Uskoa ja epäuskoa

Sain häädön pari vuotta sitten. Olin asunut keskusseurakuntatalolla 25 vuotta. Talo oli tullut tiensä päähän, ja se menisi purkuun. Usko suomalaisen rakentamisen laatuun ja etenkin kestävyyteen ei ollut nosturin nokassa. Muutto keräilyharakkana tuntui kiipeämättömältä vuorelta, mutta onneksi oli vielä olemassa hyväsydämisiä ihmisiä. Epäuskoiselta tuntunut revohka saatiin tehtyä.

Puijon seurakuntakeskuksen nuorisotalo on myös käyttöikänsä loppusuoralla. Alle viisikymppisen rakennuksen purkamista suunnitellaan tulevina vuosina. Epäusko suomalaiseen rakentamiseen pitää taas festivaalia päässäni. Mielessä on myös huoli ja epäusko toimivien korvaavien tilojen kohtalosta. Nykyinen taloustilanne kun on mitä on. Olo on vielä epäuskoinen.

Edessä häämöttää isoskoulutusleiri Hirvijärven leirikeskuksessa. Uusi ikäluokka nuoria kouluttautuu jälleen kerran vastuullisiin ja vaativiin tehtäviin tulevien vuosien leireillä. Reippaita nuoria katsellessa usko leirien sujumiseen myös jatkossa on vahva. Vanha leirikeskus on menossa myyntiin. Kaikeksi onneksi toiseen leirikeskukseen saadaan lähes vastaavat tilat. Leiritoiminnasta ei tarvitse lähteä suuremmin karsimaan. Jos joku olisi tulevista myyntiaikeista osannut sanoa kymmenen vuotta sitten, niin en olisi ennustajaa uskonut.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto tuntuu kirjaimilta ilman merkitystä päivän uutisvirtaa katsellessa. Olo on epäuskoinen. Miten voi olla näin paljon kärsimystä ja pahuutta? 

Huolien ja epäuskon hetkinä huomaan huokailevani Jumalan puoleen. Tosin välillä kyselen myös epäuskoisena nykyajan huonojen uutisten edessä sitä, että missä on huolehtiva ja rakastava Jumala? Usko ja epäusko taistelevat sydämessä, ja joutuu välillä arvioimaan oman luottamuksensa perusteita. Onneksi seurakunnan yhteinen usko kannattelee heikkoina hetkinä. 

Yhteys ihmisiin ja Jumalaan on seurakunnassakin kannatteleva voimavara. Yksinäisyys taas on liian monelle tämän ajan vitsaus.

Markku Puhakka
nuorisotyönohjaaja