Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Kirkonkellot soivat tukea Ukrainalle

Kuopion ev.lut. seurakunnissa soitetaan kelloja kaikissa kirkoissa 24.2. klo 12. Samana iltana Tuomiokirkon portailla on Kynttiläkuoro Ukrainan hyväksi.

Ukraina_tukikonsetti_kuvaOlliViitaniemi_lukkari.jpg

Arkistokuva Ukrainan tukikonsertista maaliskuulta 2022. Kuva: Olli Viitaniemi

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat kutsuneet seurakunnat ympäri Suomen osoittamaan tukeaan Ukrainalle Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen vuosipäivänä 24.2. Vuosipäivänä kirkonkellot ympäri Suomen soivat tukea Ukrainalle klo 12.
 
”Venäjän laiton hyökkäys Ukrainassa jatkuu. Kärsimyksen ja uhrattujen ihmishenkien määrä on kestämätön. Ukrainalaiset tarvitsevat kaiken saatavilla olevan avun ja tuen. Sodan vaikutukset ulottuvat laajalle ja synnyttävät huolta myös täällä Suomessa. Tarvitsemme yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä huolenpitoa.”

Seurakunnissa rukoillaan Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta myös vuosipäivää seuraavana sunnuntaina jumalanpalveluksissa. Piispat kannustavat kaikkia muistamaan Ukrainaa rukouksissa, lahjoittamaan alueella toimiville avustusjärjestöille ja osoittamaan tukea Suomessa oleville ukrainalaisille.  

Kuopion ev.lut. seurakunnissa soitetaan kelloja kaikissa kirkoissa 24.2. klo 12.

Tuomiokirkossa muistetaan perjantaina 24.2. klo 12 paastonajan rukoushetken yhteydessä erityisesti ukrainalaisia. Samana iltana klo 18 Tuomiokirkon portailla on Kynttiläkuoro Ukrainan hyväksi. Paikalle odotetaan jopa 150-200 laulajaa eri kuoroista. Kuoroesitys kestää noin 15 minuuttia. Tuomiokirkkoseurakunta on antanut luvan portaiden käyttöön ja tarjonnut harjoitustilat paikallisille kuoroille. Tapahtumaan osallistujilla on mahdollisuus tukea ukrainalaisia myös konkreettisesti, sillä paikalla on SPR:n lipaskerääjiä.

2023-02-17 10:24:25.0