Zipporim - musiikkiryhmä 30 v.

Zipporim aloitti toimintansa Kuopiossa syksyllä 1980 pienenä lauluryhmänä. Nimen Zipporim (Lintuset) ryhmä sai vuonna 1982, kun rovasti Risto Santala sanoi: "tehän laulatte kuin lintuset", kuultuaan heidän lauluaan.
Israelilaisella muusikolla, Arje Bar-Davidilla on ollut suuri vaikutus Zipporimin alkuvuosien toiminnassa.
Syksyllä 1991 johtajaksi tuli kanttori Leila Savolainen, ja hänen ammattitaitoisissa käsissään lauluryhmä on kehittynyt ja kasvanut yli 30 laulajan sekakuoroksi.
Merkittävän panoksensa kuorolle on antanut kuoron perustaja
Ariela Toivanen, joka on tehnyt lukuisia heprean kielisiä lauluja suomeksi. Uuden äänitteen laulu- ja soittosovitukset kuorolle on pääosin tehnyt
Jarkko Maukonen.
Nykyään laulu- ,soitto- ja tanssiryhmä esittää israelilaisia lauluja kristittyjen juutalaisten (messiaanisten juutalaisten) laulukokoelmista, ohjelmistossa on myös perinteistä israelilaista ja kristittyjen hengellistä musiikkia.Kuoro on konsertoinut ympäri Suomea.
Zipporim-kuoro, johtajana Leila Savolainen, rummut Ari Lahtinen, kitara Jarkko Maukonen, basso Sami Tiainen, viulistipariskunta Hanna & Arto Koistinen.
Tässä Zipporim-kuoro kuvattuna Israelin-matkalla vuonna 2011.