Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Tuomiosunnuntai – kadotus ja paratiisi

Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on nimeltään tuomiosunnuntai.  Sitä voidaan kutsua myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi. Tuomiosunnuntaita vietetään tänä vuonna 20.11.
Tuomiosunnuntai_verkko_S.jpg

Kuva: Viimeinen tuomio. Nicolàs Florentino, 1445, Salamancan katedraalin pääalttari. Salamanca, Espanja. Valokuva: Marco Peretto.

Pyhän aikana keskitytään paitsi itse viimeiseen tuomioon, myös Kristuksen toiseen tulemiseen. Tällä kertaa hän tulee kuninkaana sekä vanhurskaana tuomarina tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Kuvan kertomaa

Länsimaisissa kirkoissa tuomiopäiväkuvat ovat yleisiä. Nicolàs Florentino esittää Kristuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen. Raajojen ja kyljen haavat ovat selkeästi esillä. Kyseessä on siis Jeesuksen toinen tuleminen.

Jeesuksen ympärillä olevat neljä enkeliä kantavat hänen kärsimyksensä merkkejä: ristiä, vasaraa, nauloja, nuolta, ruoskaa, orjantappurakruunua, hapanviinisientä ja pylvästä, johon hänet sidottiin. Kristus on voittanut kuoleman. Hänen toinen jalkansa polkee kadotukseen menevät alas. Toinen jalka on tarjolla alaspäin kuin tarjoamassa pelastuksen.

Alemmat kaksi enkeliä soittavat tuomiopäivän pasuunoita. Ylhäällä oikealla erotamme Neitsyt Marian ja vasemmalla Johannes Kastajan. Molemmat ovat polvistuneessa, kunnioittavassa asennossa.

Alhaalla keskellä aukeavat haudat ja ihmiset nousevat niistä viimeiselle tuomiolle. Oikealla alhaalla on Saatanan suuri kita. Kuvasta erottuvat sen ilkeä, keltainen silmä sekä terävät hampaat. Sen sisällä erottuvat Saatanan kätyrit, demonit.

Helvettiin menevät ihmiset ovat alasti. Se kertoo häpeästä, joka heitä kohtaa. Helvettiin menijöiden joukossa on myös kirkonmiehiä. Joukosta erottuu nimittäin piispan hiippa ja tonsuureja: munkkien renkaaksi leikattuja hiuksia. Helvettiin joutuvien, alastomien ihmisten kauhu korostuu heidän anovissa asennoissaan avointen hautojen kohdalla.

Vasemmalla puolella ovat autuuteen nostetut. He ovat pukeissaan. Heidän katseensa ja rukoilevat, yhteen liitetyt kätensä ovat kohotetut kohden pelastusta, Kristusta, joka tuomitsee ylhäällä.


Vuoden 2016 kirkkovuositiedotteet laatii FT, taiteentutkija, kirjailija Liisa Väisänen. Tekstit esittelevät kristillistä taidetta ja symboliikkaa teemalla "Kuvat puhuvat". Teksteihin liittyvät valokuvat ottaa Marco Peretto.

(Kirkon tiedotuskeskus)

 

2016-11-15 10:00:01.0