Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Aulikki Mäkinen bloggaa kirkolliskokouksesta

Kirkolliskokous kokoontuu syysistuntoonsa Turkuun 6.–9.11.2017. Kuopion Männistön seurakunnan kirkkoherra Aulikki Mäkinen bloggaa kokousviikon ajan.

kuvassa Aulikki Mäkinen

Aulikki Mäkinen kirjoittaa blogissaan kirkolliskokousviikon kuulumisia ja tunnelmia.

Mäkinen valittiin Kuopion hiippakunnasta pappisedustajaksi kirkolliskokoukseen toiselle kaudelle 2016–2020. Hän on myös Kirkon tulevaisuuskomitean varapuheenjohtaja.

Lue tästä blogiaLinkki avautuu uudessa välilehdessä:

Asialistalla kirkon nelivuotiskertomus

Asialistalla ovat muun muassa lähetekeskustelut Kirkon keskusrahaston sekä Kirkon eläkerahaston talousarvioista vuodelle 2018 ja toiminta- ja taloussuunnitelmista vuosille 2018–2020.

Maanantaina käydään myös lähetekeskustelu piispainkokouksen esityksestä, joka koskee selvitystä avioliittoon vihkimisestä luopumisesta. Piispainkokouksen esityksessä toivotaan, että kirkolliskokous ottaa selvityksen huomioon jatkotyöskentelyssään.

Kevään 2017 kirkolliskokoukselle annettiin edustaja-aloite Kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Perustevaliokunnan mietintö ja yleisvaliokunnan lausunto aloitteesta eivät ole valmistuneet, joten aloitetta ei käsitellä syksyn kokouksessa.

Lisäksi kokousviikon asialistalla ovat mm. Kirkon nelivuotiskertomus 2012-2015, seurakuntavaalisäännösten tarkistaminen sekä lausunto Ahvenanmaa-komitean 2013 loppumietinnöstä: Ahvenanmaan itsehallinnon kehittäminen.

Seuraa suoraa lähetystä

Kokouksen täysistunnot videostriimataan ja niitä voi seurata suorana lähetyksenä.

SuoralähetysLinkki avautuu uudessa välilehdessä:

Kirkolliskokousta voi seurata myös Twitterissä tunnuksella #kirkolliskokous.

 

 

 

Mon Nov 06 14:21:00 EET 2017