Keskusrekisteri 

Kuopion evankelis-luterilaisten seurakuntien keskusrekisteri hoitaa Kuopion seitsemän seurakunnan jäsenrekisteriä.

Seurakunnat osallistuvat maan virallisen väestötietojärjestelmän ylläpitämiseen.

Seurakunnan jäsenrekisterin tehtävä ja tietosisältö on määritelty laissa.

"Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat pitävät jäsenistään rekisteriä, jota nimitetään kirkolliseksi väestörekisteriksi"
(Väestötietolaki 9 luku, 38 §).

Seurakunnan jäsenrekisterissä on lisäksi seurakunnan toiminnassaan tarvitsemia tietoja, joita ei ole tarpeen merkitä yleiseen väestötietojärjestelmään.

Toisaalta väestötietojärjestelmässä on sellaisia tietoja, joita seurakunnan rekisteriin ei merkitä.

Jäsenrekisterinsä avulla seurakunta pitää yllä yhteyksiä jäseniinsä ja varmistaa, että seurakuntalaisten elämän käännekohtiin liittyvät seurakunnan palvelut ovat jäsenten tiedossa ja saatavilla sekä asianmukaisesti järjestettyjä.


Linkit:


Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Maistraatti

Väestörekisterikeskus

Osoitepalvelu