Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen – autat lapsia ja nuoria

Yhteisvastuukeräys alkaa 6.2. Tämän vuoden keräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria niin Suomessa kuin maailmalla. Keräykseen voi osallistua monella tapaa.

Nuori ihminen kasvoillaan kasvomaskin muodossa teksti

YhteisvastuukeräyksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä teema ”Lahjoita mulle huominen” nostaa esiin nuorten hädän ja yksinäisyyden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt. Koronan lieveilmiöitä kohdanneet nuoret tarvitsevat nyt tukea ja turvallisia aikuisia arkeensa. Yhteisvastuulla 2022 kurotaan takaisin nuorten kokemia menetyksiä ja hankitaan lisää turvallisia aikuisia ja erityisesti mielen hyvinvointia edistäviä tekijöitä nuorten elämään.

Keräyksen tuotosta 40 prosenttia lahjoitetaan Suomessa. Puolet tästä jää paikallisseurakunnille ahdingossa olevien nuorten tukemiseksi tehtävään työhön ja diakonia-avustamiseen kunkin paikallisseurakunnan alueella. Toisen puoliskon saa Lasten ja nuorten keskusLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jossa kehitetään jalkautuvia palveluja tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia.

Etsivän nuorisotyön Palveluoperaatio Saappaan toimintaa laajennetaan keräystuotolla uusille paikkakunnille ja uutuutena myös kouluihin. Valtakunnallisesti toimivan NettiSaappaan toimintaa laajennetaan. NettiSaappaassa vapaaehtoiset etsivät sosiaalisessa mediassa niitä nuoria, jotka kaipaavat aikuista kuuntelijaa. Keräysvaroilla kehitetään myös Moottoripaja- ja Perheystävä-toimintaa.

Kaukana tarve on vielä suurempi kuin meillä

60 prosenttia keräystuotosta ohjataan Kirkon UlkomaanavunLinkki avautuu uudessa välilehdessä katastrofirahastoon, jonka avulla annetaan hätäapua erilaisissa humanitaarisissa katastrofeissa. Tämänvuotisessa keräyksessä huomioidaan erityisesti Kirkon Ulkomaanavun työ Etelä-Sudanissa, jonne sisällissotaa paenneet perheet ovat palaamassa pakolaisuudesta.

Globaali pandemia on syventänyt jo valmiiksi vaikeaa tilannetta ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien perheiden ahdinkoa. Monien kehittyvien maiden tapaan myös Etelä-Sudanin koulut suljettiin, ja lasten ja nuorten koulunkäynti keskeytyi. Monet nuoret ovat joutuneet naimisiin tai töihin alaikäisinä, jotta perheet ovat selvinneet taloudellisesti. Etelä-Sudanissa lasten ja nuorten turvallista opetukseen tuetaan muun muassa kunnostamalla kouluja ja parantamalla perheiden tilannetta toimeentulomahdollisuuksia ja ruokaturvaa.

Kuopion seurakunnat osallistuvat keräyksen toteuttamiseen alueellaan eri tavoin. Lahjoittaa voi muun muassa lipaskeräykseen tai seurakuntakohtaisella mobiilimaksulla (MobilePay) tai nettilahjoitussivulla. Yhteisvastuu-tapahtumina järjestetään muun muassa myyjäisiä ja mahdollisuuksien mukaan myös konsertteja. Lue Yhteisvastuukeräyksestä ja lahjoittamisesta Kuopion seurakunnissa. Yhteisvastuu-tapahtumamme löydät tapahtumakalenteristamme Yhteisvastuu-hakusanalla.

Lue keräyksestä myös Kirkko ja koti -lehdestäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tue Feb 01 12:59:00 EET 2022