Kirkkomusiikkiviikossa elämää, eläinten ääniä ja Requiem

Kirkkomusiikkiviikon lopulla perjantaina 11.11. klo 18 vietetään Tuomiokirkossa Martinpäivän kirkkojuhlaa, jossa piispa Jari Jolkkonen luovuttaa Luterilaisen Kulttuurin Säätiön vuoden 2016 tunnustuspalkinnon. Lauantaina 12.11. on vuorossa iki-ihana W.A. Mozartin ”Requiem”.
Edellisen kerran pyhäinpäivän yhteyteen rakennettu Kirkkomusiikkiviikko oli vuonna 2014. Kirkkomusiikkiviikko syntyi yhteistyössä eri seurakuntien sekä hiippakunnan kanssa, ja sen elinehtona onkin yhteistyö.
Tasokasta kuoromusiikkia ja urkuri Saksasta
Viikkoa on ollut organisoimassa Kuopion Tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Anu Pulkkinen. Hän mainitsee viikon tarjonnasta muutaman ehdottoman helmen musiikin ystäville.
- Nostan esille tiistai-illan kuorokonsertin, jossa esiintyyChorus Cantorum Finlandie - Suomen kanttorikuoro & Sibelius-Akatemian kirkkomusiikinopiskelijoita & Kuopion hiippakunnan kanttoreita. Konsertin otsikko on "Keskellä elämää" ja musiikkia on luvassa romantiikan ajalta nykypäivään, kuvailee urkuri Anu Pulkkinen.
- Kyseessä siis erittäin tasokasta, musiikin ammattilaisten esittämää kuoromusiikkia - teoksia, joita ei pääse kuuntelemaan usein. Suosittelen!
Urkuri Pulkkinen pohtii hetken ja lisää vielä toisen tärpin.
- Toisena nostan Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertin, jossa urkuri Michael Schönheit Leipzigistä on soittamassa.
Konserttielämys sopii myös lapsille
Kirkkomusiikkiviikolla on tarjolla myös humoristista improvisaatiota ja tarinan kerrontaa, sillä ohjelmistossa on sunnuntaina 6.11. klo 15 esitettävä Camille Saint-Saënsin säveltämä Eläinten karnevaali. Silloin kirkossa kuuluu niin villiaasin, joutsenen kuin elefantin äänet, sillä eläimet ovat tulleet rukoilemaan kirkkoon.
Urkuri Pulkkinen kertoo lisää Eläinten karnevaalin taustasta ja hieman juonestakin.
- Camille Saint-Saëns sävelsi Eläinten karnevaalin. Hän teki alun perin muutaman humoristisen improvisaation, jonka jälkeen hänen oppilaansa pyysivät häntä kirjoittamaan ne ylös. Näin syntyi 14-osainen teos kahdelle pianolle, huilulle, klarinetille, harmonikalle, ksylofonille ja jousille.
- Säveltäjä ajatteli kuitenkin, että teos heikentää hänen arvostustaan vakavasti otettavana säveltäjänä, joten hän kielsi teoksen esittämisen omana elinaikanaan. Saint-Saënsin kuoleman jälkeen 1865 teos otettiin jälleen esitettävien joukkoon, ja siitä onkin tullut yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan, mainitsee urkuri Anu Pulkkinen.
- Heinz-Peter Kortmann sovitti teoksen uruille 2004. Hän halusi lapsille suunnattuja konserttielämyksiä kirkkoon, ja teos sopii mainiosti soitettavan sinfonisilla uruilla.
Teoksessa oleva Albrecht Grallen teksti kertoo kunkin soitettavan osan "juonen".
– Ensimmäisessä osassa eläimet saapuvat Leijonakuninkaan johdolla kirkkoon - kirkossa ei siis soi Händel eikä Bach, ei Bizet eikä koraali, vaan eläinten äänet, jotka ovat tulleet rukoilemaan kirkkoon. Jokainen osa esittelee kulkueessa saapuvia eläimiä: "...yhtäkkiä säikähdämme trumpettien herättäminä, sillä vaaleanpunaisessa tylliasussa saapuu sisään rouva Elefantti..."
- OHJELMAT 10 € Kuopion Tuomiokirkon ovelta ennen konsertin alkua.
Konserttien max. esitysaika 1 h 15 min – 1 h 30 min. Lounaskonsertit n. 40 min.
Kirkkomusiikkiviikko
Kuopion tuomiokirkossa
5.–13.11.2016
PYHÄINPÄIVÄN KONSERTTI la 5.11. klo 15
L. Cherubini: Requiem in c
Kuopion tuomiokirkon kamarikuoro
AMKO-Sinfonia
johtaa Rauno Tikkanen
E. Väätäinen: Anna meille rauha
(juhlavuoden tilaussävellyksen kantaesitys)
Kuopion tuomiokirkon kamarikuoro
Heidi Miettunen, sello
Anu Pulkkinen, urut
johtaa Pekka Leskelä
C. SAINT-SAËNS: ELÄINTEN KARNEVAALI su 6.11. klo 15
Anu Pulkkinen, urut
Pirjo Rissanen, tarinan kerronta
KUOROKONSERTTI ti 8.11. klo 18
Chorus Cantorum Finlandiae (CCF)
johtaa Kari Turunen
URKUTAIDETTA LOUNASAIKAAN ke 9.11. klo 12
Taideyliopisto Sibelius-Akatemian Kuopion yksikkö
LAULUTAIDETTA LOUNASAIKAAN pe 11.11. klo 12
Taideyliopisto Sibelius-Akatemian Kuopion yksikkö
MARTINPÄIVÄN KIRKKOJUHLA pe 11.11. klo 18
Piispa Jari Jolkkonen puhuu juhlassa ja luovuttaa Luterilaisen Kulttuurin Säätiön vuoden 2016 tunnustuspalkinnon.
Taideyliopisto Sibelius-Akatemian Kuopion yksikkö
W. A. MOZART: REQUIEM la 12.11. klo 15
Puijon kamarikuoro
Tahdistin-orkesteri
Salla Lehtinen, sopraano
Marjatta Airas, altto
Ossi Jauhiainen, tenori
Matti Turunen, basso
johtaa Harri Hyppölä
URKUKONSERTTI su 13.11. klo 15
Michael Schönheit (Leipzig, Saksa)
(Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintä/ SR)
3.11.2016 15.30