Sivu: 1/36

Uutisarkisto


Astui ylös taivaisiin

Helatorstai on melko suuri kirkkopyhä, sillä sen aiheelle on omistettu yksi rivi uskontunnustuksessa. Astui ylös taivaisiin. Siihen päättyi Jumalan Pojan ihmiselämä. Pyhä Henki toi hänet äitinsä kohtuun ja Henki korotti hänet takaisin Isän Jumalan luokse.
14.5.2012 12:35

Kevätjuhla ja toiminnan muistelot Päivärannan kirkolla

Päivärannan kirkolla vietetään perinteistä seurakunnan kevätjuhlaa maanantaina 21.5. klo 18.00 alkaen. Tilaisuus alkaa täytekakkukahveilla. Ilta vietetään Päivärannan kirkon historian muistelemisen merkeissä.
14.5.2012 12:18

Uutta luova Jumalan Henki näkyy ja kuuluu kirkossa ja luonnossa

Puijon seurakunnan messuissa ensi sunnuntaina 20.5. saarnaa tuorein voimin papiksi vihittävät teologian maisterit Marjo Parttimaa klo 10.00 Puijon kirkossa ja Markku Virta klo 13.00 Päivärannan kirkossa.
14.5.2012 11:21

Pieni pyhiinvaellus Sammakkolammen ympäri

Perheen pyhäpäivän kirkkohetkessä lähdemme 20.5. klo 16.00 luonnon helmaan. Kierrämme yhdessä Sammakkolammen ympäri. Pienellä, yhteisellä pyhiinvaelluksella me tutkimme Luojan kätten töitä luonnossa eri aisteilla.
13.5.2012 13:00

Pieni iltakirkko ja ehtoollinen nukketeatterin siivittämänä

Tule hiljentymään ja juhlimaan pieneen iltakirkkoon sunnuntaina 20.5. klo 18.00 Puijon kirkkoon Jumalan uutta luovan Hengen töiden äärellä! Pyhää Hengen olemusta katsellaan nukketeatterin, musiikin, hiljaisuuden, rukouksen ja ehtoollisen vieton kautta.
09.5.2012 20:00

Diakonian ajanvarauspäivystys muuttuu

Diakonian ajanvarauspäivystys on 4.6. alkaen tiistaisin ja torstaisin klo 9.00 - 10.00 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3, p. 040 4848416. Päivärannan kirkolla diakoniatyöntekijän vastaanotto on viimeisen kerran 31.5. Sen jälkeen päivystys siirtyy Puijon kirkolle.
07.5.2012 13:43

Sydämen puhetta Jumalan kanssa

5. sunnuntai pääsiäisestä 13.5. muistuttaa meitä rukouksen merkityksestä. Rukouksessa meillä on avaimet todella suuriin oviin, Jumalan mahdollisuuksiin. Meillä on myös esirukoilija, Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka jatkuvasti rukoilee meidän puolestamme! Tänä sunnuntaina vietämme myös äitienpäivää. Arvatenkin moni äiti käyttää noita avaimia rukouksen suuriin oviin kodissa ja perheen arjessa.
06.5.2012 13:00

Saat sen mitä pyydät?

Kuulostaa katteettomalta lupaukselta. Kukaan ei saa kaikkea mitä tahtoo, vaikka vaatisikin. Silti juuri näin Raamatussa luvataan rukoilijalle. "Mitä me pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään". Ovatko rukousvastaukset siis eräänlaista kauppatavaraa? Kun tottelemme Jumalaa, palkaksi siitä hän vastaa pyyntöihimme, ja antaa vaikka arpajaisten kautta uuden moottoripyörän. Mitähän tämä lupaus oikein tarkoittaa? Tätä pastori Kari Kuula miettii sunnuntain saarnassaan.
02.5.2012 09:13

"Soi kiitos, soi..."

Annikki Häkkisen syntymäpäiväkonsertti lauantaina 5.5. klo 16.00 Puijon kirkossa. Konsertissa esiintyvät Vikke Häkkinen, baritoni ja Jussi Mattila, piano ja urut.
29.4.2012 11:00

Taivas kuin talo

Ensi sunnuntaina 29.4. lauletaan ja saarnataan taivaasta ja Jumalan kansan koti-ikävästä. Elämän ahdistusten keskellä on lohduttavaa ajatella, että taivaassa on kaikki toisin.
25.4.2012 08:46

Svenskspråkig mässa

Svenskspråkig mässa i påsktoner firas söndagen den 29:e april kl 15.00 i Puijo kyrka, Taivaanpankotie 3. Jaana Marjanen predikar och Tintti Tinkala är kantor.
25.4.2012 08:10

Messu ja Kuopion hiippakunnan piispan virkaan vihkiminen Tuomiokirkossa

sunnuntaina 6.5.2012 klo 10 .00. Arkkipiispa Kari Mäkinen avustajineen toimittaa teologian tohtori Jari Jolkkosen piispan virkaan vihkimisen.
25.4.2012 06:00

Kevään viimeinen "Näin kristinusko syntyi "-luento Puijolla

Kevään viimeinen "Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarjan luento kuullaan maanantaina 23.4. klo 18.30 Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3. Pastori Miina Karasti nostaa keskusteluun mielenkiintoisen Pietarin.
23.4.2012 08:00

Perhekerhojen kevätretki Poukamaan

Puijon seurakunnan perhekerhojen kevät huipentuu yhteiseen kevätretkeen 16.5. Poukaman leirikeskukseen. Retkellä vietämme yhteisen hartaushetken, leikimme, askartelemme ja nautimme toistemme seurasta ja keväästä. Ilmoittautumiset perhekerhoissa viimeistään 9.5. ohjaajille.
22.4.2012 12:00

Anu Ampparin ja Outi Oravan Wappukonsertti Helsingin musiikkitalossa

Eläinystävykset Outi Orava ja Anu Amppari konsertoivat seuraavan kerran 1.5. klo 16.00 Helsingin uuden musiikkitalon urkusalissa. Lasten Wappukonsertissa kuullaan nelikätistä ja nelijalkaista urkujensoittoa, odotetaan totuttuun tapaan yllättäviä konserttivieraita maailmalta ja virittäydytään iloiseen vapputunnelmaan mm. Astor Piazzollan Tangojen sävelillä.
19.4.2012 14:21

Musiikilla ja draamalla kirkkolaivalle yhteisöllisyyttä

Elämänmakuinen kirkkolaiva helisi, hyrisi, kajahti ja lopulta kumahteli patarumpujen tahtiin Puijon kirkon Missa Vitae - messussa sunnuntai-iltana 15.4. Elämän messu, joka juhlisti Titanicin uppoamisen 100-vuotispäivää ja symboloi nykykirkkomme moniäänisyyttä, keräsi väkeä liki 400 henkeä.
16.4.2012 15:20

Häämusiikki-ilta Puijon kirkossa

Mendelssohn, Melartin, Kuula, Wagner... Oletko perinteikäs vai uudistusmielinen? Haaveiletko, että juuri nuo tutuistakin tutummat häämarssin sävelet kajahtavat uruista kävellessäsi alttaria kohti? Vai haluatko, että häissäsi soitetaan jotain aivan uniikkia, erilaista kuin monilla muilla? Tule kuuntelemaan erilaisia häämarssivaihtoehtoja torstaina 3.5. klo 19.00 Puijon kirkkoon.
16.4.2012 08:26

Lähetystilaisuus Hyvän Paimenen sunnuntaina

Ensi sunnuntaina 22.4. vietetään Hyvän Paimenen sunnuntaita. Päivän vanha latinankielinen nimi on Misericordia Domini, mikä tarkoittaa Herran laupeutta ja uskollisuutta. Psalmissa 33 sanotaan: ”Herran uskollisuus täyttää maan. Herra on sanallaan luonut taivaat”.
15.4.2012 19:00

Missa Vitae - elämän messu Puijon kirkossa

Kirkkoa on verrattu usein laivaan. Titanicin uppoamisen 100-vuotispäivänä 15.4.2012 klo 18.00 Puijon kirkossa vietetään musiikkipitoinen Missa Vitae messu, jossa ollaan Titanicin tunnelmissa ja samalla tämän päivän kirkkolaivassa. Ihmiset ovat tänäänkin eri mieltä siitä, kenellä on oikeus olla "pelastusveneessä", kenellä ei, mikä on oikea pelastava usko, mutta yksin Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus pelastaa.
09.4.2012 16:28

Paavali Antiokiassa

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 16.4. klo 18.30 Puijon kirkolla. Antiokian seurakunnasta tuli tärkeä varhaiskristillisyyden keskus. Siellä kristittyjä alettiin kutsumaan nimellä kristityt.
09.4.2012 13:00

Tyttöjen kevätleiri 1.-6. luokkalaisille

Leiri pidetään 11. - 13.5. Hirvijärven leirikeskuksessa, Karttulassa. Kevätleiri on kevätkauden huipentuma ja siellä ihmettelemme kevättä monin aistein. Ilmoittautuminen on maanantaina 16.4. klo 15.00 - 17.00.
09.4.2012 11:00

Kesis kutsuu 5-9-vuotiaita lapsia iloiseen kesätoimintaan

Mitä tekisit kesällä? Jos olet 5-9-vuotias tyttö tai poika, tule nauttimaan kesästä KESIKSEEN! Toimintaa järjestetään kesäkuussa ja se on maksutonta. Kesis-ryhmät kokoontuvat maanantaista perjantaihin klo 10 -14 eri puolilla kaupunkia. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella 1.-22.4.2012
08.4.2012 12:00

Entä ennen Kristusta eläneet?

Jumalan Poika tuli ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden ja kuoli syntiemme sovitukseksi. Hyvä, tämä tiedetään. Mutta miten se hyödyttää niitä, jotka elivät ennen Kristuksen syntymää?
06.4.2012 10:00

Pääsiäisaamun ilosanoma

“Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin hän itse sanoi” (Matt.28:5,6). Magdalan Maria ja se toinen Maria olivat liikkeellä anivarhain katsomassa Jeesuksen hautaa. Yllätyksellinen, aivan uskomaton oli enkelin sanoma Jeesuksen kuolleistanousemisesta - ja samalla riemullinen viesti vietäväksi muillekin!  
04.4.2012 18:00

Pääsiäisateria Päivärannan kirkossa

Tule juhlimaan pääsiäistä 8.4. klo 11.00 alkaen Päivärannan kirkolle! Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan kirkolle on järjestetty kirkon emännän ja innostunein vapaaehtoisvoimin pääsiäisen ruokailu kanakeittoineen ja pashoineen.
04.4.2012 17:59

"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

Pitkäperjantaina sanajumalanpalvelusta vietetään 6.4. klo 10.00 Puijon kirkossa surun ja murheen keskellä. Urut ovat vaienneet, alttari on puettu mustiin ja siinä on vain viisi punaista ruusua.
04.4.2012 14:45

Kiirastorstain messu Puijon ja Päivärannan kirkoissa

Kiirastorstaina 5.4. vietetään messua Puijon ja Päivärannan kirkoissa klo 19. Alttarilla palaa 13 kynttilää: yksi Kristukselle ja yksi jokaiselle opetuslapselle. Opetuslasten kynttilät sammuvat messun lopussa yksi kerrallaan. Vain Kristus-kynttilä jää valaisemaan pimeää kiirastorstain iltaa. Alttari riisutaan paastonajan violetista ja puetaan mustaan pitkänperjantain väriin.
04.4.2012 09:19

Iloitkaa, riemuitkaa!

Lasten omaa pääsiäisjuhlaa vietetään perheen pyhäpäivän perhemessussa 2. pääsiäispäivänä 9.4. klo 16.00 Puijon kirkossa. Perhemessussa lauletaan ja riemuitaan pääsiäisen ilosanomasta. Ihmettelemme yhdessä tyhjää hautaa ja sen merkitystä sekä käymme yhdessä ehtoollispöytään.
03.4.2012 18:35

Luukas-passio Puijon kirkossa

Hiljaisen viikon Luukas-passio on 4.4. klo 18.30 Puijon kirkossa Seppo Pänkäläisen säveltämänä, Luukkaan evankeliumin mukaan. Teos johdattaa kuulijan kokemaan kärsimysajan tapahtumia ja Jeesuksen viimeiset hetket.
01.4.2012 07:00

Kärsimyksestä ylösnousemukseen

Jumalan Pojan kuolema ja ylösnousemus muodostavat kaksoistapahtuman. Niiden kautta hän poistui näkyvästä maailmasta Jumalan todellisuuteen. Niihin syvennytään hiljaisen viikon maanantain ja tiistain iltatilaisuuksissa. Maanantaina Jeesuksen ristintien tapahtumiin perehdytään kokemuksellisella tasolla ja tiistaina Ylösnousseen ilmestyksiin luennon keinoin.
27.3.2012 19:15

Palmusunnuntaina puhutaan ja keskustellaan häpeästä

Palmusunnuntain messussa 1.4. klo 10.00 Puijon kirkossa saarnaa professori Paavo Kettunen ristintiestä matkana häpeään ja iltapäivällä hän luennoi aiheesta ”Anteeksiantamus syyllisyyteen vai vapautus häpeästä?” Kettunen on tutkinut vuosien ajan suomalaista hengellistä häpeää ja julkaissut viime vuonna laajan teoksen Kätketty ja vaiettu.
27.3.2012 12:00

Palmusunnuntain messu Päivärannassa

Päivärannan kirkossa vietetään messua palmusunnuntaina 1.4. klo 13.00. Betaniassa voideltu Jeesus ratsastaa ihmisten keskelle palmunoksien heiluessa ja hoosianna -huutojen kaikuessa. Tästä päivästä alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Jeesus kulkee kohti kärsimystä ja kuolemaa, siitä huolimatta palmunoksat ovat toivon merkki.
27.3.2012 10:25

Lasten pääsiäishartaudet Puijolla ja Päivärannassa

Suurin juhlamme, pääsiäinen lähestyy. Lasten pääsiäishartauksia vietetään keskiviikkona 4.4. klo 9.45 Puijon ja Päivärannan kirkossa. Tule kuulemaan Jeesuksen lähellä eläneiden naisten kertomus hiljaisen viikon tapahtumista ja pääsiäisaamun ihmeestä. Tyhjän haudan löytäneet naiset iloitsevat ja riemuitsevat ylösnousemuksesta.
26.3.2012 20:00

Paaston ajatus - Hanki minulle oikeutta

”Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan.” (Ps. 43:1) Piinaviikko alkaa pian. Tämä viides paastoviikko on jo kärsimyksen aikaa. Paasto syvenee, Jeesuksen tuomio on käsillä. Viikon latinankielinen nimi ”Judica” on otettu psalmin 43 ensimmäisistä sanoista: Hanki minulle oikeutta. Olemme tottuneet ajattelemaan Jumalaa tuomarina, joka jakaa oikeutta vanhurskaasti, siis viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Ajatus Jumalasta asianajajana on vieraampi. Tämän psalmin rukoilija pyytää Jumalaa hankkimaan oikeutta ja ajamaan asiaansa tilanteessa, jossa kokonainen kansa on kääntynyt häntä vastaan
26.3.2012 07:00

Paaston ajatus –sarja jatkuu maanantaiaamuna

Tänään on kirkkovuodessa juhlapäivä, yksi sen Kristus-pyhistä ei Marian ilmestyspäivä. Pyhäpäivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä. Marianpäivä katkaisee paaston. Siksi Paaston ajatus –sarjakin jatkuu vasta arjen tullen maanantaiaamuna.
25.3.2012 05:00

Aivan kuin ylösnousemuksen juhla olisi jo täällä...

"Terve, veren tahrima pää..." Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti tiistaina 27.3. klo 19.00 Puijon kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy.
24.3.2012 14:00

Vainojen siunaus: Sanoma leviää

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 26.3. klo 18.30 Puijon kirkolla. Seurakunnan vaino koituu siunaukseksi, sillä sen vaikutuksesta kristillinen sanoma leviää Jerusalemin ulkopuolelle.
22.3.2012 18:00

Perheen pyhäpäivässä juhlitaan 4-vuotiaita!

Tervetuloa Puijon kirkkoon perheen pyhäpäivän kirkkohetkeen 25.3. klo 16.00. Vietämme ensin yhdessä Marian päivän kirkkohetkeä. Hetkessä kuulemme Marian ja enkelin ihmeellisestä kohtaamisesta. Maria kuuli tulevansa Herran äidiksi.
21.3.2012 19:00

Naisten Pankki esittäytyy Puijon kirkossa - Yrittäjien kirkkopyhä 25.3.2012

Paikalliset ja alueelliset yrittäjäjärjestöt ovat viime vuosina olleet aktiivisesti mukana järjestämässä erityisesti yrittäjille suunnattuja kirkkopyhiä. Puijon kirkossa Marian ilmestyspäivänä järjestettävän kirkkopyhän teemana on Naisten Pankki. Toimintaa esittelee Naisten Pankin valtakunnallisen ohjausryhmän puheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma yhdessä Naisten Pankin Kuopion aluesolun kanssa. Ohmeroluoma puhuu aiheesta Unelma paremmasta elämästä kehitysmaiden naisille.
19.3.2012 18:30

Ole arkienkeli - koko perheen Yhteisvastuutapahtuma Julkulassa

Tule lauantaina 24.3. klo 10.00 – 16.00 Julkula-talolle hiihtämään, ratsastamaan ponilla ja nauttimaan hernerokkaa soppatykistä! Julkulan lasten hiihtokilpailu alkaa klo 10.00. YV-tapahtuma on kaikille avoin; voit osallistua, vaikka et olisi julkulalainen eikä kukaan perheestä hiihtäisi. Ponilla kyllä pääset ratsastamaan ja hernerokasta nauttimaan.
18.3.2012 18:30

Paaston ajatus - Iloitkaa!

Iloitkaa, kehottaa tämän paastoviikon otsikko. Kehotus tuntuu kummalliselta keskellä viiden viikon paastomatkaa. Se tuntuu erikoiselta siksi, että paaston synnyttämä mielikuva on kaukana ilosta. Vai onko paaston ilo siinä, että yksi kilvoittelee pidättäytymällä joistakin ruuista, toinen taistelee irrottautuakseen riippuvuuksistaan ja kolmas paastoaa lahjoittamalla varojaan, aikaansa ja osaamistaan toisten hyväksi? Kyllä kaikesta siitäkin voi saada palkaksi ilon: kilvoittelun, itsensä voittamisen ja toisten hyväksi toimimisen ilon
18.3.2012 09:10

Näkökulmia seurakunnan vapaaehtoistyöhön.

Eläkkeelle siirtyneiden iltapäivässä tiistaina 20.3. klo 13.00 Puijon kirkolla vapaaehtoisuutta tarkastellaan arjen kristillisyyden näkökulmasta: Voisinko minäkin tuoda omat kykyni ja taitoni käyttöön yhteiseksi hyväksi? Mitä vapaaehtoisena toimiminen ihmiseltä vaatii ja mitä se antaa.
16.3.2012 08:00

Leipä pitää tiellä.

Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa, suojaa ja Luojaa. Ja muita ihmisiä. Lisäksi mukavaa tekemistä, polkupyörän, kännykän, telkkarin. Tarpeellisten asioiden luettelo kasvaa helposti. Samalla huolet kasvavat. Mitä enemmän luulemme tarvitsevamme, sitä turvattomampia olemme.
14.3.2012 12:30

Urku-piano -duon musiikkia Puijon kirkossa

Keskiviikkona 21.3. klo 19.00 on mahdollisuus tulla kuuntelemaan Puijon kirkkoon kuinka kaksi erilaista kosketinsoitinta soivat yhdessä. Pianisti Aissa Bah ja urkuri Outi Keskisipilä istuvat soittimiensa ääressä soittaen sekä yksin että yhdessä.
14.3.2012 12:27

Stefanoksen puolustuspuhe

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 19.3. klo 18.30 Puijon kirkolla. Stefanos pitää pitkän puolustuspuheen. Siinä käydään läpi pelastushistorian keskeisiä vaiheita Abrahamin valinnasta alkukirkon syntyyn.
14.3.2012 12:05

Pieni iltakirkko "leipäsunnuntaina"

Tule 18.3. klo 18.00 Puijon kirkkoon hiljentymään, rukoilemaan, laulamaan Taize-lauluja Verso-lauluryhmän tahdittamana, kuulemaan laulua ja sanaa elämästä ja Raamatusta. Seurakunnan nuoret vastaavat suurelta osin illan kulusta. Iltakirkon jälkeen mahdollisuus vielä fiilistellä teen äärellä seurakuntasalissa.
12.3.2012 18:30

Paaston ajatus - Minun silmäni

Nähdyksi, huomatuksi tuleminen, katsekontakti tai kosketuksen tunteminen on ihmisen varhaisimpia tarpeita. Vauva etsii äidin katsetta, kaipaa äidin kosketusta ja vastaa niihin maailman ihanimmalla hymyllä. Muutaman kuukauden ikäiselle vain se ihminen on oikeasti olemassa, jonka hän voi nähdä ja jota voi koskettaa. Kun äiti menee toiseen huoneeseen, hän lakkaa olemasta vauvan mielessä, sanovat varhaislapsuutta tutkineet viisaat.
11.3.2012 07:59

Kiitos vapaasta isänmaastamme

Talvisodan päättymisen muistojumalanpalvelusta vietetään tiistaina 13.3. klo 10.00 Puijon kirkossa.
10.3.2012 06:12

Jeesus voittaa pahan.

Messussa sunnuntaina 3. paastonajan pyhänä syvennymme hyvän ja pahan väliseen taisteluun maailmassa ja meidän omassa elämässämme. Puijon kirkon messu tulkataan myös viittomakielelle.
05.3.2012 15:10

Stefanosta mustamaalataan

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 12.3. klo 18.30 Puijon kirkolla. Ilmeisesti Jerusalemin kristillinen liike jakautui varhain kahtia juutalaiskristittyihin ja hellenistikristittyihin. Näiden jälkimmäisten johtajaksi nousi taitava puhuja Stefanos.
05.3.2012 15:00

Paaston ajatus: Reminiscere – muista minua!

Viime pyhän ja tämän toisen paastoviikon rukous on ”Muista minua!” Se on otettu päivän antifonista: ”Herra, sinä olet laupias. Muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.” (Ps. 25: 6) Kun pyydän, että joku muistaisi minua, ajattelen, että välillämme on näkymätön side. Olemme olemassa toisillemme, emme unohda toisiamme. Muistaminen on tavallaan nähdyksi tulemista, vaikka emme näkisikään konkreettisesti. Muistaminen on myös hyvien ajatusten lähettämistä sille, jota muistaa.
04.3.2012 03:45

Paaston ajatus –sarja alkaa

Paastonajan viidellä pyhäpäivällä on erikoiset latinankieliset nimet. Nimet ovat lyhyitä ja iskeviä, kuin huudahduksia: invocavit, reminiscere, oculi, laetare ja judica. Ne ovat lyhyitä sitaatteja jumalanpalveluksessa luettavista tai laulettavista raamatunkohdista: Hän huutaa minua. Muista minua. Minun silmäni. Iloitkaa. Hanki minulle oikeutta.
02.3.2012 08:12

Rakkaudesta ja kiitollisuudesta saarnataan ensi sunnuntain messussa

Yhdessä jumalanpalvelusten synnintunnustuksista mainitaan kolme henkilöä: Pietari, joka oli kieltänyt Jeesuksen, syntinen nainen, joka tuli kutsumatta vieraaksi fariseuksen kotiin, sekä ristin ryöväri. Tähän synnintunnustus on ensi sunnuntain messussa käytössä molemmissa kirkoissamme, joissa saarnataan syntisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta (Luuk. 7: 36-50).
29.2.2012 11:12

Paaston ajatus Invocavit - Hän huutaa minua

Paholainenkin tunsi psalmin 91, jota luetaan ensimmäisellä paastoviikolla. Hän siteerasi sitä houkutellessaan Jeesusta heittäytymään alas temppelimuurin harjalta: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’
27.2.2012 10:16

Nuoria vilisee

Tämän vuoden rippikoulut ovat alkaneet. Rippikouluun kuuluu leirin lisäksi osallistumisia jumalanpalveluksiin ja nuorteniltoihin. Niinpä kevään ja kesän kuluessa kirkolla vilisee nuoria. Myös isosia voi bongata kirkolla. Näin nuoret tuovat uutta ilmettä seurakunnan elämään.
26.2.2012 12:00

Kiinnostaako kesätyö leirikeskuksessa?

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän leirikeskuksiin etsitään yli 18-vuotiaita yövalvojia kesätöihin. Tarjolla on 7 yövalvojan paikkaa, lisäksi yksi otetaan varapaikalle. Hakuaikaa 19.3. saakka.
26.2.2012 07:33

Ihmeitä ja voittoja

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 27.2. klo 18.30 Puijon kirkolla. Luukas kuvaa alkukirkon elämää suurena voittosaattona. Sitä kyllä vainotaan, mutta se ei anna periksi.
22.2.2012 10:32

Kristus - kiusausten voittaja

Ensi sunnuntaina vietetään 1. paastonajan sunnuntaita. Pyhän aihe on Jeesus, kiusausten voittaja. Jeesus vietti 40 päivää autiomaassa Saatanan houkutellessa häntä hylkäämään kutsumuksensa. Jeesus voitti kiusaukset ja hän valitsi tulevan kärsimystien. Samankaltaiset kiusaukset vaivaavat meitä ihmisiä, usein olemme heikkoja niiden edessä ja lankeamme itsekkyyteen ja ahneuteen.
21.2.2012 09:52

Talvileiri tytöille Hirvijärvellä

Talvileiri 4-6 luokkalaisille tytöille pidetään 16.-18.3. Hirvijärven leirikeskuksessa Karttulassa. Lähde mukaan ja ilmoittaudu maanantaina 27.2. soittamalla.
20.2.2012 12:35

Lasketaan paastoon!

Perhekerholaiset laskeutuvat paastoon tuhkakeskiviikkona 22.2. Ensin laskemme mäkeä Sammakkolammen rannassa klo 9.30 alkaen ja riehakkaan hetken jälkeen hiljennymme Puijon kirkossa tuhkakeskiviikon hartauteen. Ihmettelemme yhdessä miksi keskiviikkoa kutsutaan TUHKAkeskiviikoksi?
19.2.2012 11:00

Uskoa vastustetaan

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 20.2. klo 18.30 Puijon kirkolla. Ei ole palvelija isäntäänsä suurempi. Tämä Jeesuksen sana toteutui myös alkukirkon elämässä. Sitäkin vainottiin kuten sen Herraa aikoinaan.
15.2.2012 15:00

Laskiaisena laskeudutaan paastoon.

Laskiaissunnuntaita vietetään ensi pyhänä. Vanhastaan laskiaisena varsinkin lapset ja nuoret ovat lähteneet iloiseen mäenlaskuun keskitalven ankeuden voittaakseen. Mutta varsinaisesti laskiainen tarkoittaa paastoon laskeutumista. Laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta alkaa paastonaika, yksinkertaisten elämäntapojen ja itsekieltäymysten aika, joka päättyy vasta pääsiäisenä. Tuona aikana halutaan seurata Jeesusta hänen kärsimystiellään.
15.2.2012 08:47

Laskiaisen perhemessu Päivärannan kirkossa

Päivärannan lapsikuoro kutsuu Sinut perhemessuun, oletpa lapsi tai aikuinen, laskiaissunnuntaina 19.2. klo 13.00 Päivärannan kirkkoon. Kuoro laulaa Joona Sarasteen johdolla ja säestää kantelein myös virsilaulua.
14.2.2012 12:34

Kirkkohetki ja seurakunnan toiminnan esittelyä

Tule hiljentymään Pieneen iltakirkkoon laskiaissunnuntai-iltana 19.2. klo 18.00 Puijon kirkolle. Iltakirkossa laulamme Tuomas-messusta tuttuja hengellisiä lauluja lauluryhmä Verson tahdittamana, kuulemme lyhyesti selitystä Raamatusta ja puheen elämästä ja hiljennymme rukoukseen. Iltakirkon jälkeen teehetki ja seurakunnan toiminnan esittelyä.
12.2.2012 19:00

Yhteisvastuukonsertti Puijon kirkolla

Sunnuntaina 26.2. klo 15.00 kuullaan maailmalla mainetta niittänyttä suomalaista bassoa Johann Tilliä. Hän konsertoi yhteisvastuun hyväksi yhdessä pianisti Aissa Bahin ja urkuri Outi Keskisipilän kanssa Puijon kirkolla.
12.2.2012 13:00

Tyhmien uskonto.

Näin kristinuskon ensimmäiset vastustajat väittivät. Totta vai tarua? Varmasti kumpaakin. Miksi näin, siitä Kari Kuula kertoo enemmän saarnassaan sunnuntaina 12.2. Puijon ja Päivärannan kirkossa.
08.2.2012 16:40

Kanttoreiden Yhteisvastuukonsertti Kuopion tuomiokirkossa

"Kirkko soi! kaikkialta" konsertissa sunnuntaina 12.2. klo 18.00 Tuomiokirkossa esiintyy kuopiolaisia kanttoreita. Musisointia on luvassa uruilla, sellolla, kitaralla sekä tietysti laulaen. Kirjava ohjelmisto koostuu eri aikakausien musiikista, tutusta ja hieman tuntemattomammastakin. Tervetuloa kuuntelemaan!
08.2.2012 06:34

Parisuhdetta rikastamaan.

Uhkaako iloton arki parisuhteessa? Onko kumppanista tullut itsestäänselvyys? Parisuhteen rikastuttamiskurssilla 13.-15.4. etsitään uutta virtaa yhteiseen elämään.
05.2.2012 13:00

Varjosta valoon

Puijon kirkolla on Ystävänpäivänä 14.2. klo 13.00 eläkkeelle siirtyneiden iltapäivä, jossa johtava sairaalapastori Risto Voutilainen alustaa aiheesta ”Varjosta valoon”. Ohjelmassa on myös musiikkia, josta vastaa Markku Heikkonen.
05.2.2012 10:55

Seurakunta elää!

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin -luentosarja maanantaina 6.2. klo 18.30 Puijon kirkossa. Apostolien tekojen alkuluvuista löytyy useita tiivistelmiä, joissa kerrotaan kauniisti alkukirkon elämästä. Niistä on tullut yksi kristillisen kirkon tunnusmerkki.
31.1.2012 15:05

Tule juhlimaan kirkolle!

Sunnuntaina 5.2. on kynttilänpäivä, Runebergin päivä ja presidentin vaalipäivä. Lauluyhtye Vox Nova rikastuttaa Puijon kirkon messua laulullaan. Messun jälkeen annetaan tietoa YV-keräyksestä ja siitä, miten keräyksen tuotto todella vaikuttaa esim. Ugandassa.
31.1.2012 12:43

Perheen pyhä Päivärannan kirkossa

Kynttilänpäivänä 5.2. klo 16.00 Perheen pyhäpäivää vietetään Päivärannan kirkossa. Ennen vanhaan kaikki kirkossa käytettävät kynttilät siunattiin käyttöä varten kynttilänpäivänä. Enää emme siunaa kynttilöitä, mutta tämä pyhä on jäänyt meille. Kynttilänpäivänä kuulemme miten pieni Jeesus-lapsi vietiin temppeliin siunattavaksi. Kynttilä tuo valoa pimeään, samalla tavoin Jeesus tuo valon koko maailman.
31.1.2012 12:42

Usko ja Raamatun tieteellinen tutkimus

Raamattuteologinen seminaari pidetään sunnuntaina 12.2. klo 17.00 - 19.00 Puijon kirkossa. Raamatun tieteellinen tutkimus näyttää toisinaan ajautuvan jännitteiseen suhteeseen perinteisen uskon kanssa. Mistä tämä johtuu? Onko raamattutieteen ja uskon välillä sovittamatonta ristiriitaa? Professori Lauri Thurén tarkastelee uskon ja tutkimuksen välistä problematiikkaa.
29.1.2012 13:00

Kasvatuksen ansiomerkkejä Puijolle

Puijon seurakunnan pyhäkoulunopettajille Maija ja Olli Kankimäelle sekä nuorisotyönohjaaja Markku Puhakalle luovutettiin viime pyhänä messun jälkeen Kirkon lapsi- ja nuorisotyön ansiomerkit.
25.1.2012 13:39

Sanomassa voimaa

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja maanantaina 30.1. klo 18.30 Puijon kirkolla. Helluntaipäivänä luvattu Pyhä Henki vuodatettiin. Pietari piti ensimmäisen kristillisen saarnan ja alkukirkko syntyi. Pietarin Puheen kautta Luukas kertoo, mistä evankeliumissa on kyse.
25.1.2012 13:00

Jumalanpalvelukset 29.1. Puijon ja Päivärannan kirkossa.

Viikon evankeliumi kuljettaa meidät merelle, myrskyn ja aaltojen keskelle. Jeesus auttaa opetuslapsiaan hädässä ja tyynnyttää myrskyn. Jumalanpalveluksessa mietimme, miten ihminen selviää kärsimyksestä. Mistä saamme avun? Syvimmän hädän hetkellä Kristus on kanssamme. Hän on läsnä ihmisen surussa, tuskassa ja kärsimyksessä. Hän ei hylkää koskaan.
23.1.2012 08:42

Yhteisvastuun lipaskeräystempaus Puijon torilla

Tervetuloa uudet ja entiset kerääjät Yhteisvastuun lipaskeräystempaukseen 9.-10.2. Puijonlaakson ostoskeskukselle. Tempauksessa voi olla mukana vaikka tunnin. Ilmoittaudu viimeistään 7.2. ja varaa oma keräysaika.
22.1.2012 10:15

Tule ideoimaan Kuopion Kirkkopäiviä!

Kuopiossa pidetään evankelis-luterilaisen kirkon suurtapahtuma eli Kirkkopäivät 17.–19.5.2013. Tule ideoimaan tapahtumaa ja vaikuttamaan tulevien Kirkkopäivien sisältöön maanantaina 6.2.2012 klo 15 -21 Pyhän Johanneksen kirkolle, Kellolahdentie 8.
21.1.2012 15:22

Kirkkokuorossa voi laulaa vain kirkon jäsen?

Ei todellakaan. Ihan kuka tahansa voi tulla antamaan laulullaan oman panoksensa kuorossa!
20.1.2012 08:00

Kirkkokuorossa on kuolettavan tylsää.

E-hei! Kuorossa juttu luistaa ja huumori kukoistaa ja kaikki me olemme ihan tasavertaisia. Kuorossa ei kukaan moiti tai arvostele toista. Kun ihminen laulaa, niin mieli ja keho virkistyvät. Se taas edistää laulamisen oppimista.
20.1.2012 05:00

Täytyy olla kokenut laulaja päästäkseen kirkkokuoroon.

Riippuu kuorosta. Kuoroharrastuksen voi aloittaa esim. osallistumalla ensin laulukouluun, jossa me kaikki olemme aivan samalla tasolla. Laulukoulussa aloitetaan kaikki aivan alusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikkien meidän äänet ovat persoonallisia ja tärkeitä.
19.1.2012 18:00

Tarinan päähenkilöt: Poika, Henki ja apostolit

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin -luentosarja maanantaina 23.1. klo 18.30 Puijon kirkossa. Ylösnoussut Kristus ei antanutkaan lähetyskäskyä, vaan sanoi päinvastoin: Älkää lähtekö minnekään, ennen kuin saatte Pyhän Hengen. Niin alkuseurakunta jäi odottamaan tätä luvattua Henkeä. Se valitsi Juudaksen tilalle Mattiaan kahdenneksitoista apostoliksi.
18.1.2012 18:00

Usko löytyy täältä.

Ei ole ihmisen tehtävä alkaa tuosta vaan uskomaan Jumalaa. Usko nimittäin on Jumalan lahja. Hän avaa ihmiselle ymmärryksen Suuremmasta. Silloin meissä syntyy uskon ilo. Tervetuloa kuulemaan lisää messuun sunnuntaina 22.1. klo 10.00 Puijon kirkkoon.
16.1.2012 18:30

Näin kristinusko syntyi. Johdatus Apostolien tekoihin –luentosarja alkaa Puijon kirkolla

Kristinuskon synty –luentosarjassa tutkitaan Apostolien tekoja, ensimmäistä kirkkohistorian teosta. Kari Kuula ja Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijat johdattavat alkukirkon jännittävään maailmaan.
16.1.2012 09:53

Tervetuloa laulunelvytyspäivään!

Tule laulunelvytyspäivään lauantaina 21.1. klo 10-14 Puijon kirkolle, Taivaanpankontie 3. Laulupäivän tarkoituksena on tavoittaa uusia laulajia ja tarjota matalan kynnyksen toimintaa ja antaa lupa käyttää omaa ääntänsä. Ilmoittaudu nyt!
16.1.2012 09:50

Kirkkokuorotoiminnassa junnataan vain edestakaisin samoja vanhoja loitsuja.

No, ei aivan näin. Harjoitukset tähtäävät erilaisiin tapahtumiin ja jumalanpalvelusesiintymisiin. Välillä virkistäydytään ja saadaan energiaa ja ideoita retkillä ja ulkomaanmatkoilla.
16.1.2012 08:55

Laula ja liiku –leiri aikuisille 28.-29.1. Rytkyn leirikeskuksessa

Tule laulamaan ja liikkumaan! Leirillä ohjaajina toimivat kanttori Joona Saraste ja musiikkipedagogi Tiina Taskinen-Viinikainen. Leirillä tutustutaan harmoniseen lauluun, opitaan kehotietoisuutta ja tehdään laulajalle oleellisia rentouttavia ja avaavia liikkeitä, sekä liikutaan luonnossa. Ilmoittaudu nyt Joona Sarasteelle tästä. 
16.1.2012 08:34

Tervetuloa perhekerhoon!

Perhekerhot kokoontuvat kerran viikossa Puijon kirkon nuorisotalolla, Länsi-Puijon kerhohuoneella ja Päivärannan kirkolla. Perhekerhoon ovat tervetulleita äidit, isät, mummot, ukit tai muut läheiset lapsen kanssa. Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua, mukaan voi tulla milloin vain. Perhekerhoissa vaihdetaan kuulumiset kahvi- ja mehumukin äärellä, hiljennytään hartauteen, lauletaan, leikitään ja askarrellaan.
15.1.2012 18:00

Kirkkokuorossa lauletaan vain vanhoja klassikoita.

Väärin. Suomessa ja muualla sävelletään jatkuvasti ja runsaasti uutta hengellistä musiikkia. On jopa yhdistys nimeltä Suomen kirkkomusiikin säveltäjät, joka edistää ja rahoittaa sävellystyötä Suomessa. Säveltäjiä on lauluntekijöistä raskaan sarjan ammattisäveltäjiin ja sävelkielikin on erittäin monipuolista.
15.1.2012 10:00

Kirkkokuorossa lauletaan pelkkiä virsiä.

Kirkkokuoron ohjelmisto koostuu tyylillisesti monipuolisesti erilaisista teoksista. Siihen vaikuttavat kuorolaisten ja johtajan mieltymykset ja esiintymiskonteksti. Jokainen kuorolainen voi siis antaa oman näkemyksensä ja toivomuksensa esitettävään ohjelmistoon.
13.1.2012 12:00

Tule hiljentymään Pieneen iltakirkkoon

Iltakirkossa sunnuntaina 15.1. klo 18.00 Puijon kirkossa, lauletaan nuoren seurakunnan veisuja Verso-kuoron johdattamana, rukoillaan, kuullaan lyhyt sananselitys ja sana seurakuntalaisen elämästä.
13.1.2012 08:15

Kirkkokuoro laulaa vain kirkossa.

Väärin. Kirkkokuoron päätehtävä on palvella seurakunnan jumalanpalveluselämää, mutta kuoro voi esiintyä vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaalan käytävillä ja vaikka valtakunnallisessa "kirkon musiikkijuhlat" tapahtumassa, joka on keväällä toukokuussa 2012.
12.1.2012 12:00

Runoja ja musiikkia Aholansaaren hyväksi

Nivalan virsikuoro laulaa ja Maija Ylen-Julin lausuu Runoja Raamatun naisista sunnuntaina 15.1. klo 14.00 Puijon kirkossa, Taivaanpankontie 3. Kuoroa johtaa Veli Järviluoma. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kolehti kootaan Aholansaaren toiminnan tukemiseen.
11.1.2012 11:40

Sunnuntaisin kirkonkellot kutsuvat jumalanpalvelukseen - ja PYHÄKOULUUN

Puijon seurakunnassa järjestetään perinteinen pyhäkoulu sunnuntaisin klo 10.00. Tammikuun ensimmäinen pyhäkoulu on 15.1. Pyhäkoulu on lasten oma jumalanpalvelus, jossa pidetään kirkkovuoden aiheen mukaan hartaus, lauletaan, askarrellaan, leikitään ja touhutaan.
10.1.2012 20:00

Messuvieraita Nivalasta 15.1. Puijolla

Puijon kirkon messussa sunnuntaina 15.1. klo 10.00 vierailee Nivalan virsikuoro, jota johtaa Veli Järviluoma. Rovasti Heikki Hurskainen, joka on kotoisin Nilsiästä ja eläkkeellä Nivalan kirkkoherran virasta, saarnaa. Saarnaa valmistellessaan hän pohti, mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa avatessaan kirjakäärön ja lukiessaan Nasaretin synagogassa Jesajan kirjaa (Luuk. 4: 16-21). Messu tulkataan viittomakielelle.
10.1.2012 12:00

Kirkkokuoron musiikillinen taso on melko alhainen?

Kirkkokuoroa johtaa korkeasti koulutettu kirkkomuusikko (Suomessa ainutlaatuista/ harvinaista muualla maailmassa) ja laulajien taso riippuu paljolti osallistujien oppimismotivaatiosta ja innosta. Monet suomalaiset kirkkokuorot ovat tehneet tasokkaita äänitteitä ja kirkkokonsertteja. Näin myös Puijon kirkkokuoro.
10.1.2012 10:00

Vanhemmiten ääni menee laulukelvottomaksi?

Jokaisen äänenkäytöllä on suurenmoinen arvo jo pelkästään oman hyvinvoinnin takia. Lisäksi useilla ääni pysyy luonnollisen kauniina korkeaan ikään saakka, kunhan sitä vain käytetään.
08.1.2012 11:00

Aikuisena ei enää voi oppia laulamaan?

Väärin. Ava Nummisen väitöskirja "Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta" väittää toisin. Oppimista ikä kaikki ja tiesitkö, että suomenruotsalaisten pitkään elinikään ja hyvinvointiin on salaisuutena sosiaalisuus kulttuuriharrastuksissa, kuten kuorolaulussa.
06.1.2012 14:48

Kirkkokuoroon pääsemiseksi täytyy antaa ääninäyte?

Väärin. Joissakin kuoroissa näin on tapana, mutta Puijon kirkkokuoroon tullaan oppimaan ilman ääninäytettä. Tarkoitus on, että laulamisesta nautitaan lukkoja avaten – ei niitä lujittaen.
05.1.2012 18:45

Kasteen lahja

Jeesuksen kaste on vanhakirkollinen Loppiaisen aihe. Kirkkovuodessa pyhän nimi on Kasteen lahja. Messussa 1. sunnuntaina loppiaisesta 8.1. klo 10.00 Puijon kirkossa ja klo 13.00 Päivärannan kirkossa, pohditaan, mitä kaste merkitsee, mitä kaikkia lupauksia kasteeseen sisältyy?
04.1.2012 13:12

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 | Seuraava sivu

Takaisin»