Yhteisvastuu 2017 torjuu ihmiskauppaa

Suomessa vuoden 2017 yhteisvastuuvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Pro-tukipiste ry:n, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa.

Keräysvaroin kehitetään tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä, vahvistetaan työntekijöiden osaamista tunnistaa ja tavoittaa ihmiskaupan uhreja, tarjotaan kriisiapua majoituksen, ruoan, hygienian ja vaatetuksen järjestämiseen, mahdollisuus tulkin käyttöön sekä matalan kynnyksen oikeudellista neuvontaa.

Keräysvaroin tuettava kansainvälinen työ keskittyy erityisesti konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen, jotta he pystyisivät rakentamaan kohtuullisen elämän, eivätkä joutuisi ihmissalakuljettajien ja ihmiskaupan uhreiksi.

Jordaniassa avustustyön painopisteenä ovat koulutus ja psykososiaalinen tuki noin 12−30-vuotiaille leireillä ja paikallisissa yhteisöissä asuville Syyrian pakolaisille.

Israelissa ja Palestiinalaisalueilla tuetaan rauhankasvatustyötä nuorten medialukutaidon sekä ihmisoikeustuntemuksen parantamiseksi.

 

Keräys käynnistyy 5.2.2017 ja jatkuu 1.5. asti. Keräyslupa on voimassa koko vuoden ajan, mutta aktiivisin keräyskausi ajoittuu helmi-huhtikuulle.

Joka kevät Yhteisvastuun noin 40 000 vapaaehtoista arkienkeliä lähtevät liikenteeseen keräyslistojen ja -lippaiden kanssa. Keräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut. seurakunnat.

Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti. Keräyksen esimies vuonna 2017 on Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.

Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu

Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

Keräyksen tuotosta 60 % menee Kirkon Ulkomaanavun välityksellä kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun. 20 % käytetään vuosittain valittavaan kohteeseen Suomessa ja 20 % kirkon ja seurakuntien tekemään avustustyöhön.

Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti.
 

Tule mukaan kerääjäksi!

Kanna kortesi kekoon yhteisvastuukerääjänä tai avusta seurakuntien Yhteisvastuu-tapahtumien järjestelyissä.

Jos haluat lähteä kerääjäksi, ota yhteyttä seurakuntasi diakoniatyöntekijöihin.

Katso myös vapaaehtoistyo.fi:n sivuilta, olisiko siellä jotain tehtävää juuri Sinulle tarjolla.


Lipaskeräys

Lipaskeräys on yhä suositumpaa etenkin suurissa kaupungeissa. Lipaskerääjänä saat seurakunnastasi Yhteisvastuun virallisilla tunnuksilla ja keräysluvalla varustetun rahalippaan, jonka kanssa lähdet kiertelemään kaupungille ja nappaat ohikulkijoita hihasta. Lipaskeräykset järjestetään usein kauppojen ja ostoskeskusten edustoilla tiettyinä päivinä. Voit itse valita, kuinka paljon ajastasi haluat antaa keräykselle.

Listakeräys

Listakerääjänä saat seurakunnastasi virallisen, keräysluvalla varustetun Yhteisvastuukeräyslistan. Ota lista mukaasi keväiselle lenkille ja kilauttele ohikulkiessasi naapuruston ovikelloja. Ihmiset lahjoittavat haluamansa summan Yhteisvastuulle ja kirjoittavat nimensä listaan. Sinä puolestasi huolehdit rahojen tilittämisestä seurakunnan nimeämälle henkilölle.

Lisätietoa Yhteisvastuukeräyksestä

Lahjoita verkkosivujen kautta

 

Yhteisvastuukeräys