Juankosken, Kaavin, Riistaveden, Tuusniemen ja Vehmersalmen seurakunnat yhdistyivät uudeksi Järvi-Kuopion seurakunnaksi. Uusi seurakunta aloitti toimintansa 1.1.2011, jolloin se liittyi osaksi Kuopion seurakuntayhtymää.
Karttulan seurakunta liittyi 1.1.2011 lukien kuntaliitoksen seurauksena osaksi Kallaveden seurakuntaa ja Kuopion seurakuntayhtymää.
Liittyvien ja yhdistyvien seurakuntien omaisuus siirtyy Kuopion seurakuntayhtymän omaisuudeksi, joka jatkossa vastaa näiden seurakuntien veloista ja muista velvoitteista.
Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän seurakunnissa toimitettiin syksyllä 2010 varsinaisten seurakuntavaalien aikataulun mukaisesti seurakuntavaalit noudattaen uutta 1.1.2011 voimaan astuvaa seurakuntajakoa.
Järvi-Kuopion seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi tulee Tuusniemen seurakunnan kirkkoherra Reijo Leino. Muiden yhdistyvien ja liittyvien seurakuntien kirkkoherranvirat lakkautetaan ja perustetaan kappalaisen virat, joihin siirretään kirkkoherranviran vakinaiset viranhaltijat.
Kirkkolain mukaan päätoimiset viranhaltijat ja pysyväisluonteisessa päätoimisessa työsopimussuhteessa olevat työntekijät siirretään heille soveltuviin seurakunnan tai seurakuntayhtymän virkoihin ja työsopimussuhteisiin. Siirretyllä viranhaltijalla ja työntekijällä on oikeus saada palvelussuhteeseensa kuuluvat edut sellaisina, etteivät ne ole epäedullisemmat kuin hänelle aikaisemmin kuuluneet vastaavat edut.
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli nimitti Järvi-Kuopion seurakunnan järjestelytoimikunnan valmistelemaan yhdistymiseen liittyviä asioita. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii kirkkoherra Reijo Leino.
Kuopion seurakuntien yhteinen toiminnallinen strategia on valmistunut. Strategia pohjautuu Kirkon strategia 2015 -työryhmän mietintöön, jossa esitettyjä suuntaviivoja ja painopisteitä on tarkasteltu kuopiolaisesta näkökulmasta.
Tavoitteena on ollut strategia, jonka linjaukset saavat konkreettisen sisällön seurakuntien ja yhteisten työmuotojen strategioissa. Jokaisesta osa-alueesta on strategiassa nostettu esille 1 – 2 kärkihanketta. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut lääninrovasti Jaana Marjanen.
Strategia on prosessi, johon sitoutuminen on haaste työntekijöille, luottamushenkiöille ja vastuunkantajille. Strategia ulottuu vuoteen 2015.
Kuopion ev.lut. seurakuntien hallintovirasto ja keskusrekisteri ovat kiinni helatorstain jälkeisenä perjantaina 18.5. 2012. Keskusrekisteri on suljettu myös keskiviikkona 30.5.
AJANKOHTAISTA
(pdf) päivitetty 17.10.2011
Järvi-Kuopion seurakuntaliitoksen
selvitysraportti
(pdf)
Meidän kirkko Kuopiossa
Osallisuuden yhteisö
Seurakuntien
toiminnallinen strategia
(pdf)