Väre-kvartetin konsertti

pe 5.7. klo 18.00

Kaavin kirkko

Lotta Koponen ja Sini Virtanen, viulu, Vuokko Juutilainen, alttoviulu ja Sini Eusebio, sello.

Väre -kvartetin juuret juontavat vuoteen 2008. Sibelius-Akatemiassa suoritettu kamarimusiikin A-tutkinto antoi kipinän kvartettisoittoon ja rakkaus kamarimusiikkiin jatkuu edelleen. Kvartetin kaikki jäsenet ovat musiikin maistereita ja ovat täydentäneet solistista osaamistaan sekä kotimaassa että ulkomaisissa musiikkiyliopistoissa. Kvartetin jäsenet työskentelevät kaikki tahoillaan muusikkoina ja soitonopettajina. Kvartetti on saanut ohjausta Sibelius-Akatemiassa, Euroopan kamarimusiikkiakatemiassa ja mestarikursseilla. Opettajina ovat olleet muun muassa Petri Aarnio, Teemu Kupiainen Jan Söderblom, Marko Ylönen, Alban Berg -kvartetin, Vermeer -kvartetin ja Danel -kvartetin jäsenet. Väre -kvartetti on esiintynyt useilla festivaaleilla sekä omin konsertein Suomessa ja Ruotsissa. Konsertin ohjelmassa kuullaan J. S. Bachin kirkkomusiikkia. Konserttiin on vapaa pääsy. 

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Järvi-Kuopion seurakunta, Kaavi

Ota yhteyttä

Kanttori
Järvi-Kuopion seurakunta Kaavi Tuusniemi
Kirkkorannantie 1
73600 Kaavi

Alueena Kaavi, Tuusniemi

Hei! Minut tavoittaa parhaiten puhelimitse tai sähköpostitse. Päänsääntöiset työpäiväni ovat ke–su.