Suomi on suurvalta rukouksissa
Toivoa naisille -työn kansainvälinen johtaja, brasilialainen Susie Pek, saapuu elokuussa Kuopioon Medialähetyspäiville. Sen jälkeen hän osallistuu Kirkon lähetyskumppanuusneuvotteluihin.
Pek toteaa, että Suomen pienestä asukasluvusta huolimatta hän pitää maatamme suurvaltana rukouksen määrässä.
”Suomalaisilla on myötätuntoa maailman naisia kohtaan. Hämmästelen yhä uudelleen sitä, että Suomessa on yli 90 rukousryhmää”, Pek sanoo.
Myötätuntoista muistamista
Rukousryhmät toimivat seurakuntien yhteydessä. Niitä yhdistää Toivoa naisille (TN) -rukouskalenteri, jonka mukaan rukoilee yli 110 000 ihmistä ympäri maailmaa. Kalenteri kertoo tyttöjen ja naisten tilanteista eri maissa. Jokaiselle päivälle on lyhyt rukous heidän puolestaan. Pek on ehtinyt jo ensimmäisen johtajuusvuotensa aikana vierailla monissa maissa.
”Tunnen nöyryyttä Jumalan edessä, kun ajattelen kaikkia esirukoilijoita, jotka varaavat aikaa rukoillakseen naisten puolesta, joita he eivät ole koskaan nähneet eivätkä todennäköisesti koskaan näe”.
Kaikki naiset tuntevat kärsimyksen
Toivoa naisille -työssä on kaksi osaa: rukous maailman naisten puolesta ja naisille suunnatut eri medioitten kautta lähetettävät ohjelmat. Työ on osa maailman suurimman medialähetysjärjestön TWR:n työtä. Suomessa sen taustajärjestönä on Sansa.
”Ohjelmat välittävät myötätuntoisia elämän ja viisauden sanoja eri kulttuureissa eläville naisille”, Pek jatkaa.
Toivoa naisille -työ toimii 125 maassa ja ohjelmia lähetetään 73 kielellä. Suomessa ohjelmia ei lähetetä, mutta suomalaiset tukevat ohjelmien tuottamista ja lähettämistä 14 kielellä. Lisäksi suomalaiset tukevat ihmiskaupan urheille suunnattua Kätketyt aarteet -kuunnelmasarjaa, joka ladataan kuuntelulaitteelle.
Pekin mukaan työ toimii eri kulttuureissa, koska kärsimyksen kokemus on tuttua naisille eri puolilla maailmaa.
”Naiset kaipaavat tulla nähdyiksi ja heillä on oikeus kuulla olevansa rakastettuja. Työ muistuttaa näistä naisten tarpeista, lisää tietoa naisten ahdingosta ja kutsuu toimimaan naisten tilanteen parantamisen puolesta”.
Vierailu Etelä-Afrikassa liikutti kyyneliin
Pek kertoo, että hänen ensimmäinen vuotensa Toivoa naisille -työn kansainvälisenä johtajana on ollut tiivis. Hän on vieraillut eri maissa.
Pekille on jäänyt erityisesti mieleen Etelä-Afrikan matkaan liittynyt vierailu syrjäiseen kylään, jossa on ohjelmien kuuntelijaryhmä.
”Yksi kylän miehistä ilmaisi olevansa hämmästynyt vierailustamme ”unohdettuun paikkaan”. Hän ilahtui, että jossakin on ihmisiä, jotka välittävät heistä. Minun oli vaikeaa pidätellä kyyneleitä todistaessani, kuinka kylän naiset ja miehet rohkaistuivat tiedosta, että Jumala näkee heidät”.
Pek odottaa suomalaisten tapaamista
Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa on kutsunut Susie Pekin mukaan Medialähetyspäiville Kuopioon. Juhlat pidetään 23.–25. elokuuta. Toivoa naisille (TN)-työn kansainvälinen johtaja Susie Pek vierailee toista kertaa Suomessa.
Pek on mukana Kuopiossa lauantaina ja sunnuntaina neljässä ohjelmaosiossa, joista yksi on lauantain Toivoa naisille -työn kanava. Pek toivoo tapaavansa monia suomalaisia naisia, jotka ovat mukana tässä kansainvälisessä liikkeessä.
Medialähetyspäiviä voi seurata myös suorassa nettilähetyksessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Osa tilaisuuksista kuullaan Radio Deistä sunnuntaina 25. elokuuta.
Sansa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka tukee kristillistä mediatyötä noin 40 kielellä.
12.8.2024 10.00