteelle.   Lue lisää laulunelvytyspäivästä   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635888 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635888 Sat, 7 Jan 2012 06:00:00 +0200 Käsikellokuoro Dolce vierailee Turun tuomiokirkossa Kuopiolainen käsikellokuoro Dolce vierailee Turussa loppiaisen jälkeisenä viikonvaihteena. Käsikellojen helinää kuullaan Turun Tuomiokirkon konsertissa lauantaina 7.1. Käsikellot soivat messussa sunnuntaina 8.1. klo 10. Sunnuntain messua voi seurata suorana lähetyksenä Virtuaalikirkon sivuilta.   Käsikello on eräänlainen pienoiskokoinen kirkonkello, joka kehitettiin 1600-luvulla Englannissa suurten kellosarjojen harjoitussoittimeksi. Käsikellot mahdollistivat harjoittelun sisätiloissa.   Suomessa käsikellot on vielä varsin uusi ja tuntematon instrumentti. Euroopan ulkopuolella niitä soitetaan ainakin Yhdysvalloissa ja Japanissa.   Käsikellokuoro Dolce on toiminut Kuopion Kallaveden seurakunnassa vuodesta 1999 lähtien. Dolcessa on tällä hetkellä 11 soittajaa, iältään 16–20-vuotiaita. Kuoroa on alusta asti johtanut Seppo Kirkinen. Turussa toimii vuonna 2009 perustettu, Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Anu Åbergin johtama Käsikelloyhtye Hups!.   Käsikellokuoro Dolcea kuullaan lauantaisen konsertin lisäksi Tuomiokirkon messussa sunnuntaina 8.1. kello 10. Messua on mahdollista seurata verkossa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26650658 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26650658 Sat, 7 Jan 2012 03:24:18 +0200 Aikuisena ei enää voi oppia laulamaan? Väärin. Ava Nummisen väitöskirja "Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta" väittää toisin. Oppimista ikä kaikki ja tiesitkö, että suomenruotsalaisten pitkään elinikään ja hyvinvointiin on salaisuutena sosiaalisuus kulttuuriharrastuksissa, kuten kuorolaulussa. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384378 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384378 Fri, 6 Jan 2012 14:48:38 +0200 Kirkkokuoroon pääsemiseksi täytyy antaa ääninäyte? Väärin. Joissakin kuoroissa näin on tapana, mutta Puijon kirkkokuoroon tullaan oppimaan ilman ääninäytettä. Tarkoitus on, että laulamisesta nautitaan lukkoja avaten – ei niitä lujittaen. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttori Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384357 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384357 Thu, 5 Jan 2012 18:45:22 +0200 Käsikellokuoro Dolce vierailee Turun tuomiokirkossa Kuopiolainen käsikellokuoro Dolce vierailee Turussa loppiaisen jälkeisenä viikonvaihteena. Käsikellojen helinää kuullaan Turun Tuomiokirkon konsertissa lauantaina 7.1. Käsikellot soivat messussa sunnuntaina 8.1. klo 10. Sunnuntain messua voi seurata suorana lähetyksenä Virtuaalikirkon sivuilta.   Käsikello on eräänlainen pienoiskokoinen kirkonkello, joka kehitettiin 1600-luvulla Englannissa suurten kellosarjojen harjoitussoittimeksi. Käsikellot mahdollistivat harjoittelun sisätiloissa.   Suomessa käsikellot on vielä varsin uusi ja tuntematon instrumentti. Euroopan ulkopuolella niitä soitetaan ainakin Yhdysvalloissa ja Japanissa.   Käsikellokuoro Dolce on toiminut Kuopion Kallaveden seurakunnassa vuodesta 1999 lähtien. Dolcessa on tällä hetkellä 11 soittajaa, iältään 16–20-vuotiaita. Kuoroa on alusta asti johtanut Seppo Kirkinen. Turussa toimii vuonna 2009 perustettu, Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Anu Åbergin johtama Käsikelloyhtye Hups!.   Käsikellokuoro Dolcea kuullaan lauantaisen konsertin lisäksi Tuomiokirkon messussa sunnuntaina 8.1. kello 10. Messua on mahdollista seurata verkossa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26650671 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26650671 Thu, 5 Jan 2012 03:24:18 +0200 Kasteen lahja Jeesuksen kaste on vanhakirkollinen Loppiaisen aihe. Kirkkovuodessa pyhän nimi on Kasteen lahja. Messussa 1. sunnuntaina loppiaisesta 8.1. klo 10.00 Puijon kirkossa ja klo 13.00 Päivärannan kirkossa, pohditaan, mitä kaste merkitsee, mitä kaikkia lupauksia kasteeseen sisältyy? Jeesuksen kaste yhdistyy kaikkien kristittyjen kasteeseen. Jumalan sanat Jeesukselle: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.» koskevat myös kaikkia kastettuja. Näissä sanoissa avautuu kasteen lahja. Messuissa saarnaa ja toimii liturgina Miina Karasti ja kanttorina on Joona Saraste. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26643159 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26643159 Wed, 4 Jan 2012 13:12:21 +0200 Loppiaisen messu Puijon kirkossa Loppiaisen evankeliumissa – Matteuksen mukaan – kerrotaan, kuinka idän viisaat miehet toivat lahjoja syntyneelle Jeesus-lapselle: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kaikki nämä olivat erikoisia, kallisarvoisia lahjoja varsinkin tallissa syntyneelle köyhän perheen pojalle. Idän viisaitten lahjat olivat aivan ainutlaatuisia! Mutta todella ainutlaatuinen joululahja on lapsi itse! Taivaallinen Isämme antoi oman Poikansa maailmalle ainutlaatuisena lahjana. Tämä Jumalan joululahja, Jeesus-lapsi, kertoo meille Jumalan suuresta rakkaudesta. Seimen lapsi kertoo siitä, että Jumala ei ole hylännyt meitä, vaan on lähettänyt Pelastajan koko maailmalle.   Puijon kirkossa on loppiaisena 6.1. klo 10.00 messu, jossa Pekka Nieminen on liturgina ja saarnaa, Miina Karasti toimittaa ripin ja esirukouksen ja Joona Saraste on kanttorina.   Messun jälkeen on kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, jossa Maija Antikainen kertoo raamatunkäännöstyöstä Suomen sukukansojen keskuudessa Venäjällä.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24312974 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24312974 Wed, 4 Jan 2012 13:10:00 +0200 Kirkkokuorossa täytyy osata nuotit? Nuotinlukutaidosta on hyötyä ja se voi nopeuttaa oppimista, mutta se ei ole edellytys kuoroon tulemiseen. Stemmat eli äänialasi osuudet opetellaan harjoituksissa. Haasteita pitää olla, mutta mahdotonta se ei ole! Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttorille Joona Sarasteelle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384334 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384334 Wed, 4 Jan 2012 13:09:00 +0200 Ekumeeninen kirkkopolku Tuusniemellä Ekumeeninen kirkkopolku kuljetaan maanantaina 23.1. klo 18. Kirkkopolku alkaa rukoushetkellä ortodoksisessa rukoushuoneessa, jatkuu tilaisuudella Helluntaiseurakunnassa ja päättyy rukoushetkeen ja kirkkokahveihin luterilaisella seurakuntatalolla.     Lue lisää ekumeniasta http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26642916 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26642916 Wed, 4 Jan 2012 11:05:00 +0200 Perhekerhot alkavat Tiistaina 17.1.2012 klo 9.30 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22   Keskiviikkona 18.1. 2012 klo 9.30 Inkilänmäen seurakuntatalolla, Inkiläntie 7.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26640879 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26640879 Wed, 4 Jan 2012 09:19:35 +0200 Kristittyjen ykseyden rukousviikon pääjuhla Sunnuntaina 22.1.2012 klo 15 Tuomiokirkossa. Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, tuomiorovasti Ilpo Rannankari, Kuopion seurakuntien kuoroja kanttori Anna Kosolan johdolla. Esirukoilijoina eri seurakuntien edustajia: Raimo Kokkonen Vapaakirkosta, Aulis Koponen Helluntaiseurakunnasta, Taneli Pirskanen Adventtiseurakunnasta ja Leenakaisa Harjanne Puijon seurakunnasta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26640851 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26640851 Wed, 4 Jan 2012 09:14:00 +0200 Perheen pyhäpäivän loppiaiskirkko Männistössä Perheen pyhän loppiaiskirkkoa vietetään perjantaina 6.1. klo 16 Pyhän Johanneksen kirkossa, Kellolahdentie 8. Perheen pyhän loppiaiskirkossa kerätään lelukolehti. Ota siis mukaasi lelu, jonka voit antaa kolehtiin. MLL jakaa lelut Kuopion alueen neuvoloihin.   Kirkon jälkeen on tarjolla keittolounas, jossa on vapaaehtoinen maksu lähetyksen hyväksi.   Kirkko toteutetaan yhteisyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuopion yhdistyksen kanssa. Lastenkirkon toimittaa kirkkoherra Aulikki Mäkinen, kanttori Riitta Matilainen ja diakoni Kirsi Niskanen. Lue lisää Perheen pyhäpäivästä   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636246 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636246 Wed, 4 Jan 2012 06:12:19 +0200 Lähetystilaisuus ja kirkkokahvit loppiaisena 6.1. Alavan kirkolla, Keihäskatu 5. Lähetystilaisuudessa esitellään Alavan seurakunnan nimikkolähettiperhe Karjalaisten työtä thaimaalaisten siirtolaisten parissa Singaporessa. Messu alkaa klo 10. Messussa saarnaa Tarja Säynevirta,joka on ollut lähetystyössä Israelissa ja Thaimaassa. Liturgina on kirkkoherra Hannu Koskelainen ja kanttorina Leila Savolainen. Mukana myös Zipporim-kuoro, joka on erikoistunut israelilaiseen musiikkiin. Messun jälkeen kirkon alasalissa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, jossa esitellään nimikkolähettiperhe Karjalaisten työtä thaimaalaisten siirtolaisten parissa Singaporessa. Mukana Rajalan koulun 6 C:n tiernatytöt. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635866 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635866 Wed, 4 Jan 2012 06:01:54 +0200 Puijon kirkossa lähetystilaisuus ja messu loppiaisena Kristus on valo kaikille maailman kansoille ja loppiainen muistuttaakin meitä kirkon lähetystehtävästä. Tule loppiaisen kirkkoon Puijolle ja kuule diakonissa Maija Antikaisen kertomana raamatunkäännöstyöstä Suomen sukukansojen keskuudessa Venäjällä. Loppiaisen evankeliumissa – Matteuksen mukaan – kerrotaan, kuinka idän viisaat miehet toivat lahjoja syntyneelle Jeesus-lapselle: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Viisaat miehet olivat vieraiden kansojen edustajia.   Kaikki Jeesus-lapsen saamat lahjat olivat erikoisia ja kallisarvoisia varsinkin tallissa syntyneelle köyhän perheen pojalle. Idän viisaitten lahjat olivat aivan ainutlaatuisia.   Mutta todella ainutlaatuinen joululahja on lapsi itse. Taivaallinen Isämme antoi oman Poikansa maailmalle ainutlaatuisena lahjana. Tämä Jumalan joululahja, Jeesus-lapsi, kertoo meille Jumalan suuresta rakkaudesta.   Seimen lapsi kertoo siitä, että Jumala ei ole hylännyt meitä, vaan on lähettänyt Pelastajan koko maailmalle.
Messu ja lähetystilaisuus Puijon kirkossa
Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3,  on loppiaisena 6.1. klo 10 messu, jossa pastori Pekka Nieminen on liturgina ja saarnaa, pastori Miina Karasti toimittaa ripin ja esirukouksen ja kanttori Joona Saraste on kanttorina.   Messun jälkeen on kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, jossa Puijon seurakunnan diakonissa Maija Antikainen kertoo raamatunkäännöstyöstä Suomen sukukansojen keskuudessa Venäjällä.   Maija Antikainen on itse ollut työntekijänä lähetyskentällä muun muassa Venäjän Karjalassa.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635823 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26635823 Wed, 4 Jan 2012 06:00:00 +0200 Arkinen ateria on Vuoden seurakuntateko Kuopion seurakuntayhtymä palkitsi Alavan Neulamäen kirkossa ja Särkiniemen seurakuntakodissa toimivan arkisen aterian Vuoden seurakuntateko – tunnuksella. Kuvassa emäntä Raija Tuovinen laittaa arkista ateriaa yhdessä vapaaehtoisemäntien kanssa Särkiniemen kirkolla.   Kuva: Seija Rytkönen
Aterialla niin nuoria kuin vanhojakin
Arkinen ateria on toiminut neljä vuotta. Tiistaisin Särkiniemessä ja torstaisin Neulamäessä järjestettävä ateria on koonnut kerrallaan aterioimaan noin 100 henkeä. Aterialle tulija maksaa ruuasta kolme euroa, 4-12 -vuotias puolet hinnasta ja alle 4-vuotiaalle ateria on ilmainen. Toiminnan laittoi alkuun emäntä Marjatta Keinänen.   Arkisella aterialla käy niin nuoria kuin vanhempiakin ja myös lapsiperheitä. Ateria koostuu pääruuasta ja jälkiruuasta. Lisäksi tarjoillaan myös juomat ja leivät.   Ruokatarvikkeet ostetaan ruokailijoilta kerätyillä ruokarahoilla.  Arkisen aterian valmistavat emäntä ja vapaaehtoistyöntekijät yhdessä. Lisäksi apuna on muita vapaaehtoisia.
Kanttorit eläinhahmoissa
Vuoden seurakuntateon kunniamaininnalla palkittiin kanttorit Anu Pulkkinen ja Outi Keskisipilä. Outi Oravan ja Anu Ampparin hahmoissa kanttorit ovat järjestäneet urkukonsertteja lapsille.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26627286 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26627286 Tue, 3 Jan 2012 09:52:37 +0200 Arkinen ateria on Vuoden seurakuntateko Kuopion seurakuntayhtymä palkitsi Alavan Neulamäen kirkossa ja Särkiniemen seurakuntakodissa toimivan arkisen aterian Vuoden seurakuntateko – tunnuksella. Kuvassa emäntä Raija Tuovinen laittaa arkista ateriaa yhdessä vapaaehtoisemäntien kanssa Särkiniemen kirkolla.   Kuva: Seija Rytkönen
Aterialla niin nuoria kuin vanhojakin
Arkinen ateria on toiminut neljä vuotta. Tiistaisin Särkiniemessä ja torstaisin Neulamäessä järjestettävä ateria on koonnut kerrallaan aterioimaan noin 100 henkeä. Aterialle tulija maksaa ruuasta kolme euroa. Toiminnan laittoi alkuun emäntä Marjatta Keinänen.   Arkisella aterialla käy niin nuoria kuin vanhempiakin ja myös lapsiperheitä. Ateria koostuu pääruuasta ja jälkiruuasta. Lisäksi tarjoillaan myös juomat ja leivät.   Ruokatarvikkeet ostetaan ruokailijoilta kerätyillä ruokarahoilla.  Arkisen aterian valmistavat emäntä ja vapaaehtoistyöntekijät yhdessä. Lisäksi apuna on muita vapaaehtoisia.
Kanttorit eläinhahmoissa
Vuoden seurakuntateon kunniamaininnalla palkittiin kanttorit Anu Pulkkinen ja Outi Keskisipilä. Outi Oravan ja Anu Ampparin hahmoissa kanttorit ovat järjestäneet urkukonsertteja lapsille.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636002 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636002 Tue, 3 Jan 2012 09:52:37 +0200 Alavan kirkko on hyvä konserttikirkko Tervetuloa toteamaan se paikan päälle ja nauttimaan monipuolisesta musiikkitarjonnasta. Kamarikuoro Krysostomos konsertoi su 21.1. klo 19, ohjelma 10 €   Kuopion Nuorisokuoron yhteisvastuukonsertti su 5.2. klo 16, ohjelma 10 €   Ylistysmusiikin ilta to 9.2. klo 18 Popo Salami, Jarkko Maukonen, Zipporim-kuoro, Leila Savolainen   Yhteisvastuukonsertti ke 21.3. klo 19 Eija Bergman, Popo Salami Band, Seija Nylund, Jarkko Maukonen, Meri Maukonen, Vesa Kajava urut, Salla Tyrväinen viulu, Tahdistin-orkesteri joht. Harri Hyppölä, Alavan kirkkokuoro joht. Ossi Jauhiainen   Hiljaisen viikon iltamusiikki ti 3.4. klo 19 Alavan kirkkokuoro   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24070906 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24070906 Sun, 1 Jan 2012 07:00:00 +0200 Loppiainen Tuomiokirkossa Loppiaisen messussa on mukana vieras lähetyskentiltä perjantaina 6.1. klo 10 Tuomiokirkossa. Messussa saarnaa Virpi Soveri, liturgina Liisa Penttinen, kanttorina Pertti Rusanen ja urkurina Anna Kosola.   Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus klo 11.30 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22.  Virpi Soveri kertoo kokemuksistaan lähetyskentiltä.
Soverilla kokemusta luterilaisesta kirkosta Japanissa
Virpi Soveri on toiminyt pastorina Hakodatessa Japanissa. Hän on ollut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, SLEY:n, lähetti. Nykyään Virpi Soveri on eläkkeellä, mutta toimii vielä toistaiseksi Japanin luterilaisen kirkon palveluksessa.   Japanin evankelis-luterilainen kirkko on pieni, kastettuja jäseniä on noin 22 000. Jumalanpalvelustoiminnan lisäksi järjestetään pienpiiritoimintaa, päivystystä, sielunhoitoa, kokouksia, kasvatusta ja rohkaisua.   Seurakunnat ovat hyvin pieniä ja papeista on jatkuva pula. Maallikoita koulutetaan helpottamaan työtekijäpulaa, seurakuntien toiminta ja käytännöt työt kirkon siivouksesta lähtien hoidetaan yhteisvastuulla.    ( Lähde: Vantaan seurakuntien nettisivut 3.1.2012)     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356413 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356413 Sun, 1 Jan 2012 07:00:00 +0200 Hiihtolomaretki 3.-6.3.2012 Rukalle ja Kuusamoon Lähde laskettelemaan Rukalle, hiihtämään Kuusamon upeisiin maisemiin tai nauttimaan kylpylän rentouttaviin poreisiin Kuusamon Tropiikkiin. Iltaisin on yhteisiä illanviettoja ja hiljentymistä. Matka sopii hyvin sekä yksittäisille matkaajille että perheille. Mukaan mahtuu 45 henkilöä. Retkelle ei voi lähteä alle 13-vuotias ilman huoltajaa. Hinta on lapsilta ja nuorilta 120 euroa ja aikuisilta 165 euroa. Hinta sisältää linja-automatkat, majoittumisen Oivanki -nuorisokeskuksessa ja täysihoidon perillä (aamupala, lounas, retkieväät ja iltapalan).   Jos ilmoittautuneita on enemmän, arvomme matkalle lähtijät ja heille lähetetään tarkempia tietoja retkikirjeessä.   Lisätietoja matkanjohtajilta

Nuorisotyönohjaaja Jarkko Voutilainen p. 040 4848 285

Nuorisotyönohjaaja Kati Ukkonen p. 040 4848 252

Nuorisotyönohjaaja Niklas Grönholm p. 040 4848 415,

Ilmoittautumiset viimeistään 24.1. matkanjohtajille tai täyttämällä ilmoittautumislomake tästä.      Järjestäjänä on Kuopion ev.lut. seurakunnat     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24332089 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24332089 Sun, 1 Jan 2012 06:00:00 +0200 Kirkkokuorossa laulaa vain eläkeläisiä? Väärin. Kirkkokuorossa ei katsota ikää. Ikähaitari Puijon kirkkokuorossa on tällä hetkellä 19 - 67 vuotta. Suuri osa on työikäisiä. Haluaisitko kokeilla kuorolaulua? Pääset helposti harrastuksen alkuun osallistumalla laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10.00 -14.00, joka pidetään Puijon kirkolla, seurakuntasalissa.   Ilmoittautumiset kanttorille Joona Sarasteelle. Tervetuloa.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384304 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384304 Sun, 1 Jan 2012 00:35:55 +0200 Lasten Loppiaiskirkko Perjantaina 6.1. klo 16 Pyhän Johanneksen kirkossa. Lasten loppiaiskirkossa kerätään lelukolehti. Kirkon jälkeen keittolounas. Kirkko toteutetaan yhteisyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuopion yhdistyksen kanssa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26597446 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26597446 Fri, 30 Dec 2011 10:12:19 +0200 Uudenvuodenaattona Tuomasmessuun Alavan kirkkoon Uudenvuodenaaton Tuomasmessua vietetään lauantaina 31.12. klo 20 Alavan kirkossa, Keihäskatu 5. Messua ovat toimittamassa pastorit Anu Kiviranta ja Pirjo Kuula, kanttorina Leila Savolainen ja musiikkia esittävät King´s Kids -bändi sekä Kuopion kristillisen koulun väki. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356384 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356384 Thu, 29 Dec 2011 06:00:00 +0200 Takaisin vanhalle paikalle Alavan seurakunnantoimisto ja diakoniatoimisto ovat muuttaneet taas vanhaan tuttuun osoitteeseen (Keihäskatu 5 B). Papit päivystävät ko. osoitteessa keskiviikkoisin klo 10 - 12, diakoniatyöntekijän ajanvarausvastaanotto keskiviikkoisin klo 9 -11. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454076 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454076 Wed, 28 Dec 2011 14:54:11 +0200 VAUVAKIRKKO Kutsumme kaikki vuoden 2011 aikana Järvi-Kuopion seurakunnan alueella syntyneet vauvat, heidän perheensä, isovanhempansa ja kumminsa vauvakirkkoon sunnuntaina 15.1. klo 10 Riistaveden seurakuntatalolle, Keskustie 2. Tilaa on kaikille: vanhemmille, sisaruksille, kummeille, isovanhemmille, perhekerhokavereille ja ystäville. Ilmoittautuminen vauvakirkkoon tarjoilun järjestämiseksi 12.1. mennessä toimistosihteeri Anita Hallikaiselle p. 040 4888 602 tai anita.hallikainen@evl.fi. Mukana Kirsi Leino, Taru Parviainen, Jatta Utriainen sekä Tuomo Kantele ja köröttelyryhmä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454214 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454214 Wed, 28 Dec 2011 14:45:00 +0200 Perinteiset Heikin hiihdot Järjestetään sunnuntaina 22.1. Säyneisen kirkolla. Klo 9.30 käynti Heikki Kainulaisen haudalla ja klo 10 messu kirkossa. Hiihdot alkavat messun jälkeen noin klo 11.30. Tilaisuudessa tarjoilua. Tuotto yhteisvastuun hyväksi. Mukana järjestelyissä Salpa, Säyneisen kylätoimikunta ja alueseurakunnan vastuuryhmä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454331 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454331 Wed, 28 Dec 2011 14:45:00 +0200 Joel Hallikaisen "Ryppyjä ja rakkautta" -konsertti Järjestetään perjantaina 20.1. klo 18 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Joelin suurimpia hittejä ja uuden tuotannon parhaita paloja sisältävä nostalginen juhlakonsertti tarjoillaan yleisölle lämpimänä ja läheltä. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5 €, tuotto yhteisvastuukeräykselle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454377 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454377 Wed, 28 Dec 2011 14:40:00 +0200 Lähetystilaisuus ja kirkkokahvit Alavan kirkolla loppiaisena 6.1. Messu klo 10 jossa saarnaa Tarja Säynevirta, liturgina Hannu Koskelainen, kanttorina Leila Savolainen. Mukana myös Zipporim-kuoro. Messun jälkeen kirkon alasalissa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, jossa esitellään nimikkolähettiperhe Karjalaisten työtä thaimaalaisten siirtolaisten parissa Singaporessa. Mukana Rajalan koulun 6 C:n tiernatytöt. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24451423 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24451423 Wed, 28 Dec 2011 10:01:54 +0200 Pappi tavattavissa helpommin ja nykyaikaisemmin Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvissa seurakunnissa eli Tuomiokirkkoseurakunnassa, Alavalla, Kallavedellä, Männistössä, Puijolla ja Järvi-Kuopion seurakunnassa pappien päivystysajat muuttuvat nykyaikaiseksi 1.1.2012 alkaen.   Pappien päivystysajat Kuopion ev.lut. seurakunnissa siirtyvät nykyaikaan. Seurakunnan työntekijä on kännyköiden ansiosta tavoitettavissa entistä paremmin ja sen vuoksi virastopäivystyksiä tiivistetään.   Kuopion seurakunnissa pappi päivystää virastossa yhtenä päivänä viikossa kaksi tuntia. Muuna aikana hänet saa kiinni puhelimella.   - Tekniikan kehitys ajoi päivystysaikojen ohi, Alavan kirkkoherra Hannu Koskelainen sanoo.   - Tällä tavoin pappi on tavattavissa paremmin, arvioi kirkkoherra Ilpo Rannankari Tuomiokirkkoseurakunnasta muutoksen tarpeellisuutta.   Muutos antaa hänen mukaansa syyn pohtia myös sitä, missä pappi on tavattavissa.
Kokeilu kestää kevään ajan
Yhteen arkipäivään sijoitettu päivystysaika on kokeilu, joka jatkuu toukokuun loppuun.   Kokeilu haastaa Puijon kirkkoherran Jaana Marjasen mukaan pohtimaan sielunhoitotyön kehittämistä. - Se on ykkösjuttuja. Sitä varten me olemme.   Marjanen huomauttaa, että seurakunta on auttamisorganisaationa yksi nopeimpia ja joustavimpia.   - Kirkkojärjestys velvoittaa, että papin on lähdettävä kuolevan luo mihin aikaan tahansa ja mistä tilanteesta tahansa.   Männistön kirkkoherra Aulikki Mäkinen kertoo, että ani harva tulee ilman ajanvarausta nykyisin tapaamaan päivystävää pappia. Sielunhoidolliset keskustelut käydään kodeissa tai niille sovitaan puhelimessa aika kirkolle.   - Kun pappi tulee tutuksi urheiluseurassa ja muissa harrastuksissa, koulun vanhempien tilaisuuksissa tai kaupassa, häntä on helppo nykäistä hihasta. Tai jakaa mieltä painavia asioista bussin penkillä.
Sielunhoito paremmin esille
Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvassa Järvi-Kuopion jokaisessa alueseurakunnassa on vuoden alusta yhtenä päivänä kahden tunnin päivystys.   Kirkkoherra Reijo Leino toivoo, että päivystyksen tiivistäminen parantaa palvelua.   - Suurin osa seurakuntalaista hoitaa asiat puhelimessa. Ja tarvittavien tapaamisten ajankohdat sovitaan siinä samalla.   Kallaveden vt. kirkkoherra Hannu Komulainen arvelee, että virastopäivystyksellä on maaseudulla ollut enemmän psykologista kuin todellista merkitystä.   - Nykyisin suunta on sama kuin diakoniassa. Työntekijät kentälle.   Sielunhoitoa Komulainen patistaa pitämään reilummin esillä, vaikka itse sana on ladattu ja monen mielestä juhlallinen.   - Pitää olla tosi hätä ennen kuin ilkeää hakeutua sielunhoitajan luo.   Myös Reijo Leino korostaa sielunhoidon tärkeyttä.   - Sen kynnyksen pitää pysyä alhaalla.     Teksti: Lea Lappalainen
Katso oman seurakuntasi pappien uudet päivystysajat
* Tuomiokirkkoseurakunta: maanantaisin klo 10 - 12   * Alava: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Kallaveden seurakunta: ( myös Karttulan toimipiste) keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Männistön seurakunta: torstaisin klo 9 - 12   * PUIJON SEURAKUNTA: keskiviikkoisin klo 10 - 12    p. 040 4848411   * Järvi-Kuopion seurakunta:   - Riistavesi: maanantaisin klo 9 - 11 - Juankoski : maanantaisin klo 9 - 11 - Muuruvesi: torstaisin klo 9 - 11 - Säyneinen: torstaisin klo 9 - 11 - Kaavi: maanantaisin klo 9 - 11 - Tuusniemi: torstaisin klo 9 - 11 - Vehmersalmi: perjantaisin klo 9 - 11         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384723 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384723 Wed, 28 Dec 2011 08:25:26 +0200 Pappi tavattavissa helpommin ja nykyaikaisemmin Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvissa seurakunnissa eli Tuomiokirkkoseurakunnassa, Alavalla, Kallavedellä, Männistössä, Puijolla ja Järvi-Kuopion seurakunnassa pappien päivystysajat muuttuvat nykyaikaiseksi 1.1.2012 alkaen.   Pappien päivystysajat Kuopion ev.lut. seurakunnissa siirtyvät nykyaikaan. Seurakunnan työntekijä on kännyköiden ansiosta tavoitettavissa entistä paremmin ja sen vuoksi virastopäivystyksiä tiivistetään.   Kuopion seurakunnissa pappi päivystää virastossa yhtenä päivänä viikossa kaksi tuntia. Muuna aikana hänet saa kiinni puhelimella.   - Tekniikan kehitys ajoi päivystysaikojen ohi, Alavan kirkkoherra Hannu Koskelainen sanoo.   - Tällä tavoin pappi on tavattavissa paremmin, arvioi kirkkoherra Ilpo Rannankari Tuomiokirkkoseurakunnasta muutoksen tarpeellisuutta.   Muutos antaa hänen mukaansa syyn pohtia myös sitä, missä pappi on tavattavissa.
Kokeilu kestää kevään ajan
Yhteen arkipäivään sijoitettu päivystysaika on kokeilu, joka jatkuu toukokuun loppuun.   Kokeilu haastaa Puijon kirkkoherran Jaana Marjasen mukaan pohtimaan sielunhoitotyön kehittämistä.   - Se on ykkösjuttuja. Sitä varten me olemme.   Marjanen huomauttaa, että seurakunta on auttamisorganisaationa yksi nopeimpia ja joustavimpia.   - Kirkkojärjestys velvoittaa, että papin on lähdettävä kuolevan luo mihin aikaan tahansa ja mistä tilanteesta tahansa.    Männistön kirkkoherra Aulikki Mäkinen kertoo, että ani harva tulee ilman ajanvarausta nykyisin tapaamaan päivystävää pappia. Sielunhoidolliset keskustelut käydään kodeissa tai niille sovitaan puhelimessa aika kirkolle.   - Kun pappi tulee tutuksi urheiluseurassa ja muissa harrastuksissa, koulun vanhempien tilaisuuksissa tai kaupassa, häntä on helppo nykäistä hihasta. Tai jakaa mieltä painavia asioista bussin penkillä.
Sielunhoito paremmin esille
Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvassa Järvi-Kuopion jokaisessa alueseurakunnassa on vuoden alusta yhtenä päivänä kahden tunnin päivystys.   Kirkkoherra Reijo Leino toivoo, että päivystyksen tiivistäminen parantaa palvelua.   - Suurin osa seurakuntalaista hoitaa asiat puhelimessa. Ja tarvittavien tapaamisten ajankohdat sovitaan siinä samalla.   Kallaveden vt. kirkkoherra Hannu Komulainen arvelee, että virastopäivystyksellä on maaseudulla ollut enemmän psykologista kuin todellista merkitystä.   - Nykyisin suunta on sama kuin diakoniassa. Työntekijät kentälle.   Sielunhoitoa Komulainen patistaa pitämään reilummin esillä, vaikka itse sana on ladattu ja monen mielestä juhlallinen.   - Pitää olla tosi hätä ennen kuin ilkeää hakeutua sielunhoitajan luo.   Myös Reijo Leino korostaa sielunhoidon tärkeyttä.   - Sen kynnyksen pitää pysyä alhaalla.     Teksti: Lea Lappalainen
Katso oman seurakuntasi pappien uudet päivystysajat
* Tuomiokirkkoseurakunta: maanantaisin klo 10 - 12   * Alava: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Kallaveden seurakunta: ( myös Karttulan toimipiste) keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Männistön seurakunta: torstaisin klo 9 - 12   * Puijon seurakunta: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Järvi-Kuopion seurakunta:   - Riistavesi: maanantaisin klo 9 - 11 - Juankoski : maanantaisin klo 9 - 11 - Muuruvesi: torstaisin klo 9 - 11 - Säyneinen: torstaisin klo 9 - 11 - Kaavi: maanantaisin klo 9 - 11 - Tuusniemi: torstaisin klo 9 - 11 - Vehmersalmi: perjantaisin klo 9 - 11         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24449853 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24449853 Wed, 28 Dec 2011 07:06:26 +0200 Pappi tavattavissa helpommin ja nykyaikaisemmin Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvissa seurakunnissa eli Tuomiokirkkoseurakunnassa, Alavalla, Kallavedellä, Männistössä, Puijolla ja Järvi-Kuopion seurakunnassa pappien päivystysajat muuttuvat nykyaikaiseksi 1.1.2012 alkaen.   Pappien päivystysajat Kuopion ev.lut. seurakunnissa siirtyvät nykyaikaan. Seurakunnan työntekijä on kännyköiden ansiosta tavoitettavissa entistä paremmin ja sen vuoksi virastopäivystyksiä tiivistetään.   Kuopion seurakunnissa pappi päivystää virastossa yhtenä päivänä viikossa kaksi tuntia. Muuna aikana hänet saa kiinni puhelimella.   - Tekniikan kehitys ajoi päivystysaikojen ohi, Alavan kirkkoherra Hannu Koskelainen sanoo.   - Tällä tavoin pappi on tavattavissa paremmin, arvioi kirkkoherra Ilpo Rannankari Tuomiokirkkoseurakunnasta muutoksen tarpeellisuutta.   Muutos antaa hänen mukaansa syyn pohtia myös sitä, missä pappi on tavattavissa.
Kokeilu kestää kevään ajan
Yhteen arkipäivään sijoitettu päivystysaika on kokeilu, joka jatkuu toukokuun loppuun.   Kokeilu haastaa Puijon kirkkoherran Jaana Marjasen mukaan pohtimaan sielunhoitotyön kehittämistä.   - Se on ykkösjuttuja. Sitä varten me olemme.   Marjanen huomauttaa, että seurakunta on auttamisorganisaationa yksi nopeimpia ja joustavimpia.    - Kirkkojärjestys velvoittaa, että papin on lähdettävä kuolevan luo mihin aikaan tahansa ja mistä tilanteesta tahansa.   Männistön kirkkoherra Aulikki Mäkinen kertoo, että ani harva tulee ilman ajanvarausta nykyisin tapaamaan päivystävää pappia. Sielunhoidolliset keskustelut käydään kodeissa tai niille sovitaan puhelimessa aika kirkolle.   - Kun pappi tulee tutuksi urheiluseurassa ja muissa harrastuksissa, koulun vanhempien tilaisuuksissa tai kaupassa, häntä on helppo nykäistä hihasta. Tai jakaa mieltä painavia asioista bussin penkillä.
Sielunhoito paremmin esille
Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvassa Järvi-Kuopion jokaisessa alueseurakunnassa on vuoden alusta yhtenä päivänä kahden tunnin päivystys.   Kirkkoherra Reijo Leino toivoo, että päivystyksen tiivistäminen parantaa palvelua.   - Suurin osa seurakuntalaista hoitaa asiat puhelimessa. Ja tarvittavien tapaamisten ajankohdat sovitaan siinä samalla.   Kallaveden vt. kirkkoherra Hannu Komulainen arvelee, että virastopäivystyksellä on maaseudulla ollut enemmän psykologista kuin todellista merkitystä.   - Nykyisin suunta on sama kuin diakoniassa. Työntekijät kentälle.   Sielunhoitoa Komulainen patistaa pitämään reilummin esillä, vaikka itse sana on ladattu ja monen mielestä juhlallinen.   - Pitää olla tosi hätä ennen kuin ilkeää hakeutua sielunhoitajan luo.   Myös Reijo Leino korostaa sielunhoidon tärkeyttä.   - Sen kynnyksen pitää pysyä alhaalla.     Teksti: Lea Lappalainen
Katso oman seurakuntasi pappien uudet päivystysajat
* Tuomiokirkkoseurakunta: maanantaisin klo 10 - 12   * Alava: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Kallaveden seurakunta: ( myös Karttulan toimipiste) keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Männistön seurakunta: torstaisin klo 9 - 12   * Puijon seurakunta: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Järvi-Kuopion seurakunta:   - Riistavesi: maanantaisin klo 9 - 11 - Juankoski : maanantaisin klo 9 - 11 - Muuruvesi: torstaisin klo 9 - 11 - Säyneinen: torstaisin klo 9 - 11 - Kaavi: maanantaisin klo 9 - 11 - Tuusniemi: torstaisin klo 9 - 11 - Vehmersalmi: perjantaisin klo 9 - 11         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454220 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24454220 Wed, 28 Dec 2011 07:06:26 +0200 Kevään sururyhmiin voi jo ilmoittautua Sururyhmissä voit keskustella luottamuksellisesti vertaisryhmässä niistä tuntemuksista, joita läheisen ihmisen kuolema sinussa herättää. Keväällä 2012 sururyhmiä järjestetään työikäisille, ikääntyneille, lapsille ja itsemurhan tehneiden omaisille. Ryhmiin ilmoittautuminen on jo mahdollista. Kuopion seurakunnat järjestävät äskettäin läheisensä menettäneille sururyhmiä, joissa on mahdollista puhua ja vaihtaa kokemuksia menetykseen liittyvistä asioista.   Sururyhmään osallistumista suositellaan siinä vaiheessa, kun läheisen kuolemasta on kulunut noin kolme kuukautta.   Sururyhmät kokoontuvat Kuopiossa sekä yksi ryhmä myös Vehmersalmella.   Tarkempia tietoja ja ilmoittautumisohjeita sururyhmiin löydät Apua ja tukea -verkkosivuiltamme      http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24358165 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24358165 Wed, 28 Dec 2011 06:37:16 +0200 Rukoushetki vuoden vaihtuessa Ota tuleva vuosi 2012 vastaan juhlavasti lauantaina 31.12.2011 klo 23 Kuopion tuomiokirkossa. Pappina Sari Kärhä, kanttorina ja urkurina Anna Kosola. Kirkossa kiitetään menneestä ja rukoillaan siunausta alkavalle vuodelle. Opettelemme muistamaan, että mennyt ja tuleva aika on Jumalan lahjaa.   Uudenvuodenpäivä ei ole kenenkään ihmisen nimipäivä. Silloin muistetaan, miten Jeesus sai nimensä.
Psalmi
Minä katson ylös! Kuka auttaa minua? Minua auttaa Jumala. Hän on luonut taivaan. Hän on luonut maan. Hän ei väsy. Jumala on turvani yöllä Jumala turvani päivällä. Koko elämän hän suojelee. Hän suojelee nyt. Hän suojelee ikuisesti.   Ps. 121, selkomukautus   .       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393082 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393082 Wed, 28 Dec 2011 06:00:00 +0200 Järvi-Kuopion sururyhmä alkaa helmikuussa 2012 Järvi-Kuopion seurakuntien oma sururyhmä alkaa keskiviikkona 29.2.2012. Ryhmään ehtii ilmoittautumaan viimeistään 17.2.2012.   Sinua on kohdannut raskas menetys. Edessäsi on surun pitkä tie. Tällä matkalla et ole yksin, monet ihmiset haluavat kulkea vierelläsi. Taivaan Isä on kanssasi.
Kutsu sururyhmään
Sinä Järvi-Kuopion seurakunnan alueella asuva, joka olet menettänyt läheisesi. Kutsumme sinut mukaan sururyhmään. Siellä voimme yhdessä muistella edesmennyttä, keskustella omasta surusta ja etsiä lohdutusta.   Ryhmä on luottamuksellinen. Mukana diakoni Sonja Fick ja pastori Uwe Mäkinen.  Toivomme voivamme olla tukenasi surutyössäsi.   Koska tämä viesti ei tavoita kaikkia läheisiä, pyydämme teitä välittämään kutsun myös muille omaisille.     Vain sinä Jumala tiedät. Taakkani ja tulevaisuuteni juuri nyt; kaiken sinä tiedät kyynelten vahvan virran syleilyssä.   Risto Kormilainen     Keskustelemme myös ryhmäläisten toivomista ja esille nousevista asioista.   Kokoonnumme Lähimmäisen kammarin tiloissa, Lempeläntie 15, Vehmersalmella kokoontumispäivinä klo 18.    Lisätiedot ja ilmoittaumiset viimeistään 17.2.2012 Sonja Fick, p 040 4888 642   Järvi-Kuopion ev.lut seurakunta  Lue lisää sururyhmistä       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=20732385 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=20732385 Tue, 27 Dec 2011 08:00:11 +0200 Rukoushetki vuoden vaihtuessa lauantaina 31.12.klo 23. Sari Kärhä,kanttorina ja urkurina Anna Kosola. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24229902 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24229902 Tue, 27 Dec 2011 08:00:00 +0200 Pursuavatko kaappisi? Tee tyhjennys! Männistön Kätevät Kädet aloittaa tuunausillat. Kätevillä Käsillä voisi olla käyttöä esimerkiksi pitseille, nauhoille, napeille, vetoketjuille, tilkuille, langoille ja monenlaiselle pienelle romppeelle. Jos haluat lahjoittaa, voit ottaa yhteyttä Vieno Arpolaan, p. 050 370 2003. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24371619 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24371619 Tue, 27 Dec 2011 08:00:00 +0200 Oletko kätevä käsistäsi? Olet tai et, tervetuloa uudistuneeseen Kätevät Kädet –piiriin Vanhalle kirkolle. Kätevät Kädet tekee käsitöitä, askartelee, tuunaa ja viettää aikaa yhdessä iltateen merkeissä tiistaisin 10.1., 24.1. 7.2., 21.2., 6.3., 20.3., 10.4., 24.4. ja 8.5. klo 17-20 Vanhan kirkon alakerrassa. Voit ottaa mukaan oman käsityösi tai tehdä tuotteita Yhteisvastuun ja lähetystyön hyväksi. Piiri on kaikille avoin. Voit tulla tekemään ja oppimaan uutta silloin kun sinulle sopii. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24382949 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24382949 Tue, 27 Dec 2011 08:00:00 +0200 Oletko kätevä käsistäsi? Olet tai et, tai ehkä et sitä tiedä, ennen kuin kokeilet. Tervetuloa uudistuneeseen Kätevät Kädet –piiriin Männistön Vanhalle kirkolle. Kätevät Kädet tekee käsitöitä, askartelee, tuunaa ja viettää aikaa yhdessä iltateen merkeissä tiistaisin 10.1., 24.1. 7.2., 21.2., 6.3., 20.3., 10.4., 24.4. ja 8.5. 2012 klo 17-20 Vanhan kirkon alakerrassa. Voit ottaa mukaan oman käsityösi tai tehdä tuotteita Yhteisvastuun ja lähetystyön hyväksi. Piiri on kaikille avoin. Voit tulla tekemään ja oppimaan uutta silloin kun sinulle sopii. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393076 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393076 Tue, 27 Dec 2011 06:00:00 +0200 Uusi vuosi alkaa Jeesus-nimen juhlamessulla. On kulunut kahdeksan päivää Jeesuksen syntymästä, on Jeesus-vauvan nimenantojuhlan muistamisen aika. "Jeesus" merkitsee: Herra auttaa, pelastaa. Uuden vuoden messu julistaa: Jumala on kanssamme myös nyt; hän on sama aina ja iankaikkisesti. Messuussa 1.1. klo 10.00 Puijon kirkossa saarnaa ja toimittaa ehtoollisliturgian pastori Heikki Hyvärinen, rovasti Pekka Nieminen toimittaa ripin ja esirukouksen. Kanttori Outi Keskisipilä juhlistaa uruilla uutta vuotta virsien ja urkukappaleiden kautta.   Tule mukaan laulamaan yhdessä: "Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt"  (Virsi 600). http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393150 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393150 Mon, 26 Dec 2011 19:00:00 +0200 Toimistot siirtyvät korjaustöiden vuoksi kirkon alakerrasta Puijon seurakunnantoimisto on tilapäisesti 16.1.2012 alkaen kerhohuone 3:ssa, johon tulevat myös pappien ja kanttorien työtilat. Sisäänkäynti kirkkopihan vasemmanpuoleisesta ovesta. Nuorisotoimisto ja lähetystoimisto siirtyvät koulutussaliin nuorisotalon yläkertaan. Nuorisotalon sisäänkäynti vastapäätä kirkon pääovea. Korjaustöiden arvellaan kestävän loppukesään, mutta tarkempi aikataulu varmistuu työn edetessä. Puhelinnumerot ovat entiset. Muutamme 11.-13.1., mutta pyrimme palvelemaan seurakuntalaisia myös muuton aikana mahdollisuuksien mukaan. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24338058 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24338058 Mon, 26 Dec 2011 12:00:00 +0200 Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus sunnuntaina 1.1.2012 klo 10 Tuomiokirkossa. Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalveluksessa saarnaa Ilpo Rannankari, liturgia Olli Viitaniemi, kanttorina Anna Kosola ja urkurina Anu Pulkkinen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=19584611 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=19584611 Mon, 26 Dec 2011 08:00:00 +0200 Tapaninpäivän messu 26.12. klo 10 Kuopion tuomiokirkossa. Messussa saarnaa Olli Viitaniemi, liturgina Liisa Penttinen, kanttorina ja urkurina Anna Kosola. Tapaninpäivän rukous Jumala, taivaallinen Isämme. Me kiitämme sinua siitä, että saamme viettää Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Sytytä sydämeemme rakkautesi, että myös me osaisimme marttyyrisi Stefanoksen tavoin rukoilla vihamiestemme puolesta ja antaa heille anteeksi. Vahvista meitä todistamaan sanoin ja teoin Pojastasi ja ylistämään armoasi silloinkin, kun kohtaamme vastarintaa ja vihaa hyvän sanomasi saattajina. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393224 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393224 Sun, 25 Dec 2011 06:47:34 +0200 Tapaninpäivän messu 26.12. klo 10 Puijon kirkossa Elämän karu todellisuus on väkevästi läsnä Tapaninpäivän, ensimmäiselle kristitylle marttyrille omistetun toisen joulupäivän sanomassa. Usko Kristukseen merkitsee myös kärsimystä ja taistelua. Tule kuulemaan lisää Tapaninpäivän messuun Puijon kirkkoon. Kirkkoherra, läänirovasti Jaana Marjanen saarnaa, Joona Saraste on kanttorina ja Hilanderin perhe musisoi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393208 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393208 Sun, 25 Dec 2011 06:10:01 +0200 Kauneimmat joululaulut vielä kerran 26.12. Joulu ei ole ohi vielä Tapaninpäivänä, vaikka usein niin sanotaan. Joulun vietossa on juuri päästy alkuun, sillä silloin on vasta toinen joulupäivä. Siksi laulamme vielä kerran Kauneimpia joululauluja 26.12. klo 19 Puijon kirkossa. Puijon kauneimmissa joululauluissa Vuokko Lahtinen soittaa viulua, Joona Saraste säestää ja Heikki Hyvärinen juontaa laulut. Kolehdin kokoamme Suomen Lähetysseuran työlle oman seurakuntamme nimikkokohteissa ja nimikkolähettien kautta Angolassa, Botswanassa, Hongkongissa ja Israelissa sekä Jordanian ja Pyhän maan luterilaisessa kirkossa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370934 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370934 Sun, 25 Dec 2011 06:00:00 +0200 Kauneimmat joululaulut vielä kerran 26.12. Joulu ei ole ohi vielä Tapaninpäivänä, vaikka usein niin sanotaan. Joulun vietossa on juuri päästy alkuun, sillä silloin on vasta toinen joulupäivä. Siksi laulamme vielä kerran Kauneimpia joululauluja 26.12. klo 19 Puijon kirkossa. Vuokko Lahtinen soittaa viulua, Joona Saraste säestää ja Heikki Hyvärinen juontaa laulut. Kolehdin kokoamme Suomen Lähetysseuran työlle oman seurakuntamme nimikkokohteissa ja nimikkolähettien kautta Angolassa, Botswanassa, Hongkongissa ja Israelissa sekä Jordanian ja Pyhän maan luterilaisessa kirkossa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24354451 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24354451 Sat, 24 Dec 2011 23:45:00 +0200 Loppiainen Loppiaisen messu perjantaina 6.1. klo 10 Tuomiokirkossa. Messussa saarnaa Virpi Soveri, liturgina Liisa Penttinen, kanttorina Pertti Rusanen ja urkurina Anna Kosola.   Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus klo 11.30 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22.  Virpi Soveri kertoo kokemuksistaan lähetyskentiltä.         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253250 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253250 Sat, 24 Dec 2011 23:00:00 +0200 Jouluaamun jumalanpalvelus Puijon ja Päivärannan kirkossa Tunnetun sananjulistajan Wilhelmi Malmivaaran kerrotaan kyselleen eräässä joulusaarnassaan: ”Kävitkö sinä tänä aamuna Kristuksen seimellä?” – Moni kuulija totesi silloin varmasti mielessään: ”En käynyt, unohdin pääasian”. Tänä jouluna meidän ei tarvitse unohtaa pääasiaa, voimme lähteä katselemaan Jumalan rakkautta joulukirkkoon tai jouluevankeliumin äärelle, voimme löytää ja nähdä taas uudelleen joulun tärkeimmän sanoman: juuri minulle – samoin kuin koko maailmalle on syntynyt Vapahtaja! Puijon kirkossa jouluaamuna 25.12. klo 8.00 on sanajumalanpalvelus, jossa Pekka Nieminen on liturgina ja saarnaa, Miina Karasti toimittaa ripin ja esirukouksen ja Outi Keskisipilä toimii kanttorina.   Päivärannan kirkossa jouluaamuna 25.12. klo 10.00 on sanajumalanpalvelus, jossa Pekka Nieminen on liturgina ja saarnaa, Outi Keskisipilä toimii kanttorina.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24339390 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24339390 Sat, 24 Dec 2011 21:00:00 +0200 Jouluaaton perhejumis ja jouluseimen rakentaminen Puijolla Tule hiljentymään perheiden jumalanpalvelukseen Puijon kirkkoon tai Päivärannan kirkkoon jouluaattona 24.12. klo 15. Rakennamme yhdessä kirkon jouluseimen ja kuulemme joulun ilosanoman Vapahtajamme syntymästä.   Jouluaattoon mahtuu monenlaista puuhaa ja touhua, jouluun rauhoittuminen on usein aattoaamuna vielä kaukana. Hetken hiljentyminen kirkossa ennen aattoiltaa ja joulupukin tuloa luo meille joulun tunnelmaa ja kohdistaa katseemme Vapahtajan syntymäjuhlaan. Puijon kirkon jouluaaton jumalanpalveluksessa selloa soittaa Kaisla Saraste, pappina on Miina Karasti ja kanttorina on Joona Saraste.   Päivärannan kirkossa Kamarikuoron kvartetti laulaa kanttori Outi Keskisipilän johdolla ja pappina on Heikki Hyvärinen.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370950 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370950 Sat, 24 Dec 2011 08:00:00 +0200 Jouluaaton jumalanpalvelukset Tuomiokirkossa "Taivaallinen Isä. Kiitos Joulun juhlasta. Kiitos valosta ja ilosta. Sinä annoit meille Jeesuksen. Auta meitä tuottamaan hyvää mieltä toisillemme." Kuopion tuomiokirkossa jouluaattona 24.12. 2011 perhejumalanpalvelus klo 15, Armas Maasalon jouluvesper klo 17 (saarnaa piispa Wille Riekkinen) ja Jouluyön messu klo 23. Jouluaaton perhejumalanpalvelus  klo 15. Sari Kärhä, Satu Karjalainen, urkurina Anu Pulkkinen. Pertti Rusanen ja Johanna Rusanen-Kartano laulavat.   Armas Maasalon jouluvesperissä  klo 17 saarnaa piispa Wille Riekkinen, liturgina Ilpo Rannankari, Tuomiokirkkokuoro, johtaa Pertti Rusanen, urkurina Anu Pulkkinen.   Jouluyön messussa  klo 23 saarnaa Lauri Kastarinen, liturgina Ilpo Rannankari, Tuomiokirkon Kamarikuoro, johtaa ja urkurina Anna Kosola. Ilkka Merman, trumpetti.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393203 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393203 Fri, 23 Dec 2011 08:00:00 +0200 Joulunajan jumalanpalvelukset Männistössä Jesaja julisti: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille, hän kantaa valtaa harteillaan. " Katso Männistön seurakunnan joulunajan kirkonmenot. Jouluaatto 24.12.   Perhejumalanpalvelus klo 15 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna ja liturgia Aulikki Mäkinen, kanttorina Riitta Matilainen.   Jouluyön messu klo 23 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna Mika Niskanen, liturgia Lauri Paatero, kanttorina Riitta Matilainen.     Joulupäivä 25.12.   Jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 8 Männistön Vanhassa kirkossa. Saarna ja liturgia Lauri Paatero, kanttorina Heikki Mononen. Kirkkokuoro.   Sanajumalanpalvelus klo 10 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna ja liturgia Lauri Paatero, kanttorina Heikki Mononen.     Tapaninpäivä 26.12.   Sanajumalanpalvelus klo 16 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna ja liturgia Aulikki Mäkinen, kanttorina Heikki Mononen. Messussa lauletaan joululauluja.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393138 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393138 Fri, 23 Dec 2011 06:16:03 +0200 Jouluaaton perhejumalanpalvelus ja jouluseimen rakentaminen Jouluaattoon mahtuu monenlaista puuhaa ja touhua, jouluun rauhoittuminen on usein aattoaamuna vielä kaukana. Hetken hiljentyminen ennen aattoiltaa luo meille joulun tunnelmaa. Jouluun voi tulla yhdessä hiljentymään perheiden jumalanpalvelukseen Puijon kirkkoon tai Päivärannan kirkkoon 24.12. klo 15.00. Rakennamme yhdessä kirkon jouluseimen ja kuulemme joulun ilosanoman Vapahtajamme syntymästä.   Puijon kirkossa jumalanpalveluksessa selloa soittaa Kaisla Saraste, pappina on Miina Karasti ja kanttorina on Joona Saraste.   Päivärannan kirkossa Kamarikuoron kvartetti laulaa kanttori Outi Keskisipilän johdolla ja pappina on Heikki Hyvärinen.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24306102 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24306102 Thu, 22 Dec 2011 13:09:00 +0200 Jouluaamun jumalanpalvelus Puijon ja Päivärannan kirkossa Tunnetun sananjulistajan Wilhelmi Malmivaaran kerrotaan kyselleen eräässä joulusaarnassaan: ”Kävitkö sinä tänä aamuna Kristuksen seimellä?” – Moni kuulija totesi silloin varmasti mielessään: ”En käynyt, unohdin pääasian”. Tänä jouluna meidän ei tarvitse unohtaa pääasiaa, voimme lähteä katselemaan Jumalan rakkautta joulukirkkoon tai jouluevankeliumin äärelle, voimme löytää ja nähdä taas uudelleen joulun tärkeimmän sanoman: juuri minulle – samoin kuin koko maailmalle on syntynyt Vapahtaja! Puijon kirkossa jouluaamuna 25.12. klo 8.00 on sanajumalanpalvelus, jossa Pekka Nieminen on liturgina ja saarnaa, Miina Karasti toimittaa ripin ja esirukouksen ja Outi Keskisipilä toimii kanttorina.   Päivärannan kirkossa jouluaamuna 25.12. klo 10.00 on sanajumalanpalvelus, jossa Pekka Nieminen on liturgina ja saarnaa, Outi Keskisipilä toimii kanttorina.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24312944 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24312944 Thu, 22 Dec 2011 13:05:00 +0200 Tapaninpäivän messu 26.12. klo 10 Puijon kirkossa Elämän karu todellisuus on väkevästi läsnä Tapaninpäivän, ensimmäiselle kristitylle marttyrille omistetun toisen joulupäivän sanomassa. Usko Kristukseen merkitsee myös kärsimystä ja taistelua. Tule kuulemaan lisää Tapaninpäivän messuun. Jaana Marjanen saarnaa, Joona Saraste on kanttorina ja Hilanderin perhe musisoi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24340217 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24340217 Thu, 22 Dec 2011 11:10:01 +0200 Pappi tavattavissa helpommin ja nykyaikaisemmin Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvissa seurakunnissa eli Tuomiokirkkoseurakunnassa, Alavalla, Kallavedellä, Männistössä, Puijolla ja Järvi-Kuopion seurakunnassa pappien päivystysajat muuttuvat nykyaikaiseksi 1.1.2012 alkaen.   Pappien päivystysajat Kuopion ev.lut. seurakunnissa siirtyvät nykyaikaan. Seurakunnan työntekijä on kännyköiden ansiosta tavoitettavissa entistä paremmin ja sen vuoksi virastopäivystyksiä tiivistetään.   Kuopion seurakunnissa pappi päivystää virastossa yhtenä päivänä viikossa kaksi tuntia. Muuna aikana hänet saa kiinni puhelimella.   - Tekniikan kehitys ajoi päivystysaikojen ohi, Alavan kirkkoherra Hannu Koskelainen sanoo.   - Tällä tavoin pappi on tavattavissa paremmin, arvioi kirkkoherra Ilpo Rannankari Tuomiokirkkoseurakunnasta muutoksen tarpeellisuutta.   Muutos antaa hänen mukaansa syyn pohtia myös sitä, missä pappi on tavattavissa.
Kokeilu kestää kevään ajan
Yhteen arkipäivään sijoitettu päivystysaika on kokeilu, joka jatkuu toukokuun loppuun.   Kokeilu haastaa Puijon kirkkoherran Jaana Marjasen mukaan pohtimaan sielunhoitotyön kehittämistä.   - Se on ykkösjuttuja. Sitä varten me olemme.   Marjanen huomauttaa, että seurakunta on auttamisorganisaationa yksi nopeimpia ja joustavimpia.    - Kirkkojärjestys velvoittaa, että papin on lähdettävä kuolevan luo mihin aikaan tahansa ja mistä tilanteesta tahansa.   Männistön kirkkoherra Aulikki Mäkinen kertoo, että ani harva tulee ilman ajanvarausta nykyisin tapaamaan päivystävää pappia. Sielunhoidolliset keskustelut käydään kodeissa tai niille sovitaan puhelimessa aika kirkolle.   - Kun pappi tulee tutuksi urheiluseurassa ja muissa harrastuksissa, koulun vanhempien tilaisuuksissa tai kaupassa, häntä on helppo nykäistä hihasta. Tai jakaa mieltä painavia asioista bussin penkillä.
Sielunhoito paremmin esille
Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvassa Järvi-Kuopion jokaisessa alueseurakunnassa on vuoden alusta yhtenä päivänä kahden tunnin päivystys.   Kirkkoherra Reijo Leino toivoo, että päivystyksen tiivistäminen parantaa palvelua.   - Suurin osa seurakuntalaista hoitaa asiat puhelimessa. Ja tarvittavien tapaamisten ajankohdat sovitaan siinä samalla.   Kallaveden vt. kirkkoherra Hannu Komulainen arvelee, että virastopäivystyksellä on maaseudulla ollut enemmän psykologista kuin todellista merkitystä.   - Nykyisin suunta on sama kuin diakoniassa. Työntekijät kentälle.   Sielunhoitoa Komulainen patistaa pitämään reilummin esillä, vaikka itse sana on ladattu ja monen mielestä juhlallinen.   - Pitää olla tosi hätä ennen kuin ilkeää hakeutua sielunhoitajan luo.   Myös Reijo Leino korostaa sielunhoidon tärkeyttä.   - Sen kynnyksen pitää pysyä alhaalla.     Teksti: Lea Lappalainen
Katso oman seurakuntasi pappien uudet päivystysajat
* Tuomiokirkkoseurakunta: maanantaisin klo 10 - 12   * Alava: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Kallaveden seurakunta: ( myös Karttulan toimipiste) keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Männistön seurakunta: torstaisin klo 9 - 12   * Puijon seurakunta: keskiviikkoisin klo 10 - 12   * Järvi-Kuopion seurakunta:   - Riistavesi: maanantaisin klo 9 - 11 - Juankoski : maanantaisin klo 9 - 11 - Muuruvesi: torstaisin klo 9 - 11 - Säyneinen: torstaisin klo 9 - 11 - Kaavi: maanantaisin klo 9 - 11 - Tuusniemi: torstaisin klo 9 - 11 - Vehmersalmi: perjantaisin klo 9 - 11         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393064 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393064 Thu, 22 Dec 2011 07:06:26 +0200 Joulun hartaudet ja -kirkot Kallaveden seurakunnassa Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Jeesus on Jumalan lahja kaikille ihmisille. Ihmiset antavat lahjoja ja iloitsevat Jeesuksen syntymästä. Kirkoissa kaikkialla maailmassa lauletaan joululauluja, samoin monissa kodeissa. Joulun väri kirkoissa on valkoinen. Katso Kallaveden seurakunnan joulunajan kirkot ja hartaudet. Jouluaattona 24.12. klo 14 Jouluaaton kirkko, Hirvilahden kappelissa klo 14 Jouluaaton hartaus, Karttulan kirkko klo 15  Perheiden aattokirkko, Kallaveden kirkko klo 15 Jouluaaton hartaus, Karttulan kirkko klo 16  Jouluaaton perhekirkko, Vehmasmäen kappeli klo 22  Kynttiläkirkko, Kallaveden kirkko   Joulupäivä 25.12. klo 7 Sanajumalanpalvelus, Syvänniemen kirkko klo 8 Joulukirkko, Kallaveden kirkko klo 10 Joulukirkko, Vehmasmäen kappeli     Tapaninpäivä 26.12. klo 10 Tapaninpäivän messu, Kallaveden kirkko klo 10 Kyläkirkko, Jaakkola, Karttula   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393108 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24393108 Thu, 22 Dec 2011 06:23:55 +0200 Yksin asuvalla oikeus omaan jouluun Kuopion ev.lut. seurakunnat järjestää vuosien tauon jälkeen jouluaaton illan jouluaan yksin viettäville. Yhteistä juhlaa vietetään Keskusseurakuntatalossa Kuopiossa, Suokatu 22, aattoiltana 24.12. klo 18 – 21. Ohjelmatuokiot ovat illan aikana klo 19 ja klo 20. Muutoin luvassa on tarjoilua ja joulumusiikkia sekä yhdessäoloa avointen ovien hengessä. Myös omien joulumuistojen jakaminen on mahdollista.   - Erilainen jouluaatto on perinteen elvytys, ja toivomme, että ensi jouluna tällainen tilaisuus olisi kaikissa seurakunnissa, pastori Mika Niskanen sanoo.     Lue koko juttu Kirkko ja kodista 22/2011 (14.12.2011)     Myös Juankoskella vietetään yhdessä perheettömien ja yksin elävien joulua           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24284988 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24284988 Thu, 22 Dec 2011 06:02:27 +0200 Puijon mäen jouluhartaus ja joulurauhan julistus Jouluaattona 24.12. klo 13 Puijon mäellä. Tilaisuus järjestetään jo 11. kerran suomeksi ja englanniksi. Näin halutaan ottaa huomioon myös Kuopiossa jouluaan viettävät ja täällä asuvat ulkomaalaiset. Mukana on Puijon kamarikuoron kvartetti. Puijon luontoa ja hiljaisuutta kunnioittavan joulurauhan julistuksen on kirjoittanut Outi Vuorikari vuonna 2001. Sen lukee suomeksi Kaija Nousiainen ja englanniksi Peter Sorjonen-Ward. Kaksikielisen hartauden pitää pastori Miina Karasti. Tilaisuus päättyy yhteiseen Maa on niin kaunis -joululauluun. Ilmainen glögitarjoilu ja vapaa pääsy Puijon torniin. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356401 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24356401 Thu, 22 Dec 2011 06:00:00 +0200 Uudenvuoden ja loppiasen jumalanpalvelukset Kallaveden seurakunnassa Uudenvuoden päivän 1.1.2012 messu klo 10 Kallaveden ja Karttulan kirkossa. Loppiaisena messu klo 10 Kallaveden kirkossa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384406 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24384406 Wed, 21 Dec 2011 14:41:53 +0200 Joulun hartaudet ja -kirkot Kallaveden seurakunnassa Jouluaattona 24.12. klo 14 Jouluaaton kirkko, Hirvilahden kappelissa          Jouluaaton hartaus, Karttulan kirkko     15  Perheiden aattokirkko, Kallaveden kirkko          Jouluaaton hartaus, Karttulan kirkko     16  Jouluaaton perhekirkko, Vehmasmäen kappeli     22  Kynttiläkirkko, Kallaveden kirkko   Joulupäivä 25.12. klo 7 Sanajumalanpalvelus, Syvänniemen kirkko 8 Joulukirkko, Kallaveden kirkko 10 Joulukirkko, Vehmasmäen kappeli     Tapaninpäivä 26.12. klo 10 Tapaninpäivän messu, Kallaveden kirkko      10 Kyläkirkko, Jaakkola, Karttula   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24383748 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24383748 Wed, 21 Dec 2011 11:23:55 +0200 Kirja Sankaripuiston historiasta   Kuopion Sankaripuiston historiasta on julkaistu kirja hautausmaan 200 –vuotisjuhlan kunniaksi. Kirjan Kalmiston kertomaa ovat kirjoittaneet intendentti Helena Riekki, museonjohtaja Merja Marin sekä geologi Heikki Lukkarinen. Kirjan julkaisijana on Kuopion ev.lut.seurakuntayhtymä.     Historian lisäksi kirjassa on kattava kuvaus alueen muistomerkeistä sekä mielenkiintoisia henkilökuvauksia. Kirja on myynnissä Suomalaisessa kirjakaupassa, hauta-ja puistotoimistossa (Siunauskappelintie 3), seurakuntien keskusrekisterissä (Suokatu 22)sekä Kuopion taidemuseolla ja Kuopion museolla. Hinta on 30 euroa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24372218 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24372218 Wed, 21 Dec 2011 10:02:18 +0200 Jouluinen iltamusiikki Männistössä Männistön Vanhassa kirkossa, Lönnrotinkatu 24, kuullaan keskiviikkona 21.12. klo 18 jouluista musiikkia. Sitä esittää Duo VoCannel, jossa Minna Rusanen laulaa ja Silja Kallio soittaa kanteletta. Konserttiin on vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24371161 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24371161 Wed, 21 Dec 2011 08:59:52 +0200 Adventtiajan ehtoolliselle Tuomiokirkkoon Jouluviikolla voi piipahtaa kirkossa hiljentymässä ja nauttia ehtoollisen. Se on pyhä ateria, jossa itse Kristus on läsnä. Adventtiajan ehtoollisella voi käydä Tuomiokirkossa keskiviikkona 21.12. klo 19. Ehtoollinen on kasteen lisäksi toinen luterilaisen kirkon pyhistä toimituksista eli sakramenteista. Ehtoollinen vahvistaa kasteessa alkanutta hengellistä elämää ja lupausta iankaikkisesta elämästä. Se on yhteyden, ilon ja kiitoksen ateria. Adventtiajan ehtoollista Tuomiokirkossa jakaa pastori Liisa Penttinen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370981 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24370981 Wed, 21 Dec 2011 06:01:36 +0200 Jouluyön messu Puijon kirkossa Tämä on se yö, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa. Niin mekin Puijon kirkossa 24.12. klo 23. Jumala tulee niin lähelle ihmistä, ettei sen lähemmäksi voi tulla, kun hän Joulun Lapsessa tulee ihmiseksi. Jumalan ihmiseksi tulemisen salaisuudesta saarnaa Jaana Marjanen ja johtaa messun. Outi Keskisipilä on kanttorina. Nuorten lauluryhmä ja Verso laulavat. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24338727 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24338727 Mon, 19 Dec 2011 19:00:00 +0200 Tapaninpäivän messu 26.12. klo 10 Tuomiokirkossa. Messussa saarnaa Olli Viitaniemi, liturgina Liisa Penttinen, kanttorina ja urkurina Anna Kosola. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24338087 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24338087 Mon, 19 Dec 2011 08:47:34 +0200 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Jouluaamuna 25.12. klo 7 Tuomiokirkossa. Saarnaa Liisa Penttinen, liturgia Sari Kärhä , Tuomiokirkkokuoro ja Tuomiokirkon päiväkuoro,johtaa ja kanttorina Pertti Rusanen, urkurina Anu Pulkkinen. Ilkka Meurman, trumpetti. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24220685 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24220685 Mon, 19 Dec 2011 08:00:00 +0200 Joulu tulee myös perheettömille ja yksinäisille Joulua vietetään perinteisesti perhejuhlana, mutta mitä tehdä, jos perhettä ei tule tai on muuten yksinäinen? Nyt joulua on mahdollista viettää yhdessä ainakin Juankoskella. Juankosken seurakuntatalolla, Mäntytie 5, vietetään perheettömien ja yksinäisten joulujuhlaa jouluaattona 24.12. klo 14. Juhla aattohartauden jälkeen. Ovet aukeavat klo 14.30. Ilmoittautuminen 20.12. mennessä Saara Soiniselle, puh. 050 5566 328 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253823 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253823 Mon, 19 Dec 2011 06:01:24 +0200 Uudenvuodenaattona Tuomasmessuun Uudenvuodenaaton Tuomasmessu la 31.12. klo 20 Alavan kirkossa. Messua toimittamassa Anu Kiviranta, Pirjo Kuula, Leila Savolainen, King´s Kids -bändi, Kuopion kristillisen koulun väki. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24075635 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24075635 Mon, 19 Dec 2011 02:00:00 +0200 Neljä yötä jouluun Vapahtajan syntymäjuhla on lähellä. Tule nauttimaan joulukonsertista tiistaina 20.12.2011 klo 19 Tuomiokirkkoon. Konsertissa esiintyvät Petri Bäckström, tenori Ossi Jauhiainen, säestys sekä Kuopion Nuorisokuoro, jota johtaa Jussi Mattila. Konsertin järjestävät Kauko Sorjosen säätiö ja Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys ry Konsertin juontaa Tarja Eskelinen. Vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24332195 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24332195 Sun, 18 Dec 2011 23:46:08 +0200 Lauluyhtye Vox Novan joulukonsertti Puijolla Lauluyhtye Vox Novan joulukonsertti kuullaan maanantaina 19.12. klo 19 Puijon kirkossa. Konsertin johtaa Heikki Halme. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelman hinta on 10 euroa. Kamarikuoro Vox Nova perustettiin 1973 ja se toimi aluksi Kuopion Musiikkiopiston (nyk. Konservatorion) sekä Sibelius-Akatemian Kuopion osaston kuorona. Tällöin se myös avusti ylempien kuoronjohtokurssien opiskelijoita näiden opinnäytteissä. Vox Novan jäseninä on vuosien mittaan ollut tunnettuja muusikoita, mm. entiset kanttorit Erkki Tuppurainen, Jorma Hannikainen, Juha Komulainen ja Keijo Matilainen sekä kansainvälisestikin tunnettuja taiteilijoita, kuten Soile Isokoski, Kalevi Kiviniemi ja Juha Kotilainen. Vox Nova on nykyään kymmenen muusikon lauluyhtye ja edelleen konservatorion kanssa ”löyhässä” yhteistoiminnassa. Kuva: Arvo Halme http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24332329 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24332329 Sun, 18 Dec 2011 22:03:57 +0200 Puijon mäen jouluhartaus ja joulurauhan julistus Jouluaattona 24.12. klo 13.00 Puijon mäellä. Tilaisuus järjestetään 11. kerran suomeksi ja englanniksi. Näin halutaan ottaa huomioon myös Kuopiossa jouluaan viettävät ja täällä asuvat ulkomaalaiset. Mukana on Puijon kamarikuoron kvartetti. Puijon luontoa ja hiljaisuutta kunnioittavan joulurauhan julistuksen on kirjoittanut Outi Vuorikari vuonna 2001. Sen lukee suomeksi Kaija Nousiainen ja englanniksi Peter Sorjonen-Ward. Kaksikielisen hartauden pitää pastori Miina Karasti. Tilaisuus päättyy yhteiseen Maa on niin kaunis -joululauluun. Ilmainen glögitarjoilu ja vapaa pääsy Puijon torniin. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24305833 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24305833 Sun, 18 Dec 2011 18:00:00 +0200 Kamarikuoron joulukonsertti tuomiokirkossa Kuopion Tuomiokirkon Kamarikuoro laulaa perinteisen joulukonserttinsa Kuopion tuomiokirkossa 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 18.   Konsertin johtaa Pertti Rusanen, solisteina ovat Ari Kettunen (tenori) ja Pentti Toikkanen (basso) sekä urkusolistina ja säestäjänä Anna Kosola.   Konsertin aloittaa unkarilaisen Zoltan Kodalyn Adventtilaulu keskiajalta peräisin olevaan tekstiin Veni, veni Emmanuel (Tule, tule Immanuel).   Ohjelmassa kuullaan tuttuja ja myös harvemmin esitettyjä joululauluja eri maista ja eri aikakausilta. Konsertti päättyy yleisön kanssa laulettavaan virteen Maa on niin kaunis, jonka suomalaiset sanat Hilja Haahti runoili 1903.

Konsertin solistit, basso Pentti Toikkanen ( vas.) ja tenori Ari Kettunen ( oik.) ovat kuoron omia laulajia. He esittävät sekä yksinlauluja että duettoja.

Ohjelma 10 €.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24252574 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24252574 Sat, 17 Dec 2011 06:04:39 +0200 Neljä yötä jouluun Joulukonsertti tiistaina 20.12.2011 klo 19 Tuomiokirkossa. Konsertissa esiintyvät Petri Bäckström, tenori Ossi Jauhiainen, säestys, Kuopion Nuorisokuoro Johtaa Jussi Mattila. Konsertin järjestävät Kauko Sorjosen säätiö ja Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys ry Konsertin juontaa Tarja Eskelinen. Vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24317917 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24317917 Fri, 16 Dec 2011 11:46:08 +0200 4. Adventtisunnuntaina käännämme katseemme Vapahtajaamme odottavaan Mariaan. Meidän joulu odotuksemme ja Marian odotus liittyvät yhteen. Pohdimme messussa mitä Maria merkitsee meille luterilaisille? Minkälainen esikuva Maria on naisille? Mikä on Marian rooli joulun tapahtumissa? Messussa 18.12. klo 10.00 Puijon kirkossa meitä syventää joulun odotukseen Hiljaisen rukouslaulun ryhmä johtajanaan Tiina Taskinen-Viinikainen. Miina Karasti saarnaa, Jaana Marjanen toimittaa ripin ja esirukouksen. Kanttorina on Outi Keskisipilä. Päivärannan kirkon messussa klo 13.00 saarnaa Miina Karasti. Kanttorina on Outi Keskisipilä ja Varhaiseläkkeensaajien kuoro laulaa Pekka Leskelän johdolla. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24283255 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24283255 Fri, 16 Dec 2011 08:35:00 +0200 Marian mietteitä Puijon iltakirkossa 18.12. klo 18 ”Lapsi syntyy pian. Ehdimmekö perille? Miten sukulaiset ottavat meidät vastaan? Saanko apua synnytykseen?” saattoi Maria miettiä matkalla Betlehemiin. Viimeinen adventtisunnuntai on omistettu Herran äidin odotukselle. Pienessä iltakirkossa Jaana Marjanen ja Heli Vuojärvi pohtivat, millaisissa mietteissä Maria matkusti kihlattunsa Joosefin kanssa. Neljännen adventtikynttilän sytyttyä sunnuntaina 18.12. klo 18.00 Puijon kirkossa laulamme Nuoren seurakunnan veisuja yhdessä, kuuntelemme Verso-lauluryhmää, vietämme ehtoollista ja valmistaudumme viimeiseen adventtiviikkoon. Joulu on jo lähellä. Lapsi syntyy pian. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24286091 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24286091 Fri, 16 Dec 2011 08:09:06 +0200 Tervetuloa joulun ajan jumalanpalveluksiin 4. adventtisunnuntai 18.12. Messu klo 10 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna Aulikki Mäkinen, liturgia Lauri Paatero, kanttorina Riitta Matilainen. Viittomakielinen messu klo 13 Vanhassa kirkossa. Toimittajina diakoni Anna-Sofia Olkkola ja kuurojen pappi Seppo Laukkanen. Jouluaatto 24.12. Perhejumalanpalvelus klo 15 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna ja liturgia Aulikki Mäkinen, kanttorina Riitta Matilainen. Jouluyön messu klo 23 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna Mika Niskanen, liturgia Lauri Paatero, kanttorina Riitta Matilainen. Joulupäivä 25.12. Jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 8 Vanhassa kirkossa. Saarna ja liturgia Lauri Paatero, kanttorina Heikki Mononen. Kirkkokuoro. Sanajumalanpalvelus klo 10 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna ja liturgia Lauri Paatero, kanttorina Heikki Mononen. Tapaninpäivä 26.12. Sanajumalanpalvelus klo 16 Pyhän Johanneksen kirkossa. Saarna ja liturgia Aulikki Mäkinen, kanttorina Heikki Mononen. Messussa lauletaan joululauluja. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24308600 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24308600 Thu, 15 Dec 2011 15:16:03 +0200 Lauluyhtye Vox Novan joulukonsertti Lauluyhtye Vox Novan joulukonsertti on maanantaina 19.12. klo 19.00 Puijon kirkossa. Konsertin johtaa Heikki Halme. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelman hinta on 10 euroa. Kamarikuoro Vox Nova perustettiin 1973 ja se toimi aluksi Kuopion Musiikkiopiston (nyk. Konservatorion) sekä Sibelius-Akatemian Kuopion osaston kuorona. Tällöin se myös avusti ylempien kuoronjohtokurssien opiskelijoita näiden opinnäytteissä. Vox Novan jäseninä on vuosien mittaan ollut tunnettuja muusikoita, mm. entiset kanttorit Erkki Tuppurainen, Jorma Hannikainen, Juha Komulainen ja Keijo Matilainen sekä kansainvälisestikin tunnettuja taiteilijoita, kuten Soile Isokoski, Kalevi Kiviniemi ja Juha Kotilainen. Vox Nova on nykyään kymmenen muusikon lauluyhtye ja edelleen konservatorion kanssa ”löyhässä” yhteistoiminnassa. Kuva: Arvo Halme http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24305918 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24305918 Thu, 15 Dec 2011 10:03:57 +0200 Jouluevankeliumi nukketeatterina Korttelimuseon kahvilassa Kuopiossa voi nähdä sunnuntaina 18.12. klo 13 ja 14 jouluevankeliumin, jonka esittää nukketeatteri Sytkyt.   Unicefin hyväntahdonlähettiläs Juha Laukkanen on jo 15 vuoden ajan sytyttänyt kynttilän, taikonut musiikin ja avannut tuhansia vuosia vanhan kirjan kuopiolaisille.   Juha kertoo vanhan, vanhan tarinan Mariasta ja Josefista, jotka eivät saaneet sijaa majatalosta, vaikka Marian synnyttämisen aika läheni..   Musiikki, joulunkellojen kilinä, kynttilät ja herkkä joulun kertomuksen esitys lumoavat katsojat hiljentymään.   Visualisointi Jan Hutsch, ohjaus Sina Kujansuu, musiikki Marko Salmela, tekniikka Arto Ollikainen, esitys Juha Laukkanen.   Suunnattu kaikille yli 3-vuotiaille, niin lapsille kuin aikuisillekin.   Esitykseen on vapaa pääsy.   Järjestäjä: Kuopion Isänmaallinen seura KIS ja Kuopion Korttelimuseon kahvila   www.sytkyt.fi    http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24271311 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24271311 Thu, 15 Dec 2011 08:54:30 +0200 Koiraväelle oma joulujuhla Hirvijärvellä Koiraväelle järjestetään perinteiseen tapaan oma joulujuhla Hirvijärven leirikeskuksessa torstaina 15.12. klo 18. Suomenlapinkoira Rocky odottaa jo koiraväen jouluhartautta. Kuva: Seija Rytkönen   Koiraväen joulujuhlaa vietetään perinteiseen tapaan Hirvijärven leirikeskuksen kodalla ( Hirvitie 50, 72100 Karttula) torstaina 15.12. klo 18.   Kodalla lauletaan kauneimpia joululauluja Kallaveden papin Mikko Väisäsen ja kanttori Anne Keräsen johdolla. Karttulan kennelkerho tarjoaa joulupuuron ja kahvin alkajaisiksi. Ja koirat ovat tervetulleita!   Järjestelyissä mukana myös Karttulan kennekerho.   Katso ajo-ohjeet Hirvijärvelle     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253896 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253896 Thu, 15 Dec 2011 08:11:49 +0200 Kuusi tuntia joululauluja Kallaveden kirkolla Kuusi tuntia joululauluja, puuroa ja torttukahveja sunnuntaina 18.12. alkaen klo 11.30 Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21. Jouluista myytävää sekä arpajaisia. Laulattamassa klo 11.30-13.30 Richard Nicholls ja lapsikuorot,klo 13.30-15.30 Anna-Mari Linna ja kirkko- ja seniorikuoro,klo 15.30-17.30 Seppo Kirkinen ja käsikellokuorot. Joulupuuro 1,50 €, torttukahvit 1,50 €. Tule,kun haluat - lähde, jos maltat. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189650 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189650 Thu, 15 Dec 2011 07:26:08 +0200 Viittomakielinen messu Männistössä Männistön Vanhassa kirkossa on mahdollisuus osallistua viittomakieliseen messsuun 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 13. Messun toimittavat diakoni Anna-Sofia Olkkola ja kuurojen pappi Seppo Laukkanen.     Katso You Tubesta  viittomakielinen jouluevankeliumi     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24271322 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24271322 Thu, 15 Dec 2011 07:02:05 +0200 De vackraste julsångerna på svenska Kauneimpia joululauluja lauletaan ruotsiksi sunnuntaina 18.12. klo 15 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3. Säestäjänä on Tintti Tinkala ja juontajana kirkkoherra Jaana Marjanen. Kolehti kootaan Suomen Lähetysseuran työhön.   Lue lisää kauneimmista joululauluista     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253219 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253219 Thu, 15 Dec 2011 07:00:00 +0200 Joulumyyjäisiä, joulupuuroa ja juhlia Seurakuntien joulumyyjäisistä löydät herkkuja ja lahjoja pikkurahalla. Viimeisenä viikonvaihteena ennen joulua seurakunnissa on tarjolla myös joulupuuroa ja erilaisia juhlia. Etsi omasi!
Myyjäisiä

Tuusniemen seurakuntatalolla, (Koivukuja 2) lauantaina 17.12. klo 10-12.

Neulamäen kirkossa (Vesurikuja 4) sunnuntaina 18.12. klo 15.30.

Vehmersalmen seurakuntakodissa ( Lempeläntie 15) sunnuntaina 18.12. klo 17.30-18.30.

Joulupuuroja ja juhlia

Alavan kirkossa (Keihäskatu 5) 4. adventtisunnuntain messu ja joulujuhla sunnuntaina 18.12. klo 10. Saarnaa Hannu Koskelainen, liturgina Tarja Säynevirta, kanttorina Leila Savolainen, Liisa Tiilikainen. Messun jälkeen Alavan joulujuhla seurakuntasalissa, puuro- ja kahvitarjoilu.

Kallaveden kirkossa ( Rauhalahdentie 21) Kansainvälinen joulujuhla lauantaina 17.12. klo 14. Luvassa kansainvälistä, jouluista ohjelmaa, mukavaa yhdessäoloa ja joulusyömistä. Juhlan kielenä suomi, tulkkaus englanniksi.

Juhliin ovat tervetulleita sekä suomessa asuvat ulkomaalaiset että suomalaiset. Sisäänpääsy ja ruokailu ovat maksuttomia.Juha Määttä, Richard Nicholls ja sudanilaiset.

Karttulan seurakuntakodilla ( Kissakuusentie 14) Lasten ja perheiden koulujuhla sunnuntaina 18.12. klo 10. Perhe- ja päiväkerhojen ohjelmaa. Joulupuuro. Reijo Mustonen.

Kallaveden kirkossa ( Rauhalahdentie 21) Kuusi tuntia joululauluja, puuroa ja torttukahveja  sunnuntaina 18.12. alkaen klo 11.30 Kallaveden kirkolla.

Jouluista myytävää, arpajaisia. Laulattamassa klo 11.30-13.30 Richard Nicholls ja lapsikuorot,klo 13.30-15.30 Anna-Mari Linna ja kirkko- ja seniorikuoro,klo 15.30-17.30 Seppo Kirkinen ja käsikellokuorot. Joulupuuro 1,50 €, torttukahvit 1,50 €. Tule, kun haluat - lähde, jos maltat.

Juankosken seurakuntatalossa ( Mäntytie 5) Joulupuuro sunnuntaina 18.12. klo 14-15 Lähetystyön hyväksi.

Muuruveden seurakuntatalossa (Kirkkotie 1) Adventtipuuro sunnuntaina18.12. klo 17-19.

Vehmersalmen kirkossa (Lempeläntie 17) Perheiden kauneimmat joululaulut sunnuntaina 18.12. klo 16. Sen jälkeen joulupuuro seurakuntakodissa.

http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253455 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253455 Thu, 15 Dec 2011 06:06:52 +0200 Kuopion seurakunnat palautti tukensa Evankeliumiyhdistykselle Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä tukee budjettivaroillaan kaikkia kirkon virallisia lähetysjärjestöjä sekä Kirkon ulkomaanapua. Yhtymän kirkkovaltuusto palautti 14.12. kokouksessaan avustuksen myös Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (SLEY), jonka se eväsi kolme vuotta sitten. Tuolloin syynä nähtiin järjestön kielteinen kanta naispappeuteen. Varat ohjattiin silloin Inkerin kirkossa tehtävään lähetystyöhön. Myöskään Inkerin kirkko ei hyväksy naispappeutta.   Lähetysjärjestöjen avustuksen uudelleenjakamisesta ehdotuksen teki Kallaveden seurakunnan valtuutettu Pekka Niiranen. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen äänestyksen jälkeen runsaan enemmistön äänin.   Avustuksia lähetysjärjestöille ja Kirkon ulkomaanavulle on ensi vuoden talousarvioon varattu kaksi prosenttia verotulokertymästä.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24293992 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24293992 Wed, 14 Dec 2011 15:20:56 +0200 Alavan kirkon korjaus siirtyy yhä Kuopion ev.lut seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto päätti tiistain 13.12. kokouksessaan, että yli 500 000 euroa ylittävien investointien toteuttamista lykätään. Poikkeuksena on krematorion laajennus. Valtuuston päätös merkitsee myös sitä, että pitkään suunnitteilla ollut Alavan kirkon ( kuvassa) korjaus siirtyy.   Suuria investointeja ei tehdä ennen kuin on selvitetty, millaiseen seurakuntarakenteeseen Kuopiossa tulevaisuudessa siirrytään. Seurakunnissa on jo tehty rakenneselvitys.   Valtuustossa esitettiin, että Alavan kirkon korjaus aloitettaisiin ensi vuonna. Esitys kaatui äänin 33 – 12.
Kiinteistöjä myyntiin
Kirkkovaltuusto päätti myös 11 kiinteistön myynnistä. Myyntiin tulevat Inkilänmäen seurakuntatalo, Päivärannan seurakuntatalo, Kettulan seurakuntakoti, Kaavin vanha pappila, Vehmersalmen pappila, Syvännimen pappila, rivitalo Vehmersalmella, Penkereen leirikeskus, Kaavin leirikeskus, Juankosken virastotalo sekä Pajulahden kesäkoti Tuusniemellä. Toiminta näissä kiinteistöissä jatkuu kesäkuun 2012 loppuun.   Särkiniemen seurakuntatalosta myyntipäätös tehdään sitten kun Alavan kirkon korjauksesta on päätös.     Kuva: Seija Rytkönen     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24293965 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24293965 Wed, 14 Dec 2011 15:13:50 +0200 " Messiaenin mietteitä" Kamarimusiikkikonsertti 4.1.2012 klo 18 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. L. van Beethoven (1770-1827): Trio B-duuri ´Gassenhauer´ O. Messian (1908-1992): Kvartetto ajan lopulle Lauri Sallinen, klarinetti, Jukka Untamala, viulu, Petja Kainulainen, sello, Anna Kuvaja, piano. Vapaa pääsy. Käsiohjelma 5 € (Kirkon Ulkomaanavulle). http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24292844 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24292844 Wed, 14 Dec 2011 11:06:40 +0200 Kanttori Pertti Rusanen musiikkineuvokseksi Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Pertti Rusanen on saanut tasavallan presidentin myöntämän musiikkineuvoksen arvon. Kuva: Aulikki Elo   Pertti Rusanen on myös Tuomiokirkkoseurakunnassa toimivan Kuopion tuomiokirkon kamarikuoron johtaja. Hän perusti kamarikuoron 1977.   Rusanen johtaa myös useita muita kuoroja kuten Kuopion Tuomiokirkkokuoroa, Päiväkuoroa ja Kuopion Poliisilaulajia.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253025 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253025 Wed, 14 Dec 2011 11:00:00 +0200 Kanttori Pertti Rusanen musiikkineuvokseksi Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Pertti Rusanen on saanut tasavallan presidentin myöntämän musiikkineuvoksen arvon. Kuva: Aulikki Elo   Pertti Rusanen on myös Tuomiokirkkoseurakunnassa toimivan Kuopion tuomiokirkon kamarikuoron johtaja. Hän perusti kamarikuoron 1977.   Rusanen on johtanut myös useita muita kuoroja kuten Mieskuoro Kuopio-Kvartettia, Kuopion Tuomiokirkkokuoroa, Kuopion Poliisilaulajia ja Kainuun Kantaattikuoroa.   Pertti Rusanen opiskeli laulua Oiva Ruhasen ja Matti Tuloiselan johdolla ja suoritti Sibelius-Akatemian diplomin 1980. Rusanen sai Savonlinnan oopperajuhlien Timo Mustakallio -laulukilpailun tunnustuspalkinnot vuosina 1979 ja 1980.   Yksinlaulukonserttien lisäksi Rusanen on esiintynyt useiden suurten kirkkomusiikkiteosten solistina sekä oopperoissa 1970-luvun lopulta lähtien. Hän on toiminut myös Sibelius-Akatemian Kuopion osaston laulutaiteen tuntiopettajana.   Rusasen debyytti Suomen Kansallisoopperassa oli keväällä 1987. Savonlinnan Oopperajuhlilla Rusanen on ollut mukana mm. Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperassa ja Verdin Kohtalon voimassa. Näiden oopperoiden mukana hän on vieraillut viime vuosina Ranskan Mulhousessa ja Strassbourgissa, kesällä 2000 Ruotsin Dalhallassa ja 2001 Israelin Kesareassa.   Kuopion Oopperassa Rusanen on laulanut mm. Viimeisten kiusausten Paavona ja Jevgeni Oneginin Gremininä sekä La Bohémen Benoit’na.   Director cantus -arvonimen Pertti Rusanen sai 1980 ja director musices -arvonimen 1985.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24221263 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24221263 Wed, 14 Dec 2011 06:02:11 +0200 Kati Ukkonen tulevien Kirkkopäivien sihteeriksi Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto valitsi Kuopiossa keväällä 2013 pidettävien Kirkkopäivien kirkkopäiväsihteeriksi nuorisotyönohjaaja, sosionomi Kati Ukkosen. Kuva: Seija Rytkönen   Kati Ukkosen määräaikainen työ kirkkopäiväsihteerinä alkaa 1.3.2012 ja päättyy 31.5.2013.   Kirkkopäivät järjestetään Kuopiossa 17. -19.5. 2013. Kirkkopäiväsihteeri vastaa päivien järjestelyistä paikallisesti.   Tehtävään ilmoittautui sisäisen hakumenettelyn kautta kolme hakijaa.   Päivien järjestäjinä ovat Kirkkopalvelut sekä Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24284691 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24284691 Tue, 13 Dec 2011 14:47:39 +0200 Marian mietteitä pienessä iltakirkossa 18.12. klo 18.00 Puijon kirkossa ”Lapsi syntyy pian. Ehdimmekö perille? Miten sukulaiset ottavat meidät vastaan? Saanko apua synnytykseen?” saattoi Maria miettiä matkalla Betlehemiin. Viimeinen adventtisunnuntai on omistettu Herran äidin odotukselle. Pienessä iltakirkossa Jaana Marjanen ja Heli Vuojärvi pohtivat, millaisissa mietteissä Maria matkusti kihlattunsa Joosefin kanssa. Neljännen adventtikynttilän sytyttyä sunnuntaina 18.12. klo 18.00 Puijon kirkossa laulamme Nuoren seurakunnan veisuja yhdessä, kuuntelemme Verso-lauluryhmää, vietämme ehtoollista ja valmistaudumme viimeiseen adventtiviikkoon. Joulu on jo lähellä. Lapsi syntyy pian. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24250097 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24250097 Tue, 13 Dec 2011 08:09:06 +0200 Jouluaaton jumalanpalvelukset Tuomiokirkossa Perhejumalanpalvelus klo 15, Armas Maasalon jouluvesper klo 17 ja Jouluyön messu klo 23. Jouluaaton perhejumalanpalvelus  klo 15. Sari Kärhä, Satu Karjalainen, urkurina Anu Pulkkinen. Pertti Rusanen ja Johanna Rusanen-Kartano laulavat.   Armas Maasalon jouluvesperissä  klo 17 saarnaa piispa Wille Riekkinen, liturgina Ilpo Rannankari, Tuomiokirkkokuoro, johtaa Pertti Rusanen, urkurina Anu Pulkkinen.   Jouluyön messussa  klo 23 saarnaa Lauri Kastarinen, liturgina Ilpo Rannankari, Tuomiokirkon Kamarikuoro, johtaa ja urkurina Anna Kosola. Ilkka Meurman, trumpetti.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24220244 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24220244 Tue, 13 Dec 2011 08:00:00 +0200 Joulua odotellessa arkiselle aterialle tai puurolle Jouluaattoon ja Vapahtajamme syntymäjuhlaan on vielä monta yötä. Entäpä jos sitä odotellessa kävisit arkisella aterialla Neulamäen kirkossa tai joulupuurolla Juankosken seurakuntatalossa? Arkista ateriaa valmistelevat seurakuntaemännät ja vapaaehtoiset. Tässä valmistuu arkinen ateria Särkiniemen kirkolla.   Kuva: Seija Rytkönen

Ehtoollishartaus ja jouluinen arkinen ateria Neulamäen kirkossa, Vesurikuja 4,  torstaina 15.12. klo 11.

Jouluseurat Keskusseurakuntatalolla torstaina 15.12. klo 18. Matti Järveläinen, Ilpo Rannankari, Hannu Tikanoja, Kuopion Virsikuoro.

Joulupuuro Juankosken seurakuntatalolla, Mäntytie 5,  sunnuntaina 18.12. klo 14-15. Lähetystyön hyväksi.

Lapsiperheiden joulujuhla Säyneisen kirkossa, Kirkkoharjuntie 2,  keskiviikkona 21.12. klo 18.30.

http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253211 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253211 Tue, 13 Dec 2011 06:07:48 +0200 Joulu tulee myös perheettömille ja yksinäisille Joulua vietetään perinteisesti perhejuhlana, mutta mitä tehdä, jos perhettä ei tule tai on muuten yksinäinen? Nyt joulua on mahdollista viettää yhdessä ainakin Juankoskella. Juankosken seurakuntatalolla, Mäntytie 5, vietetään perheettömien ja yksinäisten joulujuhlaa jouluaattona 24.12. klo 14. Juhla aattohartauden jälkeen. Ovet aukeavat klo 14.30. Ilmoittautuminen 20.12. mennessä Saara Soiniselle, puh. 050 5566 328 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24286076 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24286076 Tue, 13 Dec 2011 06:01:24 +0200 De vackraste julsångerna på svenska Kauneimpia joululauluja lauletaan ruotsiksi sunnuntaina 18.12. klo 15.00 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3. Säestäjänä on Tintti Tinkala ja juontajana Jaana Marjanen. Kolehti kootaan Suomen Lähetysseuran työhön. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24206984 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24206984 Mon, 12 Dec 2011 19:00:00 +0200 JOULUKIRKOT JA -HARTAUDET Järvi-Kuopiossa Järvi-Kuopion seurakunta tarjoaa joulunpyhien aikaan perinteisiä joulukirkkoja ja jouluhartauksia. Kirkonmenot ovat ryhmiteltynä kirkkojen ja muiden kohteiden mukaan. Riistaveden kirkko Aattohartaus klo 14. Jouluyön kynttilämessu klo 23. Riistaveden seurakuntatalo Tapaninpäivän joululaulukirkko klo 10. Juankosken Ylösnousemuksen kirkko Jouluaaton hartaus klo 14. Joulukirkko klo 7. Tapaninpäivän messu klo 13. Kaavin kirkko Jouluaaton hartaus klo 14. Joulupäivän iltakirkko klo 18. Maarianvaaran koulu Tapaninpäivän maakirkko klo 13. Muuruveden kirkko Jouluaaton hartaus klo 13. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 8. Tapaninpäivän messu klo 10. Säyneisen kirkko Jouluaaton jumalanpalvelus klo 14. Jouluaamun kirkko klo 8. Tapaninpäivän messu klo 10. Tuusniemen kirkko Jouluaaton hartaus klo 16. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 7. Etelä-Tuusniemen koulu Tapaninpäivän maakirkko klo 10. Vehmersalmen kirkko Aattohartaus klo 15. Jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 9. Vehmersalmen seurakuntakoti Tapaninpäivän joululaulukirkko klo 13. Jouluhartaudet hautausmailla Hussonmäen kappeli Aattohartaus 15. Puutosmäen kappeli Aattohartaus klo 13. Muuruveden Vuotjärven hautausmaa Jouluaaton hartaus klo 15. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24271193 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24271193 Mon, 12 Dec 2011 14:45:00 +0200 Koiraväelle oma joulujuhla Hirvijärvellä Koiraväelle järjestetään perinteiseen tapaan oma joulujuhla Hirvijärven leirikeskuksessa torstaina 15.12. klo 18. Suomenlapinkoira Rocky odottaa jo koiraväen jouluhartautta. Kuva: Seija Rytkönen   Koiraväen joulujuhlaa vietetään perinteiseen tapaan Hirvijärven leirikeskuksen kodalla ( Hirvitie 50, 72100 Karttula) torstaina 15.12. klo 18.   Kodalla lauletaan kauneimpia joululauluja Kallaveden papin Mikko Väisäsen ja kanttori Anne Keräsen johdolla. Karttulan kennelkerho tarjoaa joulupuuron ja kahvin alkajaisiksi. Ja koirat ovat tervetulleita!   Järjestelyissä mukana myös Karttulan kennekerho.   Katso ajo-ohjeet Hirvijärvelle     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253905 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24253905 Mon, 12 Dec 2011 12:11:49 +0200 Kauneimmat joululaulut Kauneimmat joululaulut aloittaa englannninkielinen Christmas Carols perjantaina 16.12. klo 19 Männistön Vanhassa kirkossa. Perheiden kauneimmat joululaulut pidetään Pyhän Johanneksen kirkossa 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 16 ja klo 18. Molempien tilaisuuksien jälkeen glögi- ja piparitarjoilu. Vanhan kirkon kauneimmat joululaulut ovat samaan aikaan, 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 16 ja klo 18. Kauneimpia joululauluja lauletaan myös torstaina 15.12. klo 13.45 Mäntylän palvelutalolla sekä tiistaina 20.12. klo 20 ravintola Ampiaisessa. Tervetuloa mukaan laulamaan. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24251985 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24251985 Mon, 12 Dec 2011 10:06:01 +0200 Asukastupa Koillistuulen jouluhartaus Asukastupa Koillistuulen jouluhartauden pitää pastori Salla Tyrväinen torstaina 15.12. klo 12 Saarijärventie 9:ssä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24251943 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24251943 Mon, 12 Dec 2011 10:02:43 +0200 Viittomakielinen messu Vanhassa kirkossa 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 13. 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 13 pidetään Männistön Vanhassa kirkossa viittomakielinen messu. Messun toimittavat diakoni Anna-Sofia Olkkola ja kuurojen pappi Seppo Laukkanen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24251927 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24251927 Mon, 12 Dec 2011 09:52:05 +0200 4.adventtisunnuntain messut Sunnuntaina 18.12. klo 10 Tuomiokirkossa ja klo 12 Inkilänmäen seurakuntatalolla, Inkiläntie 7. Tuomiokirkon messussa saarnaa Satu Karjalainen, liturgina Lauri Kastarinen, kanttorina Pertti Rusanen, urkurina Anna Kosola.   Inkilänmäen seurakuntatalon messussa saarnaa Satu Karjalainen, liturgina Lauri Kastarinen ja kanttorina Anna Kosola.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24220203 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24220203 Mon, 12 Dec 2011 08:00:00 +0200 Lasten jouluhartaudet Kuopion seurakunnissa Perinteisiä lasten jouluhartauksia vietetään tällä viikolla 12.-18.12.2011 Kuopion seurakunnissa. Jouluhartauteen voi tulla koko perheellä, kummin, mummin tai ukin kanssa. Ensimmäinen lasten jouluhartaus on maanantaina 12.12. 2011 klo 9.30 Alavan kirkossa ja viimeinen on Karttulan kirkossa sunnuntaina 18.12. klo 10.   Lasten jouluhartauksissa kerrotaan lapsille ja aikuisille elämyksellisesti, miksi joulua vietetään. Jouluhartauksissa tutustutaan Pyhään perheeseen eli Mariaan, Joosefiin ja Jeesus-lapseen. Hartauksissa saadaan kokea ja kuulla joulunsanomaa monin eri tavoin ja useita aisteja käyttäen. Tilaisuudessa on musiikkia, yhteislaulua, kerrontaa ja draamaa.   Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.    Tuomiokirkossa 14.12. 2010 pidetyssä  jouluhartaudessa Kasarmipuiston päiväkodin esikoululaiset ja viisivuotiaat esiintyivät jouluevankeliumissa.  Kuva: Seija Rytkönen     Katso kaikki Lasten jouluhartaudet Kuopion seurakunnissa            http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24265164 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24265164 Mon, 12 Dec 2011 07:00:29 +0200 Kuopiolaisen sopraanon Sanna Matinniemen joulukonsertti Kuopiolaisen sopraanon Sanna Matinniemen jouluinen kirkkokonsertti kuullaan perjantaina 16.12.2011 klo 19 Sulkavanjärven kirkossa Kiuruvedellä. Tunnelmallisessa, lämminhenkisessä ja kynttilöin valaistussa kirkkokonsertissa kuulemme rakastetuimpia joulunajan lauluja sopraano Sanna Matinniemen sekä pianisti Leena Toivasen tulkitsemina. Ohjemassa on muun muassa Sylvian joululaulu, Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, Ave Maria. Tule hiljentymään jouluaskareiden keskellä ja nauttimaan lähestyvän joulun taianomaisesta tunnelmasta kauniin klassisen joulumusiikin parissa. Käsiohjelma 10 € (sisältää jouluisen kahvituksen) Konsertin tuotto menee hyväntekeväisyyteen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24231195 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24231195 Mon, 12 Dec 2011 06:13:21 +0200 Kamarikuoron joulukonsertti tuomiokirkossa Kuopion Tuomiokirkon Kamarikuoro laulaa perinteisen joulukonserttinsa Kuopion tuomiokirkossa 4. adventtisunnuntaina 18.12. klo 18.   Konsertin johtaa Pertti Rusanen, solisteina ovat Ari Kettunen (tenori) ja Pentti Toikkanen (basso) sekä urkusolistina ja säestäjänä Anna Kosola.   Konsertin aloittaa unkarilaisen Zoltan Kodalyn Adventtilaulu keskiajalta peräisin olevaan tekstiin Veni, veni Emmanuel (Tule, tule Immanuel).   Ohjelmassa kuullaan tuttuja ja myös harvemmin esitettyjä joululauluja eri maista ja eri aikakausilta. Konsertti päättyy yleisön kanssa laulettavaan virteen Maa on niin kaunis, jonka suomalaiset sanat Hilja Haahti runoili 1903.

Konsertin solistit, basso Pentti Toikkanen ( vas.) ja tenori Ari Kettunen ( oik.) ovat kuoron omia laulajia. He esittävät sekä yksinlauluja että duettoja.

Ohjelma 10 €.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24252961 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24252961 Mon, 12 Dec 2011 06:04:39 +0200 Sairaalasielunhoitajan virkaan 11 hakijaa Kuopion ev.lut seurakuntien sairaalasielunhoitajan virkaa haki 11 kiinnostunutta.   Virkaa ovat hakeneet Annamaija Hella, Veera Kettunen, Maarit Koivurova, Arja Kuusniemi, Sari Kärhä, Annamaija Louheranta, Marjaana Mäkinen, Sirpa Nummenheimo, Tiina Penttinen ja Anna Väätäinen sekä hakija, joka ei halua nimeään julkisuuteen.   Sairaalasielunhoitajan virkaa aikaisemmin hoiti sairaalapastori Seija Riekkinen, joka valittiin 1.1.2011 alkaen Helsingin seurakuntayhtymään tyonohjaajan virkaan.
Sairaalapappi omaisten ja henkilökunnan tukena
Sairaalateologi on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä, pappi tai lehtori, joka toimii sairaaloissa ja laitoksissa yhteistyössä henkilökunnan ja seurakuntien muiden työntekijöiden kanssa. Sairaalapapit toimivat osana sairaalan organisaatiota, mutta ovat kirkon palveluksessa.   Sairaalapappi voi antaa kuolevalle ehtoollisen tai sairaan voitelun ja hän voi siunata vainajan hautaan. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työskentelee runsaat 130 sairaalapappia.   Kaikki kirkon palvelut voidaan tarvittaessa tuoda sairaan luo: sairaalassa liitetään ihmisiä seurakunnan jäseneksi, vihitään, siunataan, käydään rippikoulua ja konfirmoidaan.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24228637 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24228637 Mon, 12 Dec 2011 06:02:39 +0200 Kansainvälinen joulujuhla Kallaveden kirkossa Kaikenikäisiä ihmisiä kutsutaan lauantaina 17.12. klo 14 Kallaveden kirkon kansainväliseen joulujuhlaan. Come and join in International Christmas celebration! Kuva: Juha Määttä   Luvassa on kansainvälistä, jouluista ohjelmaa, mukavaa yhdessäoloa ja joulusyömistä. Juhlan kielenä on suomi, tulkkaus englanniksi.   Juhliin ovat tervetulleita sekä Suomessa asuvat ulkomaalaiset että suomalaiset. Sisäänpääsy ja ruokailu ovat maksuttomia.
International christmas celebration includes
* international program * people from all over the world * cozy atmosphere * christmas food * program in finnish ( english interpration)   Free entrance and food. All are wellcome!   Place: Kallavesi Church, Rauhalahdentie 21, Kuopio.   Take the bus 16 from the town center.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230926 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230926 Mon, 12 Dec 2011 06:00:28 +0200 Sinfoniaorkesteri AmKo-Sinfonia konsertoi torstaina 15.12. klo 19 Tuomiokirkossa. Savonia-ammattikorkeakoulun Musiikin ja tanssin yksikön ja Kuopion konservatorion yhteinen sinfoniaorkesteri, AmKo-Sinfonia, konsertoi Antti Meurmanin johdolla Kuopion Tuomiokirkossa 15.12. klo 19. Ohjelmassa on Wolfgang Amadeus Mozartilta Andante (Divertimento F-duuri, KV 138), Carl Maria von Weberiltä Concertino klarinetille ja orkesterille, solistinaan Savonia-amk:n opiskelija Saga Karpansalo (klarinetti) sekä Felix Mendelssohn Bartholdylta Konserttikappale nro 2, solisteinaan Kuopion konservatorion opiskelija Marika Heiskanen (klarinetti) ja Savonia-amk:n opiskelija Katri Laakso (klarinetti). Konsertin päättää Ludwig van Beethovenin Sinfonia nro 1. Konserttiin on vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24231245 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24231245 Mon, 12 Dec 2011 06:00:00 +0200 Jouluaaton hartaudet Alavan seurakunnan jouluaaton hartaudet Alavan kirkossa klo 13, Pirjo Kuula, Leila Savolainen, lapsikuoro, Talvikki Attila-Pekonen, laulu ja klo 23 jouluyön jumalanpalvelus, Hannu Koskelainen, Anu Kiviranta, Leila Savolainen, Zipporim-kuoro. Särkiniemen seurakuntakodilla klo 15, Pirjo Kuula, Leila Savolainen, lapsikuoro.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24075315 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24075315 Mon, 12 Dec 2011 03:00:00 +0200 Alavassa gospelmessu, myyjäiset ja joululaulut Alavan seurakunnassa kolmas adventtisunnuntai eli 11.12. on vilkas seurakuntapäivä. Silloin voi osallistua gospelmessuun, löytää herkkuja joulumyyjäisistä ja laulaa kauneimpia joululauluja.     Alavan kirkossa , Keihäskatu 5, sunnuntaina 11.12.

klo 10 on 3. adventtisunnuntain gospel-messu

Pastorit Pirjo Kuula ja Anu Kiviranta, kanttorina Ossi Jauhiainen bändineen.

klo 15.30 Joulumyyjäiset seurakuntasalissa

klo 16 Kauneimmat joululaulut

Anu Kiviranta, Sirpa Pesonen, Leila Savolainen, lapsikuoro, glögi- ja piparitarjoilu.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24243472 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24243472 Sun, 11 Dec 2011 09:18:21 +0200 AmKo-Sinfonia konsertoi Torstaina 15.12. klo 19 Tuomiokirkossa. Savonia-ammattikorkeakoulun Musiikin ja tanssin yksikön ja Kuopion konservatorion yhteinen sinfoniaorkesteri, AmKo-Sinfonia, konsertoi Antti Meurmanin johdolla Kuopion Tuomiokirkossa 15.12.2011 klo 19. Ohjelmassa on Wolfgang Amadeus Mozartilta Andante (Divertimento F-duuri, KV 138), Carl Maria von Weberiltä Concertino klarinetille ja orkesterille, solistinaan Savonia-amk:n opiskelija Saga Karpansalo (klarinetti) sekä Felix Mendelssohn Bartholdylta Konserttikappale nro 2, solisteinaan Kuopion konservatorion opiskelija Marika Heiskanen (klarinetti) ja Savonia-amk:n opiskelija Katri Laakso (klarinetti). Konsertin päättää Ludwig van Beethovenin Sinfonia nro 1. Konserttiin on vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189839 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189839 Sun, 11 Dec 2011 08:00:00 +0200 Vapahtaja on tulossa! Joulun alla vietämme pientä paaston aikaa. Kolmantena adventtisunnuntaina Johannes Kastaja kehottaa meitä katumukseen ja parannukseen. Johannes oli merkki siitä, että ennustukset olivat täyttymässä. Vapahtajan tulo on lähellä. Sitä odotellessa saamme nauttia Flautonoksen huilumusiikista. 3. adventtisunnuntain messussa 11.12. klo 10.00 Puijon kirkossa saarnaa ja liturgina toimii Sanna Alanen. Musiikista vastaavat kanttori Outi Keskisipilä ja Flautonos-huiluyhtye. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24231453 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24231453 Sun, 11 Dec 2011 07:00:00 +0200 Kauneimmat joululaulut Kuopion seurakunnissa Heitä hetkeksi syrjään arkihuolesi ja tule laulamaan Kauneimpia joululauluja. Kuopion ev.lut. seurakunnissa ensimmäiset joululaulut lauletaan keskiviikkona 7.12.2011 ja viimeiset Tapaninpäivänä 26.12.   Kauneimmat joululaulut ovat seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma ja niitä on laulettu jo lähes neljäkymmentä vuotta. Lähes jokaisen seurakunnan jouluun kuuluu ainakin yksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuus.   Vuosittain lauluun yhtyy noin miljoona suomalaista. Perinne on levinnyt myös ulkosuomalaisten keskuuteen ja vihkoja lähetetään kymmeniin maihin.
Kuopion ev.lut. seurakunnissa 42 tilaisuutta
Kuopion seurakunnissa järjestetään tänä jouluna 42 Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta. Suurin osa niistä järjestetään kirkoissa, seurakuntataloissa tai kappeleissa, mutta laulamaan pääsee myös muutamalla huoltoasemalla.   Ensimmäiset laulut kajautetaan keskiviikkona 7.12. klo 18 Ritoharjun toimintakeskukseksessa ja viimeisen kerran Kauneimpia joululauluja lauletaan Puijon kirkossa Tapaninpäivän iltana 26.12. klo 19. Ruotsiksi lauletaan Puijon kirkossa joululauluja sunnuntaina 18.12. klo 15.   Erityisesti nuorille suunnatut joululaulut kajahtavat perjantaina 9.12. klo 19 Kuopion tuomiokirkossa. Lapsiperheille tarkoitettuja joululaulutilaisuuksia on muun muassa Alavan, Kallaveden, Puijon, Männistön ja Järvi-Kuopion seurakunnissa.
Joulukeräys auttaa perheitä
Tänä vuonna Kauneimmat joululaulut soivat maailman perheiden hyväksi. Osallistumalla Kauneimpiin joululauluihin tai tukemalla Suomen Lähetysseuran joulukeräystä olet mukana parantamassa kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden elinolosuhteita.   Avullasi annat mahdollisuuden ruokaturvaan, koulutukseen, toimeentuloon, terveyteen ja ihmisarvoiseen elämään.   Voit lahjoittaa keräykseen myös puhelimitse tai verkossa.   Lue lisää Kauneimmista joululauluista   Katso kaikkien joululaulutilaisuuksien paikat kartasta     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24200968 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24200968 Sun, 11 Dec 2011 06:06:49 +0200 Kuule ystäväin, seuraa tähteä! Lasten jouluhartaudet ovat keskiviikkona 14.12. klo 9.45 Puijon ja Päivärannan kirkossa. Mitä paimenet kokivatkaan jouluyönä kedolla? Tule kuulemaan ja näkemään paimenten kertomus. Jeesus-lapsi on syntynyt ja tuonut maailmaan uuden valon. Jeesus on kuin tähti! Tervetuloa ihmettelemään yhdessä jouluyön ilosanomaa! Päivärannassa kirkossa hartauden toteutuksesta vastaavat pastori Sanna Alanen, kanttori Joona Saraste, sekä lastenohjaajat Markku Kojo, Sari Huttunen ja Marja Vehviläinen. Puijolla kirkon hartauden toteuttavat pastori Miina Karasti, kanttori Outi Keskisipilä sekä lastenohjaajat Tuula Pitkänen ja Kirsi Suolaniemi. Mukana myös Puijonlaakson päiväkodin lapsia. Kuva Lasten jouluhartaudesta Puijon kirkosta vuodelta 2010. Kuvaaja Esa Reinikainen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23973213 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23973213 Fri, 9 Dec 2011 20:00:00 +0200 Joulumyyjäiset Lauantaina 17.12.klo 10-12, Tuusniemen seurakuntatalo, Koivukuja 2. Sunnuntaina 18.12. klo 17.30-18.30, Vehmersalmen seurakuntakoti, Lempeläntie 15. Tuusniemen myyjäisissä piirakoita, laatikoita- ja leivonnaisia sekä pika-arpoja. Vehmersamen myyjäisissä mm. leivonnaisia, käsitöitä sekä pika-arpoja. Tuotto lähetykselle! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230865 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230865 Fri, 9 Dec 2011 14:45:00 +0200 Christmas Carols Tuomiokirkossa Christmas Carols -tapahtumassa pääsee laulamaan joululauluja englanniksi Kuopion tuomiokirkossa lauantaina 10.12. klo 15. Yhteislaulua ja musiikkia kaksilla uruilla. Laulattajina ja musiikin esittäjinä ovat kanttori Outi Keskisipilä, kuoriurut ja Anu Pulkkinen, pääurut, esilaulajina Richard Nicholls ja Sibelius-Akatemian lauluryhmä. Vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230117 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230117 Fri, 9 Dec 2011 12:22:24 +0200 Kysykää piispoilta pyhästä ja pahasta Turun kulttuuripääkaupunkivuoden päätteeksi arkkipiispa Kari Mäkinen ja piispa Kaarlo Kalliala keskustelevat suorassa lähetyksessä kuulijoiden kanssa Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa sunnuntaina 11.12. kello 11-12. Kysymyksiä voi lähettää sähköpostitse, nettisivujen tai Yle Radio 1:n facebook-sivujen kautta. Kysymykset sähköpostitse voi lähettää ennakkoon osoitteeseen yle.radio1@yle.fi.   Horisontin nettisivut ovat käytössä ennakkoon sekä lähetyksen aikana.   Keskusteluun voi osallistua myös Yle Radio 1:n facebook –sivuilla, joita seurataan lähetyksen aikana.   Puhelinnumero lähetykseen on 02 - 271 7907. Puheluita aletaan ottaa vastaan sunnuntaina 11.12. klo 10 alkaen.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24200353 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24200353 Fri, 9 Dec 2011 11:37:01 +0200 Kansainvälinen joulujuhla Kallaveden kirkossa Kaikenikäisiä ihmisiä kutsutaan lauantaina 17.12. klo 14 Kallaveden kirkon kansainväliseen joulujuhlaan. Come and join in International Christmas celebration! Kuva: Juha Määttä   Luvassa on kansainvälistä, jouluista ohjelmaa, mukavaa yhdessäoloa ja joulusyömistä. Juhlan kielenä on suomi, tulkkaus englanniksi.   Juhliin ovat tervetulleita sekä Suomessa asuvat ulkomaalaiset että suomalaiset. Sisäänpääsy ja ruokailu ovat maksuttomia.
International christmas celebration includes
* international program * people from all over the world * cozy atmosphere * christmas food * program in finnish ( english interpration)   Free entrance and food. All are wellcome!   Place: Kallavesi Church, Rauhalahdentie 21, Kuopio.   Take the bus 16 from the town center.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230929 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24230929 Fri, 9 Dec 2011 06:00:28 +0200 Osta Virsikirjo joululahjaksi Puijon kamarikuorolta ilmestyi helmikuussa 2011 levyllinen virsiä. Nimensä mukaisesti levy on läpileikkaus siitä musiikillisesta kirjosta, jonka 25 vuotta sitten julkaistu virsikirjamme pitää sisällään. Sukupolvelta toiselle säilyneitä virsiä voi hyvällä syyllä kutsua ajattomaksi musiikiksi, joka puhuttelee yhä myös tämän päivän ihmisiä. Musiikillisen monipuolisuutensa ansiosta ne taipuvat mitä erilaisimpiin sovituksiin säilyttäen silti vahvan sanomansa.   Uusia sovituksia levyä varten tilattiin kuopiolaisilta muusikoilta Eero Väätäiseltä, Erkki Tuppuraiselta, Atso Almilalta, Jorma Hannikaiselta, Joona Sarasteelta sekä Juha ja Rauni Komulaiselta.   Osta Virsikirjo itsellesi tai lahjaksi 15 euron hintaan.   Levyn voi • tilata suoraan kotiin Puijon kamarikuoron nettisivuilta tästä • ostaa kuorolaisilta • ostaa Puijon seurakunnan seurakuntamestareilta p. 040 4848419. • ostaa Puijon seurakunnan toimistosta, Taivaanpankontie 3, arkisin klo 9.00 – 15.00   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24215882 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24215882 Thu, 8 Dec 2011 15:08:44 +0200 Miehet laulamaan englantilaisia joululauluja Miesten sauna- ja takkailtaa vietetään perjantaina 9.12. klo 18 Poukaman leirikeskuksessa. Kanttori Richard Nicholls kertoo brittiläisistä joulunviettotavoista joululaulujen lomassa. Saunomisen ja yhdessäolon lisäksi laulamme englantilaisia joululauluja ja omia kauneimpia joululaulujamme. Jouluateria on tarjolla jokaiselle (maksuton). Kuopion Katulähetyksen jouluarpajaiset. Arpajaisten tuotto käytetään hädänalaisten hyväksi Kuopiossa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24201711 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24201711 Thu, 8 Dec 2011 07:01:01 +0200 Kuusi tuntia joululauluja Kallaveden kirkolla Kuusi tuntia joululauluja, puuroa ja torttukahveja sunnuntaina 18.12. alkaen klo 11.30 Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21. Jouluista myytävää sekä arpajaisia. Laulattamassa klo 11.30-13.30 Richard Nicholls ja lapsikuorot,klo 13.30-15.30 Anna-Mari Linna ja kirkko- ja seniorikuoro,klo 15.30-17.30 Seppo Kirkinen ja käsikellokuorot. Joulupuuro 1,50 €, torttukahvit 1,50 €. Tule,kun haluat - lähde, jos maltat. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189694 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189694 Wed, 7 Dec 2011 08:26:08 +0200 Christmas Carols lauantaina 10.12. klo 15 Tuomiokirkossa. Yhteislaulua ja musiikkia kaksilla uruilla Outi Keskisipilä, kuoriurut ja Anu Pulkkinen pääurut, esilaulajina Richard Nicholls ja Sibelius-Akatemian lauluryhmä. Vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189704 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189704 Wed, 7 Dec 2011 08:18:05 +0200 3. Adventtisunnuntain messu sunnuntaina 11.12. klo 10 Tuomiokirkossa. Messussa saarnaa Olli Viitaniemi, liturgina Sari Kärhä, kanttorina Anna Kosola ja urkurina Anu Pulkkinen. Tuomiokirkon psalmikuoro. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24054272 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24054272 Wed, 7 Dec 2011 08:00:00 +0200 Joulumyyjäisistä kotoisia jouluherkkuja Lauantaina 10.12. klo 10 – 13 Inkilänmäen seurakuntatalolta, Inkiläntie 7, löydät valmiita jouluherkkuja ja käsitöitä vaikka pukinkonttiin. Hartaus klo 10 pastori Sari Kärhä. Myytävänä käsi-ja savitöitä, leivonnaisia ja jouluisia laatikoita. Pieni kirpputori ja arpajaiset. Myyjäisiä ovat valmistaneet diakoniatyö ja Inkilänmäen käsityöpiiri, savipiiri, ryhmät ja vapaaehtoiset ahertajat. Tuotto Yhteisvastuulle 2012. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189635 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24189635 Wed, 7 Dec 2011 08:00:00 +0200 Kamarikuoro Harmonia konsertoi Muuruvedellä Kamarikuoro Harmonia konsertoi Muuruveden kirkossa sunnuntaina 11.12.2011 klo 19. Joulukonsertin ohjelma koostuu pääasiassa perinteisistä joululauluista. Noin tunnin mittaiseen joulukonserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma ovelta tuntia ennen konsertin alkua 10 €. Alkupuolisko edustaa vanhaa eurooppalaista jouluperinnettä. Rautavaaralla syntyneen Armas Maasalon ja Siilinjärvellä syntyneen Ahti Sonnisen joululauluja voidaan pitää osana koillis-savolaista joulua. Kassu Halosen ja Petri Laaksosen joululaulut edustavat uudempaa suomalaista joululaulutraditiota.   Konsertin lopussa kuullaan säveltäjämestari Jean Sibeliuksen kaksi tuttua ja rakasta joululaulua. Kuoron solisteina kuullaan mm. altto Ulla Päivistä ja baritoni Matti Taskista Nilsiästä. Konsertin säestyksistä vastaa iisalmelainen pianotaiteilija Petri Herranen.
Harmoniassa 30 laulajaa
Kamarikuoro Harmonia aloitti toimintansa Nilsiässä vuonna 1999. Petri Karaksela toimi kuoron johtajana sen perustamisesta lähtien aina vuoteen 2009. Vuoden 2010 alusta kuoroa on johtanut Matti Makkonen Savonlinnasta.   Kamarikuoro Harmonia koostuu noin 30 koillis-savolaisesta laulajasta, jotka kokoontuvat yhteisharjoituksiin kerran kuussa. Kuoro on pitänyt vuosittain kevät- ja joulukonsertteja sekä esiintynyt yksityistilaisuuksissa.   Kuoro on esittänyt useampaan kertaan Händelin Messias-oratorion mm. Pieksämäellä, ja oli mukana myös kirkko-ooppera ”Polvesta polveen” -esityksissä.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116183 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116183 Tue, 6 Dec 2011 21:33:26 +0200 Kolmannen adventin kirkot Pyhän Johanneksen kirkon messussa 3. adventtisunnuntaina 11.12. klo 10 saarnaa pastori Salla Tyrväinen, liturgina kirkkoherra Aulikki Mäkinen ja kanttorina Heikki Mononen. Iltakirkon klo 18 Vanhassa kirkossa pitävät kirkkoherra Aulikki Mäkinen ja kanttori Heikki Mononen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24128789 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24128789 Tue, 6 Dec 2011 16:32:00 +0200 Kauneimmat joululaulut Puijon ja Päivärannan kirkossa Joulukiireiden keskellä on hyvä hiljentyä kuuntelemaan joulun varsinaista sanomaa Kauneimpien joululaulujen kautta. Kauneimmat joululaulut ovat edelleen seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma, niitä on laulettu jo lähes neljäkymmentä vuotta. Osallistumalla näihin tilaisuuksiin voimme samalla jakaa jouluiloa kaukana asuville lähimmäisille. Kauneimmat joululaulut soivat maailman perheiden hyväksi. Suomen Lähetysseura käyttää tilaisuuksista kertyvät varat parantamaan kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden elinolosuhteita. Tervetuloa iloitsemaan joulun sanomasta Kauneimpien joululaulujen kautta ja lähettämään tätä iloa myös kaukaiselle lähimmäiselle!   Kauneimpia joululauluja lauletaan sunnuntaina 11.12. klo 13.00 Päivärannan kirkossa ja klo 19.00 Puijon kirkossa.   Päivärannan kirkon joululauluissa juontajana on lähetyssihteeri Maija Antikainen ja kanttorina toimii Outi Keskisipilä. Laulamassa on myös Päivärannan lauluryhmä.   Puijon kirkon joululauluissa juontajana on Pekka Nieminen ja kanttorina toimii Joona Saraste. Laulamassa mukana on myös Sotaveteraanien mieskuoro, johtajana Ville Perkkiö.     Kauneimpia joululauluja lauletaan maanantaina 12.12. klo 19.00 Puijon kirkossa. Juontajana on Miina Karasti ja kanttorina toimii Outi Keskisipilä. Laulamassa on mukana myös Puijon kamarikuoron kvartetti.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116551 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116551 Tue, 6 Dec 2011 13:00:00 +0200 Yhteinen laulu luo joulumieltä. Tervetuloa perheiden kauneimpiin joululauluihin sunnuntaina 11.12. klo 16.00 Puijon tai Päivärannan kirkkoon. Sulje silmäsi ja mieti, miltä joulu sinusta tuoksuu? Piparilta, kuusenhavulta tai ehkä joulukinkulta? Miltä joulu tuoksui ja näytti mummon lapsuudessa? Perheiden kauneimmissa joululauluissa virittäydymme joulutunnelmaan monella aistilla. Haistamme, näemme, kokeilemme ja tietenkin kuulemme kaunista musiikkia ja laulamme yhdessä tuttuja joululauluja.   Puijon kirkolla mukava ovat pastorit Sanna Alanen ja Miina Karasti ja vs. nuorisotyönohjaaja Annu Toropainen. Tyttöleiriläiset esiintyvät. Kanttorina on Outi Keskisipilä ja huilua soittaa Linda Sinervuo.   Päivärannan kirkossa mukana ovat pastori Heikki Hyvärinen ja kanttorina on Joona Saraste. Päivärannan lapsikuoro laulaa. Laulujen ennen on klo 14.00 – 16.00 joulupuurotarjoilua. Tervetuloa myös puurolle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23971878 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23971878 Tue, 6 Dec 2011 11:00:00 +0200 Vapahtaja on tulossa! Joulun alla vietämme pientä paaston aikaa. Kolmantena adventtisunnuntaina Johannes Kastaja kehottaa meitä katumukseen ja parannukseen. Johannes oli merkki siitä, että ennustukset olivat täyttymässä. Vapahtajan tulo on lähellä. Sitä odotellessa saamme nauttia Flautonoksen huilumusiikista. 3. adventtisunnuntain messussa 11.12. klo 10.00 Puijon kirkossa saarnaa ja liturgina toimii Sanna Alanen. Musiikista vastaavat kanttori Outi Keskisipilä ja Flautonos-huiluyhtye. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24111986 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24111986 Mon, 5 Dec 2011 10:00:00 +0200 Laululiisat konsertoi 6.12.2011 klo 15 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21, Kuopio Lapinlahtelainen lauluyhtye Laululiisat Päivi Mantsisen johdolla konsertoin Kallaveden kirkossa itsenäisyyspäivänä. Laululiisoilta ilmestyi tänä syksynä joululevy Pieni Enkeli, joka on äänitetty Kallaveden kirkossa. Konsertti koostuu pääosin levyn lauluista. Säestäjänä toimii Riikka-Leena Kämäräinen. Konserttiin on vapaa pääsy. Levyjä myytävänä 15 €/kpl. Tervetuloa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116261 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116261 Mon, 5 Dec 2011 07:37:10 +0200 Itsenäisyys on lahja Itsenäisyyspäivänä kiitämme Jumalaa maamme vapaudesta ja menneiden sukupolvien työstä ja rukoilemme siunausta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Sanajumalanpalvelusta vietämme 6.1. klo 10.00 Puijon kirkossa partiolippukunta Puijon Pakertajien ja Kuopion sotaveteraanien mieskuoron kanssa. Sanajumalanpalveluksessa saarnaa kirkkoherra Jaana Marjanen ja kanttorina toimii Joona Saraste. Partiolaiset antavat lupauksensa, toimivat tekstinlukijoina ja keräävät kolehdin veteraanien kirkkopäivien järjestämiseen. Sotaveteraanien mieskuoro laulaa Ville Perkkiön johdolla muun muassa Taneli Kuusiston ja Uno Kailaan "Siunaa ja varjele meitä". Jumalanpalveluksen jälkeen on tarjolla kirkkokahvit. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24111259 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24111259 Sun, 4 Dec 2011 11:00:00 +0200 Itsenäisyys on lahja Itsenäisyyspäivänä kiitämme Jumalaa maamme vapaudesta ja menneiden sukupolvien työstä ja rukoilemme siunausta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Sanajumalanpalvelusta vietämme 6.1. klo 10.00 Puijon kirkossa partiolippukunta Puijon Pakertajien ja Kuopion sotaveteraanien mieskuoron kanssa. Sanajumalanpalveluksessa saarnaa kirkkoherra Jaana Marjanen ja kanttorina toimii Joona Saraste. Partiolaiset antavat lupauksensa, toimivat tekstinlukijoina ja keräävät kolehdin veteraanien kirkkopäivien järjestämiseen. Sotaveteraanien mieskuoro laulaa Ville Perkkiön johdolla muun muassa Taneli Kuusiston ja Uno Kailaan "Siunaa ja varjele meitä". Jumalanpalveluksen jälkeen on tarjolla kirkkokahvit. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116252 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116252 Sun, 4 Dec 2011 11:00:00 +0200 Joulumyyjäiset Lauantaina 10.12. klo 10 – 13 Inkilänmäen seurakuntatalolla, Inkiläntie 7. Hartaus klo 10. Sari Kärhä. Käsi-ja savitöitä. Leivonnaisia, laatikoita, kirpputori ja arpajaiset. Myyjäisiä ovat valmistneet diakoniatyö ja Inkilänmäen käsityöpiiri, savipiiri, ryhmät ja vapaaehtoiset ahertajat. Tuotto yhteisvastuulle 2012. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23856472 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23856472 Sun, 4 Dec 2011 08:00:00 +0200 ”Tuiki, tuiki tähtönen…” Tähtitaivasta tutkiessaan tietäjät havaitsevat villin tähden! Minne tähti johdattaa heidät? Löytävätkö tietäjät itsensä Kuninkaan juhlasta? LASTEN JOULUKIRKKO TUOMIOKIRKOSSA tiistaina 13.12 klo 9 ja 10 sekä INKILÄNMÄEN SEURAKUNTATALOSSA keskiviikkona 14.12 klo 10 Päiväkotien lapset esittävät joulukuvaelman. Mukana myös Sari Kärhä, Kati Ukkonen ja Anu Pulkkinen. TERVETULOA KAIKENIKÄISET! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23993458 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23993458 Sun, 4 Dec 2011 08:00:00 +0200 Laulamaan ja liikkumaan! Lähde Laula ja liiku –leirille 27.- 29.1.2012 Rytkyn leirikeskukseen. Leirillä lauletaan, liikutaan ja vietetään leppoisaa aikaa yhdessä. Laula ja liiku -leirin musiikkiosuudesta vastaa kanttori Joona Saraste. Hän laulattaa helpohkoja kuorolauluja ja on saattamassa laulupolulle myös kuorolaulun vasta-alkajia.   Leiri on tarkoitettu aikuisille ja sen erityisenä tavoitteena on valmistella kevään suurhankkeen, 100TITANICin, musiikkia. Seurakuntalaisia laajasti kokoava hanke huipentuu sunnuntaina 15.4. pidettävään Missa Vitae -teoksen esittämiseen Puijon kirkossa.   Rytkyn leirikeskuksen upeissa puitteissa on hyvä hengähtää ja viettää viikonloppu mukavassa seurassa. Käytössämme on sauna, pallohalli ja Rytkyn ulkoilumahdollisuudet hiihtolatuineen. Leirillä on varattu aikaa myös ulkoiluun yhdessä tai yksin liikkuen.   Leirin hinta on 40 euroa, joka sisältää majoitukset ja ruokailut.   Kysy lisää ja ilmoittaudu viimeistään 10.1. Joona Sarasteelle sähköpostilla tai puh. 0404848435.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071738 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071738 Sun, 4 Dec 2011 07:00:00 +0200 Alavan seurakunnan konserttitarjontaa joulun aikaan Alavan kirkko on hyvä konserttikirkko. Tule toteamaan se paikan päälle ja nauti joulunajan monipuolisesta musiikkitarjonnasta.
Alavan kirkossa olevat joulukonsertit
(Keihäskatu 5 )

Su 4.12.klo 15 Savolaisen osakunnan laulajien joulukonsertti, ohjelma 10 €/5 €

To 8.12.klo 18 Haapaniemen koulun joulukonsertti

Ti 13.12. klo 18 Joulukonsertti,  Marjatta Airaksen oppilaat.

Ke 14.12. klo 19 Adventtimusiikki, Mikko Korhonen, urut, Seppo Kirkinen, käsikellot, vapaa pääsy.

To 15.12. klo 18 Minna Canthin koulun joulukonsertti

Pe 16.12. klo 19 Petri Laaksosen joulukonsertti, liput 15 €.

Ke 21.12. klo 19 Kuulen taivaan tiukujen soivan Jaana Pölläsen joulukonsertti, ohjelma 10 €.

http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071725 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071725 Sat, 3 Dec 2011 17:09:05 +0200 " Messiaenin mietteitä" Kamarimusiikkikonsertti kuullaan torstaina 4.1.2012 klo 18 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Illan ohjelmassa:

L. van Beethoven (1770-1827): Trio B-duuri ´Gassenhauer´

O. Messian (1908-1992): Kvartetto ajan lopulle

Lauri Sallinen, klarinetti, Jukka Untamala, viulu

Petja Kainulainen, sello, Anna Kuvaja, piano.

Vapaa pääsy.   Käsiohjelma 5 € (Kirkon Ulkomaanavulle).   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636260 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=26636260 Sat, 3 Dec 2011 11:06:40 +0200 KAUNEIMMAT JOULULAULUT Anna Kauneimpien joululaulujen virittää mielesi joulun tunnelmaan. Kauneimmat joululaulut ovat seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma. Lähes jokaisen seurakunnan jouluun kuuluu ainakin yksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Tänä vuonna Järvi-Kuopion seurakunta järjestää 15 tilaisuutta eri puolilla Järvi-Kuopion alueseurakuntaa. Katso esityspaikat ja sijainnit kartalta  Kauneimpia joululauluja on laulettu jo lähes neljäkymmentä vuotta. Kauneimmat joululaulut on muutakin kuin jouluinen yhteislaulutilaisuus – se on mahdollisuus jakaa jouluiloa kaukana asuvalle lähimmäiselle. Tänä vuonna Kauneimmat joululaulut soivat maailman perheiden hyväksi. Osallistumalla Kauneimpiin joululauluihin tai tukemalla Suomen Lähetysseuran joulukeräystä olet mukana parantamassa kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden elinolosuhteita.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24129424 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24129424 Fri, 2 Dec 2011 19:01:00 +0200 Itsenäisyyspäivän juhlaa Juankoskella Itsenäisyyspäivän vietto aloitetaan Juankosken Ylösnousemuksen kirkossa juhlajumalanpalveluksella 6.12. klo 13. Sen toimittavat pastori Ilkka Koponen ja kanttori Matti Saarela. Jumalanpalveluksen jälkeen on seppeleenlasku sankarihaudoilla ja seurakunnan tarjoamat kirkkokahvit seurakuntatalossa. Juhla alkaa kirkossa n. klo 14.30. Juhlan ohjelmassa Veteraanien tervehdyksen esittää Ahti Latvala, juhlapuheen pitää kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rauno Kettunen, loppusanat pastori Ilkka Koponen. Puheitten välissä yksinlaulua esittää Hannu Musakka säestäjänä kanttori Matti Saarela. Lisäksi yhteislauluja. Kunniamerkit. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Tilaisuuden järjestävät Juankosken kaupunki, Juankosken alueseurakunta, Juankosken Karjalaiset ry ja Juankosken veteraanikunta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24112649 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24112649 Fri, 2 Dec 2011 12:17:51 +0200 Itsenäisyyspäivän juhlaa Juankoskella Itsenäisyyspäivän vietto aloitetaan Juankosken Ylösnousemuksen kirkossa juhlajumalanpalveluksella 6.12. klo 13. Sen toimittavat pastori Ilkka Koponen ja kanttori Matti Saarela. Jumalanpalveluksen jälkeen on seppeleenlasku sankarihaudoilla ja seurakunnan tarjoamat kirkkokahvit seurakuntatalossa. Juhla alkaa kirkossa n. klo 14.30. Juhlan ohjelmassa Veteraanien tervehdyksen esittää Ahti Latvala, juhlapuheen pitää kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rauno Kettunen, loppusanat pastori Ilkka Koponen. Puheitten välissä yksinlaulua esittää Hannu Musakka säestäjänä kanttori Matti Saarela. Lisäksi yhteislauluja. Kunniamerkit. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Tilaisuuden järjestävät Juankosken kaupunki, Juankosken alueseurakunta, Juankosken Karjalaiset ry ja Juankosken veteraanikunta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116234 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116234 Fri, 2 Dec 2011 12:17:51 +0200 Hannu Komulainen Kallaveden vt. kirkkoherraksi Säyneisen aluekappalainen, rovasti Hannu Komulainen siirtyy Kuopion Kallaveden seurakunnan vt. kirkkoherraksi.         Hannu Komulainen on aloittanut työnsä vt.kirkkoherrana Kallaveden seurakunnassa. Hän on kirkkoherran vuosiloman sijaisena 2.12.2011 – 29.2.2012 ja virkaa toimittavana 1.3.2012 lukien kunnes virka vakinaisesti täytetään.   Komulainen on toiminut aiemmin Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvassa Järvi-Kuopion seurakunnassa kappalaisena Säyneisen alueseurakunnassa.   Kallaveden seurakunnan kirkkoherranvaali viivästyy vaaliasettelusta tulleiden oikaisuvaatimusten takia.   Lue aiempi uutinen Kallaveden kirkkoherranvaali viivästyy valitusten takia http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23721353 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23721353 Fri, 2 Dec 2011 08:57:02 +0200 Hannu Komulainen Kallaveden vt. kirkkoherraksi Säyneisen aluekappalainen, rovasti Hannu Komulainen siirtyy Kuopion Kallaveden seurakunnan vt. kirkkoherraksi.         Hannu Komulainen on aloittanut työnsä vt.kirkkoherrana Kallaveden seurakunnassa. Hän on kirkkoherran vuosiloman sijaisena 2.12.2011 – 29.2.2012 ja virkaa toimittavana 1.3.2012 lukien kunnes virka vakinaisesti täytetään.   Komulainen on toiminut aiemmin Kuopion ev.lut. seurakuntiin kuuluvassa Järvi-Kuopion seurakunnassa kappalaisena Säyneisen alueseurakunnassa.   Kallaveden seurakunnan kirkkoherranvaali viivästyy vaaliasettelusta tulleiden oikaisuvaatimusten takia.   Lue aiempi uutinen Kallaveden kirkkoherranvaali viivästyy valitusten takia http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116301 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116301 Fri, 2 Dec 2011 08:57:02 +0200 Lasten jouluhartaudet Lasten joulukuvaelmat ovat keskiviikkona 14.12. klo 9.30 ja klo 10.15 Pyhän Johanneksen kirkolla sekä torstaina 15.12. klo 9.15 Vanhalla kirkolla. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24051770 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24051770 Fri, 2 Dec 2011 08:00:00 +0200 Itsenäisyyspäivänä 6.12. Itsenäisyyspäivänä tiistaina 6.12. vietetään jumalanpalveluksia Kuopion ev.lut. seurakuntien kirkoissa tai kappeleissa joko klo 10, 13 tai 16. Jumalanpalveluksissa kiitetään maamme vapaudesta ja itsenäisyydestä sekä rukoillaan isänmaan ja kansan puolesta. Seurakunnissa myös seppeleenlaskut sankarihaudoille, itsenäisyyspäivän juhlat ja partiolaisten lupauksenannot.

Tuomiokirkko

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ti 6.12. klo 10. saarna Lauri Kastarinen, liturgia Olli Viitaniemi, urkurina Anu Pulkkinen. Mieskuoro Kuopio-Kvartetti.

Alava

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ti 6.12. klo 10. Saarna ja liturgia Hannu Koskelainen, kanttorina Ossi Jauhiainen, seniorikuoro.

Kallaveden seurakunta

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ja partiolaisten lupauksen anto ti 6.12. klo 10. Saarna Matti Pentikäinen, liturgia Raili Rantanen ja kanttorina Anna-Mari Linna. Kirkkokahvit.   Laululiisojen konsertti ti 6.12. klo 15. Lapinlahtelainen lauluyhtye Laululiisat Päivi Mantsisen johdolla. Säestäjänä Riikka-Leena Kämäräinen. Vapaa pääsy. Myytävänä Laululiisojen joululevyä " Pieni Enkeli" hintaan 15 €/kpl. Levy on äänitetty Kallaveden kirkossa.

Vehmasmäen kappeliSotkanniemi 15, 70870 Hiltulanlahti

Perinteinen itsenäisyyspäivän juhla ti 6.12. klo 13. alkaa Vehmasmäen kappelilla seppeleen laskulla, josta siirrytään Valoharjulle. Juhlapuheen pitää Pohjois-Savon Marttojen puheenjohtaja Aila Nurmi. Juhlakahvit tarjoaa Vehmasmäen Martat. Raili Rantanen ja Anna-Mari Linna.

Hirvilahden kappeliLänsirannantie 2410, 71650 Hirvilahti

Itsenäisyyspäivän hartaus ja seppeleenlasku ti 6.12. klo 13. Juha Määttä ja Rirhard Nicholls.

Karttulan kirkkoKirkkotie 23

Itsenäisyyspäivän messu ti 6.12. klo 10. Saarna Erkki Laitinen, liturgia Mikko Väisänen, kanttorina Tiina Ylimäki. Seppeleenlasku Sankarihaudoille.

Männistön seurakunta

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ti 6.12. klo 10. Saarna ja liturgia Lauri Paatero, kanttorina Riitta Matilainen.   Itsenäisyyspäivän juhla ti 6.12. klo 16. Kirkkokuoro esiintyy solistinaan Anne-Christine Tinkala. Kahvitarjoilu. Ohjelma 5 €. Järj. Kirkkokuoro.

Puijon seurakunta

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ti 6.12. klo 10. Jaana Marjanen saarnaa, Heikki hyvärinen, Niklas Grönholm, kanttorina Joona Saraste. Puijon Pakertajien lupauksenanto. Kuopion sotaveteraanien mieskuoro, johtaa Ville Perkkiö. Kirkkokahvit.

Järvi-Kuopion seurakuntaRiistaveden kirkko Joensuuntie 2505

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ti 6.12. klo 10. Seppeleenlasku sankarihaudoille. Juhlakahvit seurakuntatalolla.

Ylösnousemuksen kirkko, JuankoskiMäntytie 5, 73500 Juankoski

Sanajumalanpalvelus itsenäisyyspäivänä ti 6.12. klo 13. Matti Saarela, sankarihaudoilla käynti, kirkkokahvit, musiikillinen juhla n. klo 14.30, seurakunta, kaupunki, järjestöt, Hannu Musakka laulu. Mukana Juankosken, Säyneisen ja Muuruveden kirkkokuorot.

Kaavin kirkkoKaavintie 24, 73600 Kaavi

Jumalanpalvelus ja seppeleenlasku ti 6.12. klo 13. Itsenäisyyspäivän juhla.

Muuruveden kirkkoKirkkotie 1, 73460 Muuruvesi

Jumalanpalvelus ja seppeleenlasku ti 6.12. klo 16. Kirkkokahvit.

Säyneisen kirkkoKirkkoharjuntie 2, 73770 Säyneinen

Sanajumalanpalvelus itsenäisyyspäivänä ti 6.12. klo 10. Sankarihaudoilla käynti.

Tuusniemen kirkkoKeskitie 21, 71200 Tuusniemi

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ti 6.12. klo 10. Reijo Leino, Riikka Tuura, kirkkokuoro, juhla jatkuu seurakuntatalolla.

Vehmersalmen kirkkoLempeläntie 17, 71310 Vehmersalmi

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ti 6.12. klo 13. Uwe Mäkinen, Riikka Tuura, Jatta Utriainen ja kirkkokuoro; partiolaisten lupauksenanto, kirkkokahvit.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071161 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071161 Fri, 2 Dec 2011 07:33:04 +0200 Valo syttyy -seurakuntatapahtuma Karttulassa Kissakuusen koululla, Kissakuusentie 20 järjestetään tulevana viikonvaihteena  2.-4.12. 2011 seurakuntatapahtuma,jossa on konsertteja kaikenikäisille.   Tapahtumaviikonloppu alkaa perjantaina 2.12. klo 19 nuorille suunnatulla gospelkonsertilla, jossa esiintyjänä on August-niminen gospelbändi Keski-Pohjanmaalta. Bändiin kuuluvat Esa Klapuri (laulu, kitara), Juha Niemi (rummut, perkussiot), Sami Klapuri (sähköbasso), Juhana Niemelä (kitara, taustalaulu), Tuomo Vuolle (kitara, koskettimet, taustalaulu).   Juurevaa ja melodista pop-rockia soittava August on julkaissut kolme levyä, joista viimeisin "Villi muuli" tänä vuonna. August on syntynyt ja rakentunut ystävyydestä, uskosta ja rakkaudesta musiikkiin.   Lauantaina 3.12. klo 15 seurakuntatapahtuma jatkuu lapsille ja koko perheelle suunnatulla Joel Hallikaisen Riemuralli-konsertilla.   Hallikainen on itse viiden lapsen isä ja laulujen sanat ovat syntyneet arjen keskellä. Kappaleissa käsitellään huumorilla myös hankalampia aiheita.   Viimeisen 10 vuoden aikana hänen laulujen sanoitukset ovat muuttuneet syvällisemmiksi ja sisältäneet paljon pohdiskelua elämän tarkoituksesta.   Karttulassa kuulemme lauantai-illalla 3.12. klo 19 Joel Hallikaisen perinteisen joulukonsertin, joka on saanut suuren suosion kautta maan.   Seurakuntatapahtuman juhlamessu on Karttulan kirkossa sunnuntaina 4.12. klo 10. Pastori Mikko Väisänen, musiikista vastaavat kanttori Anne Keränen ja Joel Hallikainen. Konsertteja ovat tukemassa myös Kuopion kaupunki, Karttulan Reserviläiset ry, Karttulan Sotaveteraanit ry, sekä Lions Club Karttula ry.   Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062242 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062242 Fri, 2 Dec 2011 07:00:01 +0200 Kuopion seurakuntien hallintovirasto ja keskusrekisteri kiinni 5.12. Kuopion ev.lut. seurakuntien hallintovirasto ja keskusrekisteri ovat kiinni itsenäisyyspäivän aattona eli maanantaina 5.12., samoin itsenäisyyspäivänä 6.12. Myös yhtymän puhelinvaihde on suljettu.   Hauta- ja puistotoimi palvelee maanantaina 5.12. klo 15 saakka.   Rauhallista ja siunattua itsenäisyyspäivää!     Suorat numerot hauta-ja puistotoimeen   Keskusrekisterin verkkolomakkeet     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24094849 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24094849 Fri, 2 Dec 2011 06:16:46 +0200 Kamarikuoro Harmonia konsertoi Muuruvedellä Kamarikuoro Harmonia konsertoi Muuruveden kirkossa sunnuntaina 11.12.2011 klo 19. Joulukonsertin ohjelma koostuu pääasiassa perinteisistä joululauluista. Noin tunnin mittaiseen joulukonserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma ovelta tuntia ennen konsertin alkua 10 €. Alkupuolisko edustaa vanhaa eurooppalaista jouluperinnettä. Rautavaaralla syntyneen Armas Maasalon ja Siilinjärvellä syntyneen Ahti Sonnisen joululauluja voidaan pitää osana koillis-savolaista joulua. Kassu Halosen ja Petri Laaksosen joululaulut edustavat uudempaa suomalaista joululaulutraditiota.   Konsertin lopussa kuullaan säveltäjämestari Jean Sibeliuksen kaksi tuttua ja rakasta joululaulua. Kuoron solisteina kuullaan mm. altto Ulla Päivistä ja baritoni Matti Taskista Nilsiästä. Konsertin säestyksistä vastaa iisalmelainen pianotaiteilija Petri Herranen.
Harmoniassa 30 laulajaa
Kamarikuoro Harmonia aloitti toimintansa Nilsiässä vuonna 1999. Petri Karaksela toimi kuoron johtajana sen perustamisesta lähtien aina vuoteen 2009. Vuoden 2010 alusta kuoroa on johtanut Matti Makkonen Savonlinnasta.   Kamarikuoro Harmonia koostuu noin 30 koillis-savolaisesta laulajasta, jotka kokoontuvat yhteisharjoituksiin kerran kuussa. Kuoro on pitänyt vuosittain kevät- ja joulukonsertteja sekä esiintynyt yksityistilaisuuksissa.   Kuoro on esittänyt useampaan kertaan Händelin Messias-oratorion mm. Pieksämäellä, ja oli mukana myös kirkko-ooppera ”Polvesta polveen” -esityksissä.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116189 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116189 Fri, 2 Dec 2011 01:33:26 +0200 2. adventtisunnuntai Puijon ja Päivärannan kirkossa 2. adventtisunnuntain aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Toivossa ja iloisesti saamme kristittyinä odottaa tuota pelastuksen aikaa. Puijon kirkossa on 2. adventtisunnuntaina 4.12. messu klo 10.00, jossa saarnaa pastori Maria Puustinen ja kanttorina on Joona Saraste. Vastuuryhmänä ovat varhaiseläkkeen saajien kuntoryhmät. Päivärannan kirkossa on 2. adventtisunnuntaina sanajumalanpalvelus klo 13.00, jossa pastori Katriina Puustinen saarnaa ja kanttorina on Joona Saraste. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24088602 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24088602 Thu, 1 Dec 2011 07:45:13 +0200 Pappien päivystys muuttuu! Pappien päivystys Alavan seurakunnassa muuttuu 1.12. alkaen niin että pappi on tavattavissa seurakunnantoimistossa (Keihäskatu 5 B) keskiviikkoisin klo 10 - 12 p. 040 4848 287. Papit ovat työpäivinä saavutettavissa virkapuhelimistaan: Hannu Koskelainen p. 040 4848 289, Juha Välimäki p. 040 4848 317, Pirjo Kuula p. 040 4848 318, Anu Kiviranta p. 040 4848 319, Tarja Säynevirta p. 050 5699 027 (ajalla 12.12.2011 - 6.1.2012. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24072719 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24072719 Wed, 30 Nov 2011 12:16:31 +0200 Kanttorit Annette Kärppä-Leskinen ja Riikka Tuura -Jouluinen konsertti Perjantaina 2.12 2011 klo 19 pidettävä KONSERTTI PERUTTU Vehmersalmen kirkossa, Lempeläntie 17. Kosertissa musisoivat Nilsiän kanttori Annette Kärppä-Leskinen ja Järvi-Kuopion kanttori Riikka Tuura. Ohjelmassa tuttuja joululauluja ja virsiä mm. Arkihuolesi kaikki heitä ja Varpunen jouluaamuna. Vapaa pääsy! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071733 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24071733 Wed, 30 Nov 2011 12:02:51 +0200 Tule laulamaan yhdessä kauneimpia joululauluja Alavan kirkkoon su 11.12. klo 16 ja su 18.12. klo 18, Neulamäen seurakuntakodille su 18.12. klo 16 ja Särkiniemen seurakuntakodille su 11.12. klo 18. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24070493 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24070493 Wed, 30 Nov 2011 10:48:06 +0200 Myyjäisiä ja kauneimmat joululaulut Alavan seurakunnassa Helpota joulukiireitäsi ja tule myyjäisiin Särkiniemen kirkolle lauantaina 3.12 klo 11. Myynnissä joululeivonnaisia ja -laatikoita, mustikkakukkoa ja käsitöitä, arpajaiset.     Paikan päällä mahdollisuus nauttia riisipuurosta ja rusinasopasta. Hartaus klo 11.   Järjestää Särkiniemen diakonia-ja lähetyspiiri, Särki-Tupa ja Alavan seurakunta.
Myyjäiset ja kauneimmat joululaulut Alavan ja Neulamäen kirkolla
Myyjäiset Alavan kirkolla seurakuntasalissa sunnuntaina 11.12 klo 15.30 alkaen. Myynnissä joululeivonnaisia- ja laatikoita ja käsitöitä, arpajaiset. Kauneimmat joululaulut klo 16, jonka jälkeen voi vielä tehdä ostoksia ja nauttia kupposen jouluglögiä. Tuotto Alavan seurakunnan lähetystyölle.     Myyjäiset Neulamäen kirkolla sunnuntaina 18.12 klo 15.30 alkaen. Myynnissä joululeivonnaisia- ja laatikoita ja käsitöitä, arpajaiset. Kauneimmat joululaulut klo 16, jonka jälkeen voi vielä tehdä ostoksia ja nauttia kupposen jouluglögiä. Tuotto Alavan seurakunnan lähetystyölle.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062188 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062188 Wed, 30 Nov 2011 06:04:00 +0200 Käsintehtyjä joulukortteja Puijon torilta Lähetystyön myyjäiset pidetään lauantaina 3.12. klo 9.30 - 14.00 Puijonlaakson ostoskeskuksella, jossa on erilaisia käsintehtyjä joulukortteja myynnissä. Mietitkö, millaisia joulukortteja tänä vuonna hankkisit? Lähetä tänä jouluna käsintehty joulukortti.Tule valitsemaan useista eri korttivaihtoehdoista, joissa on jouluinen runo jo valmiina. Myynnissä on myös erilaisia käsitöitä.    Myyjäistuotteita ovat valmistaneet Puijon seurakunnan Midinetti -lähetyspiiriläiset. Myyjäisten tuotto menee lähetystyölle.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062163 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062163 Wed, 30 Nov 2011 06:00:00 +0200 Uskollinen Jumalan ja seurakunnan palvelija jäi eläkkeelle Kuopion Kallaveden seurakunnan pitkäaikainen ja arvostettu kirkkoherra Esko Konttinen saateltiin eläkkeelle ensimmäisen adventtisunnuntain 27.11.2011 messussa Kallaveden kirkossa.   Kallaveden kirkossa oli yli neljäsataa seurakuntalaista, kun kirkkoherra Esko Konttinen piti lähtösaarnansa ennen eläkkeelle jääntiään. Liturgina oli pastori Anni Tanninen (kuvassa).   Lähtösaarnassaan kirkkoherra Konttinen nojautui virren 15 antiin "Tiellä ken vaeltaa". Tarkkaavainen kuulija pystyi havaitsemaan virren sanoissa samankaltaisuutta kirkkoherran itsensä kanssa.
"Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa. Noussut on satulaan ratsunsa, kuitenkin Kuningas."
- Kuka on tämä kummallinen ratsastaja? Jeesushan ei jättänyt ketään kylmäksi, kyseli kirkkoherra Konttinen.   Samaa voi todeta kirkkoherrasta itsestään; hän on ollut nöyrä ja kuuliainen Jumalan palvelija ja kuunteleva sielunhoitaja. Kysynyt Isä Camillomaiseen tapaansa kuulumisia seurakuntalaisilta ja työkavereiltaan. Huumoria unohtamatta.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Hannu Koskelainen kiitti kirkkoherraa hyvin tehdystä työstä. Vierellä vaimo Marja-Leena.
"Nöyryys ja hiljaisuus on valtansa salaisuus"
Kirkkoherra Esko Konttinen on puolustanut heikoimpia ja puhunut rauhallisesti, mutta vakaasti maahanmuuttajien puolesta. Hänen mielestään he ovat olleet Jumalan lahja tälle seurakunnalle. Ja toivottaapa hän vielä lähtösaarnassaan lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi Kallaveden seurakuntaan.   Sudanilaisten kristittyjen kanssa hän viivähtääkin vielä hetken yhteiskuvassa, vaikka vaimo Marja-Leena odottaa häntä jo kahvikupin ääreen.   Tämä kirkkoherra ei ole korottanut ääntään seurakuntaneuvoston eikä kirkkoneuvoston kokouksissa. Nöyrällä, mutta päättäväisellä tavalla tarvittavat asiat ovat hoituneet muutenkin.

Kallaveden seurakunnan työntekijät lauloivat kirkkoherralle kiitoslauluna  " Herraa hyvää kiittäkää".
"Uskomme vahvista,luo tiellemme valoa"
Kirkkoherra Esko Konttinen on koettu sellaiseksi papiksi ja kirkkoherraksi, jota on ollut helppo lähestyä ja jonka kanssa on ollut helppo keskustella. Hän on ollut vahva uskossaan ja Jumalalle uskollinen. Sitä hän myös jatkossa haluaa olla:   - Ennen kaikkea kiitos Jumalalle, että Hän on tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi, kiitteli kirkkoherra Konttinen.   - Tarvitaan uskon askelia ja luottamusta Jumalaan.
"Johdata elämään rikkaaseen, rauhaan ja hyvyyteen"
Kirkkoherra Esko Konttisen läksiäisjuhlassa virallisten tervehdysten ja kiitosten lisäksi riitti seurakuntalaisia ja yhteistyökumppaneita kiittelemään tehdystä työstä parin tunnin verran. Piirakoiden ja rommileivosten syöntiin kirkkoherra vaimoineen ehti vasta myöhään iltapäivällä. Omalta musiikilliselta perheväeltään kirkkoherra sai lahjaksi venäläisen haitarin.   - Kun tuo isä aina niin uteliaasti yrittää saada ääntä meidän soittimistamme, niin päätimme lahjoittaa hänelle ihan oman soittovälineen, nauratti kirkkoherran kuopuspoika seurakuntalaisia.   Kuvat ja teksti: Seija Rytkönen         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062811 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24062811 Tue, 29 Nov 2011 18:23:50 +0200 Kappalaisen viran hakijat Alavan seurakunnan 1. kappalaisen virkaa on hakenut seitsemän hakijaa Pirjo Kuula, Tarja Säynevirta, Unto Niskanen, Mika Niskanen, Reijo Mustonen, Sanna Jukkola ja Kirsi Perämaa. Kappalaisen virka täytetään vuoden 2012 alkupuolella. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24073109 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24073109 Tue, 29 Nov 2011 13:31:30 +0200 Kanttorit Annette Kärppä-Leskinen ja Riikka Tuura -Jouluinen konsertti Perjantaina 2.12 klo 19 pidettävä KONSERTTI PERUTTU Vehmersalmen kirkossa, Lempeläntie 17. Kosertissa musisoivat Nilsiän kanttori Annette Kärppä-Leskinen ja Järvi-Kuopion kanttori Riikka Tuura. Ohjelmassa tuttuja joululauluja ja virsiä mm. Arkihuolesi kaikki heitä ja Varpunen jouluaamuna. Vapaa pääsy! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24061989 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24061989 Tue, 29 Nov 2011 13:02:51 +0200 Siioninvirsiseurat Vanhalla kirkolla 2. adventin 4.12. klo 18 siioninvirsiseuroissa vierailee Minna Kettunen Väärnin pappilasta, puhujina myös pastori Mika Niskanen ja rovasti Lauri Paatero. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24052452 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24052452 Tue, 29 Nov 2011 10:53:09 +0200 2. adventtisunnuntain messu Pyhän Johanneksen kirkossa 2. adventtisunnuntaina 4.12. klo 10 messussa saarnaa Mika Niskanen, liturgina Lauri Paatero, kanttorina Riitta Matilainen. Lapsikuoro. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24052435 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24052435 Tue, 29 Nov 2011 10:48:18 +0200 Ukintuvan joulujuhla torstaina 8.12. Ukintuvan joulujuhlaa vietetään joistain ennakkotiedoista poiketen 8.12. klo 12-15 Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasalissa. Arpajaiset. Mika Niskanen, Riitta Matilainen ja Kirsi Niskanen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24051674 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24051674 Tue, 29 Nov 2011 09:41:49 +0200 Itsenäisyyspäivä Männistön seurakunnassa Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalveluksessa 6.12. klo 10 Pyhän Johanneksen kirkosssa saarnaa ja liturgina Lauri Paatero, kanttorina Riitta Matilainen. Klo 16 alkavassa itsenäisyyspäivän juhlassa Pyhän Johanneksen kirkossa esiintyy Kirkkokuoro solistinaan Anne-Christine Tinkala. Juhlassa kahvitarjoilu. Ohjelma 5 €. Juhlan järjestää Kirkkokuoro. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24050976 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24050976 Tue, 29 Nov 2011 09:04:00 +0200 Saila Seurujärvi -trion konsertti Kaavilla Kristallirakeita-konsertti kuullaan perjantaina 2.12. klo 18 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Konsertissa esiintyy Saila Seurujärvi-trio, jossa musisoivat aitolappilaisen Sailan lisäksi tamperelainen säveltäjä/multi-instrumentalisti Lasse Heikkilä ja viulisti Sirpa Leppänen. Ohjelma koostuu hengellisistä lauluista ja illan aikana kuullaan myös muutama joululaulu. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma maksaa 5 €, ja tuotto menee Itä-Afrikan kuivuudesta kärsivien auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Saila Seurujärvi -trioon kuuluvat Saila Seurujärvi, laulu,lapin rumpu,kitara, Sirpa Leppänen, viulu,laulu sekä Lasse Heikkilä, kitara,laulu,lyömäsoittimet. Trion musiikki tunnetaan sielukkaasta ja taidollisesta musisoinnista,omintakeisesta eksoottisesta soitinarsenaalista,konserttien tunnelmallisesta ilmapiiristä,värikkäistä Lapin kansallispuvuista ja puhuttelevasta kristillisestä sanomasta. Lauluissa on musiikillisia vaikutteita myös Irlannista, Espanjasta ja itämailta. Useimmat sanoitukset on Minna Kontiolahden, sävellykset Lasse Heikkilän. Lauluissa evankeliumi tulee lähelle ihmisen arkea ja viestittää: aina on toivoa! Ryhmä on saavuttanut muutaman vuoden aikana suuren määrän ihmisiä erilaisissa tilaisuuksissa kouluissa, kirkoissa ja konserttisaleissa. Trion Ensimmäinen levy Puhdasta kultaa ilmestyi vuonna 2005 ja uusi levy Kristallirakeita julkaistiin helmikuussa 2011. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23846423 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23846423 Tue, 29 Nov 2011 06:02:51 +0200 Laulamaan ja liikkumaan! Lähde Laula ja liiku –leirille 27.- 29.1.2012 Rytkyn leirikeskukseen. Leirillä lauletaan, liikutaan ja vietetään leppoisaa aikaa yhdessä. Laula ja liiku -leirin musiikkiosuudesta vastaa kanttori Joona Saraste. Hän laulattaa helpohkoja kuorolauluja ja on saattamassa laulupolulle myös kuorolaulun vasta-alkajia.   Leiri on tarkoitettu aikuisille ja sen erityisenä tavoitteena on valmistella kevään suurhankkeen, 100TITANICin, musiikkia. Seurakuntalaisia laajasti kokoava hanke huipentuu sunnuntaina 15.4. pidettävään Missa Vitae -teoksen esittämiseen Puijon kirkossa.   Rytkyn leirikeskuksen upeissa puitteissa on hyvä hengähtää ja viettää viikonloppu mukavassa seurassa. Käytössämme on sauna, pallohalli ja Rytkyn ulkoilumahdollisuudet hiihtolatuineen. Leirillä on varattu aikaa myös ulkoiluun yhdessä tai yksin liikkuen.   Leirin hinta on 40 euroa, joka sisältää majoitukset ja ruokailut.   Kysy lisää ja ilmoittaudu viimeistään 10.1. Joona Sarasteelle sähköpostilla tai puh. 0404848435.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23878084 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23878084 Mon, 28 Nov 2011 18:00:00 +0200 Jouluinen musiikkituokio Lauantaina 3.12. klo 15 Tuomiokirkossa. Ilpo Rannankari, laulu ja Anu Pulkkinen, urut. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23847585 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23847585 Mon, 28 Nov 2011 08:12:00 +0200 Mieskuorot Kuopio-Kvartetti ja Puijon Laulu pitävät yhteisen joulukonsertin lauantaina 3.12. klo 18 tuomiokirkossa. Konsertti koostuu perinteisistä joululauluista. Ohjelman hinta 10 euroa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23847220 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23847220 Mon, 28 Nov 2011 08:05:00 +0200 2. adventtisunnuntain messut sunnuntaina 4.12. klo 10 Tuomiokirkossa. Messussa saarnaa Liisa Penttinen, liturgina Ilpo Rannakari, kanttorina Pertti Rusanen, urkurina Anu Pulkkinen. Mukana Tuomiokirkon kirkonvartijat.   Taize-messu sunnuntaina 4.12. klo 12 Inkilänmäen seurakuntatalossa, Inkiläntie 7. Sari Kärhä, Pirjo Rissanen, kanttorina Pertti Rusanen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24061112 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24061112 Mon, 28 Nov 2011 08:02:00 +0200 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus tiistaina 6.12. klo 10 Tuomiokirkossa. Jumalanpalveluksessa saarnaa Lauri Kastarinen, liturgina Olli Viitaniemi, urkurina Anu Pulkkinen. Mieskuoro Kuopio-Kvartetti. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23989354 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23989354 Mon, 28 Nov 2011 08:01:39 +0200 Kauneimmat joululaulut Tuomiokirkkoseurakunnassa Tuomiokirkkoseurakunnassa lauletaan jälleen kauneimpia joululauluja. Ensimmäisen kerran niitä lauletaan Nuorten kauneimpina joululauluina Tuomiokirkossa perjantaina 9.12. klo 19 Katso kaikki laulutilaisuudet sekä Tuomiokirkossa ja Inkilänmäen seurakuntatalolla.
Kauneimmat joululaulut Tuomiokirkkoseurakunnassa

Tuomiokirkossa:

Nuorten Kauneimmat joululaulut perjantaina 9.12. klo 19. Satu Karjalainen, Jarkko Maukonen.

Kauneimmat joululaulut sunnuntaina 11.12. klo 15. Tuomiokirkkokuoro ja Tuomiokirkon päiväkuoro, johtaa Anna Kosola. Urkurina Anu Pulkkinen. Liisa Penttinen.

Kauneimmat joululaulut sunnuntaina 11.12. klo 18. Tuomiokirkon psalmikuoro, johtaa Anna Kosola, urkurina Anu Pulkkinen. Liisa Penttinen.

Kauneimmat joululaulut maanantaina 12.12. klo 19. Yksinlaulua Ilpo Rannankari, urkurina Anu Pulkkinen. Liisa Penttinen.

Inkilänmäen seurakuntatalolla:

Kauneimmat joululaulut tiistaina 12.12. klo 18. Sari Kärhä, Anu Pulkkinen. Mieskuoro Kuopio-Kvartetti.

http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23856861 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23856861 Mon, 28 Nov 2011 07:00:00 +0200 Koko perheen askarteluillat Kallavedellä jälleen maanantaista keskiviikkoon eli 28. - 30.11.2011 klo 18-20 Kallaveden kirkolla. Illat aloitetaan alkuhartaudella kirkkosalissa. Askarteluilloissa keskitytään jo jouluun eli askarrellaan tonttuja, kortteja, enkeleitä, leivotaan pullia ja lauletaan joululauluja. Lopuksi nautitaan pullakahvit ja -mehut. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23924885 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23924885 Mon, 28 Nov 2011 04:04:19 +0200 Sekakuoro Sekaset vie kohti joulua Siilinjärveläinen Sekakuoro Sekaset esittää Juhla rakkauden -joulukonsertin tiistaina 29.11. klo 19 Ylösnousemuksen kirkossa Juankoskella, Mäntytie 5. Konsertin ohjelmisto muodostuu perinteisistä joululauluista, mutta joukkoon mahtuu myös uudempia joulun säveliä. Kuoron lauluja täydentää kuorolaisten ja johtajansa Ulla Savolaisen esittämät soolot ja duetot. Käsiohjelma 7 €. Tervetuloa virittäytymään joulun tunnelmaan! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24028232 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24028232 Mon, 28 Nov 2011 02:10:00 +0200 Henki, vesi ja veri keskipisteessä Raamattu tutuksi -luennolla 1. Johanneksen kirjeen 5. luvussa kehotetaan pysymään erossa vääristä Jumalista. Viimeinen tämän sarjan Raamattu tutuksi –luento on maanantaina 28.11. klo 18.30 Puijon kirkolla, jonka alustaa pastori Maria Puustinen.   Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta ja todistus tästä on hänen sisimmässään. Jeesuksen jumaluudella on kolme todistajaa: Henki, vesi ja veri. Jumalaa saa jokainen lähestyä rohkeasti ja samalla uskoa, että hän kuulee pyyntömme. Kirje päättyy kehotukseen pysyä erossa vääristä Jumalista.   Luennolla keskustelemassa on myös pastori Heikki Hyvärinen.   Uusi luentosarja keväällä 2012 Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin alkaa maanantaina 16.1.2012.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994702 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994702 Sun, 27 Nov 2011 21:00:00 +0200 Käsintehtyjä joulukortteja Puijon torilta Lähetystyön myyjäiset pidetään lauantaina 3.12. klo 9.30 - 14.00 Puijonlaakson ostoskeskuksella, jossa on erilaisia käsintehtyjä joulukortteja myynnissä. Tule valitsemaan useista eri vaihtoehdoista, joissa on jouluinen runo jo valmiina. Lähetä tänä joulu käsintehty joulukortti. Myynnissä on myös erilaisia käsitöitä.   Myyjäistuotteita ovat valmistaneet Puijon seurakunnan Midinetti -lähettyspiiriläiset. Myyjäisten tuotto menee lähetystyölle.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=19428794 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=19428794 Sun, 27 Nov 2011 13:00:00 +0200 Lavrenchukin musiikkiperheen konsertti Konsertti kuullaan sunnuntaina 11.12. klo 18 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Lavrenchukien perheen musiikkia on ilo kuunnella ja musiikin sävelten kautta välittyvä sanoma saakoon siunata jokaista kuulijaa. Nastja ja Alona (laulu), Seva (trumpetti), Svetlana (piano) ja Igor (harmonikka). http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116548 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24116548 Sun, 27 Nov 2011 12:02:51 +0200 Tuomiorovasti: Hoosiannan laulaminen kirkoissa on elävää perinnettä Adventtiaika valmistaa meitä Kristuksemme syntymäjuhlaan. Tulevana sunnuntaina 27.11. lauletaan Kuopion seurakuntien kirkoissa jälleen Hoosianna-hymniä. Mutta mikä merkitys adventilla on tavalliselle kristitylle? Onko sillä enää merkitystä markkinavoimien jyllätessä? Näitä pohtii tuomiorovasti Ilpo Rannankari Kuopion Tuomiokirkkoseurakunnasta.   - Markkinavoimat tietysti jylläävät joulun alla ja monelle adventtiaika on varmaankin vain joulua edeltävä aika pikkujouluineen ja muine juhlineen. Mutta uskon, että kyllä adventin hengellinenkin sanoma koskettaa yllättävän monia, tuumii tuomiorovasti Ilpo Rannankari.   - Kynttilöiden sytyttäminen pimeneviin iltoihin sisällä tai pihoilla luo tunnelmaa ja hiljaisuutta, jossa mieli voi hyvinkin hiljentyä pyhän edessä.   Hänen mielestään Hoosiannan laulaminen kirkossa on monille perheille elävää perinnettä.   - Adventin ajan kauneimmat joululaulut, konsertit, yhteisöjen ja työpaikkojen järjestämät hartaudet vievät suuria joukkoja ihmisiä adventin sanoman ääreen. Ja ehkäpä myös adventin luonne paastonaikana tulee esiin siinä, että halutaan muistaa lähimmäisiä lähellä ja kaukana erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.
Adventtimarkkinoilla työntekijät tavattavissa

Tänä vuonna Tuomiokirkonmäellä vietetään sunnuntaina 27.11. klo 10 -18 vuosien tauon jälkeen Adventtimarkkinoita.   Päivä alkaa messulla tuomiokirkossa, jonka jälkeen tarjolla on puuroa, kahvia ja pipareita. Myyntipöydät avataan klo 11.30. Päivään kuuluu myös erilaisia musiikkiesityksiä, kirkon esittelyä ja päivän päätteeksi Adventtivesper klo 18.   Kymmenisen vuotta sitten Adventtimarkkinat pidettiin Vanhassa pappilassa, mutta perinne ei jatkunut. Nyt Tuomiokirkkoseurakunnan työntekijät päättivät elvyttää tämän perinteen ja yhteisen miettimisen seurauksena kokeilla näitä markkinoita. Tuomiorovasti Ilpo Rannankari kertoo, että he halusivat työyhteisönä luoda sellaisen tapahtuman, jossa he kaikki papeista seurakuntamestareihin ovat mukana.   - Adventtimarkkinat ovat nyt ensimmäistä kertaa Tuomiokirkonmäellä. Aikaisemmin ne olivat Tuomiorovastin pappilan pihapiirissä Kuninkaankadulla. Seurakunnan työntekijät ovat koko tapahtuman ajan tavattavissa kirkonmäellä.   - Tuomiokirkonmäki ja puisto ovat hyvin keskeisiä paikkoja Kuopiossa ja toivomme, että voisimme omalta osaltamme olla luomassa mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiselle.   Adventtina alkaa myös uusi kirkkovuosi ja jouluun valmistautuminen.   – Toivottavasti messu ja sitä seuraavat markkinat, konsertit ja vesper, ihmisten kohtaaminen ja mahdollisuus antaa roponsa hyviin tarkoituksiin ovat iloinen lähtölaukaus Vapahtajan syntymäjuhlaan valmistautumiselle, tuumii tuomiorovasti Ilpo Rannankari.
Adventtisunnuntai suosituimpia kirkkopyhiä
Viime vuonna ensimmäisenä adventtisunnuntaina Kuopion tuomiokirkossa oli 660 Hoosianna-hymmin laulajaa. Kuopion tuomiokirkossa oli neljänä adventtisunnuntaina yhteensä noin 1100 kävijää.   Ensimmäinen adventtisunnuntai onkin yksi kirkon suosituimmista juhlapyhistä. Siihen kuuluu erottamattomasti Hoosianna-hymni, joka Suomessa esitettiin ensimmäisen kerran 1807. Hoosianna! -huudahdus on alunperin rukous "oi auta, pelasta!", mutta jo juutalaisessa traditiossa ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus.   Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta adventus Domini, Herran tuleminen.   Teksti ja kuvat: Seija Rytkönen       Katso oman seurakuntasi adventtitapahtumat

Tuomiokirkkoseurakunta

Alava

Kallavesi

Männistö

Puijo

Järvi-Kuopio

Katso myös  Perheen pyhän 1. adventtisunnuntai           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994222 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994222 Fri, 25 Nov 2011 14:47:28 +0200 Henki, vesi ja veri. 1. Johanneksen kirjeen 5. luvussa kehotetaan pysymään erossa vääristä Jumalista. Viimeinen tämän sarjan Raamattu tutuksi –luento on maanantaina 28.11. klo 18.30 Puijon kirkolla, jonka alustaa pastori Maria Puustinen.   Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta ja todistus tästä on hänen sisimmässään. Jeesuksen jumaluudella on kolme todistajaa: Henki, vesi ja veri. Jumalaa saa jokainen lähestyä rohkeasti ja samalla uskoa, että hän kuulee pyyntömme. Kirje päättyy kehotukseen pysyä erossa vääristä Jumalista.   Luennolla keskustelemassa on myös pastori Heikki Hyvärinen.   Uusi luentosarja Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin alkaa maanantaina 16.1.2012.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23439207 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23439207 Thu, 24 Nov 2011 18:00:00 +0200 Kirkkoherra Esko Konttisen lähtösaarna adventtina Kallaveden kirkossa 1. Adventtisunnuntain messu ja kirkkoherra Esko Konttisen lähtösaarna sunnuntaina 27.11. klo 10 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21. Ensimmäinen adventtisunnuntai avaa oven kohti joulua. Tällä kertaa adventtisunnuntain ilossa on ripaus myös haikeutta, sillä Kuopion Kallaveden kirkkoherra Esko Konttinen (kuvassa) pitää silloin lähtösaarnansa. Messussa on liturgina Anni Tanninen, kanttorina Seppo Kirkinen ja käsikellot, toisina kanttoreina Anna-Mari Linna ja Richard Nicholls kirkko- ja seniorikuoron kanssa. Messun jälkeen viralliset tervehdykset,kirkkokahvit ja musiikkia. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23982932 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23982932 Thu, 24 Nov 2011 15:26:37 +0200 Tuomasmessu poikkeuksellisesti Pyhän Johanneksen kirkossa Tämän syksyn viimeistä Tuomasmessua vietetään sunnuntaina 27.11. klo 18 Pyhän Johanneksen kirkossa, Kellolahdentie 8, 70460 Kuopio. Tuomasmessussakin raikaa Hoosianna! Tänä sunnuntaina saarnan pitää Erja Kalpio, liturgina on Mika Niskanen. Musiikkimestareina ovat Jarkko Maukonen ja Männistön muusikot. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994452 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23994452 Thu, 24 Nov 2011 14:01:08 +0200 Tuomasmessu Tuomasmessussa sunnuntaina 27.11. klo 18 Pyhän Johanneksen kirkossa saarnaa Erja Kalpio, liturgina Mika Niskanen. Jarkko Maukonen ja Männistön muusikot. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23981557 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23981557 Thu, 24 Nov 2011 14:01:08 +0200 Oletko joulun lähestyessä Martta vai Maria? Ryhdytkö viimeistään marraskuun lopussa siivoamaan vimmatusti keittiön kaappeja? Vai käännätkö selkäsi maailman mammonalle ja hiljennyt kohti Bethlehemin seimeä? Entä miten Jeesus suhtautuisi Tuomiokirkonmäellä oleviin adventtimarkkinoihin?   Nuorisotyöntekijä/ diakoni Kati Ukkonen Tuomiokirkkoseurakunnasta kirjoittaa uusimmassa blogissa:   "Jos, olisin tosi hyvä Martta. Olisin tehokas. Talo olisi siivottu, kaapit järjestyksessä ja kotona tuoksuisi koko adventin ajan joulupullalle ja piparkakuille. Kortit, kukat ja lahjat olisivat jo hyvissä ajoin valmiina. What?   Mikä ihmeen mielikuva se tuo on. Marttojen vuoden teema on hiljentäminen. Entä jos me kodin joulutunnelman luojat päättäisimme, että tänä jouluna teemme asioita jotka oikeasti tuntuvat oikeilta."   Lue koko blogi ja kommentoi   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23982145 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23982145 Thu, 24 Nov 2011 13:46:09 +0200 Pohjantien koulun joulukonsertti Pohjantien koulun musiikkiluokkien joulukonsertti tiistaina 29.11. klo 18-19.30 Pyhän Johanneksen kirkossa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23973765 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23973765 Thu, 24 Nov 2011 13:44:21 +0200 Hoosianna raikuu! 1. adventti herättää suomalaiset joulunodotukseen. Hoosianna raikuu ja kirkot on täynnä väkeä. Tule mukaan viettämään Jumalan kansan juhlaa! Puijon kirkon messu 27.11. klo 10.00 alkaa kulkueella, jota tahdittaa Kustaa Jaroma oboella ja Joona Saraste uruilla. Hoosiannaa päästään laulamaan evankeliumin lukemisen yhteydessä.   Heikki Hyvärinen toimittaa liturgian ja saarnaa, Pekka Nieminen toimittaa ripin ja Sanna Alanen johdattaa esirukoukseen. Lapsille on pyhäkoulua kirkonmeininkien ajan, ja heidät voi hakea mukaan ehtoolliselle messun lopussa.   Kalevalaiset naiset ovat osaltaan kantamassa vastuuta messusta ja sen jälkeen tarjoilevat kirkkokahveja seurakuntasalissa. Irma Stenström kertoo ikoneista.     Päivärannan kirkon messussa klo 13.00 Heikki Hyvärinen toimittaa liturgian ja saarnaa. Marjo Parttimaa toimittaa ripin ja esirukouksen. Kanttorina on Joona Saraste ja Kustaa Jaroma soittaa oboella.   Messun jälkeen on kirkkokahvit ja keskustelutilaisuus Päivärannan aluetyön tulevaisuudesta. Keskustelemassa ovat mukana kirkkoherra Jaana Marjanen ja diakoni Riitta Murtorinne.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23877585 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23877585 Wed, 23 Nov 2011 09:30:00 +0200 Tiedätkö mitä tapahtui 99,5 vuotta sitten? Puijon seurakunnassa valmistellaan kirkkolaiva-aiheista musiikkiteosta Titanicin uppoamisen 100-vuotispäivään 15.4.2012. Asiasta kiinnostuneita kutsutaan tiedotustilaisuuteen ja lohisopalle torstaina 24.11. klo 17.30 Puijon kirkolle, Taivaanpankontie 3. Illan aikana kanttori Joona Saraste kertoo musiikkiteoksen valmistamisprosessista. Musiikkiteos valmistuu yhdessä vapaaehtoisten ja seurakunnan lauluryhmien kanssa ja tarkoituksena on nostaa taiteen avulla keskusteluun ajankohtaisia kirkkoamme puhuttavia teemoja. Hankkeeseen liittyvässä toimintapäivässä ovat mukana myös pastori Heikki Hyvärinen ja yhteisötaiteilija Ulla Remes. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23608523 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23608523 Wed, 23 Nov 2011 06:30:00 +0200 Kirkkolauluyhtye Kaanon (Tšerkassy) Konsertti kuullaan lauantaina 26.11 klo 18 Juankoskella Ylösnousemuksen kirkossa, Mäntytie 5. Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo neljättä kertaa vaikuttavan ohjelmiston: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että erilaisia joululauluja. Kuuntele ääninäyte kuorosta! Ohjelmisto on aiemmissa syksyn 2005 ja kesän 2007 sekä marraskuun 2008 konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään mutta kuitenkin uusi ja varta vasten suomalaisille kuulijoille rakennettu. Seitsemän miehen laulussa on voimaa, mutta ei siitä herkkyyskään puutu!   Vapaa pääsy, ohjelma 7 €.   Kuuntele ääninäyte kuorosta http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23945941 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23945941 Tue, 22 Nov 2011 13:02:51 +0200 Kirkkolauluyhtye Kaanon (Tšerkassy) Konsertti kuullaan lauantaina 26.11 klo 18 Juankoskella Ylösnousemuksen kirkossa, Mäntytie 5. Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo neljättä kertaa vaikuttavan ohjelmiston: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että erilaisia joululauluja. Ohjelmisto on aiemmissa syksyn 2005 ja kesän 2007 sekä marraskuun 2008 konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään mutta kuitenkin uusi ja varta vasten suomalaisille kuulijoille rakennettu. Seitsemän miehen laulussa on voimaa, mutta ei siitä herkkyyskään puutu!   Vapaa pääsy, ohjelma 7 €.     Kuuntele ääninäyte kuorosta   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23947566 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23947566 Tue, 22 Nov 2011 13:02:51 +0200 Kirkkoneuvosto esittää 11 kiinteistön myymistä Kuopion seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle yhdentoista kiinteistön myymistä. Kirkkoneuvosto oli koolla maanantai-iltana 21.11. Myytäväksi esitetyt kiinteistöt ovat Inkilänmäen seurakuntatalo, Päivärannan seurakuntatalo, Kettulan seurakuntakoti, Kaavin vanha Pappila, Vehmersalmen pappila, Syvänniemen pappila (kuvassa) , rivitalo Vehmersalmella, Penkereen leirikeskus, Kaavin leirikeskus, Juankosken virastotalo sekä Pajulahden kesäkoti Tuusniemellä.   Näiden kiinteistöjen myyminen säästää toimintakuluja 482 000 euroa vuodessa. Toiminta myytävissä kiinteistöissä jatkuisi kesäkuun 2012 loppuun.   Särkiniemen seurakuntatalosta myyntipäätös tehdään siinä vaiheessa kun Alavan kirkon remontista päätetään. Muuruveden seurakuntatalon säilyttämistä puoltaa kirkkoneuvoston mukaan se, että Muuruveden kirkko on ainoastaan kesäkäytössä.   Poukaman leirikeskuksen säilyttämistä neuvosto perustelee Päivärannan ja Inkilänmäen seurakunnallisen toiminnan jatkuvuuden kannalta.   Keskusseurakuntatalon ja Alavan kirkon osalta kirkkoneuvosto ei jatkanut valmisteluja, koska niitä ei kiinteistöstrategiassa ole esitetty myytäviksi.   Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle myös, että yli 500 000 euron suuruisia investointeja lykätään kunnes on selvitetty, millaiseen seurakuntarakenteeseen Kuopiossa tulevaisuudessa siirrytään.   Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu päättämään asioista 13. joulukuuta.   Katso kirkkovaltuuston kokoonpano     Lue uutinen investointien lykkääntymisestä       Lue uutinen kiinteistöjen myynnistä     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23939067 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23939067 Mon, 21 Nov 2011 22:02:54 +0200 Herättäjä-yhdistyksen myyjäisistä herkkuja Myyjäisistä löydät helposti herkkuja perjantaina 25.11.2011 klo 10.30 Keskusseurakuntatalolta, Suokatu 22. Myytävänä hernekeittoa, porkkanalaatikkoa ja leivonnaisia. Arpajaiset. Ruoka (hernekeitto) ja kahvi 10 euroa. Tuotto Aholansaaren hyväksi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23924852 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23924852 Mon, 21 Nov 2011 20:06:00 +0200 Zipporim-kuoro laulaa Israel-tapahtumassa Puijon kirkossa Ajankohtainen Israel –tapahtuma on lauantaina 26.11. Puijon kirkolla. Tilaisuus alkaa klo 14.00 raamattutunnilla, jonka jälkeen on kahvitarjoilua ja Terveiset Israelista –konsertti. Pastori Erja Kalpio Karmel-yhdistyksestä pitää raamattutunnin, jonka jälkeen on kahvitauko. Terveiset Israelista –konsertti alkaa klo 16.00, jossa esiintyy Zipporim-kuoro Leila Savolaisen johdolla ja Hanna Eskel-Koistinen soittaa viulua. Konsertin yhteydessä nähdään DVD-filmi Jerusalemista. Tapahtuma päättyy iltahartauteen. Ohjelman toteutuksesta vastaavat Erja Kalpio, Ariela Toivanen, Zipporim-kuoro, Leila Savolainen ja Hanna Eskel-Koistinen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23846570 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23846570 Mon, 21 Nov 2011 18:00:00 +0200 Juhlamessu Riistaveden kirkossa Uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisenä adventtina. Joulun odotus voi alkaa. Sunnuntaina 27.11. klo 10 Riistaveden kirkossa, Joensuuntie 2505, vietämme adventin ilojuhlaa ja veisaamme Hoosiannaa.   Juhlamessussa siunataan virkaan Järvi-Kuopion kappalaiset Kirsi Leino ja Mikko Huhtala sekä kanttori Riikka Tuura.   Messun jälkeen juhlakahvit Riistaveden seurakuntatalolla, Keskustie 2.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23963381 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23963381 Mon, 21 Nov 2011 11:30:00 +0200 Juhlamessu Riistaveden kirkossa Ensimmäinen adventti aloittaa kirkkovuoden. Sunnuntaina 27.11. klo 10 Riistaveden kirkossa, Joensuuntie 2505 vietämme adventin ilojuhlaa. Juhlamessussa siunataan virkaan Järvi-Kuopion kappalaiset Kirsi Leino ja Mikko Huhtala sekä kanttori Riikka Tuura. Messun jälkeen juhlakahvit Riistaveden seurakuntatalolla, Keskustie 2. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23932752 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23932752 Mon, 21 Nov 2011 11:30:00 +0200 Tervetuloa leppoisaan myyjäistunnelmaan! Neulamäen kirkolle su 18.12 klo 15.30 alkaen. Myynnissä joululeivonnaisia- ja laatikoita ja käsitöitä, arpajaiset. Kauneimmat joululaulut klo 16, jonka jälkeen voi vielä tehdä ostoksia ja nauttia kupposen jouluglögiä. Tuotto Alavan seurakunnan lähetystyölle.           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23932280 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23932280 Mon, 21 Nov 2011 11:04:00 +0200 Gottesdienst zur Weihnacht in deutscher Sprache - Saksankielinen joulujumalanpalvelus 27.11., 17 Uhr in Alte kirche von Männistö. - 1. adventtisunnuntaina 27.11. klo 17 Männistön Vanhassa kirkossa. Uwe Mäkinen, Riitta Matilainen. Kuva: Aki Parviainen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23925237 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23925237 Mon, 21 Nov 2011 10:11:25 +0200 Adventtimarkkinat sunnuntaina 27.11.2011 Kuopiossa Tuomiokirkonmäellä. Tapahtumia ja ohjelmaa koko päiväksi.

Messu tuomiokirkossa klo 10. Messun jälkeen puuroa, kahvia ja pipareita (vapaaehtoinen maksu Kirkon Ulkomaanavulle) Lapsille toimintaa kirkossa.

Klo 11.30 Myyntipöytien avaus.

Klo 13 Lasten urkukonsertti. Lasten urkukonsertissa matkataan Outi Oravan ja Anu Ampparin kanssa aikakoneen kyydissä mitä kummallisimpiin paikkoihin!Tehtävänä on löytää sopiva ympäristö vanhalle soittimelle, joka kököttää urkujen vieressä... Konsertissa luvassa nelikätistä ja nelijalkaista urkujensoittoa, laulua ja leikkiä.

Klo 13.45 Sibelius-Akatemia musisoi. Käsikelloja ja muuta mukavaa.

Klo 14.15 Kirkon esittely. Salaisuuksia avaamassa tuomiokirkon suontio Jouko Mertanen.

Klo 15 Tuomiokirkon Kamarikuoro laulaa.

Klo 18 A. Maasalo: Adventtivesper

http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23739676 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23739676 Mon, 21 Nov 2011 07:08:33 +0200 Zipporim-kuoro laulaa Israel-tapahtumassa Puijon kirkossa Ajankohtainen Israel –tapahtuma on lauantaina 26.11. Puijon kirkolla. Tilaisuus alkaa klo 14 raamattutunnilla, jonka jälkeen on kahvitarjoilua ja Terveiset Israelista –konsertti. Pastori Erja Kalpio Karmel-yhdistyksestä pitää raamattutunnin, jonka jälkeen on kahvitauko. Terveiset Israelista –konsertti alkaa klo 16, jossa esiintyy Zipporim-kuoro Leila Savolaisen johdolla ja Hanna Eskel-Koistinen soittaa viulua. Konsertin yhteydessä nähdään DVD-filmi Jerusalemista. Tapahtuma päättyy iltahartauteen. Ohjelman toteutuksesta vastaavat Erja Kalpio, Ariela Toivanen, Zipporim-kuoro, Leila Savolainen ja Hanna Eskel-Koistinen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23904771 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23904771 Mon, 21 Nov 2011 07:00:00 +0200 Rakkauden tekoja Puijolla Pastori Katriina Puustinen puhuu 1. Johanneksen kirjeen 4. luvun pohjalta Jumalan rakkauden teoista Raamattu tutuksi –luennolla maanantaina 21.11. klo 18.30 Puijon kirkossa. Jumalan lasten tulee tutkia, mikä henki on Jumalasta. Kirjeteksti kutsuu rakkauden tekoihin, sillä Jumala on rakkaus. Jumala on lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa. Rakkaudessa ei ole pelkoa, ei nyt eikä viimeisellä tuomiolla. Luennolla on mukana keskustelemassa pastori Miina Karasti. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23904760 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23904760 Sun, 20 Nov 2011 21:00:00 +0200 Perheiden jouluun valmistautumispäivä 17.12. Puijon kirkolla Päivässä valmistaudutaan jouluun askarrellen, herkutellen ja hiljentyen. Ilmoittaudu viimeistään 9.12. ja tule mukaan tekemään pieniä jouluvalmisteluja. Päivä on kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen oiva tilaisuus tehdä jotain pientä yhdessä.   Jouluvalmisteluja tehdään lauantaina 17.12. klo 13.00 - 16.00 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3.   Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse Niklas Grönholmille viimeistään 9.12.! Hän vastaa myös päivään koskeviin kysymyksiin p. 0404848415.   Tule mukaan viettämään hauska jouluinen päivä Puijon kirkolla!   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23871131 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23871131 Sun, 20 Nov 2011 15:00:00 +0200 Joulukuusen koristajaiset Joulun odotus alkaa 1. adventista. Joulun odotukseen liittyy monenlaista puuhaa. Puijon seurakunnassa aloitamme valmistautumisen suureen juhlaan koristelemalla joulukuusen keskiviikkona 23.11. klo 9.00 kirkon pihalla, Taivaanpankontie 3. Puijonlaakson päiväkodin lapset ja Puijon seurakunnan päiväkerholaiset ovat askarrelleet koristeita ja ne ripustetaan yhdessä kuuseen. Kuusen valot sytytetään merkiksi siitä, että odotamme Jeesus-lapsen syntymää.   Koristajaisissa ovat paikalla myös lastenohjaajat Tuula Pitkänen ja Kirsi Suolaniemi sekä pastori Miina Karasti. Lämpimästi tervetuloa yhteiseen adventtihetkeen.     Koristajaisten jälkeen on mahdollisuus osallistua Anu Ampparin ja Outi Oravan urkukonserttiin klo 9.30 Puijon kirkossa. Konsertti kestää n. 30 minuuttia ja siihen on vapaa pääsy.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23799259 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23799259 Sun, 20 Nov 2011 10:15:00 +0200 Raamatun ihmeitä tutkimaan kotoisissa merkeissä! Rohkaistu tutkimaan Raamattua yhdessä toisten kanssa. Puijonlaaksolaisissa kodeissa kokoontuu sunnuntaisin ja maanantaisin raamattupiiri parin viikon välein. Ota yhteyttä vetäjiin ja lähde mukaan.   Maanantai-iltaisin kokoontuvasta kotiraamiksesta vastaa Tiina Jaakkonen, johon saat yhteyden sähköpostitse, tiinajii@care2.com. Tässä raamattupiirissä on myös rukoiltu illan päätteeksi kunkin esille tuomien asioiden puolesta. Piiriin toivotaan mukaan erityisesti nuoria aikuisia.   Sunnuntai-iltaisin on jo usean vuoden ajan kokoontunut eri kodeissa raamattupiiri, jonka yhteyshenkilö on Jukka Soininen. Jukka Soiniseen voit ottaa yhteyttä puhelimitse p. 050 5013141.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23856379 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23856379 Sun, 20 Nov 2011 10:00:00 +0200 Sanakirkko - ”Gospel Junior ” Etenkin nuorisolle suunnattua jumista vietetään sunnuntaina 20.11. klo 13 Neulamäen kirkossa. Gospel Junior -sanakirkon laulut on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen, sävelistä vastaavat Tommi Kalenius ja Mikko Nikula. Sovitukset on tehnyt Sami Asp. Toteutuksesta vastaavat lapsikuoro ja Leila Savolainen, Essi Savolainen, huilu; Selma Suppanen, basso; Johannes Ruotsalainen, koskettimet; Tapio Kurkinen, kitara ja Ossi Jauhiainen, rummut. Mukana pastori Anu Kiviranta sekä varhaisnuorten leiri Pia Sahi Sousan ja Jukka Korhosen johtamana. Pikkupizzatarjoilu. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23905185 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23905185 Sat, 19 Nov 2011 05:00:00 +0200 Konsertti Pietarin katulasten hyväksi kuullaan sunnuntaina 20.11. klo 15 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Ohjelmasta vastaavat Olavi Hautsalo, laulu ja Pekka Vapaavuori, piano Vapaa sisäänpääsy. Kahvitarjoilu http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23905462 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23905462 Fri, 18 Nov 2011 17:23:08 +0200 Rakkauden tekoja Pastori Katriina Puustinen puhuu 1. Johanneksen kirjeen 4. luvun pohjalta Jumalan rakkauden teoista Raamattu tutuksi –luennolla maanantaina 21.11. klo 18.30 Puijon kirkossa. Jumalan lasten tulee tutkia, mikä henki on Jumalasta. Kirjeteksti kutsuu rakkauden tekoihin, sillä Jumala on rakkaus. Jumala on lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa. Rakkaudessa ei ole pelkoa, ei nyt eikä viimeisellä tuomiolla. Luennolla on mukana keskustelemassa pastori Miina Karasti. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23467841 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23467841 Fri, 18 Nov 2011 11:00:00 +0200 Koko perheen askarteluillat 28. - 30.11.2011 klo 18-20 Kallaveden kirkolla. Illoissa on alkuhartaus kirkkosalissa, askarrellaan tonttuja, kortteja, enkeleitä, leivotaan pullia ja lauletaan joululauluja. Lopuksi nautitaan pullakahvit ja -mehut. Tervetuloa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23902027 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23902027 Fri, 18 Nov 2011 10:04:19 +0200 Piispa Wille Riekkinen palkitsi parhaat piirtäjät Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin ja Kirkko ja koti -lehden järjestämä "Piirrä piispalle kaapu ja hiippa!" - piirustuskilpailu lapsille on ratkennut. Piispa Wille Riekkinen palkitsi torstaina 17.11. kilpailun parhaat piirtäjät. Kuvassa palkittu piirtäjä eli kolmivuotias Paavo, joka ihastelee piispalta saamaansa palkintoa. Kuopion hiippakunnan Tuomiokapitulissa oli torstaina pieniä juhlavieraita. Piispa Wille Riekkinen palkitsi pienten piirtäjien ideoimat parhaat ehdotukset uuden piispan juhla-asuksi Kuopion kaupungin juhlapäivänä.        Piispa Wille Riekkinen palkitsi piirtäjistä parhaana viisivuotiaan Sara Tiilikaisen (kuvassa keskellä, toiseksi parhaana viisivuotiaan Elli Patinon ( toinen oik.)  ja kolmanneksi yltäneen kolmivuotiaan Paavon, joka ei ehtinyt palkittujen yhteiskuvaan. Kunniamaininnat saivat Viivi Leskinen ( kuvassa vas.) ja Pinja Suihkonen, jonka piirustus on piispan kädessä.   Piispa Wille Riekkinen piti pienten piirtäjien ehdotuksia tulevan piispan uudeksi juhla-asuksi oikein onnistuneina.   Tuomiokapituli piti samana päivänä myös avoimia ovia, jolloin tuomiokapitulin tiloihin ja piispan virka-asuihin sekä henkilökuntaan pääsi tutustumaan.      Tässä kuvassa piispa Wille Riekkinen ja piirustuskilpailussa palkittuja lapsia perheineen kahvilla ja mehuilla.     Kuvat ja teksti: Seija Rytkönen         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23901798 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23901798 Fri, 18 Nov 2011 09:34:02 +0200 Hengellisen elämän lähteillä viimeinen osa Alavassa Syksyn luentosarjan "Hengellisen elämän lähteillä"viimeinen osa kuullaan sunnuntaina 20.11. klo 16 Alavan kirkon seurakuntasalissa, Keihäskatu 5. Tutkijatohtori Olli Viitaniemen aiheena on Hengellinen opettaja Paavo Ruotsalainen.
Vastauksia hengellisen elämän kysymyksiin
Luentosarjan neljä osaa ovat yleistajuisia luentoja hengellisen elämän kysymyksistä.   Sarja on tarkoitettu kaikille kuopiolaisille ja pohjois-savolaisille. Luennot kestävät tunnin ja keskustelulle on varattu aikaa puoli tuntia. Vapaa pääsy.   Tilaisuus päättyy keskustelun jälkeen viimeistään 17.30.   Lue lisää luentosarjasta   Alavan seurakunta                   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23895049 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23895049 Fri, 18 Nov 2011 08:44:48 +0200 Kynttilähartaus itsemurhan tehneiden omaisille Puijon kirkossa Sytytämme kynttilät heidän muistokseen, jotka eivät jaksaneet elää. Vietämme kynttilähartauden 20.11. klo 18 Puijon kirkossa Taivaanpankotie 3. Hartauden jälkeen viemme kynttilät Sammakkolammen rantaan. Ilta jatkuu seurakuntasalissassa teehetkellä, jossa kuulemme Marja Eskelisen lausumia runoja sekä musiikkiesityksiä. Teehetken yhteydessä on mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun paikalla olevien työntekijöiden kanssa. Ilta päättyy klo 20.00. Mukana ovat pastori Miina Karasti, diakoni Raili Lehtoviita, kanttori Joona Saraste Puijon seurakunnasta. Kuopion ev.lut. seurakunnat järjestää hartauden yhteistyössä Diakoniakeskuksen, Mielenterveyden keskusliitto/Mielenterveystuki ry:n, Omaiset mielenterveystyön tukena Itä-Suomi ry:n, Suomen Mielenterveysseura ry:n, Surunauha-Itsemurhan tehneiden läheiset ry:n, Kuopion kriisikeskuksen ja Turvalinkin kanssa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23904480 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23904480 Fri, 18 Nov 2011 08:30:00 +0200 Outi Orava ja Anu Amppari aikakoneen pauloissa lasten urkukonsertissa Uusi Lasten urkukonsertti vie lapset ja lapsenmieliset jälleen mielenkiintoiseen musiikin maailmaan sunnuntaina 20.11. klo 15 Puijon kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy. Nyt päästään aikakoneen kyytiin ja siinä suhautetaan mitä kummallisimpiin paikkoihin etsien sopivaa ympäristöä vanhalle soittimelle, joka kököttää urkujen vieressä.   Eläinystävät Outi Orava ja Anu Amppari soittavat nelikätisesti ja nelijalkaisesti. Lasten urkukonsertti kestää noin puolituntia.   Tervetuloa mukaan urkumusiikin mielenkiintoiseen maailmaan kuuntelemaan, ihmettelemään ja laulamaan!     Konsertti järjestetään yhteistyössä Kuopion Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Konsertin jälkeen on seurakuntasalissa pientä tarjoilua sekä jaossa on Lapsen oikeuksien päivän ilmapalloja.
Urkukonsertti uudelleen 23.11.
Sama lasten urkukonsertti on myös keskiviikkona 23.11. klo 9.30 Puijon kirkossa. Konserttiin kutsutaan Puijon seurakunnan perhekerholaisia ja päiväkotiryhmiä. Konsertti on avoin kaikille lapsille ja lapsenmielisille.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23878085 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23878085 Fri, 18 Nov 2011 08:05:00 +0200 Valoa kaamokseen -kirkkokonsertti Alavassa ja Tuusniemellä Kirkkokonsertti kuullaan sunnuntaina 20.11. klo 14 Tuusniemen kirkossa ja samana iltana klo 19 Alavan kirkossa.   Konsertissa esiintyvät Kai Hyttinen ja Sawo Ensemble.
Kaamoksen karkotusta ja hyväntekeväisyyttä
Tänä talvena Kuopion kansalaisopiston Viihdekuoro ry, nykyään Sawo Ensemble -nimellä tunnettu, juhlii 35-vuotista taivaltaan konserttikiertueen merkeissä.   Perinteikäs ja maailmallakin paljon matkannut 25 henkinen kuoro konsertoi Pohjois- ja Ylä-Savon kirkoissa 18.-20.11.2011 solistinaan laulajaviihdetaiteilija Kai Hyttinen.   Kirkkokonserteissa kuullaan Kai Hyttisen uutta tuotantoa, joka ammentaa inspiraationsa Lapista. Taiteilija itse on säveltänyt ja sovittanut laulut. Niiden aiheet koskettavat niin ihmisyyttä, luontoa kuin hengellisyyttäkin.   Konsertissa kuullaan myös kantaesitys hänen Kurki-kuorosovituksestaan samoin kuin kuoron taiteellisen johtajan Tiina Taskinen-Viinikaisen oma sävellys ja sovitus kuorolle.   Lisäksi on luvassa tunnettuja, kauniita sävelmiä kaamoksen karkoitukseen.   Konserttien tarkoituksena on tuoda musiikin avulla iloa ja valoa pimeään vuodenaikaan, sekä kerätä varoja Itä-Afrikan nälänhädän lievittämiseksi, minne osa konsertin tuotosta lahjoitetaan Kirkon ulkomaanavun kautta.    Käsiohjelma maksaa 15 €.     Lisätietoa www.sawoensemble.net       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23485775 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23485775 Fri, 18 Nov 2011 03:00:00 +0200 Tuomiokapitulissa avointen ovien päivä Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli pitää avointen ovien päivän Kuopion kaupungin juhlapäivänä torstaina 17.11. klo 14-16.30. Tuomiokapitulin osoite on Kuninkaankatu 22 A, Kuopio. Kahvitarjoilu. Tuomiokapitulissa on esillä myös piispojen kaavut. Piispa Wille Riekkinen palkitsee "Piirrä uudelle piispalle kaapu ja hiippa" -piirustus/suunnittelukilpailun parhaita. Piirustuskilpailu oli Tuomiokapitulin ja Kirkko ja koti -lehden yhteinen kilpailu. Piispanvaalin lähestyminen antaa ajankohtaisuutta suunnitella uudelle piispalle seremoniallista asua. Avoimien ovien päivä liittyy Kuopion kaupungin juhlapäivään. Tuomiokapitulissa avoimia ovia on ollut harvakseltaan, viimeksi remontin valmistuttua. Tuomiokapituli on eräänlainen ”piispan toimisto”, joka hoitaa hiippakunnan hallintoasioita ja toisaalta tukee seurakuntien toimintaa (hiippakuntasihteerit). Kuopion tuomiokapitulissa työskentelee 12 henkeä, mikä on varsin sopiva raamatullinen lukumäärä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23887536 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23887536 Thu, 17 Nov 2011 13:11:27 +0200 Kirkko avasi ovensa Facebookissa Kirkko Suomessa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivu Facebookissa. Se avattiin torstaina 17.11. Reaaliaikainen chat, matalan kynnyksen yhteys kirkon työntekijöihin, mediasisältöä kirkkovuoden mukaan, ajankohtaista keskustelua ja paljon muuta. Tule tutustumaan! Kirkon yhteinen Facebook-sivu toimii matalan kynnyksen kohtaamisen paikkana kaikille suomalaisille. Siellä on mahdollisuus keskustella ajankohtaisista, akuuteista ja vaikeistakin asioista. Sivulla toimii myös reaaliaikainen yksityischat, jossa päivystää kirkon työntekijöitä.   Lisäksi sivulta löytyvät normaalit yhteisösivu-toiminnot kuten seinä, asiakirjat, kuvat, tykkäämiset jne. Seurakunnat voivat jakaa sisältöä seinällä omien Facebook-sivujensa profiileilla.   Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymästä on mukana tässä kirkon yhteisessä verkkopalvelussa Kuopion Kallaveden seurakunnan kappalainen Raili Rantanen ja srk-yhtymän viestintäyksikössä työskentelevä verkkotoimittaja Seija Rytkönen.   Sivu löytyy Facebookista nimellä Kirkko Suomessa. Käy tykkäämässä!         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23878902 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23878902 Thu, 17 Nov 2011 10:51:54 +0200 Kirkko avasi ovensa Facebookissa Kirkko Suomessa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivu Facebookissa. Se avattiin torstaina 17.11. Reaaliaikainen chat, matalan kynnyksen yhteys kirkon työntekijöihin, mediasisältöä kirkkovuoden mukaan, ajankohtaista keskustelua ja paljon muuta. Tule tutustumaan! Kirkon yhteinen Facebook-sivu toimii matalan kynnyksen kohtaamisen paikkana kaikille suomalaisille. Siellä on mahdollisuus keskustella ajankohtaisista, akuuteista ja vaikeistakin asioista. Sivulla toimii myös reaaliaikainen yksityischat, jossa päivystää kirkon työntekijöitä.   Lisäksi sivulta löytyvät normaalit yhteisösivu-toiminnot kuten seinä, asiakirjat, kuvat, tykkäämiset jne. Seurakunnat voivat jakaa sisältöä seinällä omien Facebook-sivujensa profiileilla.   Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymästä on mukana tässä kirkon yhteisessä verkkopalvelussa Kuopion Kallaveden seurakunnan kappalainen Raili Rantanen ja srk-yhtymän viestintäyksikössä työskentelevä verkkotoimittaja Seija Rytkönen.   Sivu löytyy Facebookista nimellä Kirkko Suomessa. Käy tykkäämässä!         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23879162 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23879162 Thu, 17 Nov 2011 10:51:54 +0200 Eläinystävät Outi Orava ja Anu Amppari vievät aikakoneen kyytiin! Uusi Lasten urkukonsertti vie lapset ja lapsenmieliset jälleen mielenkiintoiseen musiikin maailmaan 20.11. Puijon kirkossa. Nyt päästään aikakoneen kyytiin. Konserttiin on vapaa pääsy. Aikakoneen kyydissä suhautetaan mitä kummallisimpiin paikkoihin etsien sopivaa ympäristöä vanhalle soittimelle, joka kököttää urkujen vieressä.   Orava ja Amppari soittavat nelikätisesti ja nelijalkaisesti. Tervetuloa mukaan urkumusiikin mielenkiintoiseen maailmaan kuuntelemaan, ihmettelemään ja laulamaan!   Lasten urkukonsertti on sunnuntaina 20.11. klo 15.00 Puijon kirkossa ja se kestää noin puolituntia.   Konsertti järjestetään yhteistyössä Kuopion Pelastakaa Lapset ry:n kanssa ja sinne on vapaa pääsy. Konsertin jälkeen on seurakuntasalissa pientä tarjoilua ja lapsen oikeuksien päivän ilmapalloja jaossa.     Sama lasten urkukonsertti on myös keskiviikkona 23.11. klo 9.30 Puijon kirkossa. Konserttiin kutsutaan Puijon seurakunnan perhekerholaisia ja päiväkotiryhmiä. Konsertti on avoin kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Tervetuloa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23380141 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23380141 Wed, 16 Nov 2011 08:05:00 +0200 Musiikki välittää meille evankeliumin ilosanomaa. Kirkkovuoden viimeisessä messussa 20.11. Hanna Karkulehto ilahduttaa meitä kanteleen soitolla ja Puijon kirkkokuoro soinnukkaalla laululla. Kristuksen kuninkuuden sunnuntain eli tuomiosunnuntain messu on 20.11. klo 10.00 Puijon kirkossa. Messussa saarnaa Sanna Alanen, Heikki Hyvärinen toimittaa ripin ja Miina Karasti esirukouksen. Kanttorina ja Puijon kirkkokuoron johtajana on Joona Saraste. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23794457 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23794457 Tue, 15 Nov 2011 20:00:00 +0200 Laululiisat konsertoi 6.12.2011 klo 15 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21, Kuopio Lapinlahtelainen lauluyhtye Laululiisat Päivi Mantsisen johdolla konsertoin Kallaveden kirkossa itsenäisyyspäivänä. Laululiisoilta ilmestyi tänä syksynä joululevy Pieni Enkeli, joka on äänitetty Kallaveden kirkossa. Konsertti koostuu pääosin levyn lauluista. Säestäjänä toimii Riikka-Leena Kämäräinen. Konserttiin on vapaa pääsy. Levyjä myytävänä 15 €/kpl. Tervetuloa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23855897 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23855897 Tue, 15 Nov 2011 09:37:10 +0200 Kynttilähartaus itsemurhan tehneiden omaisille Puijon kirkossa Sytytämme kynttilät heidän muistokseen, jotka eivät jaksaneet elää. Vietämme kynttilähartauden 20.11. klo 18.00 Puijon kirkossa, jonka jälkeen viemme kynttilät Sammakkolammen rantaan. Kirkkohetken jälkeen seurakuntasalissa on teehetki, jossa kuulemme Marja Eskelisen lausumia runoja sekä musiikkiesityksiä. Teehetken yhteydessä on mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun paikalla olevien työntekijöiden kanssa. Ilta päättyy klo 20.00. Mukana ovat pastori Miina Karasti, diakoni Raili Lehtoviita, kanttori Joona Saraste Puijon seurakunnasta. Kuopion ev.lut. seurakunnat järjestää hartauden yhteistyössä Diakoniakeskuksen, Mielenterveyden keskusliitto/Mielenterveystuki ry:n, Omaiset mielenterveystyön tukena Itä-Suomi ry:n, Suomen Mielenterveysseura ry:n, Surunauha-Itsemurhan tehneiden läheiset ry:n, Kuopion kriisikeskuksen ja Turvalinkin kanssa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23721831 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23721831 Mon, 14 Nov 2011 18:30:00 +0200 Herättäjä-yhdistyksen myyjäiset perjantaina 25.11.2011 klo 10.30 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22. Myytävänä hernekeittoa, porkkanalaatikkoa, leivonnaisia. Arpajaiset. Ruoka (hernekeitto) ja kahvi 10 euroa. Tuotto Aholansaaren hyväksi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23835113 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23835113 Mon, 14 Nov 2011 14:56:00 +0200 Joulukonsertti, Sekakuoro Sekaset Siilinjärveläinen Sekakuoro Sekaset esittää Juhla rakkauden-joulukonsertin tiistaina 29.11. klo 19 Ylösnousemuksen kirkossa Juankoskella, Mäntytie 5. Konsertin ohjelmisto muodostuu perinteisistä joululauluista, mutta joukkoon mahtuu myös uudempia joulun säveliä. Kuoron lauluja täydentää kuorolaisten ja johtajansa Ulla Savolaisen esittämät soolot ja duetot. Käsiohjelma 7 €. Tervetuloa virittäytymään joulun tunnelmaan! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23973099 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23973099 Mon, 14 Nov 2011 13:10:00 +0200 Saila Seurujärvi -trion konsertti Kaavilla Kristallirakeita-konsertti kuullaan perjantaina 2.12. klo 18 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Konsertissa esiintyy Saila Seurujärvi-trio, jossa musisoivat aitolappilaisen Sailan lisäksi tamperelainen säveltäjä/multi-instrumentalisti Lasse Heikkilä ja viulisti Sirpa Leppänen. Ohjelma koostuu hengellisistä lauluista ja illan aikana kuullaan myös muutama joululaulu. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma maksaa 5 €, ja tuotto menee Itä-Afrikan kuivuudesta kärsivien auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Saila Seurujärvi -trioon kuuluvat Saila Seurujärvi, laulu,lapin rumpu,kitara, Sirpa Leppänen, viulu,laulu sekä Lasse Heikkilä, kitara,laulu,lyömäsoittimet. Trion musiikki tunnetaan sielukkaasta ja taidollisesta musisoinnista,omintakeisesta eksoottisesta soitinarsenaalista,konserttien tunnelmallisesta ilmapiiristä,värikkäistä Lapin kansallispuvuista ja puhuttelevasta kristillisestä sanomasta. Lauluissa on musiikillisia vaikutteita myös Irlannista, Espanjasta ja itämailta. Useimmat sanoitukset on Minna Kontiolahden, sävellykset Lasse Heikkilän. Lauluissa evankeliumi tulee lähelle ihmisen arkea ja viestittää: aina on toivoa! Ryhmä on saavuttanut muutaman vuoden aikana suuren määrän ihmisiä erilaisissa tilaisuuksissa kouluissa, kirkoissa ja konserttisaleissa. Trion Ensimmäinen levy Puhdasta kultaa ilmestyi vuonna 2005 ja uusi levy Kristallirakeita julkaistiin helmikuussa 2011. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23846429 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23846429 Mon, 14 Nov 2011 13:02:51 +0200 Kallaveden seurakunnassa uusi perhekerho Sotkanniemessä Kallaveden seurakunnassa on alkanut uusi perhekerho, jonne ovat tervetulleita vanhemmat lapsiensa kanssa. Perhekerhoon kokoonnutaan Sotkanniemeen Maarit Kolarille, Nuottaniemi 72, torstaisin klo 9.15 - 10.45.   Kuvassa Riistaveden alueseurakunnan perhekerholaisia. Kuva: Seija Rytkönen   Perhekerhoissa lauletaan, leikitään, jutustellaan, askarrellaan ja pidetään pieni hartaushetki. Lapset viihtyvät ikäistensä seurassa ja aikuisille tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa arjen kuulumisia toisten aikuisten sekä seurakunnan työntekijöiden kanssa.   Kuopion ev.lut. seurakunnat järjestävät perhekerhoja kaikkien seurakuntien alueella peräti 27 eri paikassa. Perhekerhoihin ei ole ilmoittautumisia eivätkä ne maksa mitään. Kerhot ovat avoimia kaikille. Perhekerhot alkavat aina klo 9.30 ja kestävät klo 11:een saakka.   Perhekerhoja ohjaavat seurakunnan lapsi- ja perhetyöntekijät.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23838698 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23838698 Mon, 14 Nov 2011 07:39:17 +0200 Virikekerho kokoontuu torstaina alakerran kerhotilassa klo 13. Askarrellaan, tarinoidaan ja kahvitellaan. Tule ja tuo ystäväsikin! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700652 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700652 Mon, 14 Nov 2011 07:00:00 +0200 VALO SYTTYY Seurakuntatapahtuma Karttulassa, Kissakuusen koululla, Kissakuusentie 20 järjestetään 2.-4.12. 2011 seurakuntatapahtuma,jossa on konsertteja kaikenikäisille.   Seurakuntatapahtuma alkaa perjantaina 2.12. klo 19 nuorille suunnatulla gospelkonsertilla, jossa esiintyjänä on August niminen gospelbandi Keski-Pohjanmaalta. Bändiin kuuluvat Esa Klapuri (laulu, kitara), Juha Niemi (rummut, perkussiot), Sami Klapuri (sähköbasso), Juhana Niemelä (kitara, taustalaulu), Tuomo Vuolle (kitara, koskettimet, taustalaulu).   Juurevaa ja melodista pop-rockia soittava August on julkaissut kolme levyä, joista viimeisin "Villi muuli" tänä vuonna. August on syntynyt ja rakentunut ystävyydestä, uskosta ja rakkaudesta musiikkiin.   Lauantaina 3.12. klo 15 seurakuntatapahtuma jatkuu lapsille ja koko perheelle suunnatulla Joel Hallikaisen Riemuralli-konsertilla.   Hallikainen on itse viiden lapsen isä ja laulujen sanat ovat syntyneet arjen keskellä. Kappaleissa käsitellään huumorilla myös hankalampia aiheita.    Viimeisen 10 vuoden aikana hänen laulujen sanoitukset ovat muuttuneet syvällisemmiksi ja sisältäneet paljon pohdiskelua elämän tarkoituksesta.   Karttulassa kuulemme lauantai-illalla 3.12. klo 19 Joel Hallikaisen perinteisen joulukonsertin, joka on saanut suuren suosion kautta maan.   Konsertteja ovat tukemassa myös Kuopion kaupunki, Karttulan Reserviläiset ry, Karttulan Sotaveteraanit ry, sekä Lions Club Karttula ry.   Konsertteihin on vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23847553 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23847553 Mon, 14 Nov 2011 06:30:01 +0200 Päivä naisille lauantaina 3.12. klo 10-16. Inkilänmäen seurakuntatalolla, Inkilänmäentie 7. Mitä sinä pohdit? Mitkä ovat sinun kysymyksesi? Omien kysymysten, taiteen ja Taizé-rukoushetkien parissa. Mukana Pirjo Rissanen ja Sari Kärhä. Ilmoittautuminen ruokailua varten 9.-24.11. Raija Luomanperälle p. 0404848 248. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23758335 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23758335 Mon, 14 Nov 2011 06:00:00 +0200 Kaamokselle kyytiä Ukintuvassa! Tiistaina 15.11. klo 11.30 Ukintuvan hartaus ja jumppa. Jumpan ja kahvin hinta 2 €. Ukintuvan laulupäivää vietetään kanttorin kanssa torstaina 17.11.klo 12. Jos vähänkään laulattaa, kannattaa tulla! Laulutuokion jälkeen kahvit. Ukintupa kokoontuu Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasalissa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700442 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700442 Mon, 14 Nov 2011 05:00:00 +0200 Gospelmessu ja kirkkopizzat Gospelmessu on sunnuntaina 20.11. klo 18.00 Päivärannan kirkossa. Nuorisokanttori Jarkko Maukonen laittaa kitarallaan sävelet soimaan ja nuorten laulu raikuu. Juuri teologian opintonsa aloittanut Puijon seurakuntanuori Verna Paakkinen pitää puheen ja aluepappi Heikki Hyvärinen toimittaa liturgian. Tule mukaan nuorekkaaseen meininkiin sanan ja sakramentin äärelle! Siellä vanhakin nyt nuortuu ... Gospelmessussa lauletaan ja kuullaan hengellisiä lauluja normaali kirkonmeininkiä reippaammalla tavalla. Messuun sisältyy myös rukousta, raamatunlukua ja hiljentymistä. Messu huipentuu ehtoollisen sakramentin vastaanottamiseen. Messun jälkeen pääset nauttimaan emäntä Eeva-Riitta Kuhmosen tekemistä kirkkopizzoista mehun kera. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23513064 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23513064 Sun, 13 Nov 2011 17:00:00 +0200 Tiedätkö mitä tapahtui 99,5 vuotta sitten? Puijon seurakunnassa valmistellaan kirkkolaiva-aiheista musiikkiteosta Titanicin uppoamisen 100-vuotispäivään 15.4.2012. Asiasta kiinnostuneita kutsutaan tiedotustilaisuuteen ja lohisopalle torstaina 24.11. klo 17.30 Puijon kirkolle, Taivaanpankontie 3. Illan aikana kanttori Joona Saraste kertoo musiikkiteoksen valmistamisprosessista. Musiikkiteos valmistuu yhdessä vapaaehtoisten ja seurakunnan lauluryhmien kanssa ja tarkoituksena on nostaa taiteen avulla keskusteluun ajankohtaisia kirkkoamme puhuttavia teemoja. Hankkeeseen liittyvässä toimintapäivässä ovat mukana myös pastori Heikki Hyvärinen ja yhteisötaiteilija Ulla Remes. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23379853 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23379853 Fri, 11 Nov 2011 18:00:00 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.       Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta. Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen avajaissaarna     Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676993 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676993 Fri, 11 Nov 2011 08:14:32 +0200 Tuomiopäivän musiikkia Pyhän Johanneksen kirkossa on sunnuntaina 20.11. klo 18 Kuopion Kamarimusiikkiseuran järjestämä konsertti "Tuomiopäivän musiikkia". Ohjelmassa Olivier Messiaen: Apparition de l'Église éternelle Herbert Lindholm: Oboe Ballade Lacrimosa Japanin katastofin muistoksi 11.3.2011 (ke) Béla Bartók: Viulusonaatti nro 1 Esiintyjinä Salla Tyrväinen, viulu. Irina Zahharenkova, piano. Susanna Bunda, alttohuilu. Pekka Parkkinen, oboe. Heikki Mononen, urut. Liput/käsiohjelmat (vain käteisellä ovelta): 15 €/opiskelijat 2 €/kamarimusiikkiseuran jäsenet 10 €. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=22850286 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=22850286 Fri, 11 Nov 2011 08:00:00 +0200 Valoa ja Iloa Lapselle -konsertti Puijolla Hyväntekeväisyys-kahvikonsertti pietarilaisten lastenkotilasten hyväksi sunnuntaina 13.11. klo 17 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3. Tervetulosanat lasuuu Anneli Ylihärsilä, yksinlaulua Popo Salami, lausuntaa Riitta Savolainen, haitarinsoittoa Juhani Happonen, loppusanat Arja Haataja. Ohjelman hinta on 10 euroa. Myynnissä on myös leivonnaisia ja kynttilöitä. Konsertin tuotto käytetään pietarilaisten lastenkotilasten Kuopiossa pidettävään 17. kesäleirin toteuttamiseen. Tilaisuuden järjestää Iloa Lapsen ja Nuoren elämään ry. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23757349 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23757349 Fri, 11 Nov 2011 07:00:32 +0200 Sound of Africa Musiikillinen matka afrikkalaiseen rytmiin ja iloon to 24.11.2011 klo 18-20 Neulamäen kirkossa. Nigerialainen muusikko Popo Salami. Aiheina mm. Afrikkalaisia rytmejä ja melodioita African Praise –levyltä. Makossa-, Woro- ja Galala - musiikkia. Afrikkalaisen musiikin ja rytmien luomista ja esittämistä yhdessä. Iltapalatarjoilu. VAPAA PÄÄSY! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23669324 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23669324 Fri, 11 Nov 2011 07:00:00 +0200 Hengellisen elämän lähteillä jatkuu Alavassa Syksyn  luentosarja "Hengellisen elämän lähteillä"jatkuu kolmannella luennolla sunnuntaina 20.11. klo 16 Alavan kirkon seurakuntasalissa, Keihäskatu 5. Aiheena on Hengellinen opettaja Paavo Ruotsalainen .

Paavon hengellisten opetusten maailmaan avaa ikkunan tutkijapastori Olli Viitaniemi.

Luentosarjan neljä osaa ovat yleistajuisia luentoja hengellisen elämän kysymyksistä.   Sarja on tarkoitettu kaikille kuopiolaisille ja pohjois-savolaisille. Luennot kestävät tunnin ja keskustelulle on varattu aikaa puoli tuntia. Vapaa pääsy.   Tilaisuus päättyy keskustelun jälkeen viimeistään 17.30.
Luentosarjan kaikki osat:

Sunnuntaina 2.10.  aiheena oli Santiago de Compostellan tie.  Suuren suosion saaneelta pyhiinvaeltajan tieltä kertoi kuvin ja sanoin kokemuksiaan tuomiorovasti Matti Järveläinen (kuvassa alhaalla)

Sunnuntaina 16.10. aiheena on Luterilaisen hengellisen elämän ABC.

Luther-tutkija, piispainkokouksen pääsihteeri, teologian tohtori Jari Jolkkonen ( kuvassa vasemmalla ) avaa näköaloja luterilaiseen juurevaan spiritualiteettiin.

Sunnuntaina 6.11. aiheena Taizé-hurskaus osana nykysuomalaista hengellistä elämää.

Systemaattisen teologian tutkija, teologian tohtori Vesa Hirvonen johdattelee kuulijoitaan taizé-hurskauteen sanoin ja hartauden muodossa.

Sunnuntaina 20.11. aiheena on Hengellinen opettaja Paavo Ruotsalainen.

Paavon hengellisten opetusten maailmaan avaa ikkunan tutkijapastori Olli Viitaniemi.

Alavan seurakunta     Muut luentosarjat Kuopion ev.lut. seurakunnissa                http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23438175 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23438175 Fri, 11 Nov 2011 06:24:48 +0200 Kamarikuoro Bel Canto -kuoron konsertti kuullaan lauantaina 12.11.2011 klo 15 Kuopion tuomiokirkossa. Kamarikuoro Bel Cantoon Dan Lönnqvistin perustama kamarikuoro, jonka ensimmäiset harjoitukset pidettiin joulukuussa 1989. Bel Canto on esiintynyt yli 130 konsertissa ja kamarikuorolla on laaja ohjelmisto.Kamarikuoro Bel Canto, johon kuuluu n. 25 laulajaa, on Jakobstads svenska arbetarinstitutin kuoro. Projektiluonteisista tuotannoista voidaan mainita Franz Schubertin messu G-duurissa, Kaj-Erik Gustafssonin Mässa i Pingstnatten, Gioacchino Rossinin Messe Solennelle, Luigi Cherubinin Requiem c-mollissa, Antonin Dvorakin Messu Dduurissa, Felix Mendelssohnin Lobgesangsinfonia, Johann Sebastian Bachin Motetteja, Matteuspassio ja Jouluoratorio, Carl Orffi n Carmina Burana, Johannes Brahmsin Ein deutsches Requiem, Arvo Pärtin Berliner Messe ja Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem. Bel Canto on esiintynyt lähinnä Pietarsaaressa ja sen lähikunnissa ja tehnyt konserttimatkoja Viroon, Puolaan, Ukrainaan, Saksaan, Luxemburgiin, Sveitsiin, Ruotsiin ja Italiaan. Bel Canto on ollut yhteistyössä mm. Pietarsaaren orkesterin, Keski- Pohjanmaan kamariorkesterin ja Cracow Percussion Groupin kanssa ja projektiluonteisesti muiden Pietarsaaren seudun kuorojen kanssa. Vuonna 2005 Bel Canto sijoittui kolmanneksi kansainvälisissä kamarikuorokilpailussa, Walesissä. Kuoron äänenmuodostajana toimii Marguerithe Sandstedt-Granvik ja kuoronjohtaja on Dan Lönnqvist. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23608583 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23608583 Fri, 11 Nov 2011 06:02:10 +0200 Tervetuloa juhlistamaan adventin alkamista! 1. Adventtisunnuntain PERHEKIRKKO su 27.11. klo 10 Alavan kirkossa. Mukana Alavan ja Lehtoniemen päiväkerholaiset ohjaajineen, lapsikuoro, pappeina Anu Kiviranta ja Pirjo Kuula, kanttorina Leila Savolainen. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalon puolella askartelua ja lounas (3 € aikuiset, 1,50 € lapset). http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23795917 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23795917 Fri, 11 Nov 2011 05:50:05 +0200 Konsertti "Valoa kaamokseen" Kaunis musiikki edistää hyvinvointia! Sawo Ensemble -kuoro konsertoi Tuusniemen kirkossa,(Keskitie 21) sunnuntaina 20.11.2011 klo 14 osana VALOA KAAMOKSEEN -kirkkokonserttikiertuetta. Solistina laulaa mm. viime kesänä Kuopion Uudessa kesäteatterissa menestysroolin tehnyt taiteilija Kai Hyttinen. Konsertissa kuullaan paitsi Kai Hyttisen uudempaa henkisempää musiikkia Lappi sydämeni vei -levyltä myös muita tunnettuja kauniita sävelmiä sekä hengellistä musiikkia. Konsertti sopii erinomaisesti vaikkapa yhdistyksen harrasteretkeksi, toisenlaiseksi pikkujouluohjelmaksi tai ihan vaan voiman matkalle. Osa konsertin tuotosta lahjoitetaan kirkon hyväntekeväisyyteen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23757788 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23757788 Thu, 10 Nov 2011 11:30:00 +0200 Rippikouluvuoden aloitusjumalanpalvelus Vanhalla kirkolla Sunnuntaina 20.11. klo 13 aloitetaan rippikouluvuosi jumalanpalveluksella Männistön Vanhassa kirkossa. Jumalanpalvelukseen kutsutaan rippikoululaisia perheineen. Jumalanpalveluksessa saarnaa ja liturgina nuorisopappi Mika Niskanen, kanttorina Heikki Mononen. Jumalanpalveluksen jälkeen tavataan toisia ryhmän nuoria, ryhmien vastuuhenkilöitä ja kuullaan tulevista tapaamisista ja tehtävistä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23756583 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23756583 Thu, 10 Nov 2011 11:03:58 +0200 Hyvän Mielen Päivässä elämän iloa ja voimaa musiikista Hyvän Mielen Päivässä keskiviikkona 16.11. klo 11-13.30 Pyhän Johanneksen kirkolla on tarjolla elämän iloa ja voimaa musiikista kanttori Heikki Monosen johdolla. Linja-auton (Jääskeläisen auto) reitti: Päivärannantie, Citymarketin jälkeinen pysäkki Kettulanlahteen päin klo 9.50, Autotalo-Kuopion pysäkki Kallantie 15 klo 9.55 (entinen Kaijan padan pysäkki), Pihlajaharjuntien ja Rahusentien risteys klo 10, Kelloniemen Salen jälkeinen pysäkki kaupunkiin päin klo 10.05, Itkonniemi (Malminkatu 13 pysäkki) klo 10.10, Sotilaspojankadun pysäkki klo 10.15, Tellervonkadun pysäkki 10.20, Lönnrotinkadun pysäkki (Lönnrotinkatu 11 kohdalla) klo 10.25, Pohjolankadun pysäkki (Pohjolankatu 28 kohdalla) klo 10.30, edelleen Killisenkadulle ja Pohjolankatua Lönnrotinkadulle, Saariaitan pysäkille klo 10.40, Pyhän Johanneksen kirkolle. Paluu klo 13.30 alkaen. Päivän kustannukset 5€. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23756019 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23756019 Thu, 10 Nov 2011 11:00:36 +0200 Adventtimarkkinat sunnuntaina 27.11.2011 Tuomiokirkonmäellä.

Messu tuomiokirkossa klo 10. Messussa saarnaa Sari Kärhä, liturgina Satu Karjalainen, kanttorina Pertti Rusanen ja urkurina Anu Pulkkinen. Tuomiokirkkokuoro ja päiväkuoro. Messun jälkeen puuroa, kahvia ja pipareita (vapaaehtoinen maksu Kirkon Ulkomaanavulle) Lapsille toimintaa kirkossa.

Klo 11.30 Myyntipöytien avaus.

Klo 13 Lasten urkukonsertti. Lasten urkukonsertissa matkataan Outi Oravan ja Anu Ampparin kanssa aikakoneen kyydissä mitä kummallisimpiin paikkoihin! Tehtävänä on löytää sopiva ympäristö vanhalle soittimelle, joka kököttää urkujen vieressä... Konsertissa luvassa nelikätistä ja nelijalkaista urkujensoittoa, laulua ja leikkiä.

Klo 13.45 Sibelius-Akatemia musisoi. Käsikelloja ja muuta mukavaa.

Klo 14.15 Kirkon esittely. Salaisuuksia avaamassa tuomiokirkon suontio Jouko Mertanen.

Klo 15 Tuomiokirkon Kamarikuoro laulaa.

Klo 18 A. Maasalo: Adventtivesper. Puhe Ilpo Rannankari. Tuomiokirkkokuro, joht. Pertti Rusanen, urkurina Anu Pulkkinen.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23737134 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23737134 Thu, 10 Nov 2011 08:00:00 +0200 Miehet Petoselle viikonvaihteessa Mieheltä miehelle -tapahtumaa vietetään lauantaina 12.11. klo 12-19.30 Petosen seurakuntatalolla. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille miehille. Kolkuta rohkeasti uutta ovea elämässäsi, niin yllätyt! Päivässä ovat mukana Viikunapuu-yhtye, Jouko Koistinen, Pentti Rissanen, Jorma Huusko ja Jarmo Oksanen. Miestenpäivä alkaa lounaalla ja päättyy ehtoolliseen. Iltakirkko on avoin kaikille. Päivän aikana on myös mahdollisuus ostaa hengellisiä kirjoja ja äänitteitä. Mieheltä miehelle -tapahtuman järjestävät Kallaveden seurakunta, Diakoniakeskus ja Kuopion Katulähetys ry. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23728600 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23728600 Thu, 10 Nov 2011 07:20:47 +0200 Huiluin ja kantelein kirkkokonsertissa Huilun ja yhdeksän kanteleen muodostama kirkkokonsertti kuullaan perjantaina 11.11. klo 18 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3. Konsertissa vuorottelevat virret ja nuoren seurakunnan veisut kajaanilaisten nuorten esittämänä. Kainuun musiikkiopiston Kajana-Kanteleet -ryhmän tytöt ovat suunnitelleet yhdessä opettajansa Eeva-Maria Nivalaisen kanssa kaikille ikäluokille sopivan kirkkokonsertin, jossa mukana on yhdeksän kanteleensoittajaa, huilisti, muutamia poimittuja sanoja sekä jokunen sävellys laulettunakin. Konsertissa kuullaan virsistä ”Oi Herra luoksein jää” ja ”Herraa hyvää kiittäkää”, ja nuorten veisuista mm. ”Laula ihmisille”, ”Amazing Grace” – mukana on myös ”Konevitsan kirkonkellot”, ”Annie’s Song” ja ”Suojelusenkeli”. Konserttiin uusia sovituksia on tehnyt Eeva-Maria Nivalainen. Kanteleet kirkossa –konsertti kestää noin tunnin ja sopii kaikenikäisille kuulijoille. Konserttiin on vapaa pääsy. Yhteistyössä Kainuun musiikkiopisto/Eeva-Maria Nivalainen ja Kajaanin seurakunta/Heimo Haverinen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23653130 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23653130 Thu, 10 Nov 2011 07:00:00 +0200 Perheen pyhän Mukulamessu Isänpäivänä Isänpäivän Mukulamessua vietetään sunnuntaina 13.11 klo 16 Petosen srk-talolla, Pyörönkaari 21. Mukana ovat kirkkoherra Esko Konttinen, kanttori Richard Nicholls ja lapsikuoro. Mukulamessu on lasten ja perheiden oma kirkkohetki Taivaan Isän edessä. Messussa lauletaan reippaita lauluja, välillä saa liikkua ja askarrella heijastastusta syksyn pimeisiin. Illan päätteeksi syömme iltapalaa. Kaikenikäiset ovat tervetulleita! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23713554 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23713554 Thu, 10 Nov 2011 06:57:50 +0200 Miten Jumalan lasten tulee rakastaa? Raamattu tutuksi –luento on maanantaina 14.11. klo 18.30 Puijon kirkossa, jossa pastori Satu Väätäinen puhuu 1. Johanneksen kirjeen 3. luvusta. Luvussa kerrotaan Jumalan lapsista. Jumalan lapset eivät vielä voi täydellisesti tietää, mitä heistä tulee. Kun salaisuus lopullisesti valkenee, heistä tulee Jumalan kaltaisia ja he saavat nähdä Jumalan sellaisena kuin hän on. Jumalan lasten ei tule rakastaa vain sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Pyhän Hengen kautta kristitty tietää, että Jumala pysyy hänessä. Luennolla keskustelemassa on myös pastori Heikki Hyvärinen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23439225 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23439225 Wed, 9 Nov 2011 18:30:00 +0200 Päivä naisille lauantaina 3.12. klo 10. -16. Inkilänmäen seurakuntatalolla. Mitä sinä pohdit? Mitkä ovat sinun kysymyksesi? Omien kysymysten, taiteen ja Taizé-rukoushetkien parissa. Mukana Pirjo Rissanen ja Sari Kärhä.   Sunnuntaina 4.12. klo 12 Taizé-messu.   Ilmoittautuminen ruokailua varten 9.-24.11. Raija Luomanperälle p. 040–4848248. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23493089 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23493089 Wed, 9 Nov 2011 08:00:00 +0200 Perheen pyhä Isänpäivänä Säyneisissä Perheen pyhää vietetään Säyneisissä isänpäivänä 13.11. klo 10 Säyneisen kirkolla, Kirkkoharjuntie 2. Huomaa alkamisaika! Perheen pyhä on perhemessu, jossa on aarteen etsintää, leikkejä ja tarjoilua isänpäivän merkeissä. Mukana lastenohjaaja Mervi Rajahalme ja kerholaiset sekä rovasti Hannu Komulainen ja kanttorina Matti Saarela. Tässä kirkkohetkessä saavat lapsetkin olla äänessä :) http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23653293 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23653293 Wed, 9 Nov 2011 07:06:25 +0200 Valvomisen sunnuntaina viulumusiikkia ja kuulumisia Egyptistä Evankelista Elina Karjalainen Kansanlähetyksestä saarnaa sunnuntaina 13.11. klo 10 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3. Kuopiolaislähtöinen viulisti Marjo Suhonen soittaa messussa Bachin, Corellin ja Händelin viulumusiikkia. Messun liturgina on pastori Heikki Hyvärinen, ripin toimittaa pastori Miina Karasti, esirukoilijana on lähetyssihteeri Maija Antikainen ja kanttorina toimii Outi Keskisipilä. Kirkkokahvilla Pentti Rissanen kertoo nimikkolähetti Leena Mäkäräisen työstä Egyptissä. Lapsille on samalla pyhäkoulu Nuorisotalon puolella, Kerhohuoneessa 4. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23728452 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23728452 Wed, 9 Nov 2011 07:01:46 +0200 Lähde isien ja poikien yhteiselle leirille! Rytkyn leirikeskuksessa pidetään rovastikunnallinen isien ja poikien leiri 9.-11.12. Leiri on tarkoitettu isille (tai muu miespuoinen aikuinen) ja kouluikäisille pojille. Sähköinen ilmoittautuminen leirille on jo alkanut. Leirin tavoitteena on yhdessätoimiminen, virkistäytyminen ja viihtyminen. Leiriohjelma on toiminnallista eli siellä muun muassa tehdään jouluvalmisteluja, ollaan ulkona, harrastetaan sisäliikuntaa ja pidetään pieniä hartaushetkiä. Vapaa-aikaa on myös varattu ohjelmaan. Leirimaksu vanhemmasta ja lapsesta on yhteensä 56 euroa, seuraavat lapset maksavat 16 euroa.  Lisätietoja saa nuorisotyönohjaaja Niklas Grönholmilta p. 040 4848 415   Leirille ilmoittautuminen ajalla 7.11-22.11. sähköistä lomaketta käyttäen: www.kuopionseurakunnat.fi/kouluikaiset-leirit  tai maanantaina 14.11. klo 15 - 17 p. 040 4848 415.  HUOM! Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin voimme ottaa, arvomme leiripaikat.   SÄHKÖINEN ILMOITTAUTUMINEN ISIEN JA POIKIEN LEIRILLE  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23728445 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23728445 Wed, 9 Nov 2011 06:00:01 +0200 Valvomisen sunnuntaina viulumusiikkia ja kuulumisia Egyptistä Evankelista Elina Karjalainen Kansanlähetyksestä saarnaa sunnuntaina 13.11. klo 10.00 Puijon kirkossa. Kuopiolaislähtöinen viulisti Marjo Suhonen soittaa messussa Bachin, Corellin ja Händelin viulumusiikkia. Messun liturgina on pastori Heikki Hyvärinen, ripin toimittaa pastori Miina Karasti, esirukoilijana on lähetyssihteeri Maija Antikainen ja kanttorina toimii Outi Keskisipilä. Kirkkokahvilla Pentti Rissanen kertoo nimikkolähetti Leena Mäkäräisen työstä Egyptissä. Lapsille on pyhäkoulu Nuorisotalon puolella, Kerhohuoneessa 4. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23725282 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23725282 Tue, 8 Nov 2011 13:01:46 +0200 Valoa ja Iloa Lapselle Hyväntekeväisyys kahvikonsertti pietarilaisten lastenkotilasten hyväksi sunnuntaina 13.11. klo 17.00 Puijon kirkossa. Tervetulosanat Anneli Ylihärsilä, yksinlaulua Popo Salami, lausuntaa Riitta Savolainen, haitarinsoittoa Juhani Happonen, loppusanat Arja Haataja. Ohjelman hinta on 10 euroa ja myynnissä on myös leivonnaisia ja kynttilöitä. Konsertin tuotto käytetään pietarilaisten lastenkotilasten Kuopiossa pidettävään 17. kesäleirin toteuttamiseen. Tilaisuuden järjestää Iloa Lapsen ja Nuoren elämään ry. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23721036 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23721036 Tue, 8 Nov 2011 08:40:32 +0200 Kallaveden seurakunnassa uusi perhekerho Sotkanniemessä Kallaveden seurakunnassa on alkanut uusi perhekerho, jonne ovat tervetulleita vanhemmat lapsiensa kanssa. Perhekerhoon kokoonnutaan Sotkanniemeen Maarit Kolarille, Nuottaniemi 72, torstaisin klo 9.15 - 10.45.   Kuvassa Riistaveden alueseurakunnan perhekerholaisia. Kuva: Seija Rytkönen   Perhekerhoissa lauletaan, leikitään, jutustellaan, askarrellaan ja pidetään pieni hartaushetki. Lapset viihtyvät ikäistensä seurassa ja aikuisille tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa arjen kuulumisia toisten aikuisten sekä seurakunnan työntekijöiden kanssa.   Kuopion ev.lut. seurakunnat järjestävät perhekerhoja kaikkien seurakuntien alueella peräti 27 eri paikassa. Perhekerhoihin ei ole ilmoittautumisia eivätkä ne maksa mitään. Kerhot ovat avoimia kaikille. Perhekerhot alkavat aina klo 9.30 ja kestävät klo 11:een saakka.   Perhekerhoja ohjaavat seurakunnan lapsi- ja perhetyöntekijät.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23739251 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23739251 Tue, 8 Nov 2011 07:39:17 +0200 Virikekerho kokoontuu torstaina Vanhalla kirkolla klo 13, askarrellaan ja kahvitellaan. Tule ja tuo ystäväsikin! http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700364 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700364 Mon, 7 Nov 2011 10:16:36 +0200 SUURENMOINEN PIENINKIN ON! PERHEEN PYHÄ KIRKKOHETKESSÄ SUNNUNTAINA 13.11. klo 16 Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22.     Suokadun päiväkerholaiset laulavat. Kirkkohetkessä muistetaan erityisesti 4 -vuotiaita Tuomiokirkkoseurakunnan jäseniä. TERVETULOA KAIKENIKÄISET! Toivottavat: Anita Tilles Tiina Tiainen Kati Ukkonen Sari Kärhä Jarkko Maukonen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700369 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700369 Mon, 7 Nov 2011 10:16:24 +0200 Ukintuvassa tapahtuu Tiistaina 8.11. ukintuvassa hartaus klo 11.30, jonka jälkeen reipasta tuolijumppaa. Anna kaamosmasennukselle kyytiä! Kahvit ja jumppa yhteensä 2 €. Torstaina 10.11. klo 12 ovat POP-pankin edustajat paikalla kertomassa pankkipalveluista ja yleisistä pankkiasioista, tule kuuntelemaan tärkeää ja ajankohtaista asiaa. Kahvit alkaen klo 11. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700303 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700303 Mon, 7 Nov 2011 10:12:13 +0200 Isänpäivän messu ja lähetyksen pyhä Pyhän Johanneksen kirkossa Isänpäivänä 13.11. klo 10 messussa Pyhän Johanneksen kirkossa saarnaa Tarja Säynevirta. liturgina on Lauri Paatero ja kanttorina Riitta Matilainen. Päiväkuoro laulaa. Messun jälkeen kirkkokahvit. Tarjoilusta vapaaehtoinen maksu lähetykselle. Arpajaiset. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700173 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700173 Mon, 7 Nov 2011 10:05:20 +0200 Kallaveden kirkkoherranvaali viivästyy valitusten takia Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherran vaali voi viivästyä jopa vuosia, sillä Kallaveden seurakunnan kirkkoherranvaalin vaaliasettelusta on tullut kolme oikaisuvaatimusta. Tuomiokapituli asetti virkaan ensimmäiselle vaalisijalle Teiskon seurakunnan vt. kirkkoherran Tero Matilaisen, toiselle vaalisijalle Joensuun Rantakylän seurakunnan 1. kappalaisen Petri Raskin ja kolmannelle vaalisijalle Kallaveden seurakunnan 3. seurakuntapastorin Matti Pentikäisen.   Oikaisuvaatimuksen ehdolleasettelusta ovat tehneet virkaa hakeneet Leppävaaran seurakunnan 4. kappalainen Juha-Pekka Rissanen, Kallaveden seurakunnan kappalainen Raili Rantanen ja Suomussalmen seurakunnan kappalainen Markku O. Päiviö.   Oikaisuvaatimukset tähtäävät ehdokasasettelun muuttamiseen. Tuomiokapituli käsittelee ehdotukset. Mikäli valituksen tehneet eivät tyydy tuomiokapitulin ratkaisuun, heillä on valitusoikeus hallinto-oikeuteen.   Valitukset voivat pahimmillaan pitkittää viran täyttöprosessia vuosia. Kuopion tuomiorovastin valinta viivästyi vastaavanlaisen valituksen takia kaksi vuotta.   Kallaveden seurakunnan kirkkoherraksi oli yhteensä kahdeksan hakijaa.   Uutinen kirkkoherran virkaa hakeneista     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23699343 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23699343 Mon, 7 Nov 2011 09:10:21 +0200 Kallaveden kirkkoherranvaali viivästyy valitusten takia Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherran vaali voi viivästyä jopa vuosia, sillä Kallaveden seurakunnan kirkkoherranvaalin vaaliasettelusta on tullut kolme oikaisuvaatimusta. Tuomiokapituli asetti virkaan ensimmäiselle vaalisijalle Teiskon seurakunnan vt. kirkkoherran Tero Matilaisen, toiselle vaalisijalle Joensuun Rantakylän seurakunnan 1. kappalaisen Petri Raskin ja kolmannelle vaalisijalle Kallaveden seurakunnan 3. seurakuntapastorin Matti Pentikäisen.   Oikaisuvaatimuksen ehdolleasettelusta ovat tehneet virkaa hakeneet Leppävaaran seurakunnan 4. kappalainen Juha-Pekka Rissanen, Kallaveden seurakunnan kappalainen Raili Rantanen ja Suomussalmen seurakunnan kappalainen Markku O. Päiviö.   Oikaisuvaatimukset tähtäävät ehdokasasettelun muuttamiseen. Tuomiokapituli käsittelee ehdotukset. Mikäli valituksen tehneet eivät tyydy tuomiokapitulin ratkaisuun, heillä on valitusoikeus hallinto-oikeuteen.   Valitukset voivat pahimmillaan pitkittää viran täyttöprosessia vuosia. Kuopion tuomiorovastin valinta viivästyi vastaavanlaisen valituksen takia kaksi vuotta.   Kallaveden seurakunnan kirkkoherraksi oli yhteensä kahdeksan hakijaa   Uutinen hakijoista  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23699348 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23699348 Mon, 7 Nov 2011 09:10:21 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.       Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta. Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen avajaissaarna     Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23801598 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23801598 Mon, 7 Nov 2011 08:14:32 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.       Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta. Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen avajaissaarna     Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23699408 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23699408 Mon, 7 Nov 2011 08:14:32 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.     Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta. Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen avajaissaarna     Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700110 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23700110 Mon, 7 Nov 2011 08:14:32 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.       Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta. Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen avajaissaarna     Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23713683 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23713683 Mon, 7 Nov 2011 08:14:32 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.       Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta. Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen avajaissaarna     Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23723273 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23723273 Mon, 7 Nov 2011 08:14:32 +0200 Huiluin, kantelein Huilun ja yhdeksän kanteleen muodostama kirkkokonsertti on perjantaina 11.11. klo 18.00 Puijon kirkossa. Konsertissa vuorottelevat virret ja nuoren seurakunnan veisut kajaanilaisten nuorten esittämänä. Kainuun musiikkiopiston Kajana-Kanteleet -ryhmän tytöt ovat suunnitelleet yhdessä opettajansa Eeva-Maria Nivalaisen kanssa kaikille ikäluokille sopivan kirkkokonsertin, jossa mukana on yhdeksän kanteleensoittajaa, huilisti, muutamia poimittuja sanoja sekä jokunen sävellys laulettunakin. Konsertissa kuullaan virsistä ”Oi Herra luoksein jää” ja ”Herraa hyvää kiittäkää”, ja nuorten veisuista mm. ”Laula ihmisille”, ”Amazing Grace” – mukana on myös ”Konevitsan kirkonkellot”, ”Annie’s Song” ja ”Suojelusenkeli”. Konserttiin uusia sovituksia on tehnyt Eeva-Maria Nivalainen. Kanteleet kirkossa –konsertti kestää noin tunnin ja sopii kaikenikäisille kuulijoille. Konserttiin on vapaapääsy. Yhteistyössä Kainuun musiikkiopisto/Eeva-Maria Nivalainen ja Kajaanin seurakunta/Heimo Haverinen http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23379801 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23379801 Mon, 7 Nov 2011 08:08:00 +0200 Valaise yö -kirkkokonsertti kuullaan tiistaina 8.11. klo 19 Kuopion tuomiokirkossa. Konsertissa kuullaan viime joulukuussa kuolleen taiteilija Kari Tapion suunnittelema ohjelma, jota hän ei itse enää ehtinyt esittämään. Jani Jalkanen ja Hänen orkesterinsa sekä vierailevana solistina Sakari Kuosmanen esittävät illan kirkkokonsertissa edesmenneen taiteilija Kari Tapion viime kevään kirkkokonserttien sarjaa varten suunnittelun ohjelmiston. Käsiohjelma 26 €, ennakkoon Lippupalvelusta tai tuntia ennen tuomiokirkon ovelta. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23609000 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23609000 Mon, 7 Nov 2011 08:01:19 +0200 Kirkolliskokousedustaja Jaana Marjanen bloggaa koko viikon Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.   Kirkolliskokous kokoontuu nykyisellä kokoonpanollaan viimeiseen istuntoonsa Turun kristillisellä opistolla, Lustokatu 7, maanantaista perjantaihin 7.-11. marraskuuta 2011.   Avajaismessu pidettiin Turun tuomiokirkossa maanantaina 7. marraskuuta . Messussa saarnasi Kuopion piispa Wille Riekkinen.   Lue piispa Riekkisen saarna avajaismessussa   Kirkolliskokouksen työsuunnitelmassa on muun muassa kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan kirkkolakia muutettaisiin siten, että kotipaikkakuntaa vailla olevan ulkomaalaisen on mahdollista liittyä kirkon jäseneksi.
Kirkkoherran vaalitavan muutos ja diakonaatti esillä
Kirkolliskokous käsittelee myös kirkkohallituksen esitystä kirkkoherran vaalitavan muutoksesta sekä diakonaattiesitystä, joka antaisi mahdollisuuden esimerkiksi nuorisotyöntekijöille tulla kutsutuiksi ja vihityiksi julistus-, kasvatus- ja palvelutehtäviin.   Viikon aikana käsitellään kirkon eläkerahastoa kartuttavaa eläkemaksua koskevan säädöksen lisäämistä kirkkolakiin. Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2012 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012-2014 ovat myös kirkolliskokouksen käsittelyssä.   Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko ovat myös asialistalla.     Kirkolliskokous Turussa 7.-11.2011 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23694454 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23694454 Mon, 7 Nov 2011 08:01:00 +0200 Perheen pyhässä hellitään isiä Perheen pyhäpäivässä vietetään isänpäivän perhekirkkoa sunnuntaina 13.11 klo 16 Särkiniemen seurakuntakodissa, Särkiniementie 20. "Suurenmoinen pieni Sakkeus" on kirkkohetken teemana. Kirkkohetken Raamatun tekstinä kuullaan Sakkeus-kertomus ja laulu "Suurenmoinen pieninkin on " kirkkohetkessä lasten laulama laulu.   Kirkkohetkeä ovat toteuttamassa Särkiniemen päiväkerholaiset ja iltapäiväkerholaiset sekä lapsikuoro.   Kirkkohetken jälkeen mahdollisuus ruokailuun (aikuiset 3 € ja lapset 1,5 €) ja perheen yhteistä puuhaa askartelun merkeissä. Tervetuloa!   "Suurenmoinen pieninkin on. Me kaikki sovitaan syliin Jumalan, Suurenmoinen pieninkin on."   (suom. san. Heli Vapaakallio ja Taija Udd) http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23624504 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23624504 Mon, 7 Nov 2011 07:00:59 +0200 Uusi vai vanha rakkauden käsky? Raamattu tutuksi –luennolla maanantaina 7.11. klo 18.30 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3, pastori Heikki Hyvärinen puhuu 1. Johanneksen kirjeen 2. luvusta, jossa tähdennetään uutta vanhaa rakkauden käskyä. Uusi käsky se on siinä mielessä, että se on toteutunut Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen seuraajissaan. Luvussa annetaan ohjeita niin lapsille, nuorille kuin isillekin ja korostetaan harhaopetuksia vastaan, että Jeesus olevan Kristus, Jumalan Poika. Tule keskustelemaan aiheesta ja kertomaan omat ajatuksesi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676454 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676454 Mon, 7 Nov 2011 07:00:00 +0200 Sanakirkko - ”Gospel Junior ” su 20.11. klo 13 Neulamäen kirkossa. Laulut on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen, sävelistä vastaavat Tommi Kalenius ja Mikko Nikula. Sovitukset on tehnyt Sami Asp. Toteutuksesta vastaavat lapsikuoro ja Leila Savolainen, Essi Savolainen, huilu; Selma Suppanen, basso; Johannes Ruotsalainen, koskettimet; Tapio Kurkinen, kitara ja Ossi Jauhiainen, rummut. Mukana pastori Anu Kiviranta sekä varhaisnuorten leiri Pia Sahi Sousan ja Jukka Korhosen johtamana. Pikkupizzatarjoilu. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23641511 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23641511 Mon, 7 Nov 2011 06:00:00 +0200 Rovastikunnallisille Isien ja poikien leirille ilmoittautuminen alkoi 7.11. Rytkyn leirikeskuksessa pidetään rovastikunnallinen isien ja poikien leiri 9.-11.12. Leiri on tarkoitettu isille (tai muu miespuoinen aikuinen) ja kouluikäisille pojille. Ilmoittautuminen leirille alkoi 7.11. Leirin tavoitteena on yhdessä toimiminen, virkistäytyminen ja viihtyminen. Leiriohjelma on toiminnallista mm. tehdään jouluvalmisteluja, ulkona oloa, sisäliikuntaa ja hartautta. Vapaa-aikaa on myös varattu. Leirimaksu vanhemmasta ja lapsesta on 56 euroa, seuraavat lapset 16 euroa.  Lisätietoja saa nuorisotyönohjaaja Niklas Grönholmilta p. 040 4848 415   Leirille ilmoittautuminen ajalla 7.11-22.11. sähköistä lomaketta käyttäen: www.kuopionseurakunnat.fi/kouluikaiset-leirit  tai maanantaina 14.11. klo 15 - 17 p. 040 4848 415.  HUOM! Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin voimme ottaa, arvomme leiripaikat.   SÄHKÖINEN ILMOITTAUTUMINEN ISIEN JA POIKIEN LEIRILLE  http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=19158551 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=19158551 Mon, 7 Nov 2011 00:00:01 +0200 Hengellisen elämän lähteillä jatkuu Alavassa Syksyn uusi luentosarja "Hengellisen elämän lähteillä"jatkuu kolmannella luennolla sunnuntaina 6.11. klo 16 Alavan kirkon seurakuntasalissa, Keihäskatu 5. Luennoitsijana on teologian tohtori Vesa Hirvonen ja aiheena on Taizé-hurskaus osana nykysuomalaista hengellistä elämää.   Systemaattisen teologian tutkija, teologian tohtori Vesa Hirvonen johdatteleekin kuulijoitaan taizé-hurskauteen sanoin ja hartauden muodossa.
Vastauksia hengellisen elämän kysymyksiin
Luentosarjan neljä osaa ovat yleistajuisia luentoja hengellisen elämän kysymyksistä.   Sarja on tarkoitettu kaikille kuopiolaisille ja pohjois-savolaisille. Luennot kestävät tunnin ja keskustelulle on varattu aikaa puoli tuntia. Vapaa pääsy.   Tilaisuus päättyy keskustelun jälkeen viimeistään 17.30.    Lue lisää luentosarjasta Alavan seurakunta                   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23551308 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23551308 Sun, 6 Nov 2011 08:44:48 +0200 Syvänniemen kirkossa Karttulassa urkujen kunniaksi juhla ja konsertti Karttulassa Syvänniemen kirkossa juhlitaan pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 6.11. peruskorjattujen urkujen käyttöönottojuhlaa. Maanantaina 7.11. Syvänniemen kirkossa kuullaankin jo urkukonsertti.   Korjattujen urkujen käyttöönottojuhla sunnuntaina 6.11. klo 16 Syvänniemen kirkossa, Kuttajärventie 117. Urut siunaa käyttöön Kallaveden seurakunnan kirkkoherra Esko Konttinen.   Juhlassa kuullaan monipuolista musiikkia seurakunnan kanttorien esittämänä. Urkumusiikin lisäksi kuullaan musiikkia käsikelloilla, sellolla ja kanttorikvartetin yhteisvoimalla.   Syvänniemen kirkon 14-äänikertaiset pneumaattiset urut vuodelta 1926 peruskorjattiin tänä vuonna. Urut saivat muun muassa 850 uutta paljetta, joiden valmistamiseen käytettiin lammasnahkaa.   Urkujen remontti maksoi 47 000 €, joka otettiin Kirkkohallituksen myöntämistä liitosrahoista. Karttulan seurakunta liitettiin Kuopion Kallaveden seurakuntaan 1.1.2011, kun Karttula liittyi Kuopioon.
Urkukonsertti uusituilla uruilla
Syväniemen kirkossa juhlinta urkujen kunniaksi jatkuu Sibelius-Akatemian urkukonsertilla maanantaina 7.11. klo 19. Esiintyjinä ovat Jaana Ikonen, Mikko Korhonen ja Jan Lehtola. Vapaa pääsy.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23609229 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23609229 Sun, 6 Nov 2011 08:25:14 +0200 Lassi Nummen Reguiem esitetään Puijolla Sydämen rukous on Johanna Sorjosen ohjaus runoilija Lassi Nummen Requiemistä. Se esitetään pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 6.11. klo 14 Puijon kirkossa. Ohjelmatuotot menevät Kirkon Ulkomaanavulle.   Näyttelijä Seija Pitkänen lausuu runot. Elisabeth Petsalo tulkitsee Aulis Sallisen sävellykset.   Ohjelmatulot ohjataan kokonaan Itä-Afrikan nälänhädän lievittämiseen Kirkon ulkomaanavun kautta.
Matka kohti vuoren huippua
Requiem on matka kohti vuoren huippua, joka hohtaa kuin lumi ja jää. Ihminen pyrkii koko elämänsä ajan etsimään tuota huippua – elämän tarkoitusta. Nummen runojen matkassa kohtaamme kuoleman, oman pienuutemme suhteessa luontoon, meissä kaikissa piilevän pahuuden sekä mahdollisuuden hyvään. Joudumme myöntämään, että elämä ja kuolema pysyvät ikuisina arvoituksina.   Nummen sielunmessussa muistetaan myös elossa olevia ja syntymättömiä. Esityksen tavoitteena on tarjota lohtua, perimmäisten kysymysten pohdiskelua, edesmenneiden läheisten muistelua ja kohtaamista. Esitys järjestetään yhteistyössä Teatteriryhmä Ravistuksen kanssa.     Kuvassa Seija Pitkänen ja Elisabet Petsalo. Kuva Maija Voutilainen.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23485733 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23485733 Sun, 6 Nov 2011 08:20:00 +0200 Perheen pyhään nalle kainalossa Kuka on sinun lempinallesi? Ota hänet kainaloon ja tule Nallekirkkoon! Perheen pyhäpäivää vietetään jälleen sunnuntaina 6.11. klo 16 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3.   Vietämme yhdessä nallejen kanssa perheen pyhäpäivän kirkkohetken. Kirkkohetken jälkeen on tarjolla kirkkomehut. Mehujen yhteydessä jokainen nalle esitellään ja ohessa on myös nallekuvien värittelyä.   Nallekirkossa ovat mukana pastori Miina Karasti, nuoristyönohjaaja Susanna Pakkala-Koskelainen ja kanttori Joona Saraste ja tietenkin heidän omat nallensa :)       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23478511 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23478511 Sun, 6 Nov 2011 08:15:58 +0200 Valoa kaamokseen -kirkkokonsertti su 20.11. klo 19 Alavan kirkossa. Kai Hyttinen ja Sawo Ensemble. Ohjelma 15 €, osa konsertin tuotosta lahjoitetaan kirkon hyväntekeväisyyteen. Lisätietoa www.sawoensemble.net       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23260030 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23260030 Sat, 5 Nov 2011 23:40:00 +0200 Uusi vai vanha rakkauden käsky? Raamattu tutuksi –luennolla maanantaina 7.11. klo 18.30 Puijon kirkossa Heikki Hyvärinen puhuu 1. Johanneksen kirjeen 2. luvusta, jossa tähdennetään uutta vanhaa rakkauden käskyä. Uusi se on siinä mielessä, että se on toteutunut Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen seuraajissaan. Luvussa annetaan ohjeita niin lapsille, nuorille kuin isillekin ja korostetaan harhaopetuksia vastaan, että Jeesus olevan Kristus, Jumalan Poika. Tule keskustelemaan aiheesta ja kertomaan omat ajatuksesi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23438279 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23438279 Sat, 5 Nov 2011 18:00:00 +0200 Pyhäinpäivän konsertit klo 17 ja 19 Pyhän Pietarin kappelissa Tänä vuonna on pyhäinpäivänä mahdollista muistella rakkaitaan hautausmaakäynnin yhteydessä musiikkia kuunnellen. Ison hautausmaan Pyhän Pietarin kappelissa,Siunauskappelintie 3, voi hiljentyä musiikin äärellä lauantaina 5.11. klo 17 ja klo 19. Konsertissa soittavat klavikordisti Anna Maria McElwain (kuvassa) ja nokkahuilisti Marketta Kivimäki. Säveltäjänimiä löytyy renessanssin ja barokin aikakausilta aina wieniläisklassismiin saakka, mm. Bachin ja Mozartin musiikkia. Vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676911 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676911 Sat, 5 Nov 2011 07:05:55 +0200 Poisnukkuneiden muistaminen Pyhäinpäivän iltakirkoissa Pyhäinpäivää vietetään syksyn pimeimpään aikaan. Silloin muistetaan kuolleita. Monet vievät silloin läheistensä haudalle kynttilän, kukkia tai havuseppeleen. Myös kotona voidaan sytyttää kynttilä kuolleen omaisen kuvan viereen.   Järvi-Kuopion seurakunnassa Pyhäinpäivän iltakirkoissa lauantaina 5.11. muistetaan poisnukkuneita lukemalla edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heille kynttilä.
Järvi-Kuopion kirkoissa Pyhäinpäivänä 5.11.
- Riistaveden kirkko klo 19, Joensuuntie 2505 - Juankosken Ylösnousemuksen kirkko klo 19, Mäntytie 5 - Kaavin kirkko klo 19, Kaavintie 24 - Muuruveden kirkko klo 19, Kirkkotie 1 - Säyneisen kirkko klo 10, Kirkkoharjuntie 2 A - Tuusniemen kirkko klo 18, Keskitie 21 - Vehmersalmen kirkko klo 13, Lempeläntie 17
Päivän rukous
Rakas Jumala. Kiitos, että olet kanssamme kaikissa elämämme vaiheissa. Huolehdit meistä, kun olemme aivan pieniä. Kannat meitä, kun kasvamme. Kiitos, että myös tämän elämän päättyessä pidät meistä huolta ja kutsut meidät taivaan kotiin. Lohduta meitä, kun on surun aika. Anna meidän aavistaa jo täällä jotakin taivaan kirkkaudesta. Auta meitä luottamaan Jeesukseen kaikkina päivinämme. Kuule meitä hänen rakkautensa tähden.   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23401178 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23401178 Sat, 5 Nov 2011 07:00:00 +0200 Tapio Luoma on Espoon hiippakunnan uusi piispa Seinäjoen kirkkoherra, TT, Tapio Luoma, 49, valittiin Espoon hiippakunnan uudeksi piispaksi 4. marraskuuta. Luoma sai äänestyksessä 413 ääntä. Vastaehdokas Espoon Leppävaaran kirkkoherra, TT, Kalervo Salo, 53, keräsi 221 ääntä. Koska vaalissa oli mukana vain kaksi ehdokasta, vaalissa toimitettiin vain yksi kierros.   Äänestysprosentti oli 91,8. Äänioikeutettuja vaalissa oli yhteensä noin 690. Äänioikeutettuja olivat Espoon hiippakunnan piispat, lehtorit ja maallikkovalitsijat.   Espoon hiippakunnan tuomiokapituli vahvistaa äänestystuloksen istunnossaan perjantaina 4.11. Tarkistettu tulos ilmoitetaan samana iltana.
Luoma on kirkolliskokouksen jäsen
Luoma on toiminut pappina 25 vuotta. Seinäjoen kirkkoherrana hän on ollut vuodesta 2002 lähtien.   Hän on kirkolliskokouksen sekä useiden kirkollisten toimielinten jäsen. Hänet on valittu vuoden papiksi vuonna 2000.   Luoma vihitään virkaansa 12.2.2012 Espoon tuomiokirkossa. Hän aloittaa virassaan 1.2.2012, jolloin nykyinen Espoon piispa Mikko Heikka jää eläkkeelle. Heikka on vuonna 2004 perustetun hiippakunnan ensimmäinen piispa.   Tapio Luoman kotisivuille Katso video, jossa Tapio Luoma kertoo itsestään   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23675931 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23675931 Fri, 4 Nov 2011 11:33:55 +0200 Pyhäinpäivänä voi viedä muistokynttilän Tuomiokirkon puistoon Pyhäinpäivästä ensimmäiseen adventtiin saakka voi viedä muistokynttilän poisnukkuneelle rakkaalleen Tuomiokirkon puistoon Kuopiossa. Siellä voi hiljentyä ja sytyttää kynttilän lähimmäisen tai kenen tahansa rakkaan muistoksi. Tuomiokirkon puistoon Kuopion tuomiokirkon vieressä rakennettiin samanlainen kuvitteellinen hautakumpu ensimmäisen kerran vuosi sitten, jolloin Kuopiossa vietettiin kuolema-aiheista tapahtumasarjaa " Maasta sinä olet tullut".   Tuomiokirkon puistoon voi viedä muistokynttilänsä pyhäinpäivän illasta ensimmäiseen adventtiin saakka.   Kuopion tuomiokirkko   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676374 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676374 Fri, 4 Nov 2011 11:32:30 +0200 Pyhäinpäivän messu, jossa pappisvihkimys lauantaina 5.11. klo 10. Tuomiokirkossa. Piispa Wille Reikkinen avustajineen toimittaa pappisvihkimyksen. Messussa saarnaa ulkosuomalaistyön sihteeri, rovasti Ilkka Mäkelä, liturgina toimii tuomiorovasti Ilpo Rannankari, kanttorina Pertti Rusanen ja urkurina Anu Pulkkinen. Tuomiokirkkokuoro. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23454685 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23454685 Fri, 4 Nov 2011 11:15:00 +0200 Pyhäinpäivän messu, jossa pappisvihkimys lauantaina 5.11. klo 10 Kuopion Tuomiokirkossa. Piispa Wille Reikkinen avustajineen toimittaa pappisvihkimyksen. Papeiksi vihitään TM Kristiina Hannula, TM Harri Meronen, TM, FK, HuK Leila Rajamäki, TM Sofia Salo, TM Camilla Sundell ja TM, KM Anu Ylitolonen.       Papiksi vihkimisessä avustavat tuomiorovasti Ilpo Rannankari (Kuopio), asessori Lauri Oikarinen (Kajaani), hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen (Kuopio) ulkosuomalaistyön sihteeri Ilkka Mäkelä (Helsinki), vs. kirkkoherra Eriikka Jankko (Joroinen) ja pastori Anna Väätäinen (Joensuu).   Messun liturgina toimii tuomiorovasti Ilpo Rannankari, kanttorina DM Pertti Rusanen, urkurina Anu Pulkkinen. Tuomiokirkkokuoro laulaa Pertti Rusasen johdolla.   Messussa saarnaa ulkosuomalaistyön sihteeri, rovasti Ilkka Mäkelä.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676486 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23676486 Fri, 4 Nov 2011 11:15:00 +0200 Pyhäinpäivän konsertti lauantaina 5.11.2011 klo 15 Tuomiokirkossa. Fauré "Requiem" ja muuta Pyhäinpäivän musiikkia, Tuomiokirkon kamarikuoro, johtaa Pertti Rusanen. Solisteina Marja-Leena Vuori, sopraano, Pentti Toikkanen, basso, Heidi Miettunen, sello, Anu Pulkkinen, urut ja piano. Ohjelma 10 euroa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23439333 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23439333 Fri, 4 Nov 2011 11:10:00 +0200 Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus lauantaina 5.11. klo 18. Tuomiokirkossa. Lauri Kastarinen, Pirjo Litmanen, Birgitta Oksman-Kettunen, Silja Hagman. Tuomiokirkon psalmikuro, Anna Kosola, urut. Jumalanpalveluksessa sytytetään muistokynttilät viime pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneille seurakuntalaisille. Jumalanpalveluksen jälkeen on mahdollisuus sytyttää mukanaan tuomansa muistokynttilä Tuomiokirkon puistoon rakennetulle hautakummulle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23454762 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23454762 Fri, 4 Nov 2011 11:00:00 +0200 Kamarikuoro Bel Canto -kuoron konsertti lauantaina 12.11.2011 klo 15 Tuomiokirkossa. Kamarikuoro Bel Cantoon Dan Lönnqvistin perustama kamarikuoro, jonka ensimmäiset harjoitukset pidettiin joulukuussa 1989. Bel Canto on esiintynyt yli 130 konsertissa ja kamarikuorolla on laaja ohjelmisto. Projektiluonteisista tuotannoista voidaan mainita Franz Schubertin messu G-duurissa, Kaj-Erik Gustafssonin Mässa i Pingstnatten, Gioacchino Rossinin Messe Solennelle, Luigi Cherubinin Requiem c-mollissa, Antonin Dvorakin Messu Dduurissa, Felix Mendelssohnin Lobgesangsinfonia, Johann Sebastian Bachin Motetteja, Matteuspassio ja Jouluoratorio, Carl Orffi n Carmina Burana, Johannes Brahmsin Ein deutsches Requiem, Arvo Pärtin Berliner Messe ja Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem. Kamarikuoro Bel Canto, johon kuuluu n. 25 laulajaa, on Jakobstads svenska arbetarinstitutin kuoro. Bel Canto on esiintynyt lähinnä Pietarsaaressa ja sen lähikunnissa ja tehnyt konserttimatkoja Viroon, Puolaan, Ukrainaan, Saksaan, Luxemburgiin, Sveitsiin, Ruotsiin ja Italiaan. Bel Canto on ollut yhteistyössä mm Pietarsaaren orkesterin, Keski- Pohjanmaan kamariorkesterin ja Cracow Percussion Groupin kanssa ja projektiluonteisesti muiden Pietarsaaren seudun kuorojen kanssa. Vuonna 2005 Bel Canto sijoittui kolmanneksi kansainvälisissä kamarikuorokilpailussa, Walesissä. Kuoron äänenmuodostajana toimii Marguerithe Sandstedt-Granvik ja kuoronjohtaja on Dan Lönnqvist. Konserttiin on vapaa pääsy. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23556950 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23556950 Fri, 4 Nov 2011 09:00:00 +0200 Lasten oikeuksien päivän Kahvikonsertti Pietarin katulasten hyväksi sunnuntaina 20.11. klo 15 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Ohjelmassa suomalaista laulumusiikkia; Olavi Hautasalo, laulu ja Pekka Vapaavuori, piano. Kahvitarjoilu, ei sisäänpääsymaksua. Järjestäjät: Kallaveden seurakunta ja Pietarin lasten tuki ry. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23673099 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23673099 Fri, 4 Nov 2011 08:59:32 +0200 Mies - lähde mukaan, kutsu kaverisikin "Mieheltä miehelle" tapahtuma lauantaina 12.11. klo 12-19.30 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Ohjelmassa mm. musiikkia; Juhani Happonen ja "viikinapuu"-yhtye. Puheita; Jouko Koistinen, Pentti Rissanen, Jorma Huusko, Jarmo Oksanen, Rauno Taskinen, Jukka Vasara ja Esko Konttinen. Aloitamme lounaalla klo 12 ja päätämme yhteiseen Ehtoollisen viettoon klo 18.30 alkaen (tämä tilaisuus on avoin myös naisille). Runsas kristillisten kirjojen ja äännitteiden myyntipöytä. Yhteistyössä Kallaveden seurakunta - Diakoniakeskus - Kuopion katulähetys ry. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23673031 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23673031 Fri, 4 Nov 2011 08:42:06 +0200 Faurén valoisa sielunmessu Pyhäinpäivän konsertissa Kuopion Tuomiokirkon Kamarikuoron Pyhäinpäivän konsertissa Tuomiokirkossa lauantaina 5.11. klo 15 pääteoksena on ranskalaisen Gabriel Faurén Requiem. Konsertin johtaa Pertti Rusanen. Solisteina ovat kuoron omat laulajat Marja-Leena Vuori (sopraano) sekä Pentti Toikkanen (baritoni) ja urkurina Anu Pulkkinen.   Kuvassa konsertin solistit Marja-Leena Vuori ja Pentti Toikkanen.   Kuvaaja: Eila Peltokangas-Lommi
Kuoleman kehtolaulu
Faurén Requiem on valoisa ja levollinen sielunmessu. Säveltäjä itse luonnehti sitä kirjeessä ystävälleen: “On sanottu, että Requiemini ei ilmennä kuoleman pelkoa, ja joku kutsuikin sitä kuoleman kehtolauluksi. Mutta juuri niin minä koen kuoleman – pikemminkin pelastuksena ja pyrkimyksenä iloon kuin tuskallisena kokemuksena.”   Konsertin ohjelmassa on lisäksi Säde Bartlingin sävellys "Jumalan tuuli", joka on ensi vuonna pidettävien Kirkon musiikkijuhlien tilaussävellys. Sen tekstinä on Helvi Juvosen runo "Uudet sanat" tämän esikoiskokoelmasta Kääpiöpuu (1949).   Toinen Bartlingin teos on viime vuonna kantaesitetty Ilon kautta -festivaalin tilaussovitus virrestä 622, “Minä vaivainen, vain mato matkamies maan”.   Kamarikuorolle ennen esittämätöntä ohjelmistoa edustavat säveltäjä Ahti Sonnisen Siionin virsiin “Nyt maailman ahdistavan torjun pois” ja “On laupeus sanomaton” tekemät sovitukset sellolle ja sekakuorolle. Sellistinä on Heidi Miettunen.
Faurénille ominaista tunteellisuus
Gabriel Fauré (1845 – 1924) kuului ranskalaisen romantiikan keskeisiin säveltäjiin. Hänen musiikilleen on ominaista melodisuus, vivahteikkaat yksityiskohdat, vilpitön tunteellisuus ja mystisyys.   Requiemin ensimmäinen versio kantaesitettiin 1888 ja laajennetussa muodossa se kuultiin viisi vuotta myöhemmin. Teos sai lopullisen muotonsa 1900 ilmeisesti Faurén oppilaan muokkaamana ja se muun muassa esitetiin sittemmin säveltäjän hautajaisissa.   Gabriel Fauré opiskeli muun muassa Camille Saint-Saënsin johdolla ja toimi kirkkourkurina ennen nimitystään Pariisin konservatorion sävellyksen professoriksi ja sen jälkeen rehtoriksi. Fauré kirjoitti myös musiikkiarvosteluja Le Figaro -lehteen. Ranskan taideakatemian jäseneksi Fauré kutsuttiin 1909. Hän vieraili myös Suomessa.           http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23467640 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23467640 Fri, 4 Nov 2011 07:10:29 +0200 Huomaa Mauri Kanervon muistokonsertin pitoaika! Mauri Kanervon muistokonsertti pidetään tänään torstaina 3.11. klo 19 Juankosken Ylösnousemuksen kirkossa. Huom! Tämä aikataulu on paikkansapitävä. Koillis-Savo pahoittelee virhettä konsertin pitoajasta, joka on ilmoitettu toisin tämän viikon lehdessä menovinkit palstalla. Juankoskelaisen Mauri Kanervon muistokonsertissa kuullaan kalarinetteja, koska klarinetti oli Mauri Kanervon ykkössoitin. Solisteina ovat Saga Karpansalo, Marika Heiskanen ja Katri Laakso. Konsertin tuotto menee musiikkiopiston stipendirahastoon ja AmKo-Sinfonian toiminnan tukemiseen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23667943 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23667943 Thu, 3 Nov 2011 11:30:00 +0200 Perheen pyhä Isänpäivänä Säyneisissä Perheen pyhää vietetään Säyneisissä isänpäivänä 13.11. klo 10 Säyneisen kirkolla, Kirkkoharjuntie 2. Huomaa alkamisaika! Perheen pyhä on perhemessu, jossa on aarteen etsintää, leikkejä ja tarjoilua isänpäivän merkeissä. Mukana lastenohjaaja Mervi Rajahalme ja kerholaiset sekä rovasti Hannu Komulainen ja kanttorina Matti Saarela. Tässä kirkkohetkessä saavat lapsetkin olla äänessä :) http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23653275 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23653275 Wed, 2 Nov 2011 17:06:25 +0200 Jeesuksen lähettiläät Ensi sunnuntaina, 21.sunnuntaina helluntaista, puhutaan Jeesuksen lähettiläistä. Kristittyinä olemme saaneet Jumalalta paljon, jopa jäsenyyden hänen valtakunnassaan. Jeesus kutsuu meitä tehtäviinsä, kertomaan Jumalan suuresta armosta ja palvelemaan lähimmäistämme. Tervetuloa Puijon ja Päivärannan kirkkoon. Ensi sunnuntaina 6.11. klo 10.00 Puijon kirkon messussa saarnaa Pekka Nieminen, ripin ja esirukouksen toimittaa Miina Karasti. Kanttorina on Outi Keskisipilä ja Rajalan musiikkiluokkien kuoro laulaa Erkki Kaukosen johdolla. Kolehti kannetaan Suomen Gideonien työlle raamattujen levittämiseksi. Messussa Gideonit kertovat lyhyesti työstään. Päivärannan kirkossa on sanajumalanpalvelus klo 13.00, jossa saarnaa myös Pekka Nieminen ja kanttorina Outi Keskisipilä. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23551716 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23551716 Tue, 1 Nov 2011 16:00:00 +0200 Oi jouluyö - Juulako rat kirkkokonsertti Konsertti kuullaan maanantaina 5.12 klo 19 Kaavin kirkossa, Kaavintie 24. Säestäjänä, musiikintuottaja Armas Palm sekä laulu, artistilaulaja-romanikulttuuriohjaaja Pertti Palm. Konsertin päätteeksi Herran Siunaus luetaan romanikielellä. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24093425 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=24093425 Tue, 1 Nov 2011 12:00:00 +0200 Perheen pyhässä hellitään isiä Perheen pyhäpäivässä vietetään isänpäivän perhekirkkoa sunnuntaina 13.11 klo 16 Särkiniemen seurakuntakodissa, Särkiniementie 20. Kirkkohetkeä ovat toteuttamassa Särkiniemen päiväkerholaiset ja iltapäiväkerholaiset sekä lapsikuoro.   Kirkkohetken jälkeen mahdollisuus ruokailuun (aikuiset 3 € ja lapset 1,5 €) ja perheen yhteistä puuhaa askartelun merkeissä.   "Suurenmoinen pienenkin on. Me kaikki sovitaan syliin Jumalan, Suurenmoinen pieninkin on." (suom. san. Heli Vapaakallio ja Taija Udd)   http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23641177 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23641177 Tue, 1 Nov 2011 07:00:59 +0200 Papin aamenet - Yhteisvihkiminen Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa Yhteisvihkiminen kuudelle parille Pyhän Johanneksen kirkossa perjantaina 11.11.2011 klo 11.11. Naimisiin voi mennä kirkossa monin tavoin: perinteisesti tai modernisti, suureellisesti tai hissunkissun. Jos naimisiinmeno on ollut mielessäsi, mutta haluaisit tehdä sen jotenkin toisin, tilaisuutesi on tässä. Männistön kirkossa vihimme 11.11.2011 klo 11.11 kuusi paria.   Vihkitilaisuuden jälkeen on yhteinen hääjuhla seurakuntasalissa. Vieraita voi tuoda 15 henkeä/ hääpari. Bestman ja kaaso ovat myös tervetulleita.   Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään 4.11. toimistosihteeri Eija Jaatiselle, p.040 4848 379. Männistön seurakuntalaiset ovat etusijalla.   Huomaa, että avioliiton esteiden tutkinta pitää olla tehty ennen vihkimistä.         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23460696 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23460696 Tue, 1 Nov 2011 00:28:04 +0200 Luentosarjassa aiheena Jumala, elämämme valo Raamattu tutuksi –luentosarja jatkuu maanantaina 31.10. klo 18.30 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3. Luennon teksti on 1. Johanneksen kirjeen 1. luvusta, jonka pohjalta pastori Sanna Alanen johdattaa illan keskusteluun. Jumala on valo, jossa elävillä uskovilla on yhteys toisiinsa. Jumalan valo loistaa Jeesuksessa. Hänen tähtensä me saamme syntimme anteeksi. 1. Johanneksen kirjeen 1.luku palaa Johanneksen evankeliumin sanankäyttöön ja ajatuksiin. Kun Jeesus syntyi ihmiseksi, taivaan valtakunta, iankaikkinen elämä, tuli ulottuvillemme. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23608449 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23608449 Mon, 31 Oct 2011 13:00:00 +0200 Lähetysmyyjäisistä herkkuja pyhäinpäivään Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22, on perjantaina 4.11.2011 klo 10.30 mahdollisuus ostaa herkkuja pyhäinpäiväksi. Myyjäisistä löydät erilaisia leivonnaisia ja käsitöitä. Samalla voit osallistua arpajaisiin. Myyjäisten tuotot menevät lähetystyölle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23551294 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23551294 Mon, 31 Oct 2011 08:00:00 +0200 Hautakumpu Tuomiokirkon puistoon pyhäinpäivänä Tuomiokirkon puistoon rakennetaan hautakumupu. Vuosi sitten vietettiin Kuopiossa kuolema-aiheista tapahtumasarjaa. Siihen liittyen oli Tuomiokirkon puistoon rakennettu kuvitteellinen hautakumpu, jolle voitiin sytyttää muistokynttilöitä poisnukkuneille rakkaille. Hautakumpu rakennetaan kirkkopuistoon myös tänä vuonna. Siellä voi hiljentyä ja tuoda sinne muistokynttilänsä pyhäinpäivän illasta adventtiin saakka. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552159 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552159 Mon, 31 Oct 2011 08:00:00 +0200 Nenäpäivänä tapahtuu Vakassa Osallistu torstaina 3.11. Nenäpäivään Lähetyskauppa Vakassa, Kuninkaankatu 22. Nenäpäivää vietetään torstaina 3.11. Lähetyskauppa Vakassa klo 11-15. Aarne Tapanainen Suomen Lähetysseurasta toimii tapahtuman isäntänä Vakassa ”nenäillen”. Popo Salami tulee Vakkaan esiintymään klo 11-12.
Nenäpäivän avustusvaroilla autetaan lapsia
Nenäpäivä kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten hyväksi ja yllyttää suomalaisia hauskaan varainkeräykseen. Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana.   Nenäpäivän avustusvaroilla tuetaan pitkäjänteistä avustustyötä Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Nyt suomalaisilla on hieno mahdollisuus välittää ja antaa tukensa köyhimmissä oloissa asuville lapsille.   Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Sen ovat vuonna 2004 perustaneet Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen UNICEF.
Sukkia kutomalla autat pitkärantalaisia Venäjän Karjalassa
Sukkien kutomistalkoot (Pitkärantaan jouluviemisiksi) Vakassa vielä tiistaina 15.11. klo 17.30-19.00. Ota omat kutimet sekä puikot että langat mukaan. Maija Antikainen kertoo ystäväseurakuntatoiminnasta.   Vakkaan saapunut uusia CaringHands-tuotteita ja koruja.   Lisäksi lämpimät käsinkudotut persoonalliset villasukat , lapaset ja myssyt esillä!   Tule Vakkaan   Lue lisää Nenäpäivästä      http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23545002 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23545002 Mon, 31 Oct 2011 07:00:22 +0200 Pyhäinpäivä 5.11. Puijon kirkossa Pyhäinpäivä on kaikkien pyhien päivä. Muistamme kristikunnan marttyyreja ja kaikkia uskossa Kristukseen kuolleita mutta myös sitä, miten jokainen Kristuksen oma on pyhä. Siksi pyhäinpäivän evankeliumi on Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksijulistus (Matt. 5: 1-12). Pyhäin päivän messu on 5.11. klo 10.00 ja iltajumalanpalvelus ja kynttilöiden sytyttäminen klo 18.00. Pyhäinpäivän messussa 5.11. klo 10.00 saarnaa Miina Karasti ja psalmilauluryhmä avustaa Joona Sarasteen johdolla. Iltajumalanpalveluksessa klo 18.00 muistamme nimeltä mainiten viime pyhäinpäivän jälkeen hautaan siunattuja seurakuntalaisiamme ja sytytämme kynttilän heidän muistolleen. Yhden kynttilän sytytämme myös heille, jotka on siunattu muualle. Kamarikuoron kvartetti laulaa Outi Keskisipilän johdolla ja Jaana Marjanen saarnaa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468636 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468636 Sun, 30 Oct 2011 11:00:00 +0200 Perheen pyhässä körötellään Kallaveden vauvakirkkoon Vauvakirkkoa vietetään Perheen pyhäpäivän merkeissä sunnuntaina 30.10. klo 16 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21.   Perheen pyhässä ovat mukana pastori Juha Määttä, lapsityönohjaaja Tuula Hoffrén ja kanttori Richard Nicholls.   Vauvakirkko on tuttikansan oma puolituntinen kirkkohetki, jossa körötellään, leikitään, lauletaan, helistellään ja siunataan.   Seurakunta kutsuu vauvakirkkoon erityisesti vuoden aikana kastetut lapset vanhempineen, sisaruksineen, kummeineen ja läheisineen.   Lue lisää Perheen pyhästä http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23579121 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23579121 Sun, 30 Oct 2011 10:06:54 +0200 ILLAN VARJO runoja vanhenemisen iloista ja murheista Seija ja Lasse Lahtinen lausuu runoja 30.10.2011 klo 13 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21. Musiikki Anna-Mari Linna,sello. Lasse ja Seija Lahtinen ovat nastolalaisia lausujia, jotka tällä kertaa ovat paneutuneet monia koskettavaan aiheeseen, vanhenemiseen. He valmistavat silloin tällöin noin tunnin mittaisia runokoosteita eri aiheista, usein sisällöltään hengellisiä seurakunnan käyttöön. Esiintymisalueena on yleensä Päijät-Häme, mutta he tekevät vierailuja myös kauemmaksi. Molemmat ovat jo eläkkeellä päivätyöstä. Lausunta on ollut vahva harrastus vuosikymmenten ajan, ja taiteellinen taso on vankka. Heidän esitystyylinsä on luonnollinen, teatraalisuutta välttävä mutta elävä, miellyttävää kuunneltavaa. Illan varjo-niminen runo-ohjelma koostuu kolmesta osasta, joiden yhteiskesto on noin tunnin. Väleissä on pienet ajattelutauot, joiden aikana kuullaan musiikkia. Runojen myötä kuljetaan aluksi vanhenemisen haikeissa tunnelmissa, sitten vanhan pariskunnan mietteissä, lastenlasten tuomassa ilossa, vanhuuden vaivoissa ja lopuksi lähestyvän kuoleman tunnelmissa. Vanheneminen herättää meissä monenlaisia ajatuksia, pelkojakin. Niitä tuntoja runoilijat ovat tulkinneet. Mutta elämä ei ole vanhanakaan pelkkää vaivojen vaikerrusta, ei runoissakaan. Kuulemme niissä paljon huumoria ja elämäniloa. Kahvi- ja teetarjoilu. Vapaaehtoiset lahjoitukset lähetystyölle. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23579138 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23579138 Sun, 30 Oct 2011 08:37:11 +0200 Tuomasmessu Vastuuviikon teemalla Syksyn kolmannessa Tuomasmessussa nostetaan esille uskonnonvapaus, joka on ekumeenisen vastuuviikon pääteemana. Tuomasmessua vietetään Alavan kirkossa, Keihäskatu 5 B, sunnuntaina 30.10. klo 18. Saarnaamassa on Männistön seurakunnan pastori Lauri Paatero, joka on ollut lähetystyössä Pakistanissa. Siellä ollessaan hän näki, miten  kristityttyjä vainotaan uskonsa tähden.     Musiikista vastaa gospelkuoro Luomus. Kolehti kerätään Somalian nälänhätää kärsiville.      Ekumeeninen vastuuviikko 23.–30.10. on Suomessa toimivien kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen kansainvälisen diakonian kampanja. Teemaviikolla halutaan herättää ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan niin, että kristillinen oikeudenmukaisuus toteutuisi maailmassa.   Lue lisää Vastuuviikosta         http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23557877 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23557877 Sat, 29 Oct 2011 18:13:01 +0300 Nallet mukaan kirkkoon Kuka on sinun lempinallesi? Ota hänet kainaloon ja tule Nallekirkoon 6.11. klo 16.00 Puijon kirkkoon. Vietämme yhdessä nallejen kanssa perheen pyhäpäivän kirkkohetken. Kirkkohetken jälkeen on tarjolla kirkkomehut. Mehujen yhteydessä jokainen nalle esitellään ja ohessa on myös nallekuvien värittelyä. Nallekirkossa ovat mukana pastori Miina Karasti, nuorisotyönohjaaja Susanna Pakkala-Koskelainen ja kanttori Joona Saraste ja tietenkin heidän omat nallensa. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23480036 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23480036 Sat, 29 Oct 2011 13:13:00 +0300 Sateenkaarimessu järjestetään keväällä Männistön Vanhassa kirkossa Kuopion Männistön seurakunnan seurakuntaneuvosto päätyi keskiviikon 26.10. kokouksessaan Sateenkaarimessun järjestämisen kannalle keväällä 2012. Sateenkaarimessu on kaikille avoin ehtoollisjumalanpalvelus, johon kutsutaan erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.   Messu on osa Männistön seurakunnan toimintaa ja sitä ovat toimittamassa pääsääntöisesti seurakunnan omat työntekijät.   Seurakuntaneuvostolle tehtyä esitystä kannatti 6 henkilöä, vastusti 2 henkilöä ja 1 äänesti tyhjää.
Messusta aloite ensin johtoryhmälle
Sateenkaarimessun järjestäminen sai alkunsa, kun oppilaitospastori Panu Pohjolainen, ELL, teol. yo Laura Siponmaa ja Männistön seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Tuomas Juntunen esittivät messusta aloitteen Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän johtoryhmälle.   Kirkkoherroista ja johtavista viranhaltijoista muodostuva johtoryhmä suhtautui anomukseen myönteisesti ja ehdotti, että messu voitaisiin pitää kevään 2012 aikana.   Asia siirtyi Männistön seurakuntaneuvoston käsiteltäväksi, koska aloitteentekijänä oli Männistön seurakuntaneuvoston jäsen Tuomas Juntunen. Aloite koski yhden sateenkaarimessun järjestämistä.   Aloitteen tekijät olivat Männistön seurakunnan seurakuntaneuvoston kokouksessa esittelemässä asiaa. He ovat ilmaisseet myös halukkuutensa olla suunnittelemassa ja toteuttamassa messua.
Sateenkaarimessuihin omana itsenään
Sateenkaarimessuja on järjestetty Suomessa 90-luvulta alkaen, ja ne ovat osa säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa esimerkiksi Kallion seurakunnassa, Turun Henrikin seurakunnassa ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa. Monet sateenkaarimessun osallistujat ovat pitäneet tärkeänä kokemusta siitä, että he voivat osallistua ehtoollisjumalanpalvelukseen sellaisina kuin ovat, tarvitsematta pelätä paheksutuksi tai tuomituksi tulemista.   Mahdollisuus omana itsenään, kristittynä ja vähemmistöön kuuluvana, ehtoolliselle osallistumiseen koskettaa syvästi monia messuvieraita. Kuopiossa lukuisat ihmiset ovat ilmaisseet halunsa osallistua Sateenkaarimessuun.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23553462 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23553462 Sat, 29 Oct 2011 07:37:52 +0300 Mistä on hyvät tyypit tehty? -seminaari Kallaveden kirkossa Kaipaatko syksyn keskelle jotain erilaista? Osallistu 29.10. pidettävään seminaariin, jossa voit oppia uusia asioita itsetuntemuksen avulla.   Seminaari järjestetään lauantaina 29.10.2011 klo 11 -15 osoitteessa Rauhalahdenkatu 21, Kuopio, Kallaveden kirkko. Kouluttajana ja teemaan opastajana toimii työnohjaaja, itsetuntemuskouluttaja, lastentarhanopettaja Seija Taivainen.   Seminaariin ilmoittautumiset ja lisätiedot p. 040 4848 327 tai 09-1351 268 tai nina.hurtamo@suomenvalkonauhaliitto.fi TAI raili.rantanen@evl.fi.   Päivään on vapaa pääsy ja siellä on tarjolla välipalakahvit. Järjestäjänä on Kuopion Valkonauha ry yhteistyössä Kallaveden seurakunnan aikuistyön ja Agricola-opintokeskuksen kanssa.
Elämästä selviytymisen strategia
Seminaarissa käsitellään yhdeksää erilaista elämästä selviytymisen strategiaa. Työvälineenä käytetään enneagrammia (kreikk. ennea, yhdeksän ja gram, malli tai kuvio).   Enneagrammin avulla voi havahtua huomaamaan jo käytössä sekä vielä piilossa olevia voimavaroja ja alkaa hyväksyä itsensä ja toiset, erilaiset, paremmin.   Kun oma hyvinvointi lisääntyy itsensä hyväksymisen kautta, samalla myös suhde toisiin ihmisiin helpottuu ja paranee. Niin löytyy tasapainoa ja rohkeutta kulkea oman kutsumuksen mukaan.   Tervetuloa mukaan iloiselle löytöretkelle!     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23356750 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23356750 Fri, 28 Oct 2011 20:03:26 +0300 Israelilaisia kansantansseja opettelemaan Alavan seurakunnan Zipporim-kuoro järjestää avoimia israelilaisen kansantanssin tunteja Alavan seurakuntakeskuksen liikuntasalissa, Keihäskatu 5, joka toinen lauantai alkaen lauantaina 29.10. klo 12-13. Israelilaista kansantanssia tanssitaan pääosin piirimuodostelmassa. Liikkeet ovat ”kansanomaisia” eivätkä vaadi esimerkiksi suuria liikelaajuuksia. Tanssitunnin vaikeustaso määräytyy ryhmän mukaan. Opettajana tanssija-tanssinopettajaopiskelija Hanna Kahrola. Musiikkina käytetään mm. juutalaiskristittyjen lauluja sekä israelilaisia kansanlauluja. Tunnin kertamaksu on 3 €. Tiedustelut opettaja Hanna Kahrola p. 040 755 0387, kanttori Leila Savolainen p. 040 4848 323. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23479338 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23479338 Fri, 28 Oct 2011 07:01:19 +0300 Sateenkaarimessu järjestetään keväällä Männistön Vanhassa kirkossa Kuopion Männistön seurakunnan seurakuntaneuvosto päätyi keskiviikon 26.10. kokouksessaan Sateenkaarimessun järjestämisen kannalle keväällä 2012. Sateenkaarimessu on kaikille avoin ehtoollisjumalanpalvelus, johon kutsutaan erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.   Messu on osa Männistön seurakunnan toimintaa ja sitä ovat toimittamassa pääsääntöisesti seurakunnan omat työntekijät.   Seurakuntaneuvostolle tehtyä esitystä kannatti 6 henkilöä, vastusti 2 henkilöä ja 1 äänesti tyhjää.
Messusta aloite ensin johtoryhmälle
Sateenkaarimessun järjestäminen sai alkunsa, kun oppilaitospastori Panu Pohjolainen, ELL, teol. yo Laura Siponmaa ja Männistön seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Tuomas Juntunen esittivät messusta aloitteen Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän johtoryhmälle.   Kirkkoherroista ja johtavista viranhaltijoista muodostuva johtoryhmä suhtautui anomukseen myönteisesti ja ehdotti, että messu voitaisiin pitää kevään 2012 aikana.   Asia siirtyi Männistön seurakuntaneuvoston käsiteltäväksi, koska aloitteentekijänä oli Männistön seurakuntaneuvoston jäsen Tuomas Juntunen. Aloite koski yhden sateenkaarimessun järjestämistä.   Aloitteen tekijät olivat Männistön seurakunnan seurakuntaneuvoston kokouksessa esittelemässä asiaa. He ovat ilmaisseet myös halukkuutensa olla suunnittelemassa ja toteuttamassa messua.
Sateenkaarimessuihin omana itsenään
Sateenkaarimessuja on järjestetty Suomessa 90-luvulta alkaen, ja ne ovat osa säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa esimerkiksi Kallion seurakunnassa, Turun Henrikin seurakunnassa ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa. Monet sateenkaarimessun osallistujat ovat pitäneet tärkeänä kokemusta siitä, että he voivat osallistua ehtoollisjumalanpalvelukseen sellaisina kuin ovat, tarvitsematta pelätä paheksutuksi tai tuomituksi tulemista.   Mahdollisuus omana itsenään, kristittynä ja vähemmistöön kuuluvana, ehtoolliselle osallistumiseen koskettaa syvästi monia messuvieraita. Kuopiossa lukuisat ihmiset ovat ilmaisseet halunsa osallistua Sateenkaarimessuun.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23557616 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23557616 Thu, 27 Oct 2011 18:37:52 +0300 Pyhäinpäivän muistohetki Pyhän Johanneksen kirkossa Pyhäinpäivänä 5.11. klo 16 Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa pidettävässä muistohetkessä luetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntamme jäsenten nimet ja heidän muistolleen sytytetään kynttilä. Kannamme rukouksissamme heitä ja heidän omaisiaan. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552473 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552473 Thu, 27 Oct 2011 14:37:27 +0300 Ukintuvan joulukorttiaskartelu Ukintupalaiset askartelevat joulukortteja torstaina 3.11. Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasalissa. Päivä alkaa kahveilla klo 11. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552334 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552334 Thu, 27 Oct 2011 14:19:58 +0300 Tule seimipajaan! Adventin seimipajassa 26.11. klo 10-15 askarrellaan kankaiset nuket seimiasetelmaan. Askartelua ohjaa Vieno Arpola Vanhan kirkon alakerrassa. Päivä sisältää lounaan, josta vapaaehtoinen maksu Lastenpankille. Ilmoittautumiset perjantaihin 18.11. mennessä Vieno Arpolalle, p. 050 370 2003. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552293 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23552293 Thu, 27 Oct 2011 14:03:08 +0300 Jumala, elämämme valo. Raamattu tutuksi –luento on maanantaina 31.10. klo 18.30 Puijon kirkolla. Luennon teksti on 1. Johanneksen kirjeen 1. luvusta, josta Sanna Alanen johdattaa keskusteluun. Luku palaa Johanneksen evankeliumin sanankäyttöön ja ajatuksiin. Kun Jeesus syntyi ihmiseksi, taivaan valtakunta, iankaikkinen elämä, tuli ulottuvillemme. Jumala on valo, jossa elävillä uskovilla on yhteys toisiinsa. Jumalan valo loistaa Jeesuksessa. Hänen tähtensä me saamme syntimme anteeksi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23334431 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23334431 Thu, 27 Oct 2011 13:14:00 +0300 Auta Itä-Afrikkaa ja tule kuuntelemaan Lassi Nummen Requiem Sydämen rukous on Johanna Sorjosen ohjaus runoilija Lassi Nummen Requiemistä. Se esitetään pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 6.11. klo 14.00 Puijon kirkossa. Näyttelijä Seija Pitkänen lausuu runot. Elisabeth Petsalo tulkitsee Aulis Sallisen sävellykset. Ohjelmatulot ohjataan kokonaan Itä-Afrikan nälänhädän lievittämiseen Kirkon ulkomaanavun kautta. Requiem on matka kohti vuoren huippua, joka hohtaa kuin lumi ja jää. Ihminen pyrkii koko elämänsä ajan etsimään tuota huippua – elämän tarkoitusta. Nummen runojen matkassa kohtaamme kuoleman, oman pienuutemme suhteessa luontoon, meissä kaikissa piilevän pahuuden sekä mahdollisuuden hyvään. Joudumme myöntämään, että elämä ja kuolema pysyvät ikuisina arvoituksina. Nummen sielunmessussa muistetaan myös elossa olevia ja syntymättömiä. Esityksen tavoitteena on tarjota lohtua, perimmäisten kysymysten pohdiskelua, edesmenneiden läheisten muistelua ja kohtaamista. Esitys järjestetään yhteistyössä Teatteriryhmä Ravistuksen kanssa. Kuvassa Seija Pitkänen ja Elisabet Petsalo. Kuva Maija Voutilainen. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468355 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468355 Thu, 27 Oct 2011 13:12:00 +0300 Lähetysmyyjäiset Keskusseurakuntatalolla, Suokatu 22, perjantaina 4.11.2011 klo 10.30. Myytävänä leivonnaisia, ja käsitöitä. Arpajaiset. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23525935 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23525935 Thu, 27 Oct 2011 08:00:00 +0300 Konsertti Aholansaaren hyväksi kuullaan sunnuntaina 30.10. klo 15 Kuopion Tuomiokirkossa. Konsertissa esiintyvät Lapinlahden Vesilinnut, Ilpo Rannankari, laulu, Anu Pulkkinen, urut, Kuopion virsikuoro, johtaa Anni Pesälä, Ilkka Raninen, sello.   Kiitospuhe Aholansaaren vs. toiminnanjohtaja Eero Myrskykari. Ohjelma 10 €. Ohjelman tulot ohjautuvat lyhentämättöminä Aholansaarelle.
Lapinlahden Vesilinnut mukana Tuomiokirkon konsertissa
Kuopion tuomiokirkossa sunnuntaina 30.10. pidettävässä konsertissa esiintyy mm. Lapinlahden Vesilinnut. Orkesterin isähahmo, rehtori Petri Järveläinen luonnehtii orkesteria näin:   - Lapinlahden Vesilinnut on Lapinlahdella toimiva varsinkin Händelin Vesimusiikkia soittava sellaisten aikuisten orkesteri, jotka ovat heittäneet soittimellaan vesilintua ja palanneet myöhemmin soittoharrastuksen piiriin.   Orkesteri onkin muutamilla esiintymisillään herättänyt ihastusta eripuolilla Pohjois-Savoa. Tuomiokirkon konsertissa soi pääosin oman orkesterin jäsenten omat sävellykset, mm. kirkkoherra Lauri Jäntin Oiva Voutilaisen muistolle säveltämä Linnut. Orkesteria johtaa Minna Ollikainen.       http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23544285 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23544285 Thu, 27 Oct 2011 07:20:00 +0300 "Laulujen laulu" konsertti-illallinen Monipuolista konsertti-illallista vietetään perjantaina 28.10. klo 18 Särkiniemen seurakuntakodilla. Illassa esiintyvät Suvi Lehtonen-Gräsbeck, laulu, Folke Gräsbeck, piano, Zipporim-kuoro, Juha-Pekka Rissanen, puhe. Ohjelmassa muun muassa: Jerusalemin lähellä sijaitsevan Jad HaShmona –keskuksen lauluja Jean Sibeliuksen säveltämä neliosainen sarja raamatulliseen näytelmään Belsazarin pidot. Järj. Alavan srk/Zipporim–kuoro ja Suomi-Israel Yhdistysten Liitto. Lippujen sitovat varaukset ma 24.10. mennessä p. 040 4848 286 (ark. 8 – 16) tai Zipporim-kuorolaisilta. Hinta aik. 12 €, lapset alle 12 v 6 €. Ruoka on laktoositonta. Erityisruokavaliot on ilmoitettava erikseen. Ruoka tarjoillaan pöytiin. Peruuntumisesta ehdottomasti ilmoitettava. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23455832 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23455832 Wed, 26 Oct 2011 07:40:51 +0300 Vastuuviikon Taizémessu keskiviikkona 26.10.2011 klo 19 Kuopion Tuomiokirkossa. Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään koko maassa 23.–30.10.2011. Se korostaa uskonnonvapauden merkitystä osana ihmisoikeuksia. Kampanjan teemana on Ajattele toisin – usko vapaasti! Vastuuviikon Taizémessussa pastori Liisa Penttinen ja diakoniatyöntekijä Pirjo Litmanen. Messun jälkeen tarjoillaan iltatee.     Ekumeeninen vastuuviikko 23.–30.10.2011:   Kansainvälinen oikeus edellyttää, että jokainen valtio kunnioittaa uskonnon-, ajatuksen- ja omantunnonvapautta. Oikeus on yleismaailmallinen ja kuuluu jokaiselle. Oikeuteen sisältyy perinteisten uskontojen lisäksi myös ei-uskonnolliset maailmankatsomukset, kuten ateismi, agnostiikka ja pasifismi.   Vastuuviikon tarkoitus on saada ihmiset pohtimaan, kyselemään ja arvioimaan omaa elämäntapaansa suhteessa maailman tilaan. Kampanja tarjoaa käytännöllisiä tapoja edistää uskonnonvapautta ja vakaumuksensa tähden vainottujen asemaa.   - Uskonnonvapauden turvaaminen on ennen kaikkea yksilön suojaamista epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Yli puolet maailman väestöstä elää olosuhteissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan tuhoisin seurauksin. Näitä loukkauksia tapahtuu myös Suomessa, muistuttaa Vastuuviikon projektisihteeri Anna Hyvärinen Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta.     - Kansainvälinen kumppanuus velvoittaa meitä ottamaan vastuuta heikoimmassa asemassa olevista lähimmäisistämme. Uskonnonvapaus on välttämätön osa turvallisuuden saavuttamisessa ja syrjinnän vähentämisessä, Hyvärinen jatkaa.     Lue lisää Vastuuviikosta      http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23455973 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23455973 Wed, 26 Oct 2011 07:09:00 +0300 Koetko itsesi yksinäiseksi? Lähde leirille, jossa et tarvitse olla yksin. Marraskuun 25.-27.11. on tarjolla "Valoa pimeyteen" -leiri Penkereen leirikeskuksessa. Leiri on tarkoitettu työikäisille yksinäisyyttä kokeville. Osallistuja voi olla mistä tahansa Kuopion ev.lut. seurakuntien alueelta. Leirin omavastuu on 10 €/hlö ja etusijalla on sellaiset henkilöt, jotka ovat lähtemässä tälle leirille ensimmäistä kertaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut keskiviikkoon 16.11. mennessä Petosen diakoniatoimistoon, ma ja ke klo 9-10 puh. 040 4848 333. Leirille pääsy vahvistetaan leirikirjeellä viikolla 46. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468007 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468007 Wed, 26 Oct 2011 06:09:52 +0300 Vapaaehtoistoimijoiden koulutus ti 15.11. klo 16 - 20 Neulamäen kirkon kahviossa. klo 16.00 -16.45 ruokailu, klo 17.00 -17.30 seurakuntalaisuus, klo 17.30 - 18 jakamista ja jaloittelua, kirkkoherra Aulikki Mäkinen, klo 18 - 19.30 Raamattutyöskentely, pastori Hillevi Seppä klo 19.30 - 20 Iltahartaus. Ilm. 10.11. mennessä seurakunnantoimistoon Sisko Nousiaiselle p. 040 4848 286. Lisätietoja Ulla Turunen p. 040 4848 325. Mukaan kutsutaan uusia ja jo toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia. Järjestää Alavan seurakunnan diakoniatyö. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23534596 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23534596 Tue, 25 Oct 2011 11:40:09 +0300 Kuopion seurakuntayhtymän investointiohjelma lykkääntyy Kuopion seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto ehdotti talousarviokokouksessaan, että yli 500 000 euron suuruisten investointien toteuttamista lykätään niin kauan, kunnes suunnitelma nykyisten kiinteistöjen myymisestä on selvitetty. Yhteinen kirkkoneuvosto ehdotti investointien lykkäämistä, kun se käsitteli maanantaina 24.10. Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän ensi vuoden talousarviota.
Alavan kirkon korjaus jäihin
Vuosia lykätty Alavan kirkon 5,4 miljoonan remontti ei toistaiseksi etene. Muista korjauksista suurimmat ovat Tuomiokirkon remontti, Vehmasmäen kappelin korjaus, Puijon kirkon kosteusvauriokorjaus sekä Tuusniemen seurakuntatalon korjaus ja laajennus. Investointeja ensi vuoden talousarvioon on ehdotettu tehtäväksi 4,8 miljoonalla eurolla.   - Jos nykyinen investointiohjelma toteutetaan, seurakuntayhtymä päätyy kassakriisiin jo vuonna 2014, hallintojohtaja Timo Korhonen ennustaa.   Verotulot vähenevät noin puoli prosenttia vuodessa.   Investointeja lykätään myös siksi, että selvitys seurakuntarakenteesta on parhaillaan käynnistynyt. Täsmennetty esitys kiinteistöjen myymisestä on tulossa yhteisen kirkkoneuvoston käsittelyyn 7. marraskuuta. Kirkkoneuvosto kiirehti sekä kiinteistöstrategian että henkilöstöstrategian toimeenpanoa.     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23525591 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23525591 Tue, 25 Oct 2011 10:24:35 +0300 Hautamaksut nousevat Kuopion seurakuntayhtymän hautamaksut nousevat kohti todellisia kustannuksia. Mikäli kirkkovaltuusto hyväksyy kirkkoneuvoston ehdotukset, arkkuhaudan paikka kuopiolaiselle nousee ensi vuoden alusta 100 eurosta 200 euroon. Hautaoikeus on kahdelle hengelle 25 vuodeksi. Ulkopaikkakuntalaiselle hautasijan hinta on 700 euroa. Myös hautausmaksuja korotetaan asteittain. Arkkuhaudan kaivaminen maksaa kuopiolaiselle 261 euroa. Hintaa korotetaan portaittain 57 eurolla vuodessa kolmen vuoden ajan. Kappelien käyttö on seurakunnan jäsenille ilmaista, muistotilaisuuksien paikasta peritään vuokra. Tuhkauksen hintaa ehdotetaan ensi vuoden alusta nostettavaksi 105 eurosta 135 euroon. Toisen krematoriouunin rakentaminen aloitetaan ensi vuonna. Sen kustannukset hoituvat tuhkausmaksuilla. Kuopiossa tehdään vuosittain noin 700 arkkuhautausta. Seurakuntayhtymä siirtyi tänä vuonna hautojen kaivamisessa ostopalvelujen käyttäjäksi. http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23525713 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23525713 Tue, 25 Oct 2011 10:20:45 +0300 Vastuuviikolla keskustellaan uskonnonvapaudesta Kaikkien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen ihmisoikeuskampanjaa Vastuuviikkoa vietetään 23. -30.10.2011. Teemana on uskonnonvapaus.     Käy tutkisteluun netistä löytyvän vastuuviikon Ajattele toisin-usko vapaasti materiaalin avulla.   Käy rukoukseen sunnuntaina 30.10. klo 18 Alavan kirkossa vastuuviikon Tuomasmessun rukousalttarille, jonka kuopiolaiset nuoret rakentavat uskonnonvapaudesta. Käy toimintaan uskonnon vapauden ja rauhan edistämiseksi. Usko Vapaasti.     - Uskonnon vapaus on välttämätön osa turvallisuuden saavuttamisessa ja syrjinnän vähentämisessä, lausuu Vastuuviikon projektisihteeri Anna Hyvärinen Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta.   Oikeus uskontoon on oikeus identiteettiin. Vastuuviikon uskonnonvapauden turvaaminen on ennen kaikkea yksilön suojaamista epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Yli puolet maailman väestöstä elää olosuhteissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan tuhoisin seurauksin.   - Näitä loukkauksia tapahtuu myös Suomessa, muistuttaa Anna Hyvärinen.   Vastuuviikko     http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468981 http://www.kuopionseurakunnat.fi/uutinen?id=23468981 Tue, 25 Oct 2011 07:03:06 +0300 Sellomessu Puijon kirkossa Uskot