Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Poliittiset puolueet hyvin esillä seurakuntavaaleissa

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi maanantaina 17.9. Kuopion ev.lut. seurakuntien ehdokaslistoja tarkistetaan 18.9. vaalikokouksissa.
kuvassa minun kirkkoni logo

Alustavien tietojen perusteella ehdokkaita ja ehdokaslistoja on vähemmän kuin viime vaaleissa. Vuonna 2014 ehdokkaita seurakuntaneuvostoihin oli 178 ja tänä vuonna 141. Yhteiseen kirkkovaltuustoon ehdokkaita oli 176 vuonna 2014 ja tänä vuonna 127.

Suurin osa ehdokkaista on ollut ehdolla aiemmin. Männistön seurakunnassa sen sijaan 2/3 ehdokkaista on uusia.

Suurin osa ehdokkaista on yli 30-vuotiaita, joukossa on vain muutama alle 30-vuotias ehdokas.

Kuopion tuomiokirkkoseurakuntaan on tulossa sopuvaali seurakuntaneuvoston osalta. Ehdokkaita seurakuntaneuvostoon on 14 ja paikkoja on 14. Ehdokaslistoja on kolme: Kaikista pidetään huolta-SDP, Elävä seurakunta-Kokoomus ja Kotikirkko Lämmin Lähiyhteisö-Keskusta.

Muillakin seurakunnilla poliittiset puolueet ovat aiempaa selvemmin esillä ehdokaslistojen nimissä. Puoluepoliittisia listoja ovat muun muassa Kaikista pidetään huolta-SDP Alavan, Järvi-Kuopion, Kallaveden ja Männistön seurakunnissa. Lisäksi Kirkko keskellä Puijoa-Keskustan lista ja Kokoomuslaisten ehdokkaiden lista Puijon seurakunnassa.

Ehdokkaisiin voi tutustua tarkemmin 8.10. avautuvassa vaalikoneessa osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone.

Tue Sep 18 16:30:00 EEST 2018