Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Seurakunnissa järjestettiin miljoona tapahtumaa alkuvuoden aikana

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat järjestivät miljoona tapahtumaa alkuvuoden aikana. Tammi-kesäkuussa järjestettyihin tapahtumiin osallistui 12 miljoonaa henkilöä.

adventtikirkko_L.jpg

Seurakuntien tapahtumiin lasketaan muun muassa retket, leirit ja ryhmien kokoontumiset sekä erilaiset tilaisuudet. Sama henkilö on voinut osallistua useaan tapahtumaan.

Seurakuntien tilaisuuksilla tarkoitetaan muun muassa messuja, kirkollisia toimituksia ja juhlia. Tällaisia tilaisuuksia seurakunnat järjestivät puolen vuoden aikana noin 130 000, joista jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia oli vajaa puolet. Niihin osallistui 6,5 miljoonaa henkilöä, joten jokaisen suomalaisen voidaan laskea osallistuneen keskimäärin vähintään yhteen seurakunnan järjestämään tilaisuuteen. Tiedot käyvät ilmi Kirkon tilastopalvelusta.

Seurakuntien toiminnan tilastointi uudistui vuoden 2017 alussa. Uudistuksen myötä seurakuntien toiminnasta saadaan ensimmäistä kertaa ajankohtaista tilastotietoa myös toimintavuoden aikana.

 

 

 

 

2017-08-02 13:01:46.0