Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Musta morsian -näyttämöteos on kannanotto yhdenvertaisuuden puolesta 

Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa esitetään 10.2. klo 19 Musta morsian –näyttämöteos. Se tuo kirkon seinien sisälle rakkaustarinoita. Häämuusikkona on mm. Laura Närhi. 

MustaMorsian1_lukkari.jpg

Oikeus omaan seksuaalisuuteen ja sen ilmaisemiseen kuuluu kaikille. Jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi ja rakastaa.  

Teoksen kehyskertomuksena on kirkkohäät. Mustaan huntuun pukeutuneet morsiamet kertovat oman rakkaustarinansa. He olisivat halunneet tulla vihityksi kirkossa, mutta kirkon nykyinen avioliittokäsitys määrittelee, että avioliitto voi olla vain naisen ja miehen välinen liitto. Mustaa morsianta on tehty yhteistyössä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kanssa. 

Ajankohtainen teos 

Musta morsian on ajankohtainen teos. Seurakuntaneuvostot ovat päättäneet mm. Helsingissä, Turussa ja Oulussa ovien avaamisesta kaikille, mutta kirkolliskokouksen myönteinen päätös puuttuu.

Musta Morsian sai ensi-iltansa Oulun tuomiokirkossa 29.4.2022, ja se on esitetty 19.9.2022. Helsingin tuomiokirkossa ja Tampereen tuomiokirkossa 12.11.2022. Teos esitetään 11.2.2023 Joensuun kirkossa. 

Käsiohjelma maksaa 25 €, ja tuotto menee Mustan morsiamen tuotantoon. 
 

2023-01-18 13:19:00.0