Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Päiväkerhot Kuopiossa 50 vuotta

Kuopion kaupungintalon juhlasalissa juhlitaan keskiviikkona 8.2. klo 17–19.30 päiväkerhoja. Juhlaluennon ja keskustelutilaisuuden pitää perheneuvonnan koordinaattori, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa.

päiväkerhot

Oulasmaan aiheena on "Lapsi tunteiden vuoristoradalla – miten tuen häntä." Tilaisuus on avoin kaikille eikä siihen tarvitse ilmoittautua.

Kristillistä arvopohjaa arvostetaan

Ensimmäiset päiväkerhot Kuopiossa pidettiin omakotitalossa Kettulanlahdessa 1.2.1967. Männistöstä toiminta laajeni eri puolille kaupunkia kerrostaloista vuokrattuihin kerhohuoneisiin, seurakuntataloille ja kirkkoihin. Päiväkerholaisia on ollut eniten 1980-luvulla, jolloin 1 400 lasta osallistui kerhotoimintaan. Vanhemmat pitävät päiväkerhon vahvuutena sen kristillistä arvopohjaa ja sitä, että lapsi saa siellä kokemuksia ja aineksia elämänkatsomuksensa rakentamiseen.

Monimuotoista toimintaa

Tänä päivänä kirkon varhaiskasvatus on monimuotoista ja uusia toimintatapoja kehittävää. Toimintakaudella 2016–2017 Kuopion seurakunnissa on 420 päiväkerholaista, 38 päiväkerhoryhmää ja 28 lastenohjaajaa. Eniten päiväkerholaisia on nykyään Kallaveden ja Järvi- Kuopion seurakunnissa. Päiväkerhojen lisäksi perhekerhot, perhetapahtumat ja päivähoidon yhteydet ovat varhaiskasvatuksen toimintamuotoja.

Kerhoissa juhlitaan

Kerhoissa juhlavuoden kunniaksi mehu- ja keksikekkereitä 5.–12.2.2017. Juhlaviikolla lauletaan vanhoja päiväkerholauluja ja leikitään leikkejä vuosikymmenien ajoilta. Kerholaiset pääsevät toimintakauden päättyessä toukokuussa Nukketeatteri Sananjalkojen Juhlat -esityksiin osana juhlavuoden tapahtumaa.

 

2017-01-31 11:01:01.0