Naispapin virkapukua uudistavat Valonsäde-somiste ja Valonlähde-risti

 
Naispuolisen papin uusi virkapukumallisto julkistettiin tiistaina 14. kesäkuuta 2011. Malliston on suunnitellut vaatesuunnittelija Kirsimari Kärkkäinen. Hän voitti vuonna 2008 suunnittelukilpailun ehdotuksellaan Valonlähde.
 
Uuden virka-asun suunnittelussa on kiinnitetty huomiota sekä historialliseen että liturgiseen perinteeseen ja toimivaan kokonaisuuteen. 
 
 -  Valonlähde- ja Valonsäde -nimikkeet kuvastavat itselleni sanomaa, jonka mukaan kirkon ja papin työn tulisi olla ihmisten elämään iloa ja valoa tuottavaa; tien, merkityksellisyyden ja tarkoituksen näyttäjiä, Kirsimari Kärkkäinen sanoo.
  

Kirkkoherra Jaana Marjanen toivoi alunperin myös lipereitä

 
Kuopion Puijon seurakunnan kirkkoherra Jaana Marjasen mielestä uusi naispapin puku on kaunis ja tyylikäs ja materiaalit vaikuttavat nykyistä pukua helppohoitoisemmilta.
 
- Mielenkiintoista on nähdä, miten puku sopii eri-ikäisille ja erikokoisille naisille. Esittelypuvut olivat kauniita hoikkien mallien yllä. Onneksi on runsaasti vaihtoehtoja, joista kukin voi valita itselleen sopivan kokonaisuuden, kertoo Marjanen ensikommentit uudesta naispapin virkapukumallistosta.
 
Marjanen toteaa, että valkoinen liehu on arka väri käytännössä, mutta sitä käytetään vain erityisen juhlavissa tilaisuuksissa, joita toki papilla on varsin usein.
 
Puijon seurakunnan kirkkoherra Jaana Marjanen on vihitty papiksi 12.6.1983 Upsalassa, Ruotsissa ja hän on saanut pappisoikeudet Suomen ev.lut. kirkossa v. 1988.  Ruotsissa hän oli vuodet 1982-1991. Marjasella on näin ollen näkemystä myös naapurimaamme Ruotsin naispappien pukeutumisesta.
 
- Alunperin olisin kyllä toivonut lipereitä pappisnaisillekin Ruotsin malliin. Siellä on kaunis kaftaanista muunneltu kaftanetti, jota voi käyttää hameen tai housujen kanssa. Silloin pappien asut olisivat yhtenäisempiä kahdessa naapurikirkossa, joilla on pitkä yhteinen historia.
 

Uusi mallisto antaa vaihtoehtoja virkapukeutumiseen 


Naispuolisen papin uudessa virkavaatemallistossa on kaksi eri jakkua, polvipituinen tai pitkä hame, kaksi housuvaihtoehtoa sekä perinteiset papin sokeripalakauluspaidat.  Mallisto on valmistettu aiempaa kevyemmistä, mutta kuitenkin kestävistä ja helppohoitoisista materiaaleista. Lisäksi uutta on pukeutumispaitatyyppinen, bambuneulosta oleva sokeripalakauluspaita sekä kesään että talveen.
 
Uudessa virka-asussa on arki- ja juhlatilanteiden mukaan vaihdettava Valonsäde-somiste. Papin juhlapuvussa se on valkoinen. Sitä käytetään yhdessä valkoisen paidan kanssa.
 
Arkiasussa somisteosa ja paita ovat mustia. Malliin kuuluva hopeinen Valonlähde-risti kiinnitetään papinjakkuun. Lisäksi asukokonaisuuteen kuuluvat mustat sukat ja kengät.


Puku on myös viesti

 
 - Pappi viestii puvulla virastaan esimerkiksi seurakuntalaisten juhlissa. On tärkeää, että pappi kohtaa seurakuntalaiset asianmukaisesti, virkapukutyöryhmän puheenjohtaja, rovasti Pirkko Poisuo muistuttaa.
 
Papit voivat jatkossa käyttää edelleen olemassa olevaa, tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemen 1980-luvulla suunnittelemaa virkapukua. Uudet virkapukunsa papit hankkivat Kärkkäisen mallistosta ja ne tulevat sarjatuotantoon aikaisintaan loppuvuodesta.
 
Teksti: Kirkon Tiedotuskeskus  ja  Seija Rytkönen 
 
Kuvat: Krista Keltanen


Piispainkokouksen päivitti ohjeistuksen papin pukeutumiseen

 
Piispainkokous antoi 15.9.2010 uuden ohjeistuksen papin ja lehtorin pukeutumiseen. Papin pukeutumisen lähtökohta on, että pappi on aina virkaa toimittaessaan tunnistettavissa papiksi. Virkapukeutumisessa on otettava huomioon kulloisenkin tilaisuuden luonne.
 
Viran tunnusten käyttäminen ja virkatehtävien hoitaminen edellyttävät aina huoliteltua pukeutumista. Muutenkin viranhaltijan tulee olla olemukseltaan siisti ja huoliteltu. Papin juhlapuvun kanssa käytetään tarvittaessa asuun sopivaa päällysvaatetusta. 

 

Kuva: Krista Keltanen


Lue lisää