Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Piispa Jolkkonen saarnasi "mualiman navalla"

Piispa Jari Jolkkonen saarnasi helatorstaina reformaation merkkivuoden juhlajumalanpalveluksessa täydelle toriyleisölle "mualiman navalla" eli Kuopion torilla. Messussa muistettiin myös presidentti Mauno Koivistoa, joka saatettiin samana päivänä haudan lepoon Helsingissä.
PiispaJa_verkkoon_THUMB.jpg

 

Saarna Helatorstaina Reformaation merkkivuoden juhlajumalanpalveluksessa 25.5.2017


Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa,
Kaikki kuopiolaiset tietävät, missä on ”mualiman napa”. Se on juuri tässä, Kuopion torilla.

Siksi on sopivaa, että luterilaisen reformaation merkkivuonna ja Suomen itsenäisyyden juhlavuonna olemme kokoontuneet yhteiseen juhlajumalanpalvelukseen juuri torille, elämän keskelle, kaikkia yhdistävään keskukseen.

Viime talven aikana eräässä viihdeohjelmassa valittiin vuoden sketsihahmoksi Aina Inkeri Ankeinen. Tämä kuvitteellinen hahmo osasi nähdä tarkasti elämän nurjan puolen. Elämä tuntui saavan merkityksen naapurin kadehtimisesta ja tämän vikojen vahtimisesta. Sairauksien määrässäkin naapuri oli pidemmällä: naapurilla oli sokeritauti, parkinsonin tauti ja sepelvaltimotauti, mutta Aina Inkeri ei ollut saanut edes kunnollista jalkasilsaa.

Sketsihahmosta teki hauskan ehkä se, että siinä oli jotakin tunnistettavaa. Ehkä meissä kaikissa asuu pieni Ankeinen, joka tahtoisi muistuttaa elämämme ja toisten ihmisten nurjista puolista. Se ei oikeastaan ole edes kovin vaikeaa.

Mutta ollaanpa tänään rehellisiä. Millainen maa sata itsenäistä vuotta täyttävä Suomi on? Miten meillä menee noin kansakuntana?
Tosiasia on se, että Suomi kuuluu maailman parhaimpiin maihin lähes millä tahansa mittarilla mitattuna. Suomi on maailman turvallisin valtio. Se on suuri lahja, kun ajattelemme, mitä on tapahtunut lähimmäisillemme Manchesterissä, Pietarissa, Tukholmassa, Berliinissä ja Pariisissa. Olemme kansainvälistä huippua myös koulutuksessa, tasa-arvossa, lehdistönvapaudessa, elintasossa, hallinnon toimivuudessa, korruption vähäisyydessä ja niin edelleen.

Sisaret ja veljet, tänään meillä on siis paljon syytä iloon ja kiitokseen! Tänään meillä on paljon syytä juhlia niin yhteistä isänmaata kuin reformaation perintöäkin! Tänään saamme sydän lämpöisenä veisata ”Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen!” ja kiittää luonnon heräämisestä Suvivirren sanoin.

Samalla on muistettava, että joukossamme on myös paljon niitä, joilla ei mene hyvin. Kun vierailin leipäjonossa Kuopion entisellä sokeiden koululla, nuorin jonottaja oli lastenvaunuissa oleva yksivuotias lapsi. En koskaan unohda tämän lapsen katsetta, kun silitin hänen kättään. Hänellä oli kunniallinen isä ja hyvä äiti, mutta kun toisen palkka on pieni ja toinen on työtön, vähäiset tulot eivät riitä perheen kaikkiin menoihin.

Kun itsellä on vaikeaa, tilastot ja kansainväliset vertailut eivät lohduta. Silloin tarvitaan toisen ihmisen tukea ja yhteistä apua, jotta ihminen pääsee yli vaikean ajan. Kaveria ei jätetä -periaate ei saisi jäädä vain sotaveteraaneille. Sen pitäisi olla totta myös meille nuoremmille sukupolville.

Suomalaisen kulttuurin juuret kasvavat syvältä kristillisen uskon ja luterilaisen reformaation maaperästä. Monet kulttuurimme tunnusmerkit, vaikkapa äidinkielen ja koulutuksen arvostus, huolenpito heikommista ja rikkaan kirkkomusiikin vaaliminen versovat reformaation perinnöstä.

Joskus kuulee yhä väitettävän, että Luther perusti uuden kirkon ja kehitti jonkinlaisen uuden kristinuskon light-version. Tämä näkemys ei kestä kriittistä tarkastelua.

Luther ja hänen työtoverinsa halusivat sitoutua Kristuksen evankeliumiin, joka on yhteinen kaikille kristityille, ja elää yhdessä ja samassa Kristuksen kirkossa. Tämä sanotaan hyvin selvästi esimerkiksi luterilaisten ensimmäisessä ja tärkeimmässä tunnustuskirjassa, Augsburgin tunnustuksessa: ”Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.”

Mistä sitten kenkä puristi? Siitä, että keskiajalla lännen kirkossa oli kehittynyt uusia uskonnollisia tapoja, jotka näyttivät tekevän Jumalan armosta, kirkon kalleimmasta aarteesta, kauppatavaraa. Tämäkin sanotaan hyvin selvästi Augsburgin tunnustuksessa näin:

”Seurakuntamme eivät missään uskonkohdassa poikkea katolisesta kirkosta, vaan ovat ainoastaan poistaneet muutamia väärinkäytöksiä, jotka ovat uusia ja vastoin kirkkolain henkeä omaksuttuja.”

Kyse ei siis ollut oikean uskon, vaan väärien tapojen puhdistamisesta.
Mitä olivat nämä uudet tavat, jotka koettiin vääriksi?

Keskeisin niistä oli anekauppa, jossa ihmiselle luvattiin maksua vastaan vapautus synnin ajallisista rangaistuksista ja jolla sai ostaa helpotusta kiirastulessa oleville sukulaisille. Toinen yhtä vääräksi koettu uusi tapa oli ostaa ja myydä messuja samaan tarkoitukseen. Nämä ja monet muut käytännöt näyttivät tekevän Jumalan armosta bisnestä, kauppatavaraa, ostamisen ja myymisen välineen.

Näitä tapoja ja niiden taustalla olevia uskonnollisia perusteluja vastaan Luther kääntyi. Hän muistutti, että Jumalan armo on ilmaista ja edellytyksetöntä. Armo perustuu kolmiyhteisen Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, ei meidän ihmisten ominaisuuksiin tai saavutuksiin. Siksi sitä ei voi koskaan ostaa rahalla eikä ansaita teoilla, vaan siitä tullaan osalliseksi uskon luottamuksessa, siis turvautumalla rohkeasti ja iloisesti Jeesukseen Kristukseen.

Mistä me tiedämme tämän, mistä voimme olla varmoja Jumalan armosta ja rakkaudesta? Reformaattorit vastasivat: yksin Jumalan oman ilmoituksen, siis Pyhän Raamatun perusteella, emme oman järkemme tai kokemuksemme, emme edes kirkollisten auktoriteettien perusteella.

Siksi reformaatio merkitsi myös Jumalan pyhän sanan asettamista kirkon hengellisen elämän keskukseen. Jokaisen tuli saada seurustella Jumalan sanan äärellä ja ammentaa siitä voimaa omalla äidinkielellään.

Tämä vakaumus, tämä iloinen luottamus Jumalan ilmaiseen armoon ei ole pelkkä teoria, vaan se uudistaa, se suorastaan mullistaa suhteemme elämään ja lähimmäisiin. Tämä usko yhdistää meidät Kristukseen ja toinen toisiimme. Tämä usko tekee meidät sisäisesti vapaiksi. Meidän ei tarvitse pelätä eikä uupua vaatimusten alle. Jumala on armollinen, silloinkin kun tunnen, että olen huono enkä saa mitään hyvää aikaan.

Tämä usko teke vapaaksi, mutta se ei anna alibia hengelliselle välinpitämättömyydelle. Päinvastoin usko johtaa rukoukseen ja rakkauteen. Se vapauttaa meidät palvelemaan Jumalaa tekemällä työtä ja rakentamalla hyvää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Siksi reformaatio johti moniin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Luther vaati perustamaan kouluja tytöille ja pojille. Koulutuksen ja sivistyksen arvostuksesta onkin tullut myös meidän kulttuurimme menestystekijä.

Edelleen reformaatio johti kantamaan uudenlaista vastuuta köyhistä. Heitä varten perustetiin Gemeyne Schatz, yhteinen kassa. Siihen kerättiin varoja, joista jokaisen jumalanpalvelukseen jälkeen diakonit veivät apua kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville perheille ja yksinäisille. Tämä vastuunkanto ja huolenpito heikommista ei saisi unohtua nyt, kun joka paikassa säästetään. Yhteiskunnan inhimillisyyden mittari on se, kuinka kohtelemme köyhiä, sairaita, vanhoja, yksinäisiä ja eri tavoin kärsiviä lähimmäisiämme.

Reformaatioon liittyy aivan olennaisesti myös helatorstain juhla, Apostolien tekojen kertomus Kristuksen taivaaseen astumisesta 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Jyrkän linjan protestantit katsoivat, että Raamatun kertomus Kristuksen taivaaseen ottamisesta on jäähyväiskertomus: se merkitsee, että Kristus poistuu näyttämöltä. Niinpä ehtoollisessa muisteltaisiin vain taivaassa olevaa, siis poissa olevaa Kristusta.

Martti Lutherin mukaan nämä radikaalit ymmärsivät kertomuksen väärin. He kuvittelivat, että helatorstaina Kristus poistui luotamme ja jätti meidät yksin, ja nyt hän istuu pehmeällä kultatyynyllä hyödyttömänä ja toimettomana Isän oikealla puolella.

Helatorstaina ei kuitenkaan ole kyse Kristuksen poistumisesta, vaan päinvastoin hänen läsnäolonsa jatkumisesta uudella tavalla. Kun Kristus käveli ja opetti Galilean järven rannalla, ei hän voinut kävellä Kallaveden rannalla. Helatorstaina Kristus korotettiin Jumalan ”kaikkialla läsnäoloon” (lat. ubique), jotta hän voisi olla läsnä joka paikassa, siis aina siellä missä kokoonnutaan hänen nimeensä. Siksi hän on läsnä tänään Kuopion torilla, kun vietämme messua. Ja hän on läsnä Helsingin tuomiokirkossa, jossa siunataan haudan lepoon presidentti Mauno Koivisto.

Tämä Kristuksen läsnäolo oli ja on luterilaiselle reformaatiolle aivan ratkaisevaa. Kristus on läsnä ja lähellä, ei poissa ja kaukana. Vaikka hän ei ole aistiemme havaittavissa, hän elää ja vaikuttaa keskellämme, myös Kuopion torilla.

Kastevedessä hän koskettaa otsaamme, sanan julistuksessa hän koskettaa sydäntämme, ehtoollisen leivässä hän koskettaa ruumistamme ja yhdistää meidät itseensä. Rukouksissa hän hoitaa sairasta, virren sanoissa hän lohduttaa murheellista. Köyhissä ja kärsivissä hän tulee luoksemme, muukalaisissa hän kolkuttaa sydäntämme ja pyytää apuamme.

Sisaret ja veljet. Tämän uskon varassa olemme selvinneet ja rakentaneet vahvan yhteiskunnan. Tällaisen uskon ja rakkauden varassa meillä on yhdessä hyvä tulevaisuus.

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen

(kuva Kuopion torilta helatorstaina, kuvaaja: Seija Rytkönen)

 

2017-05-26 14:22:00.0