Käsi nostaa ehtoollisleipää tarjottimelta.

Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Jumalanpalvelus on kirkon vanhin toimintamuoto. Se yhdistää seurakuntalaisia ja kaikkia kristittyjä. Sunnuntai on kristityille ensimmäinen päivä, ylösnousemuksen päivä ja Herran päivä, joka muistuttaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Jumalanpalvelusten aihe vaihtelee. Jokaisella kirkkovuoden pyhäpäivällä on oma aiheensa ja siihen liittyvät Raamatun tekstit, joita jumalanpalveluksissa käsitellään.

Jumalanpalvelukset tapahtumakalenterissa

Erilaisia jumalanpalveluksia

  • Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista.
  • Sanajumalanpalveluksessa keskitytään Jumalan sanan esillä pitämiseen ja rukoukseen. Siinä ei ole ehtoollista.
  • Viikkomessu pidetään yleensä arkipäivänä ja viikkomessussa on usein tilaa hiljaisuudelle, mietiskelylle ja vapaamuotoiselle rukoukselle. Viikkomessua voidaan viettää myös esimerkiksi nuorten, oppilaitosten ja puolustusvoimien jumalanpalveluksissa.

Tilaa on myös erilaisille jumalanpalveluksille eli

Sateenkaarimessu on ehtoollisjumalanpalvelus, johon kutsutaan erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään. Kuopiossa on järjestetty vuodesta 2012 alkaen kerran vuodessa sateenkaarimessu. Messut ovat Männistön seurakunnan toimintaa ja ne toteutetaan seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten voimin.