Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä

Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 4.2. Valtakunnallinen musiikkivideo keräykselle kuvattiin Kuopiossa.

 

kuvassa Alavan kirkkokuoro

Suomessa tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa. Keräyksellä autetaan hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä. Heille turvataan muun muassa riittävän ravinnon ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon, majoitukseen, lasten koulunkäyntiin ja perheiden toimeentuloa parantavaan koulutukseen. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Valtakunnallinen Saavumme synkiltä teiltä Linkki avautuu uudessa välilehdessä-musiikkivideoLinkki avautuu uudessa välilehdessä on kuvattu Kuopiossa

säv. sov. Ossi Jauhiainen

san. Jarkko Maukonen

 

Kristiina Brask, laulu

Alavan kirkkokuoro

Tahdistin-orkesteri, joht. Harri Hyppölä

Mikko tuomi, kitara

Henri Laitinen, basso

Antti-Pekka Rissanen, rummut

Ossi Jauhiainen, piano & laulu

 

 

2018-02-16 13:09:41.0