Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Piispa Munib Younan saarnaa Kuopion synodaalissa

Luterilaisen maailmanliiton presidentti, piispa Munib Younan vierailee Suomessa 26–30.9.2016. Maanantaina 26.9. hän tapasi tasavallan presidentti Sauli Niinistön. Tapaamiseen osallistuivat myös Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja emerituspiispa Eero Huovinen.

Piispa Munib Younan 3_XL.jpg

Piispa Munib Younan osallistuu Kuopion hiippakunnan pappien synodaalikokoukseen. Kuuden vuoden välein järjestettävään kokoukseen kutsutaan koko hiippakunnan papisto. Tänä vuonna se käsittelee luterilaisen reformaation korostuksia ja merkitystä. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi reformaation käynnistäneet aneteesit. Younan saarnaa keskiviikkona 28.9. klo 15 Kuopion tuomiokirkossa pidettävässä jumalanpalveluksessa. Torstaina Younan puhuu kirkon kansainvälisen työn seminaarissa Nurmeksessa ja perjantaina hän tapaa ulkoministeri Timo Soinin yhdessä Suomen Lähetysseuran edustajien kanssa.

 

Piispa Younanin vierailu on osa kumppanuussopimusta hänen kirkkonsa, Kuopion hiippakunnan ja Suomen Lähetysseuran välillä.

 

Piispa Munib Younan on arabikristitty ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon johtaja. Hän on syntynyt 1950 Jerusalemissa. Younan puhuu myös Suomea, sillä hän on opiskellut diakoniaopintoja Järvenpäässä ja suorittanut teologian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä hän on luterilaisen kirkkoyhteisön ylin hengellinen johtaja.

 

 

 

2016-09-26 19:26:00.0