Kesäillan musiikki

su 15.8. klo 18.00

Alavan kirkko

Trio Safiri: Iiris Rissanen, piano, Sara Antikainen, huilu, Finlay Hare, sello. Ohjelma 10 €.

Trio Safiri on klassisen musiikin kansainvälinen, mutta savolaislähtöinen trio instrumentteinaan huilu, sello ja piano. Viihdyttävä ja laadukas, noin tunnin mittainen konserttikokonaisuus sisältää repertuaaria niin koko triolle (Mendelssohnin pianotrio No. 1) kuin duoille ja soolosoittimille.

Iiris Rissanen on pianisti Kuopion Riistavedeltä. Hän sai musiikkipedagogin pätevyyden Savonia-ammattikorkeakoulusta 2018, ja jatkoi opintojaan Grieg-akatemiassa Bergenissä valmistuen musiikin maisteriksi keväällä 2020. Iiris on aktiivinen pianisti ja kamarimuusikko. Iiris esiintyi Norjan NRK-televisiokanavalla osana Grieg minute by minute -tuotantoa kesällä 2018. Hän on konsertoinut useaan otteeseen Griegin kotimuseossa ja Bergenin kansainvälisellä klassisen musiikin Festspillene-festivaalilla. Hän on myös toiminut orkesteripianistina mm. Bergenin nuoriso-orkesterissa, sekä Savonia ammattikorkeakoulun ja Kuopion kaupunginteatterin Koirien kalevala -oopperassa.

Sara Antikainen on kuopiolaislähtöinen huilisti. Akateemiset huilunsoiton opintonsa Sara aloitti Sibelius-Akatemiassa vuonna 2013 professori Mikael Helasvuon luokalla ja valmistui sieltä musiikin kandidaatiksi kolmen opiskeluvuoden jälkeen. Musiikin maisterintutkinnon Sara suoritti Sveitsissä Lausannen musiikkikorkeakoulussa José- Daniel Castellonin luokalla valmistuen kesällä 2019. Tällä hetkellä Sara suorittaa huilunsoiton jatko-opintoja Geneven arvostetussa musiikkikorkeakoulussa Jacques Zoonin luokalla erikoistuen instrumenttipedagogiikkaan. Sara on soittanut jo useiden ammattiorkestereiden riveissä sekä konsertoinut eri kamarimusiikkikokoonpanoilla esimerkiksi Sveitsin radiossa. Huilistina Sara ihannoi lauluääntä muistuttavaa sointiväriä, jolla on mahdollisimman luontevaa ja ilmaisuvoimaista tulkita kaikenlaista ohjelmistoa.

Finlay Hare on britannialainen sellisti Jerseyn saarelta. Hän opiskeli sellon soittoa Manchesterissa Chethams-lukiossa vuosina 2011-2013, ja jatkoi ammattiopintoihin Royal Northern Collageof Music -yliopistoon. Hän valmistui musiikin kandidaatiksi vuonna 2017 ja kolme vuotta myöhemmin musiikin maisteriksi Bergenin Grieg -akatemialta. Finlay on aktiivinen kamarimuusikko, joka on esiintynyt useilla musiikkifestivaaleilla kotimaassaan Britanniassa ja ulkomailla. Hänet valittiin edustamaan Grieg Akatemiaa Azerbaijanin Bakuun jazz-festivaalille ja Georgian Tbilisiin kamarimusiikkitapahtumaan syksyllä 2018. Finlay esiintyi Jersey Sinfonietan soolosellistinä kesällä 2018.

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Alavan seurakunta

Ota yhteyttä

Kanttori
Alavan seurakunta
Keihäskatu 5 B
70620 Kuopio