Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Seurakuntien tempauksessa jaettiin 134000 piparkakkua

Työpaikoilleen aamuvarhaisella kiirehtivät ihmiset saivat torstaina 1.12. mukaansa piparkakkupussin, jossa oli kaksi piparia ja joulurauhan toivotus.
pipareita jaettiin Kuopion torilla

Vantaalta kuusi vuotta sitten alkunsa saanut tapahtuma on laajentunut pääkaupunkiseudun lisäksi myös monille muille paikkakunnille. Niinpä jaossa on ennätysmäärä eli 67000 pussia, joissa on 134000 piparkakkua.

Mukana ovat Espoon, Helsingin, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kuopion ja Vantaan seurakunnat sekä uusimpana Tampere.

Enin osa piparkakuista jaettiin nimenomaan aamuliikenteessä seurakunnasta ja paikasta riippuen noin kello 6–9 välillä. Paikkoina oli bussipysäkkejä, rautatieasemia, metroasemia, Helsingissä raitiovaunuja ja Vantaalla ensi kertaa myös lentoasema.

Kuopiossa piparkakkuja jaettiin kaupungin torilla. Pohjantien koulun 5 A musiikkiluokka lauloi torilla joululauluja klo 7.45 ja 8.00.  Kuopiossa piparkakkupusseja jaettiin torin lisäksi muun muassa torstaina 1.12 klo 16.30 alkaen Päivärannan Citymarketilla ja Männistön ostarilla. Piparkakkupusseja jaetaan myös joissakin seurakuntien  tilaisuuksissa.

Jakelutempaus on yllätys. Tapahtuman tavoitteena on levittää hyvää joulumieltä ja se perustuu antamisen iloon.

 

2016-12-01 11:13:01.0