Puijon seurakunta

Taivaanpankontie 3, 70200 Kuopio
puijo@evl.fi

Tila- ja ajanvaraukset
Toimistosihteeri Mirja Turunen
p. 040 4848 410
ma-pe klo 9-15.

Päivystävä pappi ke klo 10-12,
p. 040 4848 411.

Kirkkoherra Jaana Marjanen
p. 040 4848 412.



Liike laulattaa ja laulu liikuttaa

Frankoroomalaisen kirkkolaulun, tai tuttavallisemmin gregoriaanisen laulun ydinajatus liittyy sävelen ja sanan suhteeseen. Sana saa soivan muodon ja vieläpä vain sen verran mitä laulaja voi sydämessään kokea.

Toisaalta sisällään voi kokea paljonkin, jos alkaa kuunnella säveliä pysähtyen niiden äärelle. Tätä voisi verrata parhaillaan luonnosta löytyvään lumimöykkyyn. Sen kun ottaa lähempään tarkasteluun, niin havaitsee lumikiteiden fantasian.

Kun hiljennämme laulun volyymiä, tempoa ja itsessämme asuvaa esittäjää, voimme kuulla jotain mikä aikaisemmin jäi peittoon. Kuin jäähileiden kimmellystä ovat nuo huilumaiset yläsävelet, mitkä Luoja loi ihmisääneenkin sisältyväksi.

Saimme olla ääntä ja talvimetsää ihmettelemässä Rytkyn leirikeskuksessa Laula ja liiku -leirillä. Hiljaiseen rukouslauluun oli mukana johdattamassa Tiina Taskinen-Viinikainen!

Kevään musiikkityön motoksi julistan: Liike laittaa laulamaan, laulu laittaa liikkumaan! Nähdään ladulla ja laulun parissa.
 
Joona Saraste
kanttori
 
Kuva: Joona Saraste

Tule juhlimaan kirkolle!

Tule juhlimaan kirkolle!

Sunnuntaina 5.2. on kynttilänpäivä, Runebergin päivä ja presidentin vaalipäivä. Lauluyhtye Vox Nova rikastuttaa Puijon kirkon messua laulullaan. Messun jälkeen annetaan tietoa YV-keräyksestä ja siitä, miten keräyksen tuotto todella vaikuttaa esim. Ugandassa.

Lue lisää

Ajankohtaista

Seurakunta elää!

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin -luentosarja maanantaina 6.2. klo 18.30 Puijon kirkossa. Apostolien tekojen alkuluvuista löytyy useita tiivistelmiä, joissa kerrotaan kauniisti alkukirkon elämästä. Niistä on tullut yksi kristillisen kirkon tunnusmerkki.

Lue lisää

Perheen pyhä Päivärannan kirkossa

Kynttilänpäivänä 5.2. klo 16.00 Perheen pyhäpäivää vietetään Päivärannan kirkossa. Ennen vanhaan kaikki kirkossa käytettävät kynttilät siunattiin käyttöä varten kynttilänpäivänä. Enää emme siunaa kynttilöitä, mutta tämä pyhä on jäänyt meille. Kynttilänpäivänä kuulemme miten pieni Jeesus-lapsi vietiin temppeliin siunattavaksi. Kynttilä tuo valoa pimeään, samalla tavoin Jeesus tuo valon koko maailman.

Lue lisää

Usko ja Raamatun tieteellinen tutkimus

Raamattuteologinen seminaari pidetään sunnuntaina 12.2. klo 17.00 - 19.00 Puijon kirkossa. Raamatun tieteellinen tutkimus näyttää toisinaan ajautuvan jännitteiseen suhteeseen perinteisen uskon kanssa. Mistä tämä johtuu? Onko raamattutieteen ja uskon välillä sovittamatonta ristiriitaa? Professori Lauri Thurén tarkastelee uskon ja tutkimuksen välistä problematiikkaa.

Lue lisää

Yhteisvastuun lipaskeräystempaus Puijon torilla

Tervetuloa uudet ja entiset kerääjät Yhteisvastuun lipaskeräystempaukseen 9.-10.2. Puijonlaakson ostoskeskukselle. Tempauksessa voi olla mukana vaikka tunnin. Ilmoittaudu viimeistään 7.2. ja varaa oma keräysaika.

Lue lisää
Uutisarkistoon more

Bookmark and Share