Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Kallaveden kirkolla liikunnan riemua

Sunnuntaina 6.11. kirmataan liikuntakamppeissa Kallaveden kirkkoon ja iloitaan liikunnallisesta koko kansan kirkkopyhästä. Mukana myös Mika Kojonkoski (kuvassa) ja Hannu Kapanen.
Mika_Kojonkoski__THUMB.jpg

 

Päivä alkaa klo 9 aamupuurolla ja kahveilla, sen jälkeen verrytellään keho ja mieli virkeäksi klo 10:n messua varten.

Liturgina on kirkkoherra Matti Pentikäinen ja kanttorina Anna-Mari Linna. Liikunnallista keskustelusaarnaa luotsaa Petteri Hämäläinen. Saarnassa ovat mukana oman alueen maineikkaat urheiluvaikuttajat Hannu Kapanen ja Mika Kojonkoski sekä Kuopion Reippaan Voimistelijoiden Merja Naamanka.

Kapanen ja Kojonkoski kommentaattoreina

Messun jälkeen liikutaan sisällä ja ulkona muun muassa jumpan, palloilun ja diakoniaväen ohjaaman sauvakävelyn pauloissa. Liikuttamassa ovat myös paikalliset urheiluseurat eli KalPa, Pallokissat ja Kuopion Reippaan Voimistelijat. Lounas, jossa vapaaehtoinen maksu, tarjoillaan noin klo 12. Ennen ruokailua Kapanen ja Kojonkoski kommentoivat lasten ja nuorten liikuntaa.

Lähtölaukaus liikkuvalle seurakunnalle

- Tämä liikunnallinen kirkkopyhä on lähtölaukaus Liikkuvalle seurakunnalle, jota nyt suunnittelemme ja jo toteutamme. Koko työyhteisömme innostui keväällä liikunnasta, kertovat Kallaveden seurakunnan liikuntaveturit lastenohjaaja Merja Naamanka ja pastori Petteri Hämäläinen.

- Tarkoituksenamme on aktivoida niin lapsia kuin ikäihmisiäkin nauttimaan liikunnan riemuista ja kiinnittää huomiota kaikenlaiseen liikuntaa sekä nostaa liikunnan positiivisia vaikutuksia esille.

Liikunnalliseen kirkkopyhään voi tulla myös kuuntelemaan ja katselemaan liikunnan riemua, jos oma toimintakyky rajoittaa liikkumista.

Katso Youtubesta Merjan ja Petterin iloinen kutsu liikunnalliseen kirkkopyhäänLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Mika Kojonkosken kuva: Suomen Olympiakomitea

(Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintä/ SR)

 

2016-11-03 11:00:00.0