Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Metsäsuunnitelma hyväksyttiin

Metsäomaisuuden tuotto on seuraavan kymmenen vuoden aikana yli 5 miljoonaa euroa.
metsä_L.jpg

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän metsätalous- ja virkistyskäytössä olevien tilojen määrä on kaikkiaan 36 kappaletta. Tilojen yhteenlaskettu metsätalousmaan pinta-ala on 3293,4 hehtaaria.

Seurakuntayhtymän metsätilat sijaitsevat kuuden kunnan alueella. Pääosa tiloista sijaitsee Kuopiossa (28). Puijon kokonaan suojellun Iso-Pappila -tilan metsät on jätetty kokonaisuudesta pois, jotta tilan puustotiedot eivät vääristäisi tilastoja talouskäyttöön pohjautuvassa suunnitelmassa.

Seurakuntayhtymän tavoitteena on hoitaa ja käyttää metsiään pitkäjänteisesti ja kestävästi. Hyvän taloudellisen tuloksen lisäksi metsien käytössä otetaan huomioon myös metsien muut käyttömuodot ja virkistysarvot.

Vuosille 2016 - 2025 laadittu metsäsuunnitelma ja yhteistyö Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savo ry:n kanssa antaa seurakuntayhtymälle hyvät edellytykset metsäomaisuutensa käytön strategiseen suunnitteluun osana muuta omaisuudenhallintaa.

Seurakuntayhtymän tiloilla on seuraavan kymmenen vuoden aikana hakkuuehdotuksia noin 1972 hehtaarilla. Esitetyillä hakkuilla seurakuntayhtymän metsistä seuraavan kymmenen vuoden aikana saatavat puukauppatulot ennen veroja olisivat noin 6.423.000 euroa. Metsänhoitotöiden ja tiehankkeiden jälkeen nettotuloiksi ennen veroja muodostuisi noin 5.074.000 euroa kymmenen vuoden aikana.

Talousmetsien luonnonhoidolla voidaan vaikuttaa monimuotoisuuden turvaamiseen, vesiensuojeluun, metsämaiseman hoitoon, kulttuuriperintökohteiden turvaamiseen ja monikäyttömahdollisuuksien edistämiseen. Hakkuita saattavat rajoittaa esimerkiksi erityiset maisemalliset arvot tai suojellut luontotyypit tai elinympäristöt. Nämä näkökulmat otetaan huomioon operatiivisessa suunnittelussa ja toteutuksessa.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi 24.5. kokouksessaan suunnitelman eteenpäin viemisen yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi.

Yhteisen kirkkoneuvoston pöytäkirjat Linkki avautuu uudessa välilehdessä

 

2016-05-24 19:34:01.0