Jouluna Jumala oppi jotakin

Koska joulu on niin keskeinen kristillinen juhla, sen sanoma on yllättävän rikas ja monipuolinen. On mahdotonta tiivistää sitä yhteen iskulauseeseen.

Tutuimmalta varmasti kuulostaa se, että joulu muistuttaa meitä jokaisen sydämessä sykkivästä hyvästä tahdosta. Sen oivaltamiseen Jumala haluaa kutsua ihmisiä. Sielunrauha kun tulee siitä, että on sovussa oman olemuksensa kanssa.

Ajatus Jumalan tulemisesta ihmiseksi on toki tuttua sekin. Otetaan siihen nyt hieman uudempi näkökulma.

Kaikkivaltiashan tietää kaiken. Siksi hän on viisas. Mutta erästä asiaa hän ei tiedä. Vaikka hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, hän ei silti tiedä, miltä tuntuu olla ihminen.

Erityisen vierasta Jumalalle on ihmisen suru, kärsimys, katovaisuuden tuntu ja kuoleman pelko. Kaikkivaltiaalla kun ei ole minkäänlaisia omakohtaisia kokemuksia sellaisista asioista.

Synnyttyään ihmislapseksi Jumalan Poika alkoi elää ihmiselämää. Hän koki kaikkea sitä mitä me muutkin, myös kärsimyksen ja kuoleman. Näin hän oppi tietämään, minkälaista on olla ihminen.

Siksi hän ymmärtää ihmistä aidosti. Hän tietää oman kokemuksensa kautta, miten raskas ja ihana ihmisen kutsumus voi olla.

Heprealaiskirjeessä tämä sanotaan seuraavalla tavalla: Jumalan Poika tuli ihmisten kaltaiseksi voidakseen auttaa heitä. Hän kykenee nyt ymmärtämään meitä, koska häntä on koeteltu kaikessa samalla tavalla kuin meitä. (Hepr. 2:14-15; 4:15)

Tästä syystä Jumalan Pojan rakkaus nousee aidosta empatiasta, kanssakärsimisestä ja kanssailosta. Hän ei ole puolellamme vain velvollisuuden tähden, vaan koska hän tietää, minkälaista on olla ihminen.

Tätä joulun ideaa voi selittää kuvan avulla. Piirretään kolmio Isän, Pojan ja Pyhän Hengen merkiksi. Sitten sijoitetaan kolmion sisälle silmä kertomaan siitä, että Jumala näkee kaiken.

Lopuksi silmään lisätään silmäripset. Ne kertovat että Jumalassa on jotakin inhimillistä. Hän katsoo meitä ihmisen silmin, ymmärtäen syvästi, miltä meistä tuntuu. Siksi hän itkee ja nauraa kanssamme.

Tällaisen Jumalan luo on turvallista tulla. Mikään inhimillinen ei ole hänelle vierasta.


 
-Kari Kuula, teologian tohtori, Puijon seurakunnan 2. kappalainen