Uutisia Kuopion seurakunnista

 

Uutislistaukseen

kuvassa Marilan teos Luther sarjasta

Heikki Marilan Luther –teokset Kuopioon

23.2.2017 14.11

Reformaation merkkivuoden ja Alavan seurakunnan 50-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetään Heikki Marilan näyttely ”16 variaatiota Lutherista”.

Heikki Marila on maalannut uskonnollisia kuvia moneen otteeseen. Kyse on kiinnostuksesta kirkkotaiteeseen: Marila näkee, että koko
länsimainen maalaustaide lähti kehittymään nimenomaan uskonnollisesta taiteesta.

Marilalla ei ole tapana maalata muotokuvia. Niinpä 16-osainen sarja Martti Luthereita pomppaa silmille hänen teosrepertuaaristaan. Mikä katolisen kirkon kapinallisessa kiehtoo niin kovasti? Kierrellessään
museoita ja kirkkoja Marila huomasi, että aina tuli vastaan ”se sama Luther”: kaikkien Luther-kuvien esikuvana oli Lucas Cranachin tunnettu maalaus mustapukuisesta, mutrusuisesta Lutherista musta baskeri päässään.

Marila innostui tekemään sarjan, jossa ”pyöritään alkukuvan ympärillä”. Marilan lennokkaalla kädenjäljellä syntyi 16 tunnelmaltaan erilaista mutta silti kovin tunnistettavaa Lutheria. Lutherin teesejä
kahlatessa Marilalle tuli hyvin selväksi, että tällä oli ”aika paljon hampaankolossa” katolista kirkkoa kohtaan. ”Jotain sympaattista siinä on, että hän jaksoi vääntää, kyseenalaistaa ja vastustaa niin kovin.”

Teokset ensimmäistä kertaa kirkon yhteydessä

Marilan Lutherit ovat olleet esillä kuudesti museossa tai galleriassa. Kuopiossa ne ripustetaan ensimmäistä kertaa kirkon yhteyteen. Marila ihailee betonirakennuksia, ja hänestä karu ja jyhkeä Alavan kirkko alasaleineen on hyvin museomainen tila. Hän näkee, että näyttelyn myötä kuvat palaavat kotiin – siihen kontekstiin, josta hän baskeripäiset Lutherit alun perin löysi.

Marila on huomannut, että uskonnolliset kuvat hämmentävät ihmisiä. Häntä tuntuu innostavan juuri tämä hämmennys ja liikehdintä, jota aiheen käsittely saa aikaan.

Marila kuuluu kirkkoon. Häntä kiinnostavat eri kirkkokuntien kommentit yhteiskunnallisiin aiheisiin ja niiden voimakas vaikutusvalta ihmisten arkeen ja politiikkaan. ”Moni arkinen asia, kuten moraalikäsitys,
tulee raamatusta, vaikka nykyihminen ei sitä tiedostaisi.”

Lammas Grünewaldin mukaan

Uskonnollisista kuvista hänelle itselle vaikuttavin kokemus on ollut Grünewaldin alttaritauluun liittyvän maalaussarjan maalaaminen. Marila on poiminut maalauksiinsa vain osia valtavasta alttaritaulusta,
kuten ristiinnaulitun suuntaan kurkottavan Magdalan Marian tai pikkulampaan risteineen.

Alavan seurakunta hankki kirkon remontin valmistumisen jälkeen vuonna 2016 Heikki Marilan teoksen Lammas Grünewaldin mukaan I, 2008 ja se on Luther-näyttelyn ajan Alavan seurakuntasalissa.

Heikki Marila haluaa ravistella ja hämmentää taiteellaan. Itsestään hän ei ammenna, sillä maailmassa on hänestä paljon tärkeämpääkin
kommentoitavaa. ”Olen aina halunnut sanoa taiteellani jotain: ravistella, tökkiä, tyrkkiä ja hämmentää. Teosten punaisena lankana on yleensä hyljeksittyjen, vähäpätöisten ja vaiettujen asioiden esiin tuominen.

Heikki Marila
• Syntynyt Lahdessa 16.5.1966
• Sai kipinän taiteeseen lapsuuden
harrastuksista: kävi jo nuorena
taiteilijaseuran grafiikka-, maalaus- ja
piirustuskursseilla
• Opiskeli Turun Piirustuskoulussa
1988–1992
• Lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä
sekä Suomessa että ulkomailla
• Teoksia muun muassa Helsingin, Sara
Hildénin, Tampereen, Porin ja Hyvinkään
taidemuseoiden kokoelmissa sekä Turun
kaupungin taidekokoelmassa
• Varsinais-Suomen taidepalkinto (2012),
Carnegie Art Award (2012)
• Asuu ja työskentelee Turussa