Laulujen Metsäkirkko

su 27.8. kello 14.00

Laulujen Metsäkirkko

PUIJONNOKAN LAAVULLA

Ylioppilaskunnan Laulajien kvartetti nousee Puijonnokan laavun Laulujen metsäkirkkoon laulamaan mm. Madetojaa ja Sibeliusta. Esiintymisasu on tuttu kaikista YL:n konserteista: - Frakit päälle vaikka myrskyäisi, toteaa Mikko Värri, yksi laulajista.

Metsäkirkon toimittavat lääninrovasti Jaana Marjanen ja kanttori Joona Saraste. Kvartetissa laulavat Markus Järvisalo, Tuomas Meurman, Ville Matveinen ja Mikko Värri.

Ennen metsäkirkkoa n. klo 13.30 on tarjolla nokipannukahvit. Yleisöä pyydetään ottamaan mukaan retkituoleja tai istuinalustoja, sillä istumapaikkoja on rajoitetusti.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Ylioppilaskunnan Laulajat herättää ylioppilaiden kesäkuoroperinteen jälleen eloon. Kvartetit ja suuremmat yhtyeet konsertoivat kymmenissä paikoissa ympäri Suomea aina vapusta elokuun loppuun. Yksi näistä paikoista on Puijonnokan laavu Kuopiossa.

Suomalaisen ylioppilaslaulun perinteet ulottuvat pitkälle 1800-luvulle. Tuolloin laulajakakstoistikot tekivät konserttimatkoja maakuntiin kerätäkseen rahaa ylioppilastalon rakentamiseen. Viime vuosisadan alussa YL:n laulajaveljet kiersivät aktiivisesti pitkin Suomea konsertoimassa. Aikana ennen radiota uusi suomenkielinen kuoromusiikki oli harvinaista herkkua - suurin osa kansasta tunsi Sibeliuksen teokset korkeintaan nimeltä. Kesäkuorot toivat ihmisiä yhteen musiikin ääreen yli sadalla paikkakunnalla. Laulajille vähintään yhtä tärkeää oli kohdata kotimaan luonto, joka toimi myös suomalaisen taiteen kultakauden säveltäjien suurena innoittajana.

"Tavoitteemme on kesällä 2017 tuoda suomalaista mieskuoromusiikkia joka niemeen ja notkelmaan. Samalla haluamme haastaa itsemme ja yleisömme nauttimaan Suomen kauniista luonnosta", kertoo maineikas YL.

Yhdessä laulamme luontoaiheisia virsiä ja tietysti Kallavesj'-laulun.

 

Puijonnokan laavulle pääsee parhaiten kävellen metsäpolkuja pitkin. Lyhin kävelymatka on Puijonsarventieltä Aaro Jalkasen muistomerkin luota, jossa on tilaa muutamalle autolle.

 

Frakit päälle, vaikka myrskyäisi

 


Järjestäjä

Puijon seurakunta

Ota yhteyttä

Jaana Marjanen
Kirkkoherra
Puijon seurakunta
Taivaanpankontie 3
70200 Kuopio

Katso myös

su 24.9. klo 10.00

Nilsiän kirkko

Messu

Messu

Messu

Saarna Heikki Hyvärinen, liturgia Oona Huttunen, kanttorina Johanna Isokangas.
su 24.9. klo 10.00

Kallaveden kirkko

Messu

Liturgia Anni Tanninen, saarna Matti Pentikäinen ja kanttorina Mari Vuola-Tanila.