Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Kirkonkellot soivat rauhanpäivänä

Yhteinen kirkonkellojen soitto kansainvälisenä rauhan päivänä perjantaina 21.9. klo 19.00 on Eurooppalaisen kulttuuriperintövuoden tapahtuma.

Kuvassa kirkonkellot

Satoja eurooppalaisia kirkkoja muun muassa Saksasta, Belgiasta, Tsekistä, Puolasta ja Virosta on jo ilmoittautunut mukaan. Saksan tunnetuista kirkoista tapahtumaan osallistuu esimerkiksi Dresdenin Frauenkirche ja Kölnin tuomiokirkko sekä kymmeniä muita kirkkoja.

Kuopion seurakunnissa kirkonkelloja soitetaan muun muassa Tuomiokirkossa, Alavassa, osassa Järvi-Kuopion alueen kirkkoja sekä Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa. 

Kirkonkellojen soittamisella on pitkät perinteet koko Euroopassa. Kellojen äänet ovat rytmittäneet sekä maallista että uskonnollista elämää: kellojen soittaminen kuuluu moniin seremonioihin, mutta soittamisella viestitään myös arkisesta ajankulumisesta. Kellojen äänet herättävät meissä monenlaisia muistoja ja niiden ääni on monille tärkeä.  Kellojen soittoon liittyvät tavat ja perinteet ovat osa sekä paikallista että eurooppalaista kulttuuriperintöä.

 

Wed Sep 19 13:28:00 EEST 2018