Eero Hämeenniemen hengellinen improvisaatiokonsertti

su 11.2. kello 18.00

Eero Hämeenniemen hengellinen improvisaatiokonsertti

Säveltäjä ja pianisti Eero Hämeenniemi improvisoi hengellisten teemojen pohjalta. Mukana on ainakin yksi Sibeliuksen virsi, körttivirsi, sprirituaali, keskiaikainen Ave Maris Stella sekä ehkä jokin uudempi virsi virsikirjan lisävihkosta. Melodiat tarjoavat lähtökohdan soittajan mielikuvitukselle. Konsertissa voi olla myös täysin vapaata improvisaatiota. Tarkan ohjelman Hämeenniemi päättää soittaessaan. Ohjelma 10 euroa. Konsertin voi kuunnella kirkonpenkissä istuen tai pitkällään patjalla, joita on laitettu kirkon lattialle, mukaan oma huopa ja villasukat.

Musiikki ja muusikko kohtaavat kuulijansa monella erilaisella tavalla. Musiikkia voi käyttää myös hiljentymisen, meditaation ja keskittymisen välineenä. Improvisoiva muusikkokin etsiytyy teemojen maailmaan ja kontaktiin oman mielensä syvien kerrosten kanssa. Meditaatiokonsertti on erilainen kuin muut konsertit. Siitä puuttuvat perinteisen konsertin ulkoiset muodot: kumartelut, suosionosoitukset, tulemiset ja menemiset, kukitukset. Improvisaatiokonsertissa sekä soittaja että kuulija hiljentyvät yhdessä musiikin äärelle ja lähtevät matkalle henkiseen ja hengelliseen maailmaansa. Improvisaatio on aina ainutkertainen luova tapahtuma: musiikki syntyy tässä ja nyt ja sitä ei koskaan tulla kuulemaan samanlaisena uudestaan. Tämä luo tapahtumaan erityisen intensiteetin. Eero Hämeenniemi on suomalainen säveltäjä, improvisoiva pianisti, taiteilijaprofessori (2012-2016) ja Sibelius-Akatemian dosentti. Hänen musiikkiaan on soitettu neljällä mantereella, mm. lähes kaikissa Euroopan maissa. Viime vuosien tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat olleet Hampurin Ensemble Resonanz ja Australian Chamber Orchestra sekä Helsinki Filharmonia.

 

Kuva: Aino Lappalainen


Järjestäjä

Puijon seurakunta

Kirkkoherra
Puijon seurakunta
Taivaanpankontie 3
70200 Kuopio

Katso myös

ma 18.6. klo 21.00

Alavan kirkko

Jorma Uotinen ja Jari Hakkarainen: Avec Le Temps -konsertti

Taiteilijaprofessori ja laulajanakin uraansa tehnyt Jorma Uotinen konsertoi Alavan kirkossa yhdessä pianisti Jari Hakkaraisen kanssa.
ke 20.6. klo 13.00

Puijon kirkko

Kesäinen musiikkituokio. "Suvihuilu"

Kesäinen iltapäivämatka barokista romantiikkaan huilumusiikin siivittämänä. Händel-Telemann-Debussy. Teea Karttunen huilu, Anna Antikainen, urut ja piano.