Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuopion keskustassa Isolla hautausmaalla alkaa sähköjen ja valaistuksen uudistamisprojekti 26.8.
Siinä uusitaan sähköjohdot ja valaistus led-valoiksi. Urakka kestää kaksi kesää.
Urakka pyritään tekemään niin, että siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa hautausmaalla vierailijoille. Työt kuitenkin vaikuttavat jonkin verran hautausmaalla liikkumiseen, koska kulkuväyliä on poissa käytöstä vaihtelevasti ja paikoin käytävät ovat huonossa kunnossa. Alueella liikkuu kaivureita ja muita isoja koneita.
Vesihuollon on tarkoitus toimia koko ajan. Vesiputkien toiminnassa voi kuitenkin olla häiriöitä, jolloin vettä haudanhoitoon joutuu hakemaan tavanomaista kauempaa.
Sähkötyöt urakoi Kempeleen Sähkö Oy.
15.8.2024 13.34