Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sankarikuja 36, 72100 Karttula
Hautausmaan ympärille on pystytetty vuonna 2012 riukuaita. Se tehtiin osittain talkootyönä.
Hautausmaalla on hirsinen varastorakennus.
Hautausmaa sijaitsee 45 kilometriä Kuopiosta länteen, lähellä Karttulan hautausmaata ja kirkkoa. Se otettiin käyttöön vuonna 1902, koska Karttulan hautausmaa oli jo täyttymässä.
Ruotteen hautausmaa ei ole enää nykyisin hautauskäytössä, viimeinen hautaus sinne tehtiin 1950-luvulla.
Alueella on kuitenkin säilynyt paljon erilaisia hautamuistomerkkejä, muun muassa valurautaristejä, puupaanuja sekä peltisiä muistolaattoja. Pinta-ala on 1,55 hehtaaria.
Hautausmaa tuli kuntaliitoksen myötä Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän omistukseen vuoden 2011 alusta.