Pyhien yhteys

Tämä vuosi on monelle ensimmäinen surussa ja kaipauksessa. Pyhäinpäivä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa päivä, josta tulee tärkeä ja huomioitava. Ensimmäistä kertaa Halloween–krääsä kaupoissa tuntuu häiritsevältä ja sopimattomalta. Moni kulkee ensimmäistä kertaa laskemaan kynttilän läheisensä haudalle Pyhäinpäivänä 2.11. Ensimmäistä kertaa moni kuulee läheisensä nimen lausuttavan kuolleiden joukossa Pyhäinpäivän iltakirkossa. Ensimmäistä kertaa Sana koskettaa ja tulee todeksi.

 ”Autuaita ovat hengessään köyhät,
                       sillä heidän on taivasten valtakunta.
                       Autuaita murheelliset:
                       he saavat lohdutuksen.” (Matt 5:3-4)

Ensimmäistä kertaa monelle seurakunta ja sen muutamat työntekijät tulevat tutuiksi ja tärkeiksi. Edes jollekin voi kertoa, että kaipaus on mahdotonta kantaa ja surusta ei meinaa tulla loppua. Ensimmäistä kertaa ei tarvitse salata kyyneliä ja uskotella toiselle, että ei tämä missään tunnu, tai ”kyllä tämä tästä.” Onneksi on seurakunta, onneksi on kristillinen kirkko, joka on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen.

Kirkko on yksi, koska sillä on yksi Herra ja yhteinen usko.
Kirkko on pyhä, koska Pyhä Henki vaikuttaa sen keskuudessa.
Kirkko on yhteinen, koska se on lähetetty palvelemaan Jumalan sanalla kaikkia kansoja.
Kirkko on apostolinen, koska se elää Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten evankeliumista. (Katekismus 21)

Usein ajattelemme, että sana ”pyhä” koskee vain kuolleita, tai vaikkapa vain marttyyreitä. Mutta sana ei viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Tällainen pyhien yhteys eletään todeksi ehtoollisessa. Ehtoollisessa me tulemme yhdeksi Kristuksessa ja toistemme kanssa. Merkittävä yhteys syntyy yhteydestä taivaalliseen juhla-ateriaan. Tästä meille julistaa vanhojen kirkkorakennusten puoliympyrän muotinen ehtoolliskaide. Ajatus siis on, että samanaikaisesti kun me näkyvä seurakunta polvistumme ehtoolliskaiteen ääreen, niin näkymättömän puoliympyrän äärellä vietetään sitä todellista juhla-ateriaa yhtä aikaa. Tästä syntyy täydellinen ympyrä ja yhteys, jonka keskiössä on Kristus itse. Me täällä maailmassa ennakoimme tuota ateriaa pahvilta maistuvan öylätin ja viinitilkan nauttien. Taivaassa, ikuisuudessa juhla on käynnissä jo nyt! Läheistään kaipaavalle on suuri lohtu tulla ehtoolliselle ja tietää, että hänen rakkaansa viettävät saman pöydän ääressä ateriaa hänen kanssaan. Sitä ajatusta ja kenties tunnetta on mahdotonta selittää ja ymmärtää, se on salattu niin kuin Jumalamme ja hänen kaikkivaltiutensa on. 

 ”Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle” (Ilm. 19: 9)

Johanna Porkola
pastori