Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Elämää ja historiaa Isolla hautausmaalla

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Kuopion keskustassa olevan Ison hautausmaan perustamisesta. Tämän kunniaksi on Keskusseurakuntatalolla näyttely Elämää ja historiaa Isolla hautausmaalla 150 vuotta.

Iso hautausmaa 150 vuotta

Näyttely on avoinna 5.–30.6. seurakuntatalon aukioloaikana klo 10–15 Keskusseurakuntatalon aulatilassa, Suokatu 22. Näyttelyssä on pyritty tuomaan esille hautausmaan toimintaa ja historiaa mahdollisimman kattavasti mahdollisimman pitkältä ajalta. Näyttelyssä käyntiin kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja luettavaa on runsaasti.

 

Hautausmaakävelyt alkavat

Hautausmaakävelyillä saa tietoa hautausmaista, muistomerkeistä, historiasta, vainajien elämästä ja kasveista. Opastettuja hautausmaakävelykierroksia on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta Kuopiossa ja ne ovat olleet erittäin suosittuja. Kävelykierrosten teemoina on tänä vuonna muun muassa tiedettä, taidetta ja tavallista eri sukujen historiaa.

Ison hautausmaan juhlavuoden kunniaksi pidetään torstaina 29.6. Isolla hautausmaalla juhlakävelykierros. Mukana ovat Helena Riekki, Heikki Lukkarinen, Outi Vuorikari, Helka Väisänen, Merja Marin, Nina Pelli, Aarne Laukkanen ja Seija Kukkonen – he kaikki ovat vuosien saatossa olleet oppaina kävelykierroksilla.
Juhlakävely alkaa tuttuun tapaan linja-autoaseman puoleiselta pääportilta klo 18, ja päättyy Pyhän Pietarin kappeliin, jossa Erkki Oinonen kertoo Ison hautausmaan historiasta ja Jaana Marjanen pitää iltahartauden.


Katso lisää tietoa hautausmaakävelyistä ja koko kesän hautausmaakävelyaikataulu hautaustoimen sivuilta.

 

Tervetuloa tutustumaan Ison hautausmaan kasveihinLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Ison hautausmaan juhlavuoden kunniaksi on myös Kasvikierros Isolla hautausmaalla -oppaasta otettu 3. (1000 kpl) painos. Opasta voit lukea myös verkossa täältä.

 

 

Tue Jun 06 14:01:13 EEST 2017