Päiväkerhot Kuopiossa 50 vuotta 

Ensimmäiset päiväkerhot Kuopiossa pidettiin Kettulanlahdessa 1.2.1967 omakotitalossa. Männistöstä toiminta laajeni eri puolille kaupunkia kerrostaloista vuokrattuihin kerhohuoneisiin, seurakuntataloille ja kirkkoihin. Päiväkerholaisia on ollut eniten 1980-luvulla, jolloin 1400 tyttöä tai poikaa osallistui kerhotoimintaan. 

Tänä päivänä kirkon varhaiskasvatus on monimuotoista ja uusia toimintatapoja kehittävää. Toimintakaudella 2016–2017 on Kuopion seurakunnissa 420 päiväkerholaista, 38 päiväkerhoryhmää ja 28 lastenohjaajaa.

Kerhoissa vietetään mehu- ja keksikekkereitä 5.–12.2.2017. Juhlaviikolla lauletaan vanhoja päiväkerholauluja ja leikitään leikkejä vuosikymmenien ajoilta. Nukketeatteri Sananjalkojen Juhlat-esityksiin pääsevät kerholaiset toimintakauden päättyessä toukokuussa.

 

Päiväkerhot ovat lapsia varten

Päiväkerhot tarjoavat virikkeellistä toimintaa 3–5-vuotiaille lapsille. Päiväkerhossa toimitaan lasten, vanhempien ja lastenohjaajien välisessä kasvatuskumppanuudessa. Lastenohjaajat rakentavat toiminnan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tukevaksi. 

Liikkuminen, käsillä tekeminen, taide, musiikki ja leikki ovat jokaisen kerhopäivän sisältöjä. Kerhohartaudet ovat levon ja rauhan hetkiä, joissa on tilaa ihmettelylle. Kerhopäivän huippuhetki on evästauko, jolloin lapset syövät omia eväitään. 

Päiväkerhotoiminnassa aikuiset ovat lapsia varten ja heillä on lapsille aikaa. Päiväkerhot ovat maksuttomia. Päiväkerhotoimintaa järjestävät seurakunnat.

Päiväkerhoihin ilmoittautuminen toimintakaudelle 2017–2018

Päiväkerhoihin ilmoittautuminen  toimintakaudelle 2017–2018 on 1.–31.3.2017 on päättynyt. Tiedot kerhopaikoista lähetetään viikolla 21. 

Vapaita paikkoja voi tiedustella seurakunnista. 

 

 

Päiväkerhojen toiminta-ajat 2017–2018

Päiväkerhot alkavat 14.8.2017 lähtien

16.–20.10.2017 syysloma

18.12. 2017–7.1.2018 joululoma

 5.–9.3.2018 talviloma

Kevättoimintakausi päättyy 18.5.2018

 

Lähempiä tietoja kerhoista seurakuntien sivuilta ja yhteisen lapsityön toimistosta puh. 040 4848 482.

 

Lue lisää päiväkerhoista seurakunnissa

Tuomiokirkkoseurakunta

Alavan seurakunta

Järvi-Kuopion seurakunta

Kallaveden seurakunta

Männistön seurakunta

Puijon seurakunta


Jos et tiedä, mihin seurakuntaan kuulut, sen voit tarkistaa karttapalvelusta.