Hyppää sisältöön

Yötön yö 10.8.

"Yötön yö"
Piia Rytkönen, sopraano
Tuula Hällström, piano

Konsertti Kuopion tuomiokirkossa alkaa klo 20. Ohjelma 15 € (eläkeläiset, opiskelijat ja muut alennusryhmät 10 €).

Sopraano Piia Rytkönen ja pianisti Tuula Hällström vievät kuulijan taianomaisiin, öisiin tunnelmiin. Konsertissa kuullaan mm. Toivo Kuulan, Aarre Merikannon, Jean Sibeliuksen ja Jaakko Kuusiston kappaleita.

Iisalmelaislähtöinen sopraano Piia Rytkönen on aloittanut laulajanuransa Kuopion konservatoriossa. Vuodesta 2022 hän on ollut kiinnitettynä Wienin valtionoopperan kuoroon. Pianisti Tuula Hällström on tehnyt jo tähän mennessä näyttävän uran erikoistuen lied- ja kamarimusiikkiin. Hän on toiminut vuodesta 2005 lähtien Sibelius-Akatemian laulumusiikin säestäjänä.

Piia ja Tuula ovat tutustuneet laulun mestarikurssilla Bulgariassa vuonna 2019 ja ovat sittemmin tehneet yhteistyötä.

Piia Rytkönen.