Kasteesta hautajaisiin

Kirkolliset toimitukset


Kirkon pyhät toimitukset liittyvät elämän juhlahetkiin ja käännekohtiin. Ne  pyrkivät välittämään Jumalan läheisyyttä ihmisille. Elämän kohokohtia kannattaa juhlia, sillä Jumala, tuon kaiken hyvä luoja, on läsnä joka hetkessä.

Pitkät perinteet kastejuhlissa, häissä ja hautajaisissa kuuluvat osaksi suomalaisten elämänkaarta.  Useimmilla meistä ne muodostuvat elämän käännekohdiksi ja vahvoiksi muistoiksi.

Kaste


Kaste on luterilaisessa kirkossa pyhä toimitus eli sakramentti. Siinä ihminen tulee Jumalan lapseksi, kirkon jäseneksi ja seurakunnan rakastavaan yhteyteen. Kasteesta alkaa kasvaminen kristittynä. 

Kastetilaisuus voi olla kotona, kirkossa tai seurakunnan muissa tiloissa, sen mukaan miten pappi ja kastettavan lapsen vanhemmat siitä sopivat.

Kastejärjestelyitä varten ota yhteys omaan seurakuntaasi.  Myös aikuiskasteesta voit kysyä omasta seurakunnastasi.

Kuopion ev.lut. seurakuntien keskusrekisteri lähettää vanhemmille ennen kastetta lapsen tietojen ilmoittamislomakkeen, joka annetaan myöhemmin lapsen kastavalle papille. Lapsi on hyvä kastaa kahden kuukauden sisällä syntymästä.  

Lue lisää kasteesta >>


Rippikoulu ja konfirmaatio


Rippikoulussa opiskellaan elämän peruskysymyksiä, ihmiseksi kasvamista ja toisista välittämistä sekä syvennytään Raamattuun, pohditaan rukousta ja tutustutaan omaan seurakuntaan.

Rippikoululainen oppii myös kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäskyn: rakasta Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.

Rippikoulu päättyy konfirmaatiomessuun. Se on jumalanpalvelus, jossa rippikoululainen tunnustaa uskonsa, saa siunauksen Jumalalta sekä kummeiltaan ja läheisiltään sekä nauttii ehtoollisen. Kirkollinen vihkiminen edellyttää rippikoulun käymistä. Rippikoulun jälkeen voi  myös toimia kummina.

Kuopion seurakunnissa järjestetään erityyppisiä rippikouluja keväästä syksyyn.  Myös aikuisena voi käydä rippikoulun. Siinä tapauksessa ota yhteys omaan seurakuntaasi.

Lue lisää rippikouluista >>


Avioliittoon vihkiminen


Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, kumppaneiksi toinen toisilleen. Avioliitto on Jumalan asettama ja Hänen suojeluksessaan.  Vihkimisessä rukoillaan puolisoiden puolesta hyvän Jumalan johdatusta ja rakkauden lahjaa.  

Vihkiminen toimitetaan useimmiten kirkossa. Vihkiä voidaan myös kodissa tai muussa papin kanssa etukäteen sovittavassa paikassa. Läsnä tulee parin ja vihkijän lisäksi olla vähintään kaksi todistajaa.

Ennen vihkitoimitusta käydään papin kanssa vihkikeskustelu, jossa keskustellaan mm. avioliitosta, vihkikaavasta ja sen vaihtoehdoista ja käytännön seikoista. Kanttorin kanssa on hyvä sopia vihkitoimituksen musiikista. Vihkiminen on luonteeltaan jumalanpalvelus, joten musiikki tulee valita sen mukaan. Vihkipapin, kanttorin ja mahdolliset tilavaraukset saat omasta seurakunnastasi.

Vihkipari tarvitsee ennen vihkimistä myös esteettömyystodistuksen eli ns. kuulutukset. Ne hankitaan  jomman kumman kirjoissa olevan seurakunnasta tai maistraatista. Kuopiossa tämä avioliiton esteiden tutkinta tapahtuu  Kuopion ev. lut. seurakuntien keskusrekisterissä. 

Lue lisää avioliittoon vihkimisestä >>

Hautaan siunaaminen


Hautajaiset ovat sekä surun että toivon juhla. Kristillinen hautaan siunaaminen on jumalanpalvelus, jossa saattoväki jättää rakkaansa luottavaisesti Jumalan haltuun ja haudan lepoon.

Hautaan siunaamisen toimittaa pappi. Siunaaminen tapahtuu usein siinä seurakunnassa, jossa vainaja on viimeksi asunut. Vainaja voidaan haudata arkkuhautauksena tai tuhkaamalla. Siunaamistoimitus on samanlainen hautaamistavasta riippumatta. Maahan kätkeminen tarkoittaa arkun tai tuhkauurnan sijoittamista hautaan.

Kirkollinen hautaan siunaaminen kuuluu kaikille kirkon jäsenille. Poikkeuksellisesti se voidaan toimittaa myös kirkkoon kuulumattomalle. Sitä ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on eläessään ilmoittanut, ettei halua tulla haudatuksi kirkollisesti.

Kaikki hautaamiseeen, siunaukseen ja hautapaikka-asiat hoidetaan nykyään Kuopion ev.lut. seurakuntien hauta- ja puistotoimistossa. Jos tarvitset virkatodistuksia tai sukuselvityksiä, niin ne saat Kuopion ev.lut. seurakuntien keskusrekisteristä.

Lue lisää hautaan siunaamisesta ja hautajaisjärjestelyistä>>


Sielunhoito ja rippi


Rippi on toimituksista yksilöllisin. Ripissä saat avata sydämesi luottamuksellisesti ammattilaisen kanssa. Sielunhoito tarkoittaa yksityistä keskustelua esim. papin tai diakoniatyöntekijän kanssa mieltä askarruttavista asioista. Ota yhteys omaan seurakuntaasi.

Lue lisää ripistä ja sielunhoidosta >>


Siunausta elämääsi



Siunausta voit pyytää omaan ja lähimmäistesi elämään sen eri vaiheissa. Kotia siunattaessa kiitetään kodista ja pyydetään siunausta sen asukkaille sekä rukoillaan, että kodissa vallitsisi rakkaus.

Kodin siunaamisen rukoushetken voi toteuttaa monella tavalla. Siunaamisen voi myös yhdistää tupaantuliaisiin tai kotona vietettävään lapsen kastetilaisuuteen, avioliittoon vihkimisen yhteyteen tai muuhun juhlaan. Jos haluat kotisi siunattavan, ota yhteys omaan seurakuntaasi!

Siunausta voi myös pyytää vaikkapa työpaikalle. Ja avioliiton vuosipäiviäkin kannattaa juhlia!

Lue lisää kodin siunaamisesta >>


Seurakuntien juhlatilat käytössäsi


Perhejuhlien yhteydessä voi saada kirkkosalit ja muut juhlatilat käyttöösi joko veloituksetta tai pienin maksuin.

Katso oman seurakuntasi kohdalta, millaisia juhlatiloja seurakuntasi voi sinulle tarjota.


Kuopion seurakunnat >>