Männistön seurakunta
Kellolahdentie 8, 70460 Kuopio
mannisto@evl.fiTila- ja ajanvarauksetToimistosihteeri Eija Jaatinen
p. 040 4848 379
ma-pe klo 9-15
Päivystävä pappip. 040 4848 380
to klo 9-12
Kirkkoherra
Aulikki Mäkinen
p. 040 4848 383
Välittävä yhteisö
Köyhä, tyhjä ja nälkäinen ihminen tulee vastaan omassa kaupungissani, omassa seurakunnassani, omassa perheessäni, minussa itsessäni. Tuomitsen hänet talouden pelisääntöjen perusteella. Hän kantaa kahta velkataakkaa, aineellista ja henkistä. Kun asetan lähiympäristöni ihmisiä arvojärjestykseen, teen itsestäni tuomarin ja saalistajan. Saalistan arvostusta ja kiitollisuutta, koen ehkä salaista ylemmyydentunnetta.
On uskaliasta nähdä ihmisyys kaikkia yhdistävänä ominaisuutena. On uskaliasta tunnustautua köyhäksi, neuvottomaksi ja apua tarvitsevaksi.
Yhteisvastuun 2012 keräysvaroilla Takuu-Säätiö käynnistää pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Inhimillisiä pienluottoja voivat hakea taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen. Kansainvälisen diakonian kohteena on Uganda, jossa Yhteisvastuu niin ikään tukee pienrahoitustoimintaa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.
Armollinen Jumala, anna meidän nähdä sinut toisissa ihmisissä.Anna meidän nähdä rakkaus ja elämä keskellä murhetta ja neuvottomuutta. Kirsi Niskanendiakoniatyöntekijä
Yhteisvastuukeräys alkaa kynttilänpäivänä
Vuoden 2012 Yhteisvastuukeräys avataan Männistön seurakunnassa kynttilänpäivän messussa sunnuntaina 5.2. klo 10 Pyhän Johanneksen kirkossa.
Messussa saarnaa Aulikki Mäkinen, liturgina on Lauri Paatero ja kanttorina Heikki Mononen.
Messun jälkeen kahvit ja YV-info.
Lue lisää
Ajankohtaista
Erityisrippikoulun aloitusmessu Pyhän Johanneksen kirkossa
sunnuntaina 12.2. klo 10.
Lue lisää
Tule laulamaan Siioninvirsiseuroihin
Siioninvirsiseurat ovat tavallisesta seurapaikasta poiketen Pyhän Johanneksen kirkolla sunnuntaina 5.2. klo 18.
Lue lisää
Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä!
Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8.
Lue lisää
Uutisarkistoon