Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherranvaalit pidetään 16.9.2012. Varsinaisille vaalisijoille asetettiin kolme henkilöä ja ylimääräisille vaalisijoille kelpoisiksi todettiin kaksi henkilöä.
14.5.2012 00:00
sunnuntaina 27.5.2012 klo 18 Kallaveden kirkossa.
11.5.2012 11:24
sunnuntaina 13.5.2012 klo 15 Karttulan seurakuntakodilla, Kissakuusentie 14.
04.5.2012 13:15
Sunnuntaina 13.5.2012 klo 16 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21.
02.5.2012 14:20
5.- 6.5.2012. Mukana tapahtumissa teologian tohtori Kati Kemppainen ja Kallaveden seurakunnan työntekijöitä.
01.5.2012 01:00
Maanantaina 30.4.2012 klo 18 Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21
26.4.2012 00:00
Vappupäivän iltana tiistaina 1.5. klo 18 veisataan Siionin virsiä Siionin virsiseuroissa Rytkyn leirikeskuksessa, Rytkynrannantie 16, Kuopio.
25.4.2012 07:04
Vapunaattona maanantaina 30.4.2012 klo 18.30 järjestetään kaikenikäisten vappujuhla
Syvänniemen Hermannitalolla Karttulassa.
25.4.2012 07:00
Kirkon tulevaisuus on vapaaehtoisissa, sanotaan. Sitten kun verotulot ovat kirkosta eroamisen vuoksi pienentyneet niin, että palkattuja työntekijöitä ei voida enää palkata riittävästi hoitamaan hommia, on pakko turvautua vapaaehtoisiin seurakuntalaisiin. Mutta onko meillä kohta enää vapaaehtoisiakaan?
23.4.2012 13:50
Tiistaina 24.4. klo 17.30 - 19 Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21, tartutaan ajankohtaiseen ja kipeään asiaan eli työpaikkakiusaamiseen. "Pohdintoja kiusaamisesta - voiko pahuuden poistaa työpaikalta" - tilaisuuden asiantuntijana on työhyvinvointivalmentaja Päivi Hyvärinen.
23.4.2012 09:15
Torstaina 26.4. klo 17.45 Rytkyn leirikeskukseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
20.4.2012 13:21
Lähtiessään valloittamaan Kilimanjaroa; heittäytyessään avioliittoon ja luvatessaan suuria; ottaessaan vastaan tuntemattoman ja ylivoimaisen työn; lähettäessään lapsensa kouluun tai maailmalle, ihminen salaisesti toivoo, että paimenpsalmi olisi totta. ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.”
19.4.2012 15:26
Marjatta Kinnusen runojen julkaisujuhla Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21, maanantaina 23.4. klo 13. Mukana pastori Raili Rantanen ja eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Esko Konttinen, joka lähettää runot siivilleen.
16.4.2012 07:02
Karttulan Kirkkokuoron kevätkonsertti kuullaan
Karttulan kirkossa, Kirkkotie 23, sunnuntaina 22.4. klo 18. Konserttiohjelmassa on myös gospelhenkisiä lauluja sekä vironkielisiä lauluja.
12.4.2012 15:47
Palmusunnuntain humusta seurataan Vapahtajaa pitkäperjantain ja kuoleman kolkkoon hiljaisuuteen. Hiljaisuudesta onkin keksitty tehdä kulutustavaraa. Markkinoilla luvataan aitoja kokemuksia hiljaisuudessa.
Kaikkein syvin ja alkuperäisin, rikkain ja koko ihmiskuntaa yhdistävä hiljaisuus saadaan kuitenkin ilmaiseksi. Se näytetään hiljaisella viikolla.
29.3.2012 07:00
Kirkkovuodessa on edetty jo niin pitkälle, että tulevan sunnuntain aiheena on Marian ilmestymispäivä. Enkeli ilmestyi Marialle ja sanoi :" Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi! Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä."
22.3.2012 07:00
Paaston aikana voit torjua kiirettä ja kulutuskeskeistä elämää. Rauhallista paastoon sopivaa musiikkia voit kuunnella Paastonajan lauluhetkessä torstaina 29.3. klo 18 Karttulan seurakuntakodilla, Kissakuusentie 14.
21.3.2012 13:00
Elämää ei ole ilman kuolemaa ja uhria. Elämän tarkoitus löydetään vain itsensä unohtamisessa eli jättäytymisessä, rakastamisessa ja uhrissa. Sitä kohti ensi pyhänä, jota myös leipäsunnuntaiksi kutsutaan. Saisipa edes murun leipää, joka herättää kuolleen elämään.
15.3.2012 06:03
Keskiviikkona 14.3. klo 11 on oiva tilaisuus käydä syömässä tai ostamassa herkullista mykykeittoa, tuota savolaista perinneruokaa. Keittoa on tarjolla Karttulassa seurakuntakodilla, Kissakuusentie 14.
13.3.2012 14:58
Kertomukset pahojen henkien ulosajamisesta liittyvät erityisesti tulevaan sunnuntaihin eli kolmanteen paastonajan sunnuntaihin. Päivän teksteissä puhutaan Jeesuksesta, Pahan vallan voittajasta. Jeesusta arvioitiin elämänsä aikana usean kerran riivatuksi – hänessä on paha henki. Se oli sen ajan tapa kuvata poikkeavuutta.
08.3.2012 06:01
LUUKAS-PASSIO
Hiljaisen viikon maanantaina 2.4.2012 klo 19 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21.
01.3.2012 15:05
OI, KATSO MIKÄ AAMU !
Konsertti Pääsiäispäivänä 8.4. 2012 klo 18 Kallaveden kirkossa.
01.3.2012 13:59
Haluathan saada lapsellesi turvallisen ja ammattimaisesti ohjatun päiväkerhopaikan ensi kaudelle? 1.-31.3.2012 on ilmoittautuminen Kuopion seurakuntien päiväkerhoihin toimintakaudelle 2012-2013.
28.2.2012 08:01
Ensimmäisen paastonajan sunnuntain keskeinen aihe on kertomus Jeesuksen kiusaamisesta autiomaassa. Häntä houkuteltiin pettämään kutsumuksensa, mutta hän voitti kiusaukset. Kiusaaja ei jätä rauhaan ketään nykypäivänkään ihmistä, mutta apumme on Kristus, kiusausten voittaja.
24.2.2012 09:00
Voisiko elää ja uskoa niin yksinkertaisesti, ettei siitä tarvitsisi kertoa kenellekään eikä osoittaa sillä omaa erinomaisuuttaan? Voisiko asettua toisen rinnalle niin eleettömästi, ettei kukaan sitä huomaisi, pysyä niin nöyränä, ettei teoillaan ratsastaisi hyvään maineeseen, ei keräisi ääniä tai suosiota?
17.2.2012 16:00
Tulevana sunnuntaina evankeliumiteksteissä puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä. Jeesus on kylväjä, kuten myös kirkko jäsenineen ja palvelijoineen. Jumalan sanat vaikuttavat aina sen, mistä ne kertovat ja mitä ne lupaavat, joskus heti ja joskus vuosien kuluessa. ”Sanat, jotka Herra on puhunut, ovat henki ja elämä.”
08.2.2012 06:33
sunnuntaina 19.2.2012 klo 16 Petosen seurakuntatalolla, Pöyrönkaari 21, Kuopio
07.2.2012 15:34
26.2.2012 klo 18 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21, Kuopio
07.2.2012 14:57
24.-25.2.2012 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21.
02.2.2012 08:26
Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8.
24.1.2012 15:22
Yhteisvastuukeräys käynistyy 5.2.2012 Kallaveden kirkolla klo 10 jumalanpalveluksella.
23.1.2012 09:07
sunnuntaina 22.1.2012 klo 18 Karttulan seurakuntakodilla, Kissakuusentie 14.
18.1.2012 15:37
On asioita, jotka vain syntyvät tai joihin yksinkertaisesti vain herätään. Tällainen on usko. Sitä ei tuoteta tai saada aikaan. Ei, vaikka ihminen tahtoisikin uskoa.
17.1.2012 08:01
Pyhäkoulut, nuo ihanat lasten jumalanpalvelukset, alkoivat Kallaveden seurakunnassa sunnuntaina 15.1.2012. Katso kevätkauden pyhäkoulujen ajat ja paikat.
13.1.2012 00:18
Kuopiolainen käsikellokuoro Dolce vierailee Turussa loppiaisen jälkeisenä viikonvaihteena. Käsikellojen helinää kuullaan Turun Tuomiokirkon konsertissa lauantaina 7.1. Käsikellot soivat messussa sunnuntaina 8.1. klo 10. Sunnuntain messua voi seurata suorana lähetyksenä Virtuaalikirkon sivuilta.
05.1.2012 03:24
Kallaveden seurakunnassa
21.12.2011 14:41
Kallaveden seurakunnassa
21.12.2011 11:23
4.1.2012 klo 18 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21.
14.12.2011 11:06
Koiraväelle järjestetään perinteiseen tapaan oma joulujuhla Hirvijärven leirikeskuksessa torstaina 15.12. klo 18.
12.12.2011 12:11
Kaikenikäisiä ihmisiä kutsutaan lauantaina 17.12. klo 14 Kallaveden kirkon kansainväliseen joulujuhlaan. Come and join in International Christmas celebration!
09.12.2011 06:00
Kuusi tuntia joululauluja, puuroa ja torttukahveja sunnuntaina 18.12. alkaen klo 11.30 Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21.
07.12.2011 08:26
Säyneisen aluekappalainen, rovasti Hannu Komulainen siirtyy Kuopion Kallaveden seurakunnan vt. kirkkoherraksi.
02.12.2011 08:57
Kuopion Kallaveden seurakunnan pitkäaikainen ja arvostettu kirkkoherra Esko Konttinen saateltiin eläkkeelle ensimmäisen adventtisunnuntain 27.11.2011 messussa Kallaveden kirkossa.
29.11.2011 18:23
1. Adventtisunnuntain messu ja kirkkoherra Esko Konttisen lähtösaarna sunnuntaina 27.11. klo 10 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21.
24.11.2011 15:26
kuullaan sunnuntaina 20.11. klo 15 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21.
18.11.2011 17:23
28. - 30.11.2011 klo 18-20 Kallaveden kirkolla.
18.11.2011 10:04
6.12.2011 klo 15 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21, Kuopio
15.11.2011 09:37
Kallaveden seurakunnassa on alkanut uusi perhekerho, jonne ovat tervetulleita vanhemmat lapsiensa kanssa. Perhekerhoon kokoonnutaan Sotkanniemeen Maarit Kolarille, Nuottaniemi 72, torstaisin klo 9.15 - 10.45.
14.11.2011 07:39
Karttulassa, Kissakuusen koululla, Kissakuusentie 20 järjestetään 2.-4.12. 2011 seurakuntatapahtuma,jossa on konsertteja kaikenikäisille.
14.11.2011 06:30
Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherran vaali voi viivästyä jopa vuosia, sillä Kallaveden seurakunnan kirkkoherranvaalin vaaliasettelusta on tullut kolme oikaisuvaatimusta.
07.11.2011 09:10
Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti ja kirkolliskokousedusta Jaana Marjanen bloggaa Kuopion ev.lut. seurakuntien kotisivuilla 7.- 11.11. tuoreita kuulumisia kirkolliskokouksesta Turusta.
07.11.2011 08:14
Pietarin katulasten hyväksi sunnuntaina 20.11. klo 15 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21.
04.11.2011 08:59
"Mieheltä miehelle" tapahtuma lauantaina 12.11. klo 12-19.30 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21.
04.11.2011 08:42
Lähde mukaan Miesten matkalle Ryttylään Mestarin Miehet -tapahtumaan 29.10.2011.
Tänä vuonna Ryttylän KL-opistolla Mestarin Miehet-tapahtuman teemana on Radikaali Armo. Matkalle lähdetään Männistön Pyhän Johanneksen kirkolta lauantaina 29.10. klo 6.
17.10.2011 14:59
Syvänniemen kirkossa su 6.11.2011 klo 16
12.10.2011 10:10
Seija ja Lasse Lahtinen lausuu runoja 30.10.2011 klo 13 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21.
Musiikki Anna-Mari Linna,sello.
11.10.2011 08:37
Kuopion hiippakunnan kapituli on istunnossaan 5.10.2011 asettanut vaaliehdolle Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherran viran vaalia varten
10.10.2011 13:28
Oma kotiseurakunta kutsuu vuonna 1997 syntyneitä nuoria rippikouluun. Kuopion ev.lut. seurakunnissa on tarjolla yhteensä 37 rippikoulua: Riparin voi käydä leirinä, päivä- tai iltakouluna sekä yksilö- tai pienryhmäopetuksena. Tsekkaa ja etsi omasi!
28.9.2011 07:24
Petosen seurakuntatalolla pysähdytään tänä syksynä rukouksen äärelle. Perjantaina 23.9. klo 18 kokoonnutaan Rukoustapahtumaan, joka jatkuu vielä lauantaina 24.9. Kouluttajana on kanadalainen Graham Powell.
21.9.2011 10:11
kuullaan sunnuntaina 9.10. klo 16 Kallaveden kirkossa, Rauhalahdentie 21.
20.9.2011 08:47
Parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä. Parisuhteen asioista kuullaan ja keskustellaan tälle syksylle ensimmäisen kerran sunnuntaina 11.9. klo 16 Petosella.
09.9.2011 08:03
Syksyisinä tiistaipäivinä voi osallistua vaikka Taidetiistaihin Kallaveden kirkolla. Taidetiistai on kierrätykseen ja ekologisuuteen ohjaavaa taidekasvatusta lapsille ja aikuisille. Ryhmiin voi tulla mukaan yli seurakuntarajojen.
06.9.2011 07:16
Syksy tuo mukanaan myös ihania asioita kuten seurakuntien perhekerhojen alkamisen. Kallaveden seurakunnassa perhekerhot käynnistyvät 12.9. alkavalla viikolla.
06.9.2011 07:06
Tule retkeilemään yhdessä äidin, isän tai
muun tutun aikuisen kanssa Jynkänvuoren
metsään sunnuntaina 11.9. klo 16.
05.9.2011 08:16
Oletko aamuvirkku? Pidätkö rukoilemisesta? Haluatko tulla mukaan yhteiseen rukoushetkeen? Nyt siihen on mahdollisuus maanantaina 5.9. klo 7 Petosen seurakuntatalossa, Pyörönkaari 21.
02.9.2011 13:11
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on kutsunut kuusi henkilöä haastateltavaksi Kallaveden seurakunnan kirkkoherran virkaan hakeneista.
30.8.2011 14:47
Tule mukaan OMAKUVA-eheyttävän valokuvauksen kurssille Syvänniemen pappilaan lauantaina 17.9. kello 13-18, os. Kuttajärventie 6, Karttula. Ohjaajana valokuvaaja Pirjo Sipilä.
29.8.2011 15:33
Rukous on sydämen puhetta Jumalalle. Rukouksen merkitystä elämän voimavarana pohditaan sunnuntaina 4.9.2011 klo 18 Karttulan seurakuntakodilla, Kissakuusentie 14.
29.8.2011 15:11
Kallaveden seurakunnan Karttulan alueella syksyn viimeinen miesten saunailta on keskiviikkona 30.11.
23.8.2011 08:01
Syksyn alkaminen tuo mukanaan uusia harrastuksia. Jos et ole ennen ollut kuorossa mukana, nyt se harrastus on mahdollista aloittaa. Kallaveden seurakunnassa toimivat muun muassa käsikellokuorot sekä kirkkokuorot työikäisille ja senioreille.
23.8.2011 08:00
Kamarimusiikkikonsertti maanantaina 1.8. klo 19 Petosen seurakuntatalossa.
25.7.2011 11:18
Mun kanteleeni kauniimmin soi Kantelekirkossa sunnuntaina 17.7. klo 18 Hirvilahden kappelissa, Länsirannantie 2410.
13.7.2011 12:09
Sopraano Nadia Kurem Virosta esiintyy Kallaveden kirkossa sunnuntaina 31.7.2011 klo 18.
08.7.2011 08:21
Mansikkamaitojuhlaa vietetään sunnuntaina 17.7. klo 11.30 Karttulan seurakuntakodilla,Kissakuusentie 14.
08.7.2011 07:00
Kesäseuroja vietetään myös Kallaveden kirkon pihassa, Rauhalahdentie 21. Seuraavat kesäseurat ovat tiistaina 12.7. klo 19. Mukana seuroissa ovat Laura Tanskanen ja Richard Nicholls.
07.7.2011 08:07
Kansanlaulujumalanpalvelusta vietetään sunnuntaina 10.7. klo 10 Riuttalan talonpoikaismuseolla.
01.7.2011 12:19
Baritoni Esa Ruuttusen Matkavirsiä-konsertti kuullaan Karttulan Syvänniemen kirkossa lauantaina 23.7.klo 17.
01.7.2011 07:00
Torstaina 30.6. klo 18 kuullaan Kesäillan kantelekonsertti Hirvilahden kappelissa, Länsirannantie 2410.
27.6.2011 14:56
Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherran virkaa haki määräaikaan mennessä kahdeksan henkilöä. Nykyinen kirkkoherra Esko Konttinen jää eläkkeelle Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkkoherran virasta 1.3.2012.
21.6.2011 13:41
Kallaveden seurakunnan alueella on juhannuksen aikaan tarjolla konfirmaatiomessuja, Riuttalassa pidettävä kyläkirkko kuin sanajumalanpalveluksia. Valitse omasi!
21.6.2011 08:00
Kuopion Kallaveden seurakunnan kirkossa on jälleen mahdollisuus päästä vihkipariksi yhteisvihkimiseen. 11.11.2011 klo 11 vihitään viisi paria. Ilmoittaudu nyt!
21.6.2011 07:14
Seurakuntien perinteinen JUHANNUSJUHLA on perjantaina 24.6. klo 18.00 Poukaman leirikeskuksessa. Ohjelmassa on mm. yhteislaulua, lapsille omaa ohjelmaa, makkaranpaistoa. Linja-autokuljetus lähtee Puijon kirkolta ja Maljalahdenkadulta.
14.6.2011 08:00
Helluntai on kristillisen kirkon perustamisen päivä, kirkon syntymäpäivä. Silloin muistetaan myös Pyhän Hengen vuodattamista. Tänä vuonna helluntaita vietetään poikkeuksellisen myöhään eli 12. kesäkuuta. Lue, missä kirkoissa pidetään helluntain jumalanpalvelukset.
10.6.2011 10:13
Rintamanaisten kesäpäiviä vietetään keskiviikkona 8.6. klo 10. -15.30 Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21, Kuopio. Tilaisuudessa saarnaa piispa Matti Sihvonen, musiikkia esittää Karjalan soittokunta.
Järjestäjinä Kuopiossa ovat Naisten Valmiusliitto ry ja Pohjois-Savon Rintamanaiset ry.
03.6.2011 07:24
Alavan ja Kallaveden seurakunnat järjestävät varttuneelle väelle yhteisen leirin 19. – 21.8.2011 Rytkyn leirikeskuksessa. Ilmoittaudu mukaan!
31.5.2011 08:05
Kallaveden seurakunnassa on haettavana
kirkkoherran virka. Seurakunnan työyhteisöön kuuluu n. 40 työntekijää, joista pappeja kymmenen.
26.5.2011 07:51
22.5.2011 klo 18 Kallaveden kirkossa.
10.5.2011 11:00
Tuo hänet ja perheesi perinteiseen Äitienpäivän kakkukahvikonserttiin sunnuntaina 8.5. klo 16. Petosen seurakuntatalolle,
Pyörönkaari 21.
03.5.2011 12:42
Suomen kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden kanttoriksi 2011 Kuopion Kallaveden seurakunnan kanttorin, musiikin maisteri, diplomiurkuri Seppo Kirkisen.
29.4.2011 11:01
Pääsiäispäivän messuun sunnuntaina 24.4.2011 klo 10
Kallaveden kirkkoon, Rauhalahdentie 21.
15.4.2011 12:09
Männistön ja Kallaveden seurakunnat järjestävät yhteinen kevätmatkan Sastamalaan sunnuntaina 22.5.
08.4.2011 09:14
Kallaveden kirkossa 20.4.2011 klo 19.
05.4.2011 13:57
Vappuaattona lauantaina 30.4.2011 klo 17 alkaen
Kallaveden kirkolla, Rauhalahdentie 21.
05.4.2011 08:28
Kallaveden seurakunta tekee matkan Laatokan Valamoon 30.5. - 1.6.2011. Matkan johtajana Matti Pentikäinen. Ilmoittautuminen 18.4. mennessä Kallaveden seurakunnan toimistoon puh. 040-4848 327.
05.4.2011 08:14
torstaina 31.3. klo 18 Petosen seurakuntatalolle (Pyörönkaari 21). Mukana kansanedustajaehdokkaita ja Juhani Laurinkari Itä-Suomen Yliopistosta.
29.3.2011 14:33
Perheen pyhäpäivässä sunnuntaina 27.3. klo 16 Kallaveden kirkolla pohditaan sitä, voisimmeko olla Yhteisvastuullisia arkienkeleitä toisillemme.
25.3.2011 09:00
Perheleiri 1-3.4.2011 Rytkyn leirikeskuksessa.
Ohjelmassa ulkoilua, yhteistä tekemistä ja ruokaa valmiista pöydästä.
04.3.2011 08:23
Jouko Mäki-Lohiluoma konsertoi maanantaina 21.2. klo 18 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Yhden Joukon yhtye eli entinen seiväshyppääjä Jouko Mäki-Lohiluoma soittaa yksin samanaikaisesti rumpuja (bassorumpu, virveli, ”hi-hat”, aksenttipelti), bassoa, kitaraa, huuliharppua – ja laulaa. Konsertti pidetään Yhteisvastuun hyväksi, vapaa pääsy.
21.2.2011 09:20
Yhteisvastuun perhetapahtumaa ja kirkkoa vietetään sunnuntaina 20.2. klo 13 Valoharjulla. Valoharju sijaitsee Vehmasmäessä, noin 19 km:n päässä Kuopion keskustasta osoitteessa Kurkimäentie 12.
18.2.2011 09:54