Työn äärestä 

Luonto muovaa ihmeellisiä taideteoksia. Löysin Vuoksesta kämmentä suuremman litteän kiven, jonka keskellä oli graniittinen sydän, täydellisen muotoinen. Se oli kiehtova löytö. Pidin sitä ulko-ovellani toivottamassa vieraita tervetulleiksi. Se oli kuitenkin kadonnut jonkun, ei-toivotun, vieraan matkaan. Liekö hänelle tuonut onnea? Tuon kiven löytymisen ja varsinkin sen katoamisen jälkeen aloin luonnossa liikkuessani etsiä lisää sydämenmuotoisia kiviä. Niitä löytyikin, ja useita. Kauneutta näkee siellä, missä sitä haluaa nähdä. Silmät löysivät sen, mitä etsi. Katoavaista kauneus joskus kuitenkin oli: rantavedessä kirkkaan kuulaana hehkuva kivi olikin oikeasti harmaa. 

Erään seurakunnan päivityksessä oli kysymys: oletko huomannut, miten monesti risti toistuu jokapäiväisessä elämässä ja arjessa? Aloin katsella ympärilleni. Tosiaankin. Ikkunan edessä oli säleruudukko. Kaakelisaumat muodostivat ristin. Olin huomaamattani laittanut hiuspinnit ristin muotoon. Esimerkkejä löytyi monia. Muistin Myrskyluoto-televisiosarjasta traagisen kohtauksen, jossa polulle oli pudonnut ristinmuotoinen oksa. Laivan maston voi myös nähdä ristinä. Ristinmuotoista sulkeumaa kivessä en ole koskaan nähnyt. Sellainen saattaa tulla vastaani elämän ehtoopolulla. 

Uskon, toivon ja rakkauden symbolit ovat kaikille tuttuja. Toivo kuvataan usein ankkurina. Se on myös kuin valonpilkahdus hämärässä. Valoisuus kasvaa päivä päivältä, kun kuljemme kevättä kohti:  

Odotat kevättä 
kun sinulla taas on vihreä huntu 
ja runkosi rosot lämpenevät auringossa. 
Linnut löytävät paikkansa oksiltasi  
ja soit laulua. 
Seisot omilla juurillasi ja tavoittelet taivasta. 
Niin kuin mekin täällä. 

(Ote runosta Koivikossa, M. Korhonen, 2018) 

Maija Korhonen
seurakuntamestari