Männistön Pyhän Johanneksen kirkko
Mikko Siirola, kitara
Männistön Pyhän Johanneksen kirkon päivämusiikissa esiintyy kitaristi Mikko Siirola.
Mikko Siirola on esiintynyt eri puolilla Suomea omin konsertein ja kamarimuusikkona. Nykyisen kotikaupunkinsa Kuopion kulttuurielämässä hän on ennakkoluuloton eri taiteenalojen tekijöiden kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa oleva toimija, joka on yhtä lailla kotonaan nk. klassisen musiikin viitekehyksissä barokista nykymusiikkiin, kuin perustamassaan moniulotteista instrumentaalimusiikkia soittavassa Kyklosis-yhtyeessä tai tehdessään improvisaatioesityksiä efektoidulla sähkökitaralla yksin, produktioissa tanssitaiteen ja kuvataiteen kanssa tai Hallintohimmeli-duossa lyömäsoittajan kanssa.
Siirola toimii myös kitaransoiton opettajana, missä työssä erityisen mieleinen painopistealue on aikuisten (niin aikuisena soiton aloittavien kuin myös vaikka vuosikymmeniä soitosta taukoa pitäneiden) opettaminen.
Siirola on opiskellut kitaransoittoa Turun Ammattikorkeakoulussa opettajinaan Timo Korhonen, Ismo Eskelinen ja Jyrki Myllärinen sekä Sibelius-Akatemiassa Jukka Savijoen johdolla.
Siirolan instrumentti on Uwe Florathin vuonna 2017 rakentama replika vuoden 1888 Torres-kitarasta.
Konserttiin on vapaa pääsy.
-
Musiikki
-
Linkki avautuu uudessa välilehdessä