Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Alavan kirkon nuorten kerhotila
Alkuraamiksesta, vapaasta juttelusta, sapuskasta ja muitten seurasta Alavassa on hyvä ilta tehty.
Alavan Pelastus on olohuoneilta nuorille aikuisille (n. 20-40v) noin joka toinen viikko Alavan kirkolla torstaisin klo 18-21. Aloitetaan ilta kevyellä raamattutyöskentelyllä, jonka jälkeen iltapalatarjoilu sekä vapaata pelailua/rupattelua/musisointia. Mukaan voi lastenkin kanssa tulla!
TÄSTÄ KAIKKI PELASTUS-ILLAT Pelastus iltoja on vuoroviikkoisin Neulamäen kirkolla.
HALUATKO TULLA PELASTUS-ILTOJEN YHDEKSI VASTUUHENKILÖKSI?
Vapaaehtoiset nuoret aikuiset järjestävät näitä iltoja, eli huolehtivat tilan kuntoon ennen iltaa, huolehtivat illan aikana yleisestä järjestyksestä, johtavat raamattukeskustelua ja huolehtivat tilan takaisin alkuperäiseen kuntoon. Vapaaehtoisten järjestäjien joukkoon mahtuu aina lisää! Eli jos sinä koet, että olisit PELASTUS-iltojen järjestämisestä kiinnostunut, niin ota yhteyttä alla olevaan henkilöön eli Antoniin!
MITEN PYSYÄ AJANTASALLA MUUTOKSISTA?
NÄHDÄÄN MESSUSSA on nimiAlavan seurakunnan nuorten aikuisten toiminnalle,eli löydät myös olohuoneillatsieltä. Lisäksi ontoiminnassa liikuntavuoroja,kuoroa, leirejä ym.Kaikki infoaminen on keskitetysti somessa, eli liity WhatsAppryhmään (viesti Antonille niin hän liittää) tai Facebookryhmään, jos haluat pysyä ajantasalla ja vaikuttaa.
Kuva osoitteesta game-icons.netLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
#pelastuspeliilta
#nähdäänmessussatoiminta
Lisätietoa nuorten aikuisten toiminnasta Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Alavan seurakunta
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä