Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Hautausmaa on suosittu kesätyöpaikka

Kuopion ev.lut. seurakunnat työllistävät merkittävän määrän kesäapulaisia. Suurin osa palkataan hautausmaille. Lisäksi työllistetään kesäteologeja ja -kanttoreita.

hautojenkunnostus3_L.jpg

Hautausmaat työllistävät Kuopion alueella noin 80 henkilöä.  Osa nuorista apulaisista on töissä jopa viidettä tai kuudetta kesää peräkkäin. Vakituisista kausityöntekijöistä vanhemmilla on jo lähes kolmenkymmenen vuoden työkokemus. Ensikertalaisia on tänä vuonna 25 henkilöä. Hautausmaille palkataan 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, sillä työssä käytetään moottorikäyttöisiä työkoneita. Ikähaarukka on laaja: 18 vuotiaasta noin 60 vuotiaaseen.

Seurakuntayhtymään on palkattu:

  • hautaustoimi ja kiinteistöjen viheralueet 81 työntekijää
  • kesäteologit 13
  • kesäkanttorit 9
  • kesänuorisotyöntekijät 2
  • keittiö- ja siivoustyö / leirikeskukset 9
  • yövalvojat / leirikeskukset 10
  • hallinto 1

Yhteensä 125 kesätyöpaikkaa. Lisäksi kesäleireille palkataan isosiksi satoja nuoria.

Fri Apr 29 13:46:26 EEST 2016