Kuvat kertovat hetkistä

Kuviin tallennamme paljon elämämme tärkeitä ja merkityksellisiä hetkiä. Hetkiä perheen, ystävien, tuttavien kanssa ilossa, surussa, juhlassa, arjessa sekä luonnossa. Kuvassa näkyy juuri se hetki, jonka olemme eläneet yhdessä toisten kanssa tai yksin. Elämämme koostuu monenlaisista hetkistä.
 
”Yhdessä koimme pienen hetken elämää. Jumalan rakkaus sydämiä lämmittää. Hetki haihtuva on, mutta muuttumaton. Jeesus Kristus aina vierellemme jää.” (NVS 2025: 129)
 
Pystymmekö aina elämään hetkessä? Monesti mietimme menneitä asioita tai suunnittelemme tulevia juttuja. Ottaessamme kuvan, meidän täytyy pysähtyä siihen hetkeen. Lyhyeksi ajaksi tai pitemmäksi ajaksi. Pysähdytään ja otetaan kuva siitä hetkestä. Luontovalokuvaajat saattavat odottaa monia tunteja sopivaa hetkeä, pitää olla valppaana ja ottaa valokuva juuri siitä hetkestä luonnossa. Luontokuva saa meidät muistamaan omia luonnossa vietettyjä hetkiä. Tuntemaan iloa ja riemua koettujen hetkien johdosta ja kokemaan luonnon voimaannuttavan vaikutuksen kuvan kautta. Tuntemaan myös kiitollisuutta siitä, miten taitavasti toinen on pystynyt vangitsemaan juuri sen hetken luonnossa kuvaan.
 
Haluaisitko pysähtyä luontokuvien äärelle ensi vuonna? Ensi vuodeksi on mahdollista ostaa luontokalenteri 2027, jota myymme 15 € yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Luontovalokuvaaja Jorma Ikonen on ottanut luontokalenterin kuvat seurakuntamme alueelta. Myymme luontokalenteria heinäkuussa ainakin kesäkammarissa ja syksyn aikana monissa erilaisissa seurakuntamme tilaisuuksissa, jotta myös sinä ehdit saada omasi.
 
Muistetaan nauttia hetkessä olemisesta tehdessämme erilaisia kesäisiä asioita. Virsi muistuttaa meitä myös hetkessä elämisen tärkeydestä. ”Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen” (Virsi 338)

Riikka Tiainen
diakoniatyöntekijä

_____________________________


Seurakuntavaalit 2026 lähestyvät

Syksyn seurakuntavaaleissa päätetään, millainen Puijon seurakunta on tulevina vuosina. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa – tule mukaan rakentamaan yhteistä seurakuntaa joko ehdokkaana tai äänestäjänä.

  • Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2026
  • Ennakkoäänestys 3.–7.11.2026
  • Vaalipäivä 15.11.2026

Lue lisää seurakuntavaaleistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä Kuopion seurakuntien vaalisivustolta.

Suunnitteilla olevat valitsijayhdistykset Puijon seurakunnassa julkaistaan Asetu ehdolle osiossa.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Vaalein liittyvät kuulutukset julkaistaan Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän virallisella ilmoitustaululla.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kuopion Puijon kirkko

Taivaanpankontie 3, 70200 Kuopio
Avoinna arkisin klo 10-15, kesä-elokuussa klo 11-14, hiljentymistä varten. Seurakuntamestarit p. 040 4848419

Puijon seurakunnan toimisto
Taivaanpankontie 3, 70200 Kuopio
Avoinna tiistaisin klo 9.00 – 15.00 p. 040 4848410
Asiointi puhelimitse maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin 040 4848410 tai sähköpostilla mirja.turunen@evl.fi 

Puijon seurakunnan pappeja ja tiloja voi varata esimerkiksi kirkollisia toimituksia ja perhejuhlia varten seurakunnan toimistosihteeriltä p. 040 4848410 arkisin klo 9.00 - 15.00 tai sähköpostilla mirja.turunen@evl.fi 

Diakonian ajanvarauspäivystys
tiistaisin ja torstaisin klo 9–10 p. 040 4848416

Hautajaisiin liittyvät papin ja muistotilaisuuden tilojen varaukset hauta- ja puistotoimistostaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, Siunauskappelintie 3, avoinna arkisin klo 9.00-15.00. Puhelinpalvelu klo 10.00-14.00 p. 0105733700.

Virkatodistukset ja sukuselvitykset voi tilata Kuopion aluekeskusrekisteristä

Suosittelemme ensisijaisesti tilaamista sähköisesti tai puhelimitse. 

Henkilötietojen käsittely Puijon seurakunnassa

Puijon seurakunta tallentaa henkilöistä tarpeellisia tietoja seurakunnan henkilörekistereihin. Henkilörekisterien tietoja käytetään henkilön oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseksi. Henkilötiedot ovat luottamuksellisia, eikä niitä voida luovuttaa ulkopuolisille, ellei siihen ole laissa määriteltyjä perusteita tai henkilön omaa suostumusta.

Ota yhteyttä

Kirkkoherra
Puijon seurakunta
Taivaanpankontie 3
70200 Kuopio

Ota yhteyttä

Toimistosihteeri
Puijon seurakunta
Taivaanpankontie 3
70200 Kuopio
Lumpeen kukkia vedessä. Kuvaaja: Jorma Ikonen.
Kuva: Jorma Ikonen

Lähellä sijaitsevia tiloja ja kohteita