Alavan ROK 1 -leiri

pe 2.9. klo 18.00 – su 4.9. klo 12.00
kaksi pinkkiä hahmoa laulamassa. Toisella risti kädessä.

Hirvijärven leirikeskus

Ilmoittautuminen on päättynyt

Uusi ryhmänohjaajakausi taas käynnistyy! Ilmoittautuminen loppuu su 21.8.

Olit sitten kiinnostunut isosuudesta, kerhonohjaamisesta tai muuten ihmisenä kasvamisesta, niin tämä leiri on oikea paikka sinulle!

Alavan ryhmänohjaajakoulutukseen ovat tervetulleita mukaan kaikki rippikoulun käyneet n. 15–21-vuotiaat. Koulutus on ilmaista ja parhaiten pääset mukaan osallistumalla ensimmäiselle leirille (ELI JUURI TÄHÄN!). Olit sitten vasta-alkaja tai jo useamman vuoden käynyt niin aina opit jotain uutta.

Jos et pysty leirille osallistumaan, mutta olet kiinnostunut olemaan mukana ROKssa, niin ole yhteydessä nuorisotyönohjaaja Anton Bergin (tiedot alla), niin hän kertoo korvaavasta tilaisuudesta!

Leirille lähtö tapahtuu pe klo 18.00 Alavan kirkon yläparkkipaikalta. Pääset bussin kyytiin myös Särkiniemestä Sammallahdentie P-bussipysäkiltä (klo 18.10) ja Neulamäen kirkon alaparkkipaikalta (18.15), minkä jälkeen jatkamme matkaa Hirvijärven leirikeskukseen. Palaamme leiriltä sunnuntaina Alavan kirkolle klo 11.00 alkavaan messuun. Messun jälkeen jokainen huolehtii kyydit kotiin itse!

Tarkemmat tiedot lähetetään ilmoittautuneille leirikirjeessä leiriä edeltävällä viikolla, mutta mielellään vastataan etukäteen jo leiriin liittyviin kysymyksiin. Yhteystiedot löytyy alta.

Tule rohkeasti mukaan ja ole valmis yllättymään!
Terveisin Alavan nuorisotiimi

#alavanrok
#alavannuortentoiminta
#alavannuortenleiritjaretket

  • Nuorille Nuorille

Lisätietoa Alavan nuorisotyöstä Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Alavan seurakunta

Ota yhteyttä

nuorisotyönohjaaja
Alavan seurakunta
Vesurikuja 4
70150 Kuopio

Nuoret ja nuoret aikuiset. Liikunta-agentti.