RIPPIKOULU 2012


Riparille 2012

Tervetuloa riparille vuonna 1997 tai aiemmin syntynyt!
 
Rippikoulu kestää noin puoli vuotta ja sisältää lähiopetusta sekä itsenäistä seurakunnan toimintaan osallistumista. Nuoren on tärkeä olla mukana kaikissa rippikoulutapaamisissa ja hoitaa rippikouluasiat ajoissa ja tunnollisesti.
 

Kuopion seurakunnissa on tarjolla monenlaisia rippikouluja


Riparin voi käydä leirinä, päivä- tai iltakouluna, sekä yksilö- tai pienryhmäopetuksena.
Yleensä rippikouluryhmässä on noin 25 nuorta. Ryhmiin pyritään ottamaan tyttöjä ja poikia yhtä paljon.

Rippikoulussa toimivat opettajina seurakunnan työntekijät mm. papit, nuorisotyönohjaajat ja kanttorit. Mukana on myös isosia ja kesätyöntekijöitä. 
 
Seurakunnan toiminta on fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti turvallista.
Seurakuntien turvallisuusohjeet.


Sinulle sopivimman rippikoulumuodon voit valita itse

Mikäli valinta on vaikea, ota rohkeasti yhteyttä kotiseurakuntasi rippikoulutyöntekijöihin. 
 
 LEIRIRIPPIKOULU  ILTARIPPIKOULU  PÄIVÄRIPPIKOULU
Leirille noin viikoksi
hiihto- kesä- tai syyslomalla
 
Riparille
Hirvijärvelle, Rytkylle, Penkereelle tai Poukamaan
 
Rippikouluun
tammi-toukokuussa
 
Kokoontumiset 
arki-iltaisin kaksi kertaa viikossa Kuopion Keskusseurakuntatalolla
Päiväkoulua
hiihto- tai kesälomalla

Rippikoulua päivisin
yöksi mennään kotiin
PIENRYHMÄRIPPIKOULU YKSITYIS- / AIKUISRIPPIKOULU JÄRJESTÖJEN RIPPIKOULUT
Rippikouluun
pienemmässä ryhmässä
 
Erityisopetusta tarvitseville nuorille löytyy tukea tarpeen mukaan
 
Ottakaa rohkeasti yhteyttä ennen ilmoittautumista 
Rippikoulu 
jäänyt käymättä tai ryhmässä olemiselle on este
 
Rippikoulun
voi käydä vaikkapa yksityisesti
 
 
Järjestörippikouluun osallistuva!
 
Ilmoitathan
kotiseurakuntaan rippikoulustasi 
 
Ilmoittautumislomakkella
”käyn rippikouluni muualla”
 

Lisätietoja

Kotiseurakuntasi riparit löydät seurakunnan rippikoulusivulta.
Linkit rippikoulusivuille sekä Rippikouluesitteeseen 2012 löydät sivun oikeasta reunasta.

Rippikouluesite 2012 postitetaan viikolla 40 vuonna 1997 syntyneille seurakunnan jäsenille.
Rippikouluinfot pidetään yläkouluilla viikoilla 39 -40.
 
Mikäli et saa esitettä postitse viikon 40 loppuun mennessä, saat sen kotikirkoltasi tai voit tilata sen sähköpostitse nuorisosihteeri Marjukka Borgmanilta, marjukka.borgman@evl.fi

Jos et tiedä omaa kotiseurakuntaasi, löydät sen seurakuntayhtymän aluekartasta.