Aikuiset

Kaavin alueseurakunnassa on monenlaista toimintaa aikuisille. Tule mukaan toimintaan käväisemään tai pidemmäksikin aikaa viihtymään.

Kaavilla kokoontuu ihmisiä kirkonmenoihin, jumalanpalveluselämään, kerhoihin ja piireihin hiljentymään Pyhän Jumalan kanssa, mutta samalla myös jakamaan elämän iloja ja surujakin yhdessä. Mutta mitä sinä toivoisit alueseurakunnan toiminnalta? Millaista yhteisöllisyyttä sinä kaipaisit? Millaisia lahjoja voisit antaa oman yhteisön iloksi? Seurakuntayhteyteen olet tervetullut myös vain olemaan ja voimaantumaan. Ole reippaasti yhteydessä niin suunnitellaan ja toteutetaan toimintaa yhdessä!

Mukaan mahtuu tuttuja ja uusia ihmisiä, läheltä ja kauempaakin!

Tuttua toimintaa Kaavilla:

Raamattupiiri

Piiri kokoontuu jälleen syksyllä 2018 Kaavin seurakuntakodilla.

Tervetuloa juttelemaan päivän kuulumisista sekä vahvistumaan Raamatun Sanasta ja yhteisestä rukouksesta.
 

Uutta toimintaa Kaavilla:

Neulepiiri

Syksyn 2018 kokoontumisista ilmoitetaan myöhemmin.

Neuloisimmeko kastesukkia Kaavin pienimmille, tekisimmekö töppösiä kouluunlähtijöille tai ilahduttaisimmeko ikäihmisiä sukkaparilla? Tätä kaikkea ja mitä yhdessä keksimmekään silmukoimme neulepiirissä lähimmäisten hyväksi.

Tule mukaan neulomaan, virkkaamaan tai muuten vaan jutustelemaan!

 

Molemmista piireistä saa lisätietoa Marjaana-papilta, p. 040 4888 612.

 

Laitoshartauden alttaripöytä.
Seurakuntapastori
Järvi-Kuopion seurakunta
Kirkkorannantie 1
73600 Kaavi

Kasvatuksen pappi